Mitä ikää?

Minkä ikäinen olet? Se voi olla vaikea kysymys kehitysvammaiselle ihmiselle. Kaikki eivät tiedä tai osaa sanoa ikäänsä numeroina. Kokemus iästä voi vaihdella. Itsensä voi kokea nuoreksi, keski-ikäiseksi, vanhaksi, tai koko ikäasia voi tuntua yhdentekevältä. Arjen tapahtumat hyvin muistava, yli 70-vuotias kehitysvammainen ystäväni arveli kysyttäessä iäkseen 40. Ikä ei olekaan ihan yksinkertainen asia. Tätä olen pohtinut määritellessäni kohderyhmää ikääntyviin kehitysvammaisiin ihmisiin kohdentuvassa tutkimuksessani. 

Kronologisella iällä tarkoitetaan syntymän hetkellä käynnistyvää iän kertymistä kalenterivuosissa. Kehitysvamman diagnosoinnissa kronologisella iällä on merkitystä, sillä kehityksessä havaittu poikkeavuus tulee todeta ennen 18. ikävuotta.

Biologinen ikä kuvaa elimistön kuntoa. Jos ihmisellä on esimerkiksi monia sairauksia tai terveyttä heikentäviä elintapoja, kehon biologinen ikä saattaa olla huomattavasti korkeampi kuin kalenteri-iältään samanikäisellä keskiarvoihmisellä. Joihinkin kehitysvammoja aiheuttaviin geneettisiin poikkeamiin voi liittyä lisäsairauksia tai ennenaikaista biologista ikääntymistä.

Kehitysvammoihin liittyy eriasteisia vaikeuksia oppia ja ymmärtää abstrakteja asioita. Kehitysvamman määrittelyn yhteydessä seurataan ja arvioidaan toimintakyvyn lisäksi henkilön psykologista ja kognitiivista kehitystä. Arvioinnin tuloksia verrataan lapsen ja nuoren keskimääräiseen kehitykseen ja iänmukaisiin kehitystasoihin. Kehitysvammaisen ihmisen kronologinen ikä on psykologista ikää suurempi.  

On tavallista, että iästä keskusteltaessa todetaan ajan kulumisen näkyvän parhaiten lapsissa. Sosiaalisella iällä tarkoitetaan lähiyhteisöstä ja yhteiskunnasta peilautuvaa eri-ikäisten ihmisten tyypillistä elämänmenoa. Vaikka viime vuosina tyypillisyys on moninaistunut ja iän merkitys esimerkiksi perheen perustamisen, opiskelun ja uralla etenemisen suhteen on haalistunut, silti kehitysvammaisella ihmisellä näitä merkkipaaluja on vähän. Heiltä puuttuvat useimmiten vanhemmuuteen ja isovanhemmuuteen sekä työuran kehitykseen liittyvät tehtävät ja roolit.

Ajassa muuttuvat ikäkäsitykset

Suomessa väestön keskimääräinen eliniän odote on pidentynyt 1900-luvulla yli kolmellakymmenellä ja 2000-luvun aikanakin kolmella vuodella. Tänä aikana ikäkäsitykset ja iän merkitys ihmiselle ovat vaihdelleet yhteiskunnallisesti, kulttuurisesti, sosiaalisesti ja yksilöittäin. Alkuvuodesta valtioneuvoston väestöpoliittinen selvitys linjasi myöhäiskeski-iän ajoittuvan ihmisen elämässä jatkossa vuosien 65 ja 74 välille. Nähtäväksi jää, mikä merkitys tällä linjauksella tulee olemaan. Ainakin tiedämme, että yksilöllisyys korostuu iän myötä. Samassa ikäluokassa ihmiset ovat biologiselta, psykologiselta, sosiaaliselta ja subjektiiviselta iältään hyvin eri-ikäisiä.

Kehitysvammaisista ihmisistä on tullut viime vuosina nopeimmin kasvava ikäihmisten ryhmä. Osalla heistä eliniän odote ei poikkea muusta väestöstä. Kehitysvammaisten ihmisten ikääntymistä ei ole kovin paljon tutkittu, varsinkaan kokemuksellisesta näkökulmasta. Kansainvälisissä tutkimuksissa ikääntymiseen on todettu liittyvän pelkoa ja tiedon puutetta. Toiveina vanhuusvuosille ovat nousseet esimerkiksi meneminen Pariisiin tai naimisiin. Kehitysvammaisilla ihmisillä ikääntymiseen liittyy myös ajatuksia siitä, että heidän elämänsä muuttuisi enemmän samanlaiseksi kuin muiden ihmisten, viimeistään hoivakodissa. Jokaisella ikäihmisellä oma elämänkulkunsa kuljettuna, mutta myös yhteisiä sukupolvikokemuksia jaettavana.

Sirpa Granö
tohtorikoulutettava
Tampereen yliopisto

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 7.6.2021

Ihmiskunnan tietämyksen äärirajalle ja siitä vähän yli

Tutkijan on hyvä tunnistaa, ettei kaikkea voi selvittää yhdellä kertaa. Tiede etenee kapeaa polkua ihmiskunnan tietämyksen äärirajalle ja siitä vähän yli. Siellä tehtävä pienen pieni lisäys kollektiiviseen tietämykseemme on kaiken tutkimuksen tavoitteena. Näitä pieniä lisäyksiä on tehty koko kirjoitetun historian ajan. Ihmiskunnan tietämys on kasvanut niin suureksi, että rajan tavoittaminen vaatii nykytutkijalta yhä tarkempaa erikoistumista ja tavoitteellisuutta. Jos poikkeat houkutteleville harhapolulle, et koskaan pääse perille.

