Kaupunki koronan jälkeen

1800-luvun lopulla Euroopassa riehunut koleraepidemia pakotti kaupungit uudistamaan jäte- ja vesihuoltoaan. Nyt meneillään oleva viruspandemia on niin laaja ja tuhoisa, että kaupunkisuunnitteluakin on arvioitava uudestaan. Virus leviää nopeasti tiiviissä ja tehokkaasti rakennetuissa yhdyskunnissa, joissa ihmisten liikkuvuus on suurta.

Erilaisia ratkaisumalleja

Joidenkin arvioiden mukaan pandemia voi laukaista jonkinasteisen muuttovirran suurten kaupunkien keskustoista harvempaan asutulle lähimaaseudulle, jossa kuitenkin on kohtuullinen palvelutarjonta ja hyvät liikenneyhteydet. On puhuttu jopa 2020-luvun Nurmijärvi-ilmiöstä. Tällaisten arvioiden toteutuminen riippuu kuitenkin kriisin kestosta. Jos pandemia hellittää lähiaikoina, muuttoliike suuriin kaupunkeihin jatkuu kuten tähänkin saakka.

Kaukoidän suurissa kaupungeissa, kuten esimerkiksi Singaporessa, paluu kriisiä edeltävään aikaan on jo alkanut. Tämä johtuu siitä, että taudin leviämistä on kyetty suitsimaan uusinta digitaaliteknologiaa hyödyntäen. Tosin tämä on edellyttänyt osittaista yksityisyydensuojasta luopumista, jotta viranomaiset pystyvät jäljittämään taudinkantajat älypuhelinten avulla.

Teknoa vai luomua?

Tiiviissä kaupunkirakenteessa, jossa läheisyyttä ei voi välttää, teknologiaan turvautuminen on tehokas keino estää tautien leviämistä. Koska pandemioita tulee vastakin, on arveltu, että tähän tarkoitettua digitaalista infrastruktuuria kehitetään jatkossa, kuten vesi- ja viemäriverkostoa aikoinaan. Kontrollin lisäksi etätyö ja verkkokauppakin ovat esimerkkejä tällaisesta. Tämän tyyppistä ratkaisutapaa voisi kutsua teknomalliksi.

Mutta väljemmissä yhdyskunnissa voidaan selvitä perinteisemmillä järjestelyillä. Ihmisten sosiaalisesta etäisyydestä voidaan huolehtia suosituksilla ja määräyksillä. Tai sitten yhdyskunnat voidaan jo alun alkaen rakentaa niin, että asukkaat ja käyttäjät voivat arjessaan valita joko kohtaamiset tai etäisyyden. Asuinpilvenpiirtäjässä on useimmiten pakko käyttää ahdasta hissiä, mutta luhtikerrostalossa ei tarvita edes suljettua porraskäytävää. Tämän linjan voisi nimetä osuvasti luomumalliksi.

Muutoksensietokyky

Virusepidemiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka, johon yhdyskuntiemme tulisi varautua. Äkillisiä muutoksia voi tulla monelta suunnalta. Tässä yhteydessä tutkijat puhuvat resilienssistä, eli yhdyskunnan kyvystä selviytyä odottamattomista muutoksista. Taannoista Nokian kaupungin vesikriisiä on käytetty esimerkkinä keskitetyn järjestelmän haavoittuvuudesta. Ilmastonmuutoksen vaikutuksia kaupunkeihin vasta arvellaan.

Oma arvaukseni on, että kaupunkisuunnittelijoiden kriisitietoisuus tulee kohoamaan, ja tekno- sekä luomumalleja kehitetään rinnakkain. Jo alun perin väljemmin rakennetut pohjoiset kaupungit ovat hyvä lähtökohta resilienssin tavoittelussa.

Ari Hynynen
arkkitehtuuri- ja kaupunkitutkimuksen Epanet-professori
Tampereen yliopisto

 

 

Juttu on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 4.5.2020.

