Synnyttikö digitalisaatio Ilkka-Pohjalaisen?

Digitalisaatio on yksi päivän trendisanoista, vaikka ilmiö on muuttanut maailmaa jo pitkään. Ilkka-Pohjalaisen ja muiden mediatalojen kohdalla vuosituhannen vaihde on ollut merkittävää aikaa. Teknologian kehitys mahdollisti nopeamman tiedonvälityksen. Uutiset päivitettiin verkkoon. Alkoi kova kilpailu ajasta, lukijoista, mainostajista, kaikesta. Koska oli mahdollista saada tietoa heti, se myös pumpattiin eetteriin aikaisempaa nopeammin. Yleisölle tämän päivän uutinen olikin huomenna jo vanha.

Uudet tavat ruokkivat muutosta

Median osalta muutos on ollut valtava. Kuluttajat saavat uutiset nopeasti, ei tarvitse odottaa illan uutislähetystä tai seuraavan päivän lehteä, sillä tiedon määrä on rajaton. Jokaiselle kuplalle löytyy oma totuutensa ja äänitorvi, jota mukailla. Lukemisen tapaa on ravisteltu. Helsingin Sanomat ilmoitti tammikuussa lisäävänsä panostuksiaan digijournalismiin. Yhtenä tavoitteena on etsiä uusia tapoja kertoa uutisia ja luoda niistä runsaampia kokemuksia lukijoille.

Journalisteilta odotetaan uusia taitoja. Enää ei riitä, että kirjoittaa pelkän jutun. Siitä pitää tehdä tarvittaessa useampi versio eri kanaviin ja jopa taittaa itse. Joskus jutusta pyöräytetään video. Teknologia auttaa ja tukee päivittäistä työtä, mutta se vaatii samalla uusia taitoja ja toimintatapoja käyttäjältään.

Myös ansaintalogiikkaa on ravisteltu, koska tilaukset ovat vähentyneet ja kilpailevan sisällön määrä lisääntynyt. Mainostajilla on verkon ja somen myötä entistä enemmän vaihtoehtoja saada näkyvyyttä. Tuloja ja vahvuutta haetaan uusista liiketoiminnoista ja kaupoista, kuten tuore Alma Median uutinen osoitti.

Muutakin kuin teknologiaa

Digitalisaatio vaikuttaa eri tavoin eri toimialoilla. Joidenkin mukaan muutokset voivat olla voimakkaampia ja saattavat ilmetä laajempina kuluttajaliiketoiminnassa kuin B2B-puolella. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pitäisi suin päin sännätä massiivisten digikehityshankkeiden pariin. Digitalisoitumisen ja siihen liittyvien toimien pitää tukea liiketoimintaa, jotta sen avulla voidaan saavuttaa kilpailuetua.

Olennaista digitalisaatiossa on muistaa, että kyse ei ole pelkästään teknologiasta. Teknologia on keskeisessä roolissa ja sen avulla monet toimintaa tehostavat ja kehittävät muutokset ovat mahdollisia. Digitalisoitumisen ei automaattisesti ratkaise organisaatioissa olevia haasteita. Ihmiset ovat niitä, jotka teknologiaa käyttävät tai jättävät käyttämättä, myös yrityskulttuurilla on merkitys.

Ja palataan takaisin alun kysymykseen: Mitä mieltä itse olet, synnyttikö?

Tuire Hautala-Kankaanpää
tohtorikoulutettava, joka tutkii yritysten digitalisoitumista
Vaasan yliopisto, johtamisen yksikkö

 

Juttu on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 17.2.2020

Muovin matkassa Merikarvialla

Timo Hirsimäki (keskellä) ja Mika Tuomisaari (toinen oikealla) esittelevät CPF:n toimintaa.

