Avaruus on tarua todellisempaa

Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla on tilaa olla ja elää. Jokivarsien aakeilla laakeilla tai tasaisella merenrannalla ei silmä pökkää, naapuria on helppo väistää jo kaukaa, eikä huonokuntoisenkaan pyöräilijän tarvitse mäkiä pelätä.  Avaruutta piisaa, mihin Seinäjoen tuoreehko markkinointilausekin viittaa. Vaasan yliopisto haluaa tuoda avaruuden alueelle myös toisessa merkityksessä luomalla Merenkurkun Avaruuskeskuksen – Kvarken Space Centerin.

Avaruuskeskuksen tehtävänä on luoda ja kehittää alueellisesti alan osaamista. Erityisesti keskuksen tavoitteena on olla yhteistyökumppani, avustaja ja innoittaja paikallisille yrityksille, organisaatioille ja kansalaisille, jotka miettivät uuden avaruustalouden mahdollisuuksien hyödyntämistä omassa toiminnassaan.

Keskus rakentuu Kvarken Space Economy -hankkeessa, jossa avaruustekniikkaan, tarkkuuspaikannukseen ja kaukokartoitukseen liittyvää uutta osaamista rakennetaan mm. suunnittelemalla ja laukaisemalla oma satelliitti sekä rakentamalla sen komento- ja yhteyskeskus Vaasaan. Avaruuskeskuksesta halutaan kehittää alueellinen osaamis- ja yhteyspiste kaikkeen avaruustekniikkaan ja avaruusdataan liittyvissä asioissa.

Hankkeen asiantuntijat ovat kymmenestä korkeakoulusta Suomesta ja Ruotsista. Heillä on kärkipään kokemusta niin avaruustekniikasta, kuin niistä lukemattomista mahdollisuuksista, joita maata kiertävät laitteet pystyvät tarjoamaan. Hanketta vetää Vaasan yliopiston Heidi Kuusniemi.

Koronaa kaukokartoittaen

Koronaviruspandemia on ollut monille hyvin haasteellista aikaa. Monissa perheissä on ollut huoli niistä elämän merkityksellisimmistä asioista kuten omasta ja lähiomaisten terveydestä tai toimeentulosta. Vaikka erinomaisen tietoturvallinen Koronavilkku – joka siis kaikkien kannattaa asentaa – ei hyödynnäkään satelliittipaikannusta, myös avaruudesta peräisin olevia havaintoja on käytetty pandemian tutkimiseen.

Esimerkiksi eräässä Harvardin yliopiston julkaisemassa tutkimuksessa tutkittiin epäsuorasti viruksen leviämisen alkamisaikaa. Tähän käytettiin huipputarkkoja satelliittikuvia ja niistä koneoppimisen avulla laskettuja automääriä Wuhanin alueen keskeisten sairaaloiden parkkipaikoilla. Näin saatiin kohtuullinen arvio potilasmääristä. Lisäksi tutkimuksessa käytettiin tukena kiinalaisen hakukoneen yskään ja ripuliin liittyviä hakuja, sekä kahdesta alueen sairaalasta saatuja tilastoja influenssan kaltaisista oireista. Tulos viittasi siihen, että koronavirus saattoi olla leviämässä jo kuukausia ennen kuin Kiina virallisesti varoitti asiasta.

Tuo on vain eräs ajankohtainen esimerkki avaruudesta peräisin olevien havaintojen hyödyntämisestä uudella tavalla. Kaukokartoituksella ja paikannuksella on lukuisia muitakin käyttökohteita, kuten vaikkapa myrskytuhojen kartoitus, joista kerromme mielellämme lisää. Kvarken Space Economy on julkisesti rahoitettu hanke, joten yhteistyöstä ei tule kustannuksia. Ota ihmeessä yhteyttä kvarkenspacecenter@univaasa.fi tai käy www.kvarkenspacecenter.org -osoitteessa!

Antti Kinnunen
Projektitutkija
Vaasan yliopisto

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 28.9.2020.

Satelliittikuva on lainattu Merenkurkun avaruuskeskuksen sivuilta.