 

 

Olé jatkuva oppija

Tutkinto tuo osaamista

Mihin niitä tutkintoja tarvitaan, osaamisestahan puutetta on? Tähän kysymykseen saan useasti vastata.  Tunnustaudun heti tutkintouskovaksi. Olitpa suorittanut kauppatieteiden maisterin tai kokin tutkinnon, työnantajallasi on lupa odottaa, että osaat keittää kaupaksi käyvää ruokaa tai osaat nähdä asioita liiketoiminnan silmin. Olet myös osoittanut taitosi oppia ja sinnikkyytesi viedä opiskelusi loppuun saakka. Tutkinto on itsellesi osoitus tietyn osaamisen tason saavuttamisesta. Työuran alkuvaiheessa ei ole kovin helppo sanoittaa, mitä osaa. Voi tulla yli- tai alisanoja.

Sitran selvityksen mukaan Suomessa panostetaan osaamiseen 19 miljardia euroa vuodessa.  Iso summa, jonka pitää muuttua mielekkääksi työuraksi, uusiksi palveluiksi, uusiksi menetelmiksi, talouden ja ympäristön kestävyydeksi, maailman parantumiseksi sekä hyväksi elämäksi. Osaamisella on siis isompikin merkitys kuin työelämän tarpeisiin vastaaminen.

Jatkuva oppiminen pitää menossa mukana

Harvaa asiaa kehitetään juuri nyt samalla intensiteetillä kuin jatkuvaa oppimista. Sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Paula Risikko on verrannut käynnissä olevaa jatkuvan oppimisen uudistusta Suomen koulutusjärjestelmän suureksi muutokseksi, jota voidaan verrata oppivelvollisuuteen (1921) ja peruskoulu-uudistukseen (1968).

Jatkuva oppiminen ei ole uusi asia, aikaisemmin sitä kutsuttiin täydennyskoulutukseksi tai aikuiskoulutukseksi.  Kiihkeistä puheista huolimatta aikuiskoulutukseen osallistuneiden määrä on laskenut koko 2000-luvun. Isoja odotuksia koulutussunnittelijoille ladanneiden muutosten merkitys jäi vähäiseksi. Näitä olivat mm. erikoistumiskoulutukset ja kolmen päivän koulutusraha. Erikoistumiskoulutusten taustalla oli hieno ajatus, mutta toteutuksesta tuli hallinnollisesti pannukakku ja yliopistojen mielenkiinto hiipui.

Ainoastaan avointen yliopistojen oppilasmäärä on kasvanut 2000-luvulla.  Avoin yliopisto on nostanut myös rooliaan väylänä yliopistotutkintoihin.  Avoin yliopisto voi kernaasti olla toimijana uusissa jatkuvan oppimisen muodoissa, mm.  tutkinnon osien tarjoamisessa myös muille kuin tutkinto-opiskelijoille. Tätä Tampereen yliopisto parhaillaan kokeilee Seinäjoen yliopistokeskuksessa.

Tekoäly läpivalaisee oppisi

Jatkuvaa oppimista tapahtuu joka päivä eri yhteyksissä. Työtehtävät opettavat, harrastukset opettavat, perhe ja varsinkin teini-ikäiset opettavat, ystävät opettavat. Tätä oppimista tekoäly kohta läpivalaisee, ja saat siitä osaamismerkin.  Jos tehtävänäsi on muuttaa maailmaa, tarvitset aika ajoin uutta tutkimukseen perustuvaa tietoa, että paremmin näkisit, mihin suuntaan maailma kannattaa muuttaa.

Aira Metsä-Ketelä toimii koordinaattorina Seinäjoen yliopistokeskuksessa, erikoisalanaan jatkuva oppiminen. Yliopistokeskusta koordinoi Tampereen yliopisto.

Juttu on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 27.4.2020.

 

Ei hinnalla vaan tunteella

Menikö ostokokemuksesi tunteisiin? Jos meni, silloin yrittäjä onnistui tehtävässään. Luonnollisesti kaikki elinkeinonharjoittajat toivovat, että asiakkaan kokemus on positiivinen, mieleen jäävä ja merkityksellinen, mutta läheskään aina ei näin tapahdu. Toisaalta jopa huono asiakaskokemus on parempi kuin yhdentekevä ”ihan kiva”.