Matka on tärkeä, ei määränpää

Harhapolkujen välttelemisestä huolimatta olen tutkijana huomannut poikkitieteellisyyden tärkeyden. Erityisesti meidän kovien tieteiden tutkijoiden pitäisi pysähtyä välillä miettimään sitä ympäristöä, missä tiedettä teemme. Oma käsitykseni siitä, että vaikuttavaan tutkimukseen pyrittäessä kannattaa keskittyä ihmisiin ja heidän tarpeisiinsa, on vain vahvistunut. Tutkimusalallani kuljetusten optimoinnissa tutkijat ovat esittäneet hyllymetreittäin tekniikoita, joilla esimerkiksi työvuorojen pituudet, ruuhka-ajat ja ajoneuvokohtaiset erot voidaan mallintaa ja huomioida kuljetusten suunnittelutehtäviä ratkottaessa. Sen sijaan, että olisin jatkanut heidän työtään, päädyin miettimään ajojärjestelijän roolia ja sitä, miksi kuljetusten optimointi ei ole merkittävistä eduistaan huolimatta jo kaikilla käytössä.

Tutkimuskysymyksen valinta ohjasi minut yksinkertaistamaan käyttämiäni malleja, jotta pystyin tekemään tutkimusta algoritmien ja koneoppimisen leikkauspinnassa. Pystyäkseni tuottamaan uutta tietoa minun piti keskittyä vain muutamiin hyvin rajattuihin ideoihin. Tämä on hyvin tyypillistä tieteessä. Malleja rakennettaessa joudutaan rajaamaan ja yksinkertaistamaan kohteet, jotka mallinnetaan. Koko maailmaa ei voi rakentaa uudelleen ja simuloida sitä atomitasolla. Ihmiskunnalla ei ole vielä – jos koskaan – sellaista simulointiteknologiaa.

Ihmiset – syy ja ratkaisu kaikkiin maailman ongelmiin

Lähes kaikilla tieteenaloilla on todettu ihmisten olevan erityisen vaikeita mallinnettavia. Suurelta osin tämä johtuu siitä, ettemme edes täysin ymmärrä, miten tunteemme, mieltymyksemme ja tahtomme oikein toimivat.  Ihmisten toiminnassa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ilmiöt ovat niin monitahoisia, että niiden pelkistäminen analyysiä varten on hyvin vaikeaa.

Erityisen haastavaa on käyttäytymisen ennustaminen ja siihen vaikuttaminen. Tiede osaa jo kertoa, ettei pelkkä tiedottaminen riitä. Me kyllä tiedämme, että pitäisi liikkua enemmän, syödä terveellisemmin, pestä kädet huolellisesti ja sammuttaa valot tyhjästä huoneesta. Valitettavan harvoin pelkkä asian tietäminen saa aikaan muutoksen käyttäytymisessämme. Tämän vuoksi olen jo pitkään ollut kiinnostunut ihmisistä ja heidän käyttäytymisestään, ja erityisesti siitä, mitä lähestymistapoja käyttäytymiseen vaikuttamiseen on olemassa. Kiinnostus aiheeseen johdatti minut myös nykyiseen työhöni. Tutkin HANDTAG-hankkeessa sairaalamaailman hyviä käsihygieniakäytänteitä. Oma matkani ihmiskunnan tietämyksen äärirajalle on vielä kesken, mutta nyt tehtävä poikkitieteellinen pohjatyö mahdollistaa käyttäytymistä positiiviseen suuntaan kääntävät innovaatiot.

Jussi Rasku, FT
Tutkija, startup-yrittäjä ja HANDTAG-hankkeen projektipäällikkö

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 31.5.2021.

Arvosta asiakasarvoa

”Tärkein tehtävämme on tuottaa asiakkaillemme arvoa.” Tuttu lause, eikö totta? Jokaisen yrityksen ja palvelunharjoittajan toiminnan keskiössä ovat asiakasarvo ja asiakaskokemus – ainakin puheissa ja kirjattuna yrityksen strategiaan. Kuinka tämä näyttäytyy asiakkaalle käytännössä?  Entä panostetaanko yrityksissä todella aidosti asiakasarvon tuottamiseen?

Mistä asiakasarvo muodostuu?

Asiakasarvo on yksinkertaisesti asiakkaan kokeman arvon ja investoinnin suhde. Se on arvoa, jota asiakkaat kokevat saavansa yrityksen toiminnasta, tuotteista ja palveluista. Arvo muodostuu asioista, jotka vastaavat asiakkaan toiminnalliseen tarpeeseen, kuten miten yritys tai palveluntarjoaja voi tehdä prosessista mahdollisemman helpon ja vaivattoman asiakkaalle. Arvo muodostuu myös asioista, jotka vastaavat asiakkaan tunnetason odotuksiin.  Yritys ymmärtää ja tukee asiakkaan haluamia tunteita ja osaa tarjota oikeita vaihtoehtoja. Kolmanneksi arvo muodostuu asioista, jotka vastaavat asiakkaan henkilökohtaisiin ja identiteetin rakentamiseen liittyviin merkityksiin. Silloin yritys mahdollistaa onnistuessaan asioita, joita asiakas haluaa oppia, oivaltaa ja saavuttaa.  

Yrityksen totuus on harvoin sama kuin asiakkaan

Usein yritys tarkastelee tekemisiään valitettavan subjektiivisesti. Oman toiminnan uskotaan olevan asiakaskeskeistä ja siihen harhaan sitten tuudittaudutaan. Kuitenkaan yrityksen totuus on harvoin sama kuin asiakkaan. Yritys ei määritä koskaan asiakasarvoa, sen tekee aina asiakas itse, omaan kokemukseensa perustuen.

Tärkeä yrityksessä esitettävä kysymys onkin, olemmeko muotoilleet tuotteemme tai palvelumme aidosti asiakaslähtöisesti ja arvioineet asiakkaan kokemusta hänen näkökulmastaan. Miten tuotamme arvoa asiakkaan kanssa yhdessä?