 

Puusta suojaa poikkeusoloissa

Aloitin tutkimusapulaisena Kerake-hankkeessa arkkitehtisuunnittelijana maaliskuun alussa. Kerakessa konseptoidaan kestävää puurakentamista kehittyviin maihin ja esimerkiksi pakolaisleireille. Työskentelyn aloitus oli ikimuistoinen, sillä koronapandemia ja sen mukana tulleet varotoimet siirsivät tutkijankammioni kotioloihin. Linnoittautuminen neljän seinän sisälle pandemian varjossa antoi omanlaistaan perspektiiviä suunnitteluun, jonka tarkoituksena on luoda suojaa epävarmaan tilanteeseen joutuneille ihmisille. Mitä itse toivoisin asunnoltani poikkeustilanteessa?

Asumista pitkittyneisiin kriiseihin

Suunnittelun edetessä kohteeksi valikoituivat pakolaisleirit. Pakolaisuudessa on usein kyse akuutista kriisistä, mutta myös pitkittyneestä tilanteesta, jossa oleskelu pakolaisleirillä saattaa kestää useita vuosia. Kerake-konsepti tähtää tilanteeseen, jossa teltta ei enää riitä suojaksi, mutta asumistarpeeseen pitää vastata nopeasti ja joustavasti.

Pakolaisleireillä eletään tiiviissä oloissa. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR ohjeistaa mitoittamaan 3,5–4,5 m² asuintilaa per henkilö. Yhden perheen asuinyksikössä voi asua jopa kuusi ihmistä. Tilasuunnittelun haasteena on jäsentää napakat neliöt siten, että pienikin asunto pystyy tarjoamaan selkeän paikan kullekin toiminnolle, ja edes pienen mahdollisuuden yksityisyyteen asukkaille.

Kestävä ja kodikas puu

Suunnittelijana ensimmäinen intuitioni oli lähteä kehittelemään konseptia jonkinlaisen rakennejärjestelmän kannalta. Teollisesti tuotettavat puuosat, joista on mahdollista muodostaa erilaisia kokonaisuuksia, toisivat konseptille kaivattua muunneltavuutta. Ne olisivat kiinnostava vaihtoehto myös kiertotalouden ja uudelleenkäytön näkökulmasta. Toisaalta pakolaisleireillä asuinyksiköitä täytyy pystyä tuottamaan suuria määriä helposti ja nopeasti, jolloin on tärkeää, että konsepti on selkeä.

Puu on rakennusmateriaalina erinomainen vaihtoehto, kun tavoitellaan rakentamisen vähähiilisyyttä. Sillä on myös muita hyviä ominaisuuksia. Puu muun muassa tasaa huoneilman lämpö- ja kosteuseroja ja saa aikaan stressitasojen alenemista ihmisessä. Lisäksi joillakin puumateriaaleilla on todettu olevan jopa antibakteerisia vaikutuksia. Puu koetaan miellyttävän tuntuiseksi, lämpimäksi materiaaliksi. Sillä on hyvät akustiset ominaisuudet. Puisen rakenteen lisäksi onkin kiinnostavaa tutkia myös mahdollisuuksia puun käyttöön asuinkonseptin sisäpinnoissa.

Yhteistyöhön etsitään mukaan eteläpohjalaisia yrityksiä

Seuraavaksi hiomme konseptia edelleen kohti valmista tuotetta yhteistyössä eteläpohjalaisten yritysten kanssa. Jos osallistuminen kiinnostaa, ota yhteyttä projektipäällikkö Virpi Palomäkeen virpi.palomaki@tuni.fi . Mukaan tarvitaan  puualan osaajia ja erilaisten rakennusosien ja talotekniikan tuottajia.

Tampereen yliopiston Seinäjoen kaupunkilaboratorion hallinnoimaa Kerake-hanketta rahoittavat Euroopan aluekehitysrahasto, Seinäjoen yliopistokeskus, Seinäjoen kaupunki ja Tampereen yliopisto.

Mari-Sohvi Miettinen

Kirjoittaja on tekniikan kandidaatti, joka viimeistelee maisteriopintojaan Tampereen yliopiston arkkitehtuurin yksikössä

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 21.9.2020.

Havainnekuvat Mari-Sohvi Miettinen.

Lue myös Kestävää puurakentamista kehittyviin maihin.