Hyvä palvelu ei ole ok, sillä ok ei riitä. Tämä on perusasia, jonka kaikki yrittäjät ja palveluntarjoajat vakuuttavat tietävänsä. Kaikki yritykset vannovat toimivansa asiakaslähtöisesti ja tarjoavansa asiakkailleen ylivertaisia asiakaskokemuksia. Mutta mitä tapahtuu todellisuudessa?

Suurin osa yritysten tarjoamista asiakaskokemuksista tapahtuu ns. yhdentekeväisyysvyöhykkeellä. Tämä tarkoittaa sitä, että palvelukokemus ei heilauta asiakkaissa minkäänlaisia tunteita – ei hyviä eikä huonoja. Tämä on vaarallista, koska tällöin asiakaskokemus ei jätä kuluttajalle vahvaa muistijälkeä, tai vielä tärkeämpää, mitään tarvetta tai halua tulla takaisin ja käyttää yrityksen palveluja uudelleen. Jos palvelu ja kokemus ovat ihan ok, asiakas voi mennä uudelleen, olla menemättä tai mennä johonkin toiseen yritykseen. Yritys on siis yhdentekevä asiakkaalle. Mikään ei sitouta kuluttajaa. Ja sitouttamiseen jokainen voittoa tavoitteleva yritys tietenkin pyrkii: saamaan uskollisia ja pitkäaikaisia asiakkaita. Uskollisia asiakkaita, jotka tulevat uudelleen, ostavat usein ja paljon. Asiakkaita, joille hinta ei ole tärkein ostopäätöskriteeri, vaan merkityksellinen ja henkilökohtainen asiakaspalvelukokemus!

Uskalla herättää tunteita

Teemme ostopäätökset tunteella, mutta perustelemme ne itsellemme järjellä. Ja kyllä, myös miehet toimivat näin. Huonoissa ja hyvissä asiakaspalvelukokemuksissa meillä on norsun muisti. Yrityksen kannalta on erityisen ikävää, että valitettavasti jaamme mieluummin huonoja kuin hyviä kokemuksiamme. Amerikkalainen runoilija Maya Angelou on kiteyttänyt tämän tunteisiin liittyvän tärkeän sanoman seuraavasti: ”Ihmiset unohtavat, mitä olet sanonut tai tehnyt. Mutta he eivät koskaan unohda sitä, miltä olet saanut heidät tuntemaan”.

Tunteisiin aidosti positiivisesti menevän ja ainutlaatuisen asiakaskokemuksen tarjoaminen asiakkaille on yrityksille ehdoton kilpailuvaltti ja elinehto. Pienten yritysten ei kannatakaan kilpailla isojen yritysten kanssa hinnalla, vaan panostaminen ensiluokkaiseen asiakaspalveluun on välttämätön valinta. Tuntemalla asiakkaat ja heidän motiivinsa sekä tekemällä palvelusta henkilökohtaista ja merkityksellistä, saadaan uskollisia asiakkaita. Jokainen asiakas haluaa tuntea olevansa yhden hengen segmentti. Jokainen asiakas haluaa tuntea olevansa tärkeä ja ainutlaatuinen.

Yrittäjä: uskalla siis palvella tunteella ja herättää tunteita. Ei kannata olla kädenlämpöinen ja yhdentekevä, vaan värikäs, tunteikas ja merkityksellinen. Kannattaa kokeilla. Ei siis hinnalla vaan tunteella!

Maijastiina Jokitalo
KTT, koulutuspäällikkö,
markkinoinnin ja kuluttajakäyttäytymisen tutkija
Vaasan yliopisto

Juttu on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 20.4.2020.

Tuntemattomalle uudelle polulle

Kuljet tuttua polkua, jonka varrella on syvä jyrkänne. Alhaalla on toinen kiinnostava polku, mutta sinne ei ole pääsyä. Voisiko alas hypätä? Riski jalan nyrjähdykselle on suuri, joten tyydyt päivittäin kulkemaan ohi. Entä jos sinua lähestyisi vihainen susilauma? Yhtäkkiä hyppääminen vaikuttaa järkevältä.

