Koin eilen valaistumisen hetken. Sehän on erityisen toivottavaa tänä pimeänä vuodenaikana. Ja missäkö valo välähti? Istuin turvallisesti auditoriossa, Uuma-hankkeen seminaarissa. Hankkeen nimi muuten kuvastaa sitä, kuinka innovatiivisia me hankehaukat toisinaan olemme. Meillä on menossa oikein kisa siitä, millaisia lyhenteitä saamme hankkeen nimiksi nikkaroitua. Uuma on koottu seuraavista aineksista: Uusia työhyvinvoinnin ylläpitämisen ja tukemisen malleja Etelä-Pohjanmaalle.
Mutta asiaan. Työterveys on ollut minulle paikka, jonne pääsee vähällä jonottamisella valittamaan vaivojaan. Välillä ne kutsuvat sinne tarkastuksiin, kopistelevat polvia ja neuvovat laihduttamaan. Vaan seminaarissapa todistettiin, että parhaimmillaan työterveyspalvelujen tarjoaja on työnantajan ja työntekijän paras kaveri. Ja että tätä kaveruutta haluttaisiin tarjota nykyistä enemmän myös mikroyrityksille ja yksinyrittäjille.
Arvatkaa, mikä on yksi suurimpia esteitä sille, etteivät pienimmät yritykset tee sopimuksia työterveysyksiköiden kanssa? Raha tietysti ratkaisee jonkun verran. Mutta iso vaikutus on myös sillä, että koko systeemiä pidetään aivan liian vaikeana. Ammattilainen puhuu ammattikieltä ja maallikon pitäisi siitä ymmärtää. Palvelun ostaja ei tajua, mitä hänelle tarjotaan ja mistä hän maksaa. Uumassa onkin ratkottu tätä miettimällä palveluja yhdessä yrittäjien kanssa. Hankkeessa koottu käsikirja ilmestyy ensi vuoden alkupuolella.
Se valaistuminen? Joo, tulee tässä: minkä tahansa alan ammattilaisen ammattitaitoa on osata esittää asiansa niin, että maallikko ymmärtää. Siinäpä meillä kaikilla harjoittelemista.
– Nina Harjunpää –
Epkytellen 