Asiakkaan motiivit pitää tuntea – ei olettaa

Jotta yritys pystyy tuottamaan asiakkaalle aidosti kallisarvoista arvoa, sen pitää tuntea asiakkaansa. Avainasemassa on asiakasymmärrys: asiakkaan motiivit pitää tuntea, ei olettaa. Yrityksessä pitää ymmärtää, mitkä asiat ovat eri asiakasryhmille tärkeitä, ja miten kullekin asiakkaalle merkittävää arvoa rakennetaan yhdessä hänen kanssaan.

Usein yksinkertaisesti ajatellaan vain tuotteen tai palvelun taloudellisen arvon eli hinnan olevan ainoa asiakkaan käyttäytymistä ja arvokokemusta ohjaava tekijä. Arvokokemusta ohjaa myös toiminnallinen arvo, kuten ratkaisut tai palvelumuotoilu. Lisäksi kokemusta ohjaavat symbolinen arvo, kuten merkitykset, sekä emotionaalinen arvo, johon liittyy esimerkiksi asiakaskokemus. Arvokokemuskokonaisuuden käsittäminen vaatii yritykseltä todellista ja aitoa asiakasymmärrystä, ja ennen kaikkea aitoa halua oppia tuntemaan asiakkaansa.

Asiakasarvo on siis kilpailutekijä, jolla luodaan kasvua. Asiakasarvo rakennetaan yhdessä asiakkaan kanssa. Se on parhaimmillaan syvää molemminpuolista luottamusta, toisen tarpeiden ymmärtämistä, ennakointia ja osaamista.

Arvolupauksen pitää olla asiakkaalle merkityksellinen, uskottava, hyödyllinen, ainutlaatuinen ja innostava. Mikä on sinun asiakkaalle antamasi aito ja merkityksellinen, kilpailijoista erottuva arvolupauksesi?

Maijastiina Jokitalo
KTT, koulutuspäällikkö, markkinoinnin ja kuluttajakäyttäytymisen tutkija
Vaasan yliopisto

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 24.5.2021.

Puhun vain suomea

Kieli on huvittava seikkailu

Kersti Bergrothilla on kaksi lyhyttä kirjoitelmaa, joiden nimi on Kieliä. Jokaisen pitäisi lukea molemmat, mutta koska kukaan ei lue, poimin tähän niiden pääkohdat ja maustan omilla havainnoillani.

Ensimmäinen kirjoitelma kannustaa tarttumaan uusiin kieliin avoimin mielin: ”uuden kielen oppiminen on huvittava seikkailu”. ”Se joka ei osaa lukea ulkomaalaista kirjallisuutta alkukielellä, menettää suuria nautinnon ja kehityksen mahdollisuuksia”.

Olen sisuskalujani myöten samaa mieltä. Kuka tahansa voi oppia vieraan kielen, ja harrastusta voi jatkaa kuinka vanhaksi hyvänsä. Olen huomannut, että jokainen vieras kieli on myös ranta, jota huuhtoo ennen kohtaamaton käännöskirjallisuuden valtameri. Sekin tarjoaa nautintoa ja kehityksen mahdollisuuksia.

Annetaanko käpälää?

Toisen kirjoitelman opetus on, että vierasta kieltä ei pidä käyttää turhaan. Tämä ohje ei opeta vaikenemaan vaan käyttämään rohkeammin suomen kieltä ja vaatimaan sitä myös muilta.

Suomalaisten kielitaito ansaitsee maailmalla usein vilpitöntä ihailua. Syystäkin: Suomi oli maailman ensimmäinen maa, joka päätti opettaa kaikille kansalaisilleen äidinkielen lisäksi vähintään kaksi muuta kieltä. Tulokset näkyvät. Suomalaisten osaaminen tunnustetaan. Minäkin olen paistatellut tyytyväisenä tällaisen tunnustuksen valossa.

Bergroth kohtasi samantapaista ihailua jo 1900-luvun alkupuolella, mutta aavisti siinä myös jotain häiritsevää. Se on aivan liian aulista: ”Kun jonkin suuren kansan jäsen sanoo sinulle: ’Te olette äärettömän etevä!’ niin se merkitsee samaa, kuin jos sinä kiität Mustia siitä, että se antaa käpälää sievästi. Sinä olet ulkomaalainen eläin, joka teet konsteja koko näppärästi. Täysi kunnia sinulle! Hän puolestaan on täysin rauhallinen, vaikka ei osaisi yhtään mitään.”

Tunnistan tilanteen. Hänkin voisi tehdä huvittavan seikkailun ja opetella kielen, mutta jostain syystä hän ei sitä tee. Onko hän tyhmä? Tuskin. Laiskako? Hmm. Minun täytyy mukautua ja taipua, mutta hän pysyy mukavuusalueellaan. Ei ole reilua. Minusta kielitaitoa pitää vaatia molempiin suuntiin. Kersti Bergroth päätti, että parin sadan vuoden kuluttua hänkään ei osaa mitään muuta kieltä kuin suomea.

Summa summarum

On tärkeää osata vieraita kieliä. Taidollani voin sivistää itseäni ja hoitaa asioita maailmalla. Kenties voin myös pelastaa tilanteen, kun kohtaan satunnaisen matkailijan, tutkijan tai maahanmuuttajan, joka ei osaa täkäläistä kieltä. Silloin minä voin loistaa.

Sen sijaan kielitaitoni alkaa kangerrella, kun kohtaan Suomessa pitkään – sanokaamme viisi tai kymmenen vuotta – oleskelleita ihmisiä. Kielitaitoni loppuu kokonaan, kun asioin suomalaisten kanssa. Silloin voin katsoa muita suoraan silmiin ja sanoa Bergrothin tavoin: ”Ikävä kyllä minä puhun vain suomea.” Näin joudun sanomaan omassa työpaikassani, Helsingin yliopistossa, yhä useammin.

Sulevi Riukulehto
Aluehistorian ja kulttuuriperinnön tutkimusjohtaja
Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 17.5.2021.