 

”Jalostaminen on uusioraaka-aineen käytössä  lyhyt pätkä prosessin keskellä. Se onnistuu, jos kerätty raaka-aine on laadukasta. Laadukkaasta raaka-aineesta taas saadaan laadukasta materiaalia, joka kelpaa laadukkaaseen jatkojalostukseen”. Näin tiivisti Clean Plastic Finland Oy:n (CPF) toimitusjohtaja Mika Tuomisaari kierrätysmuovin matkan uudeksi esineeksi tai vaikkapa pakkausmateriaaliksi. Teknologian lisäksi onnistumisen edellytys on siis hyvin hoidettu materiaalin kerääminen ja lajittelu. Jos uusiointilaitokseen tulevassa erässä on sekaisin erilaisia muoveja, ei lopputuloskaan ole puhdasta.

 

Uuden veroista uusiota

Siinä sitä on. Tuoretta, granuloitua uusioitua muovia valmiina käyttöön.

Clean Plastic Finland Oy on toimintaansa aloittava muovin uusiointilaitos, joka sijaitsee Merikarvialla. Yritys on erikoistunut muovin pesuun ja granulointiin.  Materiaalivirrat tulevat maataloudesta, sahateollisuudesta sekä teollisuuden ja kaupan alalta. Valmistava teollisuus pystyy korvaamaan prosessissa syntyvällä uusioraaka-aineella neitseellisen muoviraaka-aineen käyttöä joko täysin tai osittain. Yrityksen pääomistajat ovat Mika Tuomisaari ja Lakeuden Ympäristöhuolto Oy (LY). Seinäjoella sijaitsevan Lakeuden Ympäristöhuolto Oy:n toimitusjohtaja Timo Hirsimäki toimii CPF:n hallituksen puheenjohtajana.

 

 

KiertoDigi etsii ratkaisuja pienten kiertojen hallintaan

Kokoustaa voi näinkin. KiertoDigin ohjausryhmä bussissa Isojoen suunnalla.

Seinäjoen yliopistokeskuksessa on meneillään Etelä-Pohjanmaan liiton Euroopan aluekehitysvaroin rahoittama hanke, jonka tavoitteena on kehittää uusia konsepteja pienten kiertojen hallintaan digitalisaation avulla. KiertoDigin kohteina ovat materiaalivirrat, jotka liittyvät loppukuluttajiin. Tällaisia ovat esimerkiksi bio-, muovi-, tekstiili- ja rakennusmateriaalit.

Näitä materiaalivirtoja voidaan priorisoida volyymin tai arvon mukaan ja tätä rajausta voidaan muuttaa analyysin tulosten mukaan. Hankkeen tuloksena on tarkoitus tuottaa uusia ratkaisuja siitä, miten pienten virtojen kerääminen ja kierrätys voidaan toteuttaa järkevästi.

Kokeillaan, pilotoidaan ja opitaan

Hankkeen aluksi on analysoitu logistiikkavirtoja ja etsitty sopivia digitaalisia työkaluja ja alustoja, joita voidaan käyttää vauhdittamaan kiertotaloutta. Seuraavaksi on vuorossa pilotointi. Kokeilut liittyvät erityisesti logistisiin konsepteihin. Mukaan kokeiluihin ovat lupautuneet Lakeuden Ympäristöhuolto Oy ja Kaks’Kättä -työpaja. Lakeuden Ympäristöhuollon kanssa pilotoidaan muovin kierrätykseen liittyviä konsepteja, Kaks’Kättä -työpajassa keskitytään kierrätettäviin tekstiileihin.

”Tarkoituksenamme on kehittää laskentatyökaluja logistiikkakustannusten arviointiin. Erilaisten keruuoperaatioiden ja kuljetusten osuudet ovat monissa sivuvirroissa merkittävä osuus kokonaiskustannuksista ja tehokkaampi keruu mahdollistaa tehokkaampia kiertoja”, kertoo hankkeen johtaja, logistiikan Epanet-professori Petri Helo Vaasan yliopistosta.