Yhdysvaltain Sonderweg

Nykyisessä keskustelussa ei ymmärretä, että Yhdysvallat on orjuus-, rotu- ja rasismikysymysten poikkeustapaus. Aloitetaan orjuudesta. Perinteisesti orjuus Euroopassa kohtasi esim. sotavankeja tai siepattuja ja orjuuteen myytyjä. Orjan asema ja tietty ihonväri eivät ole yhdistyneet – ihonväri ei ole ollut orjan merkki. Amerikassa ihonväri ja orjan asema yhdistyivät: lähes koko musta väestö oli tuotu sinne orjuuteen.

Kun Yhdysvaltain neekeriorjuus lopetettiin (1865), ihonvärinsä perusteella tunnistettaville annettiin kansalaisoikeudet. Kun Venäjällä lopetettiin viimeisiä eurooppalaisen orjuuden muotoja (1861), kyseessä oli maaorjuus (isännän omistus- ja myyntioikeus sieluihin, muuttokielto ja työvelvollisuus). Entinen maaorja ei ollut ihonväriltään tunnistettava.

Rotuteoretisointi syntyi 1700-luvun jälkipuoliskolla. Transatlanttista orjakauppaa oikeutettiin rotujen hierarkialla. Toiset olivat toisia alempiarvoisia, mikä oikeutti orjuuden. Näin rotukysymys ja musta orjuus olivat osa syntyvän Amerikan Yhdysvaltojen sosiaalista rakennetta. Valkoiset miehet olivat periaatteessa yhdenvertaisia, jokainen oli mister. Euroopassa yhteiskunnan valkoihoisten välille oli vaikeaa rakentaa rotukategorioita. Ero perustettiin yhteiskuntaluokkaan (maata omistamattomat, työväen- ja alaluokka) ja erolle rakennettiin tavat toiseuttaa ja rakenteellisesti sortaa.

Toinen Amerikan erityispiirre on, että se on maahanmuuttajamanner: väestö on tullut kaikkialta maailmasta. Kun valtaa kuitenkin halusivat pitää sen ensinnä saaneet WASPit (white, anglo-saxon, protestant), tuli rotukysymyksestä myös tätä kautta yhteiskunnan ydintä. Kun siirtolaisuutta rajoitettiin 1800-luvulta alkaen, rajoitukset perustuivat myös rotuun. Tätä tehdään siellä yhä.

Maailmansotien takia Eurooppa menetti asemansa. Yhdysvalloilla on taloudellinen, poliittinen ja kulttuurinen hegemonia. Yhteiskunnallisessa keskustelussa ja -tieteessä se näkyy niin, että sikäläiseen yhteiskuntaan perustuvat keskustelut, ongelmanasettelut ja selitysmallit siirretään sellaisinaan Eurooppaan.

Yhdysvalloissa rakenteellinen rasismi tai koulutukseen liittyvä valkoinen etuoikeus ovat ongelma. Rasismi on eriarvoiseen asemaan asettamisen, eli syrjinnän, eräs muoto. Muotoja on useita – ikä, sukupuoli, seksuaalisuus jne. – ja rotu (etnisyys), joka on niistä vain yksi. On ongelma, että rasismia käytetään syrjinnän synonyyminä.

Suomeen nämä ongelmat istuvat huonosti. Rakenteellista rasismia meillä on ollut hyvin vähän: tyyppiesimerkkinä romanien kohtelu. Sen sijaan rakenteellista syrjintää meillä on ollut ja on kohdistuen vaikkapa sosiaaliturvan varassa oleviin (äänioikeuden menetys), maata omistamattomiin (”isännät ja isäntien varjot”), naisiin (esim. palkkaus) tai hipinnäköisten matkustajien rutiiniseen tullitarkastukseen (etninen profilointi).

Puheet koulutuksesta valkoisena etuoikeutena ovat omituisia maassa, jossa kaikille on oppivelvollisuus, ilmainen toisen asteen ja yliopistokoulutus. Jos opinto-ohjaaja neuvoo maahanmuuttajataustaista välttämään yliopistoa, se on ongelma – ei kuitenkaan rakenteellista rasismia tai edes syrjintää. Opon neuvoja ei ole pakko noudattaa.

Yhteiskunnallisia teorioita, kysymyksenasetteluja ja keskusteluja ei voida suoraan siirtää erilaisista yhteiskunnista toisiin.