Toteutuuko korkeakoulutuksen tasa-arvo?

Maksuton korkeakoulutus on kaikkea muuta kuin arkipäivää suurimmassa osassa maailmaa. Korkeakouluopiskelijat maksavat suuriakin lukukausimaksuja opinnoistaan. Suomi on edelleen harvoja maita, jossa on periaatteessa jokaisen saavutettavissa oleva maksuton korkeakoulutus sekä laajat opiskelijatukijärjestelmät. Mutta tarkoittaako Suomen maksuton korkeakoulutus myös sitä, että se on tasa-arvoista?

Yleisesti korkeakoulutuksen tasa-arvo voidaan määritellä tasapuolisen saatavuuden ja siinä menestymisen mahdollisuuksien tarjoamisena kaikille riippumatta olosuhteista. Näitä ovat esimerkiksi syntymäpaikka, sukupuoli, etnisyys, uskonto, kieli, työkyvyttömyys tai vanhempien tulot. Koska korkeakoulutus on sekä yksilölle että yhteiskunnalle yhä tärkeämpää, tulisi kaikille tarjota samanlaiset osallistumismahdollisuudet. Se onnistuu vain, jos rajaavat tekijät poistetaan.

Koulutustaso periytyy

Suomessa korkeakoulutuksen maksuttomuuden on katsottu edistävän mahdollisuuksien tasa-arvoa.  Maksuttomuuden on nähty takaavan sen, että korkeakoulutus on mahdollista perhetaustasta riippumatta. Todellisuudessa perhetausta on edelleen yksi merkittävämpiä korkeakoulutukseen hakeutumista ja osallistumista selittäviä tekijöitä.

Korkeakoulutukseen osallistuu tällä hetkellä 25–34-vuotiaiden ikäluokasta noin 42 %. Vaikka erot ovat kaventuneet, suurin osa korkeakoulutetuista on ylempien toimihenkilöiden, korkeasti koulutettujen ja yrittäjien lapsia. Yliopistoissa erot korostuvat ammattikorkeakouluja enemmän.

Saatavuuden ja saavutettavuuden alueellinen näkökulma

Suomessa on asetettu kansalliseksi tavoitteeksi, että vähintään puolet 25–34-vuotiaista suorittaa korkeakoulututkinnon vuoteen 2030 mennessä. Korkeakoulutuksen aloituspaikkoja tullaan lisäämään ja jatkuvan oppimisen palveluita laajennetaan. Tärkeä huomioitava kysymys kuitenkin on, mille alueille ja mille aloille koulutuspaikat ja palvelut kohdistuvat.

Korkeakoulujen alueellinen sijainti ja koulutuspaikkojen määrä ovat merkittäviä tekijöitä alueellisen saavutettavuuden ja korkeakoulutukseen osallistumisen kannalta. Vaikka alueellisesti katsottuna suomalainen korkeakouluverkko kattaa maamme hyvin, vaihtelee erityisesti koulutusalojen alueellinen tarjonta paljon.

Ne maakunnat, joissa on oma yliopisto, sijoittuvat luonnollisesti korkeakoulutuksen saavutettavuuden yläpäähän. Etelä-Pohjanmaa erottuu saatavuusvertailussa selvänä katvealueena erityisesti yliopisto-opintojen osalta. Lisäksi korkeakoulutuksen aloituspaikkoja suhteessa väestöpohjaan on vähiten.

Tavoitteeksi tasa-arvoisemmat mahdollisuudet

Etelä-Pohjanmaan tulevaisuuden kannalta on merkityksellistä edistää korkeakoulutuksen saatavuutta ja saavutettavuutta sekä tukea aliedustettujen ryhmien osallistumista korkeakoulutukseen. Tämä on tärkeää sekä alueellisen koulutustason nostamiseksi että koulutuksellisen tasa-arvon edistämiseksi. Nämä ovat asioita, joihin pyrimme myös Seinäjoen yliopistokeskuksessa vaikuttamaan.

Mari Kekola
asiantuntija
Seinäjoen yliopistokeskus

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 10.5.2021.

Opiskelu kannattaa – aina!

Lukion ruotsinopettajani Riitta alias Maija Poppanen (nimi tuli nauhakengistä ja ihanasta suhtautumisesta maailmaan) tapasi sanoa: ”Opiskelu kannattaa aina, sitä ei koi syö eikö ruoste raiskaa”. Voi kuinka Riitta olitkaan oikeassa. Kuinka kaipaankaan sinua, seuraatko meitä sieltä pilven reunalta?

Ruotsin kielen preliminäärissä luokan keskiarvo oli tasan 5/10. Riitta sanoit silloin: ”Tämä on katastrofi, ymmärrättekö, vain yksi kuukausi aikaa ja preliminääristä tuli tällainen tulos. Olen pettynyt teihin. Miten aiotte kuroa tämän osaamattomuuden kiinni?” Olinhan minäkin ihan vähän huolissani, taisin saada kuutosen. Mutta, mutta. Kaikki pääsimme ylioppilaskirjoituksista läpi – osa meistä jopa yli odotusten. Kiitos Riitta huolestumisestasi. Sait meidät terästäytymään ja lukemaan. Nyt meistä aika moni toimii merkittävissä asemissa yhteiskunnassa. Mutta, tuohan ei ollut se varsinainen jutun juuri, eihän?

Vanhempani kuuluivat sukupolveen, jolle opiskelu kansakoulua tai peruskoulua lukuun ottamatta ei ollut itsestäänselvyys. He kannustivat meitä hankkimaan tutkinnon. Ja mehän hankimme, osa meistä useammankin. Kaduttaako? Ei todellakaan. Voin sanoa omasta kokemuksestani, että opiskelu todellakin kannattaa.