Kiitos Lakeuden Ympäristöhuolto Oy:n hallintojohtaja Katja Hautamäki, Timo Hirsimäki ja Mika Tuomisaari mielenkiintoisesta esittelystä!

KiertoDigin ohjausryhmä kävi 4.2.2020 tutustumassa Clean Plastic Finland Oy:n toimintaan. Meitä onnisti, sillä pääsimme näkemään, kuinka vasta-asennetuilla koneilla ajettiin ensimmäisiä koe-eriä. Hyvin näkyi granulointi onnistuvan.

Kiitos Lakeuden Ympäristöhuolto Oy:n hallintojohtaja Katja Hautamäki, Timo Hirsimäki ja Mika Tuomisaari mielenkiintoisesta esittelystä!

Lisätietoja Petri Helo

 

Teksti ja kuvat Nina Harjunpää

 

 

 

Bioverkostona superfoodia – perinteestä mallia kestävään ruokaketjuun

Perinteisessä talonpoikaisessa elämäntavassa ruokaketju on kuluttanut vähän energiaa. Erityisesti kuivaaminen on ollut luonteva elintarvikkeiden säilömistapa. Ruokatarvikkeita on kuivattu tuvassa uunin äärellä, uuninpankolla, orsilla ja laudoilla. Saunan jälkilöylyä on hyödynnetty ja riihessä on kuivattu viljaa. Myös lihaa ja kalaa on kuivattu kevätpakkasilla talon päädyssä auringossa.

Kotimainen superfood, mustikat, tyrni ja muut marjat, villiyrtit ja viljellyt yrtit, vihannekset, kuten lehtikaali ja härkäpapu, sopivat hyvin kuivattaviksi. Superfoodia löytyy luonnosta keräilemällä, puutarhasta tai suuremmassa mittakaavassa viljelemällä. Keräilemällä ja viljelemällä voi saavuttaa lähes omavaraisuuden. Japanilaisen samurain puutarhassa on perinteisesti ollut keittiöpuutarhan lisäksi hedelmäpuita, lääkeyrttejä ja kalalammikko.

Kylän yhteinen mylly on jauhanut viljaa vesivoimalla ja tuulivoimalla. Tämän päivän bioverkosto voi myös käyttää yhteisöllistä, uusiutuvalla energialla, esimerkiksi aurinkoenergialla toimivaa kuivaamoa. Verkostoituminen täydentää ja monipuolistaa toimintaa. Keräilijät, puutarhurit ja viljelijät voivat osallistua kukin omalla kapasiteetillaan, sivutoimisesti tai päätoimisesti.

Kuivattua superfoodia kannattaa jalostaa myös valmiiksi tuotteiksi. Valmiita keittoaineksia, mysliä, teetä ja vastaavia tuotteita voi hyvin käyttää laadukkaana pikaruokana, retkiruokana ja arjen pelastajana. Kuivattu ruoka säilyy pitkään ilman säilöntäaineita, sitä on kevyt kuljettaa pitkiäkin matkoja ja ravinto on tiiviissä muodossa, vähän tilaa vievää. Kuivattu ruoka soveltuu hyvin nykyaikaiseen verkkokauppaan, ulkomaanvientiinkin. Tarvitaanko kuivaustoiminnalle vetäjä vai edetäänkö esimerkiksi osuuskuntana? Joukkorahoitus voisi olla ponnahduslauta ja kartuttaa tuottoa koko alueelle.

Puhtaille luonnontuotteille ja puhtaasti viljellyille elintarvikkeille on kysyntää. Suomella on hyvät mahdollisuudet hyödyntää puhtaita luonnonvarojaan. Toimimalla yhdessä bioverkostona, kysyntään voidaan vastata kokonaisvaltaisesti. Yhteinen brändi, kuivaaminen uusiutuvalla energialla, ekologinen kaunis pakkaaminen ja yhteinen markkinointi tehostavat tuotannon hyvinkin kannattavaksi.