Koronakriisi sysäsi meidät reunan yli tuntemattomaan. Mutta missä asennossa tulemme alas ja miten jatkamme eteenpäin?

Koronavirus on esimerkki kaaosteorian perhosefektistä: Ensin on pieni satunnainen tapahtuma. Wuhanin torilla joku nostaa myyntipöydälleen eläimen, pyyhkäisee ehkä hiussuortuvan kasvoiltaan. Pian nousee kuume. Kohta koko maailma on kaaoksessa tuntemattoman sairauden edessä. Kaaosteoria tuntee myös bifurkaatiopisteen, nollatilanteen, jossa tuttu ja turvallinen polku katkeaa. Paluuta entiseen ei ole. Edessä on vaikeita aikoja, mutta vanhojen ovien sulkeutuessa avautuu uusia, joista on pakko käydä.

Resilienssi = kyky sopeutua kriisitilanteissa

Resilienssillä tarkoitetaan kykyä sopeutua kriisitilanteissa. Resilienssi tarvitsee kahdenlaista toimintaa: nopeaa ylläpitävää sekä pitkäjänteistä uudistavaa. Kriisin alussa on pikaisesti turvattava elintärkeät toiminnot, kuten Suomessa on tehtykin. Teipataan nyrjähtänyt nilkka, etsitään oksa kainalosauvaksi. Tukipaketeilla julkinen sektori voi helpottaa ahdinkoa. Silti yrityksiä ja työpaikkoja tulee katoamaan. Ratkaisijaksi nouseekin toipumiseen liittyvä resilienssi. Osa toiminnoista normalisoituu perinteisille urilleen, mutta se ei riitä. On lähdettävä eteenpäin tuntematonta polkua.

Kun ihmisten käyttäytyminen muuttuu, uusia työpaikkoja syntyy toisenlaisiin yhteyksiin. Digitalisaatio, etätyö ja -opiskelu etenevät harppauksin.  Lentomatkustaminen vähenee. Sijainti menettää merkitystään, kun kohtaamisia siirretään verkkoon. Olisiko tässä yksi avain tasapainoisempaan aluekehitykseen? Pakon edessä ihmiset, yritykset ja organisaatiot ovat osoittaneet uskomatonta kekseliäisyyttä. Uusia palveluita ja yhteistyön tapoja on jo syntynyt. Osa voi jäädä pysyviksi malleiksi. Samalla on opittu huippuunsa viritettyjen globaalien toimitusketjujen haavoittuvuus. Se voi jatkossa nostaa paikallisen arvostusta.

Kriisiaikana tarvitaan johtajuutta

Normaalisti epäonnistumisen riski pitää meidät kiinni vanhassa. Nyt on selviytymisen nimissä ohitettava virallisia toimintatapoja ja kokeiltava uutta. On hyväksyttävä tietty määrä riskejä ja epävarmuutta. Kaikki ei onnistu heti täydellisesti. Tarvitaan taitavaa johtajuutta työpaikoilla, kouluissa, alueilla ja valtiojohdossa. Kriisiajan johtajuus luo turvaa ja jatkuvuutta, mutta myös poimii uudet ideat ja antaa niille mahdollisuuden. Uudelle polulle hypännyt järjestelmä alkaa nimittäin itseorganisoitua. Parhaat ideat eivät usein tulekaan ylhäältä, vaan alhaalta. Opettajat keksivät luovia opetusmetodeja, lähikauppa myy ravintolaruokaa ja vanhemmat jakavat etäkouluvinkkejä. Toimivia ideoita kannattaa levittää.

Jaloilleen pudonneet voivat auttaa nilkkansa pudotuksessa nyrjäyttäneitä. Alueet, joilla yhteisö kannattelee parhaiten jäseniään ja yrityksiään kriisin yli, ja jotka hyödyntävät myös kriisin opetukset, ovat etulyöntiasemassa, kun maailma jälleen käynnistyy. Ehkä tuntematon polku johtaa myös johonkin hyvään.