Suomi pyrkii olemaan opiskelumahdollisuuksien tarjonnassa tasa-arvon esikuva. Meillä voi lähiopiskella. Näin myös Etelä-Pohjanmaalla. Otathan sinäkin mahdollisuuksista kaikki hyöty! 

Jatkuva oppiminen on tullut yliopistojen perustehtäväksi tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen lisäksi. Myös tulevina vuosina tarkoituksena on suunnata voimavaroja edelleen jatkuvaan oppimiseen, joka yhdistää sekä useiden yliopistojen että eri asteiden koulutuksen tarjontaa.

Vaasan yliopisto on mukana Epanet-yhteistyössä. Vaasan yliopistolla on viisi professoria: logistiikka, sulautetut ja hajautetut järjestelmät, yrittäjyys, puurakentamisen liiketoiminta ja kuluttajakäyttäytyminen.

Vaasan yliopiston avoimen yliopiston tarjonta Seinäjoen yliopistokeskuksessa toteutetaan Etelä-Pohjanmaan kesäyliopiston kautta. Perinteisten kauppatieteiden lisäksi syksyllä alkoivat myös viestintätieteiden sekä sosiaali- ja terveyshallintotieteiden opinnot. Lisäksi Etelä-Pohjanmaalla avoimen yliopiston opintoja on tarjolla Ilmajoella Etelä-Pohjanmaan opistossa.

Vaasan yliopiston kasvuyrityksen johtamisen maisteriohjelman kuudennen ryhmän opinnot ovat edenneet erinomaisesti ja koko 29 opiskelijan ryhmä pysyi yhdessä koronasta johtuneista haasteistakin huolimatta. Loppuvuonna varmistui, että pitkä yhteistyö Seinäjoen yliopistokeskuksen ja Vaasan yliopiston välillä jatkuu edelleen myös tämän maisteriohjelman osalta. Uusi maisteriopiskelijahaku toteutetaan vuoden 2021 syksyllä.

Kysyimme alueen yrityksiltä niiden osaamistarpeista vuonna 2020. Nämä neljä nousivat esille yli puolessa alueen yritysten haastatteluista. Tärkeimmäksi erottui voimakas tarve vuorovaikutus- ja tulevaisuudentaidoille. Seuraavaksi eniten oli tarvetta myynti- ja markkinointiosaamiselle (kiihtyvän digitalisaation vaikutukset, datan analysointi ja IT-osaaminen generalisteille, tekoäly, virtuaalisuus jne.). Kolmanneksi nousi johtamisessa tarvittava osaaminen (hyvinvoinnin johtaminen, muutosjohtaminen, tietoturva, tietokannat ja yrityskulttuurin johtaminen) ja neljänneksi työhyvinvoinnin johtamiseen liittyvät asiat (elämän hallinta, palautuminen, keskittymiskyvyn parantaminen ja itsensä johtaminen).

Näiden esimerkkien kautta haluan kannustaa sinua opiskelemaan kaikkina vuodenaikoina. Ymmärrän, että tietoa on joskus vaikea saada tai omaa osaamistarvetta hahmottaa. Mutta kysy apua. Ole rohkeasti yhteydessä meihin kaikkiin. Me autamme sinua eteenpäin. Vaasan avoimen yliopiston opinnoissa sinua auttavat Reetta Kungsbacka  ja Mikael Hallbäck (yritykset ja organisaatiot) joukkoineen.

 Elä, opi ja nauti.

Marjaana Suutarinen
Vaasan yliopisto, Levón instituutti
Johtaja
Tekniikan tohtori

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 3.5.2021.

Vaatii rohkeutta olla innovatiivinen

Olen italialainen, kolmen lapsen äiti ja koulutukseltani ruoka-alaan erikoistunut taloustieteilijä. Olen aiemmin työskennellyt esimerkiksi YK:n Elintarvike- ja maatalousjärjestössä (FAO) ja Maailman ilmatieteen järjestössä (WMO).

Minua voi kuvata ihmiseksi, joka rakastaa numeroita. Ja Suomea! Suomella on erityinen paikka sydämessäni. Olen asunut ja työskennellyt Suomessa aiemminkin muutaman kuukauden – ja aina halunnut palata. Lieneekö kyseessä ollut kohtalo vai onnenpotku, kun satuin lukemaan työpaikkailmoituksen Helsingin yliopiston sivuilta. Hain paikkaa, ja suureksi ilokseni valintaryhmä luotti minuun ja osaamiseeni. Aloitin tammikuussa työni Ruralia-instituutissa ja Epanet-verkostossa Etelä-Pohjanmaalla.

Tehtävänäni on johtaa tutkimusryhmää, joka keskittyy yrittäjyyden ja innovaatioiden rooliin ruokajärjestelmän kestävyysmuutoksessa. Tausta-ajatus on, että yritykset voivat tehdä paljon vauhdittaakseen muutosta ja samalla omaa liiketoimintaansa. Koronan takia en ole vielä voinut lähteä kotikaupungistani Bolognasta, mutta onneksi on olemassa internet ja videoneuvotteluyhteydet. Olen perehtynyt Etelä-Pohjanmaan ruoka-alan toimijoihin tutkimalla verkkosivuja ja keskustelemalla lukuisten ihmisten kanssa. Alan yritysten – kuten esimerkiksi Atria, Valio, Altia/Koskenkorva, Kyrö Distrillery ja Juustoportti – määrä ja monipuolisuus on tehnyt minuun suuren vaikutuksen.

Etelä-Pohjanmaalla on yksi Suomen johtavista elintarvikeklustereista. Kestävien ruokajärjestelmien kehittäminen on keskeinen tavoite monissa maakunnan ohjelmissa ja strategioissa. Työssä on yritysten lisäksi mukana monia eri organisaatioita ja ihmisiä kuten Seinäjoen yliopistokeskus, Seinäjoen ammattikorkeakoulu, Into Seinäjoki, ProAgria, MTK, Foodwest Oy ja joukko muita oppilaitoksia ja kehittämisorganisaatioita ympäri maakuntaa. Etelä-Pohjanmaan maa- ja kotitalousnaiset koordinoivat laajaa Ruokaprovinssi-kokonaisuutta ja esimerkiksi Kauhajoen ruokamessut tuovat alalle kansallista näkyvyyttä.