Ympäristötietoinen toiminta, etenkin luomupuutarhanhoito ja -viljely, luovat viihtyisän elinympäristön, edistävät luonnon ekologista elpymistä ja lisäävät lajien monimuotoisuutta. Luontoyhteys lisää tutkitusti, luonnosta saatavan terveellisen ravinnon ohella, mielen ja kehon hyvinvointia.

Bioverkosto -ehdotus palkittiin Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhteisön keväällä 2019 järjestämässä ideointikilpailussa E-P2030 Strong Again.

Kuvassa on leipää kuivamassa vartailla. Kuivaaminen on vanhin ja luonnollisin ruoka-ainesten säilömistapa (Toivo Rautavaara). Selasin antikvariaatissa Rautavaaran kirjaa, jossa hän perusteli, että moni ruoka-aines kuivuu hyvin itsestäänkin.

 

Anne-Marjo Panu    anne-marjo.panu (a) tuni.fi
Arkkitehti SAFA

Juttu on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 11.2.2020

Lasten kanssa lauluja lusikoiden

Musiikki on ensisijaisesti ääntä, mutta eniten siitä puhutaan makuasiana. Kaikilla on tiettävästi oma musiikkimakunsa, eikä asiasta parane kuulemma kiistellä.

Mutta mitä on kielen päällä musiikin soidessa? Sekin lienee makuasia, maistuuko sinfonia samppanjalta tai metalli maltaalta. Sopi huonosta mausta huomauttaa tai ei, makuasiat ovat olennaisia distinktion eli eri yhteiskuntaryhmien välisen erottautumisen kannalta. Toisin kuin ruoka-aineperäiset allergiat, kulttuurinen maku on opittua ja itse kunkin kasvuolosuhteiden muovaamaa.

Parhaan oppitunnin tästä saa lapsia seuraamalla. Loppuvuodesta 2019 olin mukana kolmessa työpajassa, joissa pyrkimyksenä oli selvittää, millaisia mielleyhtymiä esi- ja alakouluikäiset lapset luovat musiikin ja makujen välille.

Rapeita rytmejä, makeita melodioita

Ensimmäisessä työpajassa lapsille tarjottiin erivärisissä kupeissa perunalastuja ja vaahtokarkkeja samalla kun kaksi muusikkoa esitti omat säveltulkintansa näiden mauista. Lasten tehtävänä oli nostaa ylös se kuppi, jonka sisältö vastasi heidän mielestään soitantaa toista paremmin.

Muissa työpajoissa maisteltavana oli koostumukseltaan samankaltaisia ravintoaineksia: peruna-, banaani- ja punajuurilastuja. Myös musiikin muuttujia vähennettiin: muusikot soittivat kolme muunnelmaa samasta sävelmästä. Lapsilla oli tällä kertaa edessään lomakkeet, joissa kullekin lastumaulle oli oma janansa. Tehtävänä oli merkitä janalle, miten hyvin soitetut sävelmät lasten mielestä sopivat yhteen makujen kanssa.

Oikeita eroja

Tärkein muistutus työpajoista itselleni oli, että järjestelmällisen tieteentekijän monimuuttujaiset suunnitelmat ovat lasten leikkisyyden rinnalla autuaallisen yhdentekeviä. Kupit voi nostaa yhtä aikaa ja vaikka tahallaan toisin kuin muut.

Seuraavaksi tärkein opetus oli, että perunalastuilla ei kannata testata mitään – paitsi ehkä perunalastuja. Tämä liittyi havaintoon, että mikäli maisteltava ruoka on hyvää, niin on musiikkikin.

Työpajat osoittivat myös sen, miten vahvasti etenkin koulunsa aloittaneet lapset ovat ehdollistuneet ”oikein” vastaamiselle, vaikka heille kuinka painottaisi heidän oman mielipiteensä tärkeyttä. Etenkin jos läsnä olevat aikuiset erehtyvät kertomaan tulkintansa, siitä tulee helposti se oikea vastaus. Toisaalta myös vertaispaine kävi ilmi: tahtomattaankin osallistujien silmät etsiytyivät usein vierustoverin vastauslomakkeelle.