Heli Kurikka

Tutkija, Tampereen yliopisto, Johtamisen ja talouden tiedekunta

 

Juttu on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 14.4.2020.

Alkutuotanto ei tarvitse ’tukea’

Sanoilla on tunnetusti väliä. Jatkuvasti toistettuna sanat ja niihin kytkeytyvät merkitykset muovaavat salakavalasti ajatteluamme. Siksi vihapuhe on kiellettyä ja juuri nyt kielenkäyttöämme pyritään ohjaamaan sukupuolineutraalimpaan suuntaan. Vaikka oikeasti kukaan ei enää epäile, etteikö nainenkin voi olla puhe-, esi- tai virkamies, emme täysin tiedä, miten mies-pääte muokkaa alitajuntaamme. Olemme omissa tutkimuksissamme onnistuneet sanoihin liittyvillä muistitehtävillä aktivoimaan ihmisissä erilaisia tunnetiloja, jotka ovat aiheuttaneet muutoksia esimerkiksi ruokavalinnoissa ja makukokemuksissa.

Yksi mielestäni erittäin hankala sana on alkutuotantoon liitetty tuki. Tuen keskeinen ajatushan on pitää pystyssä muutoin kaatumassa olevaa. Maatalouden kohdalla se tarkoittaa, että kotimainen ruokatuotanto edellyttää verovaroista alkutuottajille maksettavaa tukea, koska toiminta ei ole taloudellisesti kannattavaa, eikä siis arkikielellä pysy pystyssä. Todellisuudessa tätä ns. tukea maksetaan lähes kaikkialla maailmassa. Yhteiskunnat ostavat alkutuottajiltaan ruokaturvaa, elintarvikeketjun kerrannaisvaikutuksia, maatalousmaisemaa sekä monesti maksavat vielä ekstraa aktiivisesta hiilen sidonnasta, maatalousluonnon monimuotoisuudesta ja tehokkaasta ravinteiden sidonnasta. Jos näissä ostoksissa on sisällä tukea, se suuntautuu vähävaraisille kuluttajille, joiden mahdollisuuksia valita kotimaisia elintarvikkeita pyritään edistämään.

Ongelma sanan tuki käytössä on se, että tuen antamiseen ja saamiseen liittyy ihmismielessä väistämättä tietty voimattomuuden ja ylemmyyden tunne. Uskon, että tuki-sanaa viljelemällä alkutuottajilta on vuosikymmenten saatossa viety intoa yrittäjämäiseen toimintaan. Kaupunkilaisille kuluttajille se on puolestaan luonut valheellisen kuvan hyväntekeväisyydestä. Molemmat ajatusvirheet ovat ongelmallisia kestävän ruokaketjun kehittämisen näkökulmasta.

Koska palveluiden ostajana on yhteiskunta, neuvottelutilanne on tietysti epätasapainossa. Suomalaiset alkutuottajat eivät myöskään voi myydä ruokaturvaa muille maille, koska tiukassa tilanteessa rajat laitetaan kiinni. Samasta syystä Suomi ei voi ostaa aitoa ruokaturvaa muualta. Kaikki tämä on konkretisoitunut koronaviruksen myötä, vaikka ruoka rajan yli vielä kulkeekin.

Uuden EU:n ohjelmakauden valmistelu on käynnistynyt. Ennusteeni on, että sitä seuraava media täyttyy taas tuki-sanasta. Toivoisin, että pyrkisimme luopumaan sekä sanoista tuki että korvaus, ja ryhtyisimme käyttämään sanaa palvelumaksu. Yhteiskunta ostaa alkutuottajilta palveluja, ja maksaa niistä sovitun palvelumaksun. Sen lisäksi alkutuottajat myyvät ruokaa ja sen raaka-aineita muilla markkinoilla.