Tutkijana minua inspiroi ymmärtää, mitkä tekijät vaikuttavat alueen ja yritysten nykyiseen menestykseen. Kiinnostavaa on myös löytää uusia keinoja edistää ja ylläpitää maakunnan mainetta johtavana elintarvikeklusterina. Haastattelujeni perusteella kehitettävää löytyy paikallisten tuotteiden markkinoinnista, kansainvälistymisestä ja viennistä sekä isoja ja pieniä yrityksiä yhdistävien palvelualustojen luomisesta. Lisäksi tarvitaan enemmän pöhinää ja aloitteita ruoka-alan start up -kulttuurin kehittämiseksi.Entä kuinka Etelä-Pohjanmaan elintarvikeala voi hyödyntää olemassa olevia vahvuuksiaan, kehittää osaamistaan ja hyötyä ruokajärjestelmän kestävyysmurroksesta? Etsin tutkimukseni kautta mahdollisia vastauksia näihin kysymyksiin. En tee sitä yksin, vaan yhteistyössä maanviljelijöiden, yrittäjien, oppilaitosten, julkisten ja yksityisten organisaatioiden kanssa. Kaikkien, jotka tekevät työtä Etelä-Pohjanmaan ruokamaakunnan hyväksi.

Innovaatioihin tarvitaan uskallusta ja yrittäjänä oleminen vaatii rohkeutta. Erityistä rohkeutta on haastaa perinteinen ajattelu ja uskaltaa kuvitella uusia, suuria mahdollisuuksia.

Silvia Gaiani
vanhempi tutkija
Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 26.4.2021.

Tässä linkki myös Silvian Ruralia-instituutin blogissa julkaistuun artikkeliin Entrepreneurship + Innovation = A Sustainable Food System for Finland.

Motivointi parantaa elämäntapoja, osoittaa Etelä-Pohjanmaalla toteutettu tutkimus

Vanheneminen on väistämätöntä, joskin vanha totuus on, että se on silti kahdesta vaihtoehdosta se parempi. Toki olisi mukava vanheta mahdollisimman terveenä ja energisenä – tehdä itselleen mielekkäitä asioita, ulkoilla, tavata ystäviä ja viettää aikaa jälkipolvien seurassa. 

Energistä ikääntymistä uhkaavat kuitenkin tutut kansantaudit. Sydän- ja verisuonisairaudet ovat tällä hetkellä ikääntyneen väestön yleisin kuolinsyy, mutta myös erilaiset muistisairaudet, kuten Alzheimerin tauti, ilmenevät lisääntyvässä määrin vanhetessa. Näiden elämänlaatua heikentävien sairauksien puhkeamisen riskiä lisäävät osaltaan perinnölliset tekijät, mutta nykyisin tiedetään, että sairastumisen riskiin voi vaikuttaa henkilökohtaisilla elämäntavoilla. Väestön ikääntyessä terveellisillä elintapavalinnoilla onkin todettu olevan suuri ennaltaehkäisevä merkitys.

Miten tieto geeneistä vaikuttaa?

Keväällä 2017 kutsuimme eteläpohjalaisia aikuisia osallistumaan Suomen Akatemian rahoittamaan tutkimukseen, jonka tavoitteena oli selvittää, miten terveystieto ja aktivointi sen käyttöön motivoi ihmisiä muuttamaan elämäntapojaan kohti suosituksia – esimerkiksi lisäämään kasviksia ja täysjyväviljaa ruokavalioonsa, taikka nostamaan arkiliikunnan määrää.  Kiinnostavana lisänä oli kohdennetun geenitiedon antaminen tutkittaville heidän niin halutessaan. Tutkimuksessa selvitettiin, kantoivatko tutkittavat perimässään sydän- ja verisuonitaudin ja Alzheimerin taudin riskiä lisäävää, kolesteroliaineenvaihduntaan vaikuttavaa riskigeenin muotoa, ns.  ApoE-geenin E4 alleelia. Tärkeä tavoite oli selvittää, motivoisiko tällainen henkilökohtainen tieto perinnöllisestä riskistä perinteistä terveysviestintää paremmin muutokseen kohti terveellisempiä elämäntapoja. 

Tutkimus oli jatkoa muutama vuosi aikaisemmin Etelä-Pohjanmaalla toteutetulle TERVAS-tutkimukselle, jonka osallistujat kutsuttiin myös tähän tutkimukseen.  Kaiken kaikkiaan saimme mukaan runsaat 250 osallistujaa, joista 70 oli ”vanhoja tervaslaisia”. 

Tutkimuksen aikana seurattiin monipuolisesti osallistujien terveyttä, ruokavalintoja ja liikkumista. Nyt tutkimuksen tärkeimmät tulokset on julkaistu kahdessa tieteellisessä artikkelissa.

Jo TERVAS-tutkimukseen osallistuvat olivat muuttaneet tutkimuksen aikana elämäntapojaan terveellisemmiksi, ja oli kiinnostavaa huomata, että muutos oli ainakin osalla osallistujista jatkunut jo kuuden vuoden ajan. 