Markku Mattila
FT, Dos.
Erikoistutkija, Siirtolaisuusinstituutti, Seinäjoen yksikkö

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 14.9.2020.

Positiivista energiaa, hetkessä elämistä ja oivalluksia

Minulle tuli keväällä koronaähky. Ymmärrän kyllä pöpön olevan vakavasti otettava. Alkuun murehdin sitä paljonkin lasteni vuoksi. Olen kuullut aivan tarpeeksi, nähnyt kamalia otsikoita ja kuvia maailman koronatilanteesta. Lomalla halusin heittäytyä huolettomaksi, nauttia helteistä, puutarhan rapsuttamisesta, lasten ilosta rannalla ja vesisodan tiimellyksessä. Halusin unohtaa pelottavat taudit, ilmastonmuutoksen ja ihmisten ahdingon. Onko se väärin? Sainko edes kesälomani ajan keskittyä hyvään ja positiiviseen, olla kiitollinen terveydestä, perheestäni, kodistani ja omasta pihasta ilman syyllisyyttä?

Saamme kohtuuttoman paljon tietoa ja koemme maailman tuskaa. Koemme paineita monesta suunnasta: miten meidän tulisi elää, miltä näyttää, mitä saavuttaa ja miten kasvattaa lapsemme täydellisesti. Kuinka olla enemmän aidosti läsnä, elää hetkessä, hidastaa tahtia, panostaa mielen hyvinvointiin ja olla kehopositiivisia. Ja tietenkin siinä samassa postata täydellisiä somekuvia. Yritä tässä nyt löytää oma polkusi ja kulkea sitä rohkeasti.

Murheensa kullakin. Ennen koronaa kuuntelin kuntosalilla naisten keskustelua tekoripsistä. Miten niiden huolto on kallista, mutta kuinka hävettää olla ilman niitä salilla. Samaan hengenvetoon he pohtivat, miten nuorille tytöille saisi opetettua, ettei tekoripsiä tarvita. Teki mieleni huutaa, että mitäpä jos aikuisena naisena näyttäisitte mallia. Erilaisuus on kaunista ja rohkeasti omana itsenä oleminen vielä kauniimpaa! Minäkin mietin joskus liikaa, mitä toiset ajattelevat. Rakastan värejä ja pukeudun välillä kuin papukaija, vaikka näin neljänkympin lähestyessä pitäisi kai pukeutua hillitymmin harmaaseen ja mustaan. Koronaeristyksen aikaan piristin itseäni kotona laittautumalla värikkäisiin kesähepeneisiin, toimii!

Kuopukseni mankui vuoden haluavansa perustaa kesäkioskin, jotta voisi myydä naapurin lapsille herkkuja leikkimökistään. Äidistä idea kuulosti työläältä. ”Joo-joo, ehkä joskus”, vastasin. Mankuna jatkui. ”Kesällä ehkä”, vastasin lumien sulaessa. Tuli korona. Hyvä syy olla pysyttämättä kioskia.

Omatuntoni kuitenkin kolkutti. Lapsellahan on eteläpohjalaista yrittäjähenkeä. Koronarajoituksia purettiin. ”No tehdään mainokset ja laitetaan kioski”, vastasin. Lapsi oli innossaan, piirsi hinnaston ja suunnitteli myytävät tuotteet. Ylipuhui Muorinkin leipomaan munkkeja.  Lapsi pyöräili ympäri kylää jakaen mainoksia postilaatikkoihin. Opin, kuinka pitäisi heittäytyä lapsen lailla. Ottaa ilo irti heti, eikä joskus myöhemmin. Kioski oli menestys. Välillä asiakkaita oli jonoksi asti. Saamme asua ihanassa naapurustossa, jossa lapsia ja nuoria vilisee joka pihalla.

Suosittelen toteuttamaan niitä haaveita ja ideoita, joista nautit. Tanssi, lue romaaneja, opiskele, ihmettele, laiskottele, nikkaroi tai häärää aamusta iltaan.  Ja tee se kaikki ilman huonoa omatuntoa. Minä aion jatkossakin pukeutua sateenkaaren väreihin ja tanssia hölmösti keittiössä omaksi ja lasteni huviksi.

Sonja Kälvinmäki
koulutussuunnittelija
Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys, kesäyliopisto

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 7.9.2020.