Ehdotin tätä kerran erään merkittävän suomalaisen tuottajajärjestön strategiakokouksessa. Se sai aikaan alkuinnostuksen, joka kuitenkin sammui nopeasti. Pelko oli, että kuluttajat ovat tulleet riippuvaisiksi ylemmyyden tunteestaan. Haluaisin kuitenkin uskoa, että tässä koronahengessä voisimme sopia olevamme kaikki ruokaturvan ja muiden alkutuotannon palveluiden nauttijoina samassa veneessä. Se ei tietenkään estä sitä, että palveluiden hinnoista neuvotellaan jatkossakin, ja maatalouden negatiivisia ympäristövaikutuksia pitää alentaa merkittävästi.

Sami Kurki
johtaja
Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti

 

 

Juttu on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 6.4.2020.

Tarvitsemme parempaa keskustelua kaupungistumisesta

Tutun sanonnan mukaan Suomi on niin pieni maa, että siihen mahtuu vain yksi keskustelu kerrallaan. Viimeisen vuoden aikana on keskusteltu kiitettävän ahkerasti kaupungistumisen haasteista. Siihen liittyvät niin maan sisäiset muuttoliikkeet kuin väestökehitys, muuttotappiokunnat sekä maaseudun autioituminen. Ymmärrettävästi keskustelua on hallinnut huoli maamme kehityksestä, mutta medioissa on maalailtu myös uhka- ja kauhukuvia, joiden odotetaan toteutuvan kaupungistumisen kiihtyessä huippuunsa.

Olemme ennen kaikkea kuulleet, että kaupungistuminen on globaali megatrendi, jota vastaan ei voi taistella. On totta, että kaupungistuminen edustaa vahvaa juonnetta koko ihmiskunnan historiassa. Samanaikaisesti nykyinen kaupungistumispuhe on myös omassa ajassaan vaikuttava poliittinen tarina. Siihen liittyy tietyn tyyppisiä mielikuvia. Se muokkaa käsityksiämme alueiden kehityksestä niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin. Kaikkein yksinkertaisimmillaan tämä kertomus väittää, että pelkästään suuret kaupungit edustavat tulevaisuutta ja että kilpailun kiihtyessä yhteiskunnan kannattaa panostaa vain kaikkein dynaamisimpiin kasvukeskuksiin.

Onko vaihtoehtoja?

Kaupungistumista koskevan keskustelun suurin ongelma onkin se, että nyt vallalla oleva kertomus piirtää tilanteesta kovin vaihtoehdottoman kuvan. Kaupungistumisen vastustaminen tai vaihtoehtoisten kehityspolkujen etsiminen näyttäytyy raporttien maalaamissa kuvissa vain hullujen tuulimyllyjä vastaan käymänä kamppailuna. Tästä huolimatta Suomessa olisi kuitenkin kyettävä tekemään sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää yhteiskunta- ja aluepolitiikkaa seuraaviksi vuosikymmeniksi eteenpäin.

Hyvinvointivaltiokin oli suomalaisten oma valinta

Vaihtoehdottomuuden tunteiden edessä olisikin hyvä muistaa, että suomalainen hyvinvointivaltio on maailman mittakaavassa edelleen poikkeus ja hyvä esimerkki siitä, miten pienikin kansa voi vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa tekemällä viisaita arvovalintoja. Näin kunnianhimoiseen projektiin ei olisi ikinä ryhdytty 50- ja 60-luvulla, mikäli yhteiskuntaa olisi johdettu pelkästään tiedolla johtamisen periaatteita seuraamalla. Silloiset globaalit megatrendit eivät antaneet viitettä hyvinvointivaltion synnystä. Onnistuminen vaati ennen kaikkea syvien poliittisten arvovalintojen tekemistä sekä kaikkien osapuolien sitoutumista pitkäjänteisesti sitä tavoittelevaan yhteiskuntapolitiikkaan.

Nykyisiin kaupungistumisen haasteisiin vastaaminen edellyttäisi siis syvempää arvokeskustelua siitä, minkälaisen yhteiskunnan haluamme rakentaa tulevaisuudessa. Onko nykyinen kaupungistumisen aste Suomelle sopiva? Onko kehityssuunta oikea, vai haluammeko tavoitella tulevaisuudessa jotakin toisenlaista kehitystä? Vanha sinivalkoinen yhtenäiskulttuuri ja jokaiseen kirkonkylään sijoitetut omat palvelut tuskin palaavat enää koskaan, mutta uudenlainen alueellisesti tasa-arvoinen Suomi on mahdollista rakentaa, mikäli koemme sen tavoittelemisen arvoiseksi päämääräksi.