Perinteinen valistus puree

Uusia osallistujia oli 188. Hekin saivat nyt puolentoista vuoden ajan kuukausittain toistuvaa terveystietoa ja motivointia toteuttaa terveyttä edistäviä elämäntapoja.  Puolet osallistujista sai lisäksi tiedon siitä, kantavatko he E4 riskimuotoa ApoE-geenissään.  Tärkein tulos oli se, että aktiivinen ohjaaminen ja innostaminen lisäsi osallistujien kasvisten käyttöä, muutti kulutetun rasvan laatua kohti monityydyttymättömiä, pehmeitä rasvoja ja vähensi makeiden herkkujen kulutusta.  Tämä muutos näkyi myös alentuneina kolesterolitasoina. Tieto omasta mahdollisesta riskigeenistä ei kuitenkaan vaikuttanut tuloksiin, vaan perinteinen terveellisistä elämäntavoista kertominen ja motivointi näytti tämän tutkimuksen valossa olevan tehokkaampi keino muuttaa elämäntapoja terveellisemmiksi.

Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Seinäjoella toimivan Turun yliopiston yksikön, Itä-Suomen yliopiston, Luonnonvarakeskuksen sekä Etelä-Pohjanmaan Sairaanhoitopiirin kanssa.  Suurkiitos myös teille 250 eteläpohjalaiselle aktiiviselle, jotka osallistuitte tutkimukseemme.  Toivottavasti kokemus oli antoisa, ja saitte siitä intoa toteuttaa terveyttä edistäviä elämäntapoja omassa arjessanne!

Anu Hopia, elintarvikekehityksen Epanet-professori, Turun yliopisto (kuva Andi Balogh, Archephotography)

Kirsi Vähäkangas, toksikologian professori (emerita), Itä-Suomen yliopisto yliopisto (kuva on lainattu artikkelista, jossa tutkimuksesta kerrotaan lisää)

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 19.4.2021.

Tutkimuksen julkaisut

TERVAS-tutkimuksen jatkotutkimus Hietaranta-Luoma H-L, Tringham M, Karjalainen H, Tanner L, Vähäkangas K, Pietilä A-M, Åkerman K, Puolijoki H, Tahvonen R, Hopia A. 2019. A Long-term Follow-up Study on Disclosing Genetic Risk Information (APOE) to Promote Healthy Lifestyles in Finland.  Lifestyle Genom. 2018;11(3-6):147-154. doi: 10.1159/000500199.  

APOEMOT-tutkimuksen tulokset: Leskinen H.,  Tringham M., Karjalainen H., Iso-Touru T., Hietaranta-Luoma H-L., Marnila P., Pihlava J-M., Hurme T., Kankaanpää S., Puolijoki H., Åkerman K., Tanner L., Sandell M., Vähäkangas K., Hopia A., Tahvonen R., Rokka S. APOE ε4 Genotype Information Disclosure does not Enhance the Impact of Frequent Dietary and Lifestyle Advice During Short-term Randomized Intervention Study among Finnish Participants, Nutrition and Disease, 13 p., DOI

Katso myös aiempi blogikirjoitus Koekaniinina geenitutkimuksessa.

Kestävyyttä teko ja rakennus kerrallaan

Kuntavaaliehdokkaat ja tutkijat pohtivat hiljattain yhdessä, kuinka tehdä kestävyysmurros pienissä ja keskisuurissa kunnissa. Keskustelua käytiin strategisen tutkimuksen webinaarissa, joka toi yhteen tutkijat ja poliitikot eri puolilta Suomea (#TiedeKohtaaKuntavaalit @Akatemia_STN).

Keskustelussa kirkastui yhteinen käsitys siitä, mitä kestävyys tarkoittaa.  Nähtiin, että on hyvä edetä positiivisuuden, ei kieltojen, kautta. Vaatimukset ja parannettavat asiat voi kääntää mahdollisuuksiksi: yhden jäte onkin toisen resurssi, eikä muutokseen tarvita rakettitiedettä, vaan fiksua ajattelua ja käytännön tekoja. Uusista ideoista, kokeiluista ja onnistumisista on kerrottava, jotta muut huomaavat, että näinkin voi toimia.

Kunnat voivat edistää kestävää rakentamista

Kysyimme syksyllä 2020 kaikilta Manner-Suomen kunnilta, miten ne edistävät kestävää rakentamista. Vastausten perusteella tärkeimpiä toimia ovat muun muassa energiatehokkuuteen panostaminen ja hiilineutraaliustavoitteiden asettaminen kunnassa. Kunnissa kiinnitetään huomiota myös rakennusten elinkaareen ja pitkäikäisyyteen. 13 kuntaa mainitsi puurakentamisen osana kestävämpää rakentamista.

Puurakentamiseen suhtauduttiin myönteisesti monessa kunnassa. Suopeaa asennetta ilmaistiin esimerkiksi näin: ”On yleinen tahtotila”, ”Kunta suhtautuu myönteisesti” ja ”Yleinen suuntaus ja ympäristötavoitteet”. Vastauksista käy silti ilmi, että suurten puurakennuskohteiden tukeminen on vielä periaatteellisella tasolla. Konkreettisia toimia on toistaiseksi vähän.

Merkittävin este puurakentamiselle on sen koettu kalleus. Myös rakentamistapojen perinteet ja ennakkoluulot nostettiin esiin. Suurten rakennusliikkeiden nähtiin siirtyvän hitaasti puurakentamiseen. Samanaikaisesti kunnat osoittivat monenlaisia keinoja, joilla puurakentamista voi edistää. Kaavoitus oli näistä tärkein. Puurakentamista korostettiin luonnollisesti kunnissa, joissa toimi alan yrityksiä. Kunnan omassa rakentamisessa saatettiin myös pyrkiä puun käyttöön. Usea kunta on aloittanut puisen koulun tai päiväkodin rakentamisen. Joissakin edistetään myös puukerrostaloja.

Muutos tehdään kokemuksia jakamalla

Konkreettisia puurakennuskohteita mainitsi kyselyssämme 16 kuntaa. Lukumäärä on suhteellisen pieni, mutta tulee varmasti kasvamaan pian.