Siinäpä se: ”oikein” voi vastata myös yhdessä parhaan kaverin kanssa, erottautumalla joistakuista muista. Esimerkiksi aikuisista.

Antti-Ville Kärjä, kulttuurisen musiikintutkimuksen Epanet-professori, Taideyliopisto

Juttu on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 10.2.2020

 

Minä uskon

Minä uskon sivistykseen, sen kaikissa muodoissa. Henkiseen kehitykseen ja avarakatseisuuteen. Asialliseen käyttäytymiseen, toisten ihmisten ja luonnon kunnioittavaan kohteluun. Käytännössä tai opiskellen hankittuun osaamiseen ja tietoon. Ymmärrykseen ja taitoon soveltaa opittua ja koettua. Viisauteen ja harkintaan. Toisten kuuntelemiseen ja rakentaviin keskusteluihin.  Arvostan ihmisiä, jotka edellä lueteltua tavoittelevat.

Minä uskon opiskeluun ja oppimiseen. Suomalaisessa sivistysvaltiossa oppiminen ja tietäminen ovat kaikkien perusoikeuksia. Kirjastojen ovet ovat auki kaikille. Kaikki pääsevät kouluun. Se ei ole aina ollut itsestäänselvyys. Kannattaa lukea esimerkiksi Minna Canthin kirjoituksia. Ja olla kiitollinen hänelle ja muille, jotka ovat kautta vuosikymmenten jaksaneet pitää sivistyksen puolta. Tiesitkö muuten, että Suomessa naiset saivat oikeuden opiskeluun yliopistossa 1901?  Sitä aiemmin oli vallalla mm. vaihe, jolloin yliopistoon haluavien naisten piti hakea senaatilta erivapautta sukupuolensa aiheuttamasta esteestä. Mikähän se oli?

Aina on parempi tietää kuin olla tietämätön

Tietämättömyys lisää pelkoa, epäluuloa ja epäluottamusta. Sivistys antaa välineitä ajatella, kysyä, kyseenalaistaa ja kehittää. Väittää vastaan. Ei kovaan ääneen huutaen, vaan tietoon nojaten. Harva asia on mustavalkoinen. Tiede kehittää tietoa, löytää uutta, oppii ja korjaa aiempia käsityksiä: aurinko ei kierrä maata, lyijyä ei kannata käyttää ihoa vaalentamaan.

Suuressa, harvaan asutussa maassa on aina tärkeää pitää huolta siitä, että kaikilla on tasavertaiset mahdollisuudet oppia ja päästä käsiksi oikeaan tietoon. Sivistys tuottaa luottamusta, ylläpitää vakautta ja ehkäisee syrjäytymistä. Sivistys mahdollistaa uuden luomisen ja jopa ne himoitut innovaatiot, joista joka paikassa puhutaan.

Onneksi usko sivistykseen ja oppimisen tärkeyteen on suomalaisissa tiukassa. Lööppien ja some-kohujen aikana on esimerkiksi huojentavaa kuulla, kuinka Tiedebarometri 2019 -tutkimuksen mukaan suomalaiset pitävät tieteen ja tutkimuksen tasoa hyvänä. Täällä uskotaan tieteen kykyyn tuottaa luotettavia ja paikkansa pitäviä tuloksia.

Epanet-verkosto perustettiin vuosituhannen vaihteessa tuottamaan tutkittua tietoa eteläpohjalaisten ihmisten ja elinkeinoelämän hyödyksi. Uutta tietoa luodaan yhdessä, tasavertaisesti, käytännön ja tutkimuksen vuoropuheluna. Syntyy uusia ideoita, oivalluksia ja kumppanuuksia. Tieto lisää mahdollisuuksia. Emme ole sivussa tiedon valtavirroista, elämme niiden keskellä.

Nina Harjunpää, Epanet-verkoston erikoissuunnittelija, Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys

Juttu on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 3.2.2020

 

 

 

 

 

 

Päihdehoito kannattaa

Päihdeongelmat ovat tavallisia. Niitä potevat sadat tuhannet suomalaiset, usein tietämättään. Monien sairauksien tai oireiden osasyynä voivat olla päihteet, vaikka käyttö olisi suhteellisen vähäistä. Hyvään terveydenhuoltoon kuuluukin riittävän perusteellinen potilaan päihteiden käytön selvittely. Lisäksi on olemassa useita tehokkaita päihdeongelman hoitomuotoja. Esitellen niistä kaksi.

Mini-interventio

Kyseessä on lyhyt neuvonta, jota terveydenhuollossa annetaan niille, jotka voivat saada terveyshyötyä alkoholin käytön vähentämisestä. Esim. silloin, jos verenpainetauti tai masennus lievittyisi tai kokonaan parantuisi, jos alkoholin käyttö vähentyisi tai loppuisi.

Mini-interventio on yksi tutkituimmista päihdehoidoista. Jos kymmentä alkoholia säännöllisesti melko paljon käyttävää potilasta neuvotaan, yksi vähentää juomistaan terveyttä merkittävästi hyödyttävällä tavalla. Etelä-Pohjanmaalla laajamittainen mini-intervention käyttö tarkoittaisi noin tuhatta alkoholin riskikäyttäjää vähemmän. Yksilön saaman terveyshyödyn lisäksi mini-interventio säästää terveydenhuollon kustannuksia.

Korvaushoito

Mini-interventio on tarkoitettu lieviin alkoholiongelmiin. Opioidiriippuvuuden korvaushoidon kohteena taas ovat henkilöt, joilla on erityisen vaikea huumeriippuvuus. Näitä henkilöitä Etelä-Pohjanmaalla on ehkä joitakin satoja. Korvaushoidon toteuttaminen vaatii moniammatillisen työryhmän, erityisosaamista ja pitkäjänteisyyttä.

Korvaushoitokin on laajasti tutkittu ja tehokkaaksi todettu. Omassa tutkimuksessani kolmen vuoden seurannassa korvaushoitoa saaneista kukaan ei kuollut, kun taas hoitoa ilman olevista kuoli joka kymmenes. Vastaavia tuloksia on saatu kansainvälisissä tutkimuksissa. Nämä tutkimusten tulokset olivat meillä mielessä, kun aloitimme noin kymmenen vuotta sitten korvaushoidon Etelä-Pohjanmaalla.

Päihdehoidon kehittämistä on usein vastustettu. Sellaisia hoitoja, joita ei ole tutkittu tai jotka on jopa osoitettu tehottomaksi, pitääkin vastustaa. Sen sijaan tehokkaaksi osoitettujen päihdehoitojen vastustamista on vaikea ymmärtää. Se ei ole inhimillisesti eikä taloudellisesti järkevää.

Seuraava askel päihdehoidon kehittämisessä Etelä-Pohjanmaalla on perustaa puuttuva päihdeosasto. Tutkimustieto puoltaa tätä. Alueellamme on päihdehoidon avohoidossa väestöön suhteutettuna yhtä paljon asiakkaita kuin muuallakin Suomessa. Osastohoidon osalta päihdehoitoa annetaan kuitenkin vain kolmannes siitä mitä muualla.