Alkusysäys uusille hankkeille on monessa kunnassa ollut ympäristöministeriöltä saatu rahallinen tuki. Tätäkin tärkeämpi muutosvoima lienee yleisen mielipiteen muutos ja asukkaiden ja kuntalaisten kiinnostus puurakennuksia kohtaan. Periaatteellista kysyntää on paljon, lisää tietoa ja kokemusten jakamista tarvitaan vielä.

Nyt onkin oikea hetki kertoa näistä kohteista sekä niiden rakentamisen ja käytön kokemuksista. Mikä toimi, mitä pitää vielä parantaa, mitä puurakennus toi kuntalaisille? Mikä oli puurakentamisella saatu lisäarvo? Osaamisen lisäämiseksi on oleellista, että pienistäkin edistysaskelista kerrotaan. Näin saadaan muut mukaan, ja samalla myönteistä huomiota omalle toiminnalle.

Kestävyysmurros ja ympäristövastuu koskevat kaikkia kuntia. Positiivinen asenne ja rohkeus tarttua haasteisiin ovat kunnalle eduksi. Ne, jotka omaksuvat puurakentamisen kaltaisia uusia keinoja kestävyystavoitteiden saavuttamiseen, ovat tärkeitä suunnannäyttäjiä ja fiksuja edelläkävijöitä.

Asta Salmi
Epanet-professori, Liiketoiminnan kehittäminen (puurakentaminen), Vaasan yliopisto
Strategisen tutkimuksen ohjelmajohtaja (IMPRES-ohjelma)

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 12.4.2021.

Aiheesta lisää Puurakentamisen edistäminen – kuntien näkemyksiä ja kokemuksia -webinaarissa 27.4.2021. Lisätietoja ja ilmoittautuminen.

Voisiko rautateiden renessanssi siivittää Suupohjan radan valoisaan tulevaisuuteen?

Rautatieliikenne on kokenut viime vuosikymmenenä uuden tulemisen. Etenkin erilaiset ilmastotavoitteet suosivat rautatieliikenteen kehittämistä. Tämä kehitys on näkynyt myös uutisotsikoissa, jotka kertovat etenkin suurista miljardiluokan rautatiehankkeista, esimerkiksi Turun tunnin junasta tai Pisararadasta. Valitettavan vähän kuitenkin keskustellaan maamme vähäliikenteisten ratojen, kuten Suupohjan radan kohtalosta.

Seinäjoen ja Kaskisten välinen Suupohjan rata on ollut jo vuosia sulkemisuhan alla. Väylävirasto ilmoitti aluksi sulkevansa radan liikenteeltä vuoden 2019 lopussa, mutta on lykännyt täytäntöönpanoa jo muutaman kerran muun muassa liikennemäärien kasvun ja radan eteen tehdyn työn vuoksi. Nyt Suupohjan rata on saanut jatkoaikaa vuoden 2022 loppuun saakka.

Paljon potentiaalia, mutta myös ratkaistavaa

Raideliikenne on siis kasvattanut suosiotaan. Monet suunnitelmat sekä tavoitteet puoltavat siihen investoimista. Mutta riittävätkö rautateiden renessanssi ja kasvanut liikennemäärä radalla pelastamaan Suupohjan radan sulkemiselta? Vaikka Suupohjan radalla on paljon potentiaalia tavaraliikenteen lisäämisestä aina henkilöliikenteen mahdollisuuksia myöten, liittyy rataan myös monia ratkaistavia kysymyksiä, esimerkiksi radan kunto. Rata ei ole enää parhaimmassa terässään, mikä heikentää sen kilpailukykyä ja hyödyntämismahdollisuuksia.

Mutta kumpi pitäisi olla ensin, muna vai kana: hyvässä kunnossa oleva infra vai riittävästi liikennettä radan kunnossapidon jatkamiseksi? Voivatko liikennemäärät nousta Suupohjan radalla määräänsä enempää, jos rata ei ole ihan kunnossa? Toisaalta, onko päättäjillä perusteita radan investointipäätösten tekoon, jos liikenne radalla ei nouse merkittävästi? Toivoa on. Viime vuodet ovat osoittaneet, että sinnikkäällä kehittämistyöllä ja Teuvan lastauslaiturin pidennyksen kaltaisilla pienemmilläkin investoinneilla voidaan edistää olennaisesti liikennemäärien kasvua radalla.

Rata vaikuttaa alueeseen monella tapaa

Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti arvioi radan tulevaisuuden kehityskulkujen aluetaloudellisia vaikutuksia helmikuussa julkaistussa raportissa. Vaikutukset kertyvät etenkin siitä liiketoiminnasta, jonka rata mahdollistaa. Muna–kana-kysymyksen sijaan voisikin ensin kysyä, miten rataa ympäröivää aluetta ylipäänsä halutaan kehittää. Suupohjan rata tarjoaa alueelle monia mahdollisuuksia, joita ei voida hyödyntää ilman raideyhteyttä. Radan olemassaolo palvelee nykyisin ennen kaikkea alueen metsätaloutta, mutta myös muita yrityksiä ja toimijoita radan lähellä ja kauempanakin. Liikennemäärien kasvu radalla mahdollistaa kasvun työllisyydessä, taloudessa ja tuloissa. Lisäksi rata vaikuttaa positiivisesti muun muassa alueen saavutettavuuteen, houkuttelevuuteen ja imagoon. Tällaisetkin asiat on syytä ottaa huomioon tehtäessä päätöksiä radan kohtalosta.

Raideliikenteen uuden nousun myötä aika ja ilmapiiri ovat otollisia luoda Suupohjan radalle valoisa tulevaisuus – mikäli niin halutaan. Nyt jos koskaan onkin syytä jatkaa vilkasta keskustelua radan tarjoamista mahdollisuuksista asukkaiden, yritysten, päättäjien, aluetoimijoiden ja tutkijoiden kesken.

Outi Hakala ja Susanna Kujala
Tohtorikoulutettavat, Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 6.4.2021.

Katso myös Etelä-Pohjanmaan rautatieyhdistyksen kotisivut.