 

Mauri Aalto mauri.aalto (a) tuni.fi

Päihdelääketieteen professori ja ylilääkäri, Tampereen yliopisto ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, psykiatria

 

Juttu on julkaistu Ilkassa 27.1.2020

 

 

 

Artikkelin kuva: Leena Koivusilta

Elämme Suomen kaupungistumisen kolmatta aaltoa

Suomessa kaupungistuminen alkoi keskiajalla, jolloin perustettiin kuusi kaupunkia. Moderni kaupungistuminen pääsi vauhtiin 1800-luvun jälkipuoliskolla, kun suuret teollisuuskaupungit alkoivat syntyä. Reilussa viidessäkymmenessä vuodessa (1860–1913) maan teollisuustyöväestön määrä lähes kolmetoistakertaistui nousten 11 800 hengestä 150 000 henkeen. Työväestö koostui pääasiassa maaseudulta pois muuttaneista.

Toinen aalto sijoittui 1950–1970 luvuille. Agraarissa Suomessa kaupungistumiskehitystä oli karsastettu ja sitä vastaan oli yritetty taistella. Viimeinen yritys padota kaupungistumista oli sotien jälkeinen asutuspolitiikka. Evakot ja rintamamiehet asutettiin nimenomaan maaseudulle. Se oli tietoinen, urbanismin vastainen valinta. Hyvin pian oli selvää, että syntyneille suurille ikäluokille maaseutu ei pystynyt tarjoamaan elantoa. Alkoi muuttoliike sieltä pois. Toisaalta muutto suuntautui Ruotsin teollisuuskaupunkeihin, toisaalta etelän suuriin kaupunkeihin, jonne muuttajien tarpeisiin alkoi nopeasti nousta lähiöitä. Muutoksen nopeutta kuvaa, että vuonna 1950 neljännes väestöstä (26 %) asui kaupungeissa. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin kaupungeissa asui ensi kertaa hieman enemmän väkeä kuin niiden ulkopuolella. Näin on ollut siitä lähtien.

Nyt elämme kaupungistumisen kolmatta aaltoa. Sen alkupisteeksi voidaan katsoa 1990-luvun lama ja sen jälkeen tapahtunut näkemyksen muutos. Kun ennen pyrittiin pitämään koko Suomi asuttuna, pelataan nykyään yhä enemmän kaupungistumisen ehdoilla. Näkemyksen muutokselle on useita syitä. Eräs syy on ennen kaikkea kaupan ja talouselämän globalisoituminen. Se on merkinnyt kansainvälisen kilpailukyvyn painottamista. Tämän puolestaan on nähty vaativan kasvavien seutujen tukemista. Se taas on ruokkinut muuttoliikettä kasvukeskuksiin. Vanha aluepoliittinen ajattelu on hylätty. Enää ilmeisesti koko Suomea ei tarvitse pitää asuttuna, eikä yhtäläisiä palveluita ole tarpeen tarjota kaikkialla. Tämän nähdään nykyään olevan ”liian kallista” ja uhkaavan kalleudellaan jopa kansainvälistä kilpailukykyä. Kaikkien aikojen vaurain Suomi ei pysty – tai halua – pitää yllä rakenteita, joita paljon varattomampi valtio rakensi.

K-8 aluetta (Alavus, Ilmajoki, Isokyrö, Kauhava, Kuortane, Kurikka, Lapua ja Seinäjoki) ja sen aluekehitystä tutkiva Muuttomoottori -hanke pureutuu mm. seuraaviin kysymyksiin: Onko tyydyttävä elämänlaatu mahdollista ilman kaupungistumiseen kuuluvaa keskittymistä? Voiko urbanismiin liitettyjä hyviä asioita – kuten sivistys, osaaminen, avoimuus, kansainvälisyys ja monimuotoisuus – toteuttaa ilman voimakasta väestön kasvua? Millainen K-8 alueen tulisi tulevaisuudessa olla, jotta se olisi asukkailleen kiinnostava, palkitseva ja sekä veto- että pitovoimainen elinympäristö? Tulevaisuus on juuri sellainen, miksi me sen teemme.

Markku Mattila
FT, Dos.
Erikoistutkija, Siirtolaisuusinstituutti, Seinäjoen yksikkö

Juttu on julkaistu Ilkassa 20.1.2020