 

 

Toni Ahvenainen
tutkija
Siirtolaisuusinstituutti

Toni työskentelee Muuttoliike kuntien elinvoiman moottorina -hankkeessa.

 

Juttu on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 30.3.2020.

Ergonomiaa ja muuta elämää etätöissä

Tyhjältä näyttää, huhuu? Missä kaikki ovat? Tekeekö kukaan mitään enää missään?

Vaikka käytävämme Framissa on autio ja tyhjä, työnteko ei ole loppunut. Se on vain siirtynyt eri paikkaan. Tarkkaan ottaen moneen paikkaan ympäri maakuntaa. Pyysin työkavereitani Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistyksestä ja Seinäjoen yliopistokeskuksen palveluyksiköstä lähettämään kuvia ja kertomaan, mitä kuuluu. Tässä saalista.

 

Jos kotona ei ole sähköpöytää, korkea piironki sentään löytyy. Tämän ääressä seisten on hyvä hoitaa mm. talousasioita. Tyylikäs yhdistelmä ergonomiaa ja ekonomiaa.

 

 

 

Tässä työhuoneessa on tutkija töissään. Tieteilyn lisäksi huone sopii myös taiteiluun. Huoneen haltija harrastaa kuvataiteita.

 

 

 

Joskus ei vain yhdet kädet riitä. Pikku apulaiset ryntäävät silloin hätiin. Ja taas projekti etenee mallikkaasti.

 

 

 

 

Pienistä ystävistä puheen ollen. Tässä seurassa on aivan mahdotonta olla viihtymättä! Valoisa huone on lainattu hetkeksi tyttäreltä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Keittiön pöytä vaikuttaa suositulta työpisteeltä. Tässäkin on suunnittelija saanut seurakseen apulaisen. Koulutuksia suunnitellaan ja läksyjä tehdään.

 

 

 

 

 

Kahden koneen koukussa? Onneksi sentään maisemassa silmä lepää. Samaa taitaa miettiä myös tämänhetkinen läheisin työkaveri. Miau!

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuinka käy, jos samaan kuvaan mahtuu läppäri ja jääkaappi? Tulokset voidaan puntaroida muutaman viikon kuluttua. Tsemppiä!

 

 

 

 

 

Jumppapallo ja … akvaario? Ei sentään. Tämän ergonomisen työpisteen perustana on muovinen säilytyslaatikko. Kätevää!

 

 

 

 

 

 

Läppäri sohvalla ja käyttäjä säkkituolissa. Hmm. Oliskohan tässä nyt niskajumin vaara?

 

 

 

 

 

 

Jos lehmätkin lentäisivät! Ja kun lampun taakse tarkkaan katsoo, niin näköjään lentelevät.

 

 

 

 

 

 

Kiitos kuvista Johanna, Outi, Olli-Pekka, Jenni, 2 x Heli, Sonja ja Katja! Ja taitaa siellä minunkin ergonomiaversioni vilahtaa. Hyviä työkavereita on jo ikävä. Mutta kohta nähdään taas yhteisessä toimistossa. Siihen saakka käytössämme ovat mm. Teams, WhatsApp, sähköposti ja vanha kunnon puhelin. Niillä meidät tavoittaa, myös kotikonttoreista.

Nina Harjunpää

 

Olemme etätöissä. Terveisin Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys ja Seinäjoen yliopistokeskus.

 

Ohjelmointi = koneelle annettuja käskyjä

Maailman muuttuessa ja digitalisaation jyllätessä ohjelmoinnista tai tuttavallisemmin koodauksesta puhutaan paljon mediassa, turuilla ja toreilla. Samassa yhteydessä monesti puhutaan työvoimapulasta, täydennyskouluttamisesta ja koodaamisesta kouluissa. Vellovan keskustelun ansiosta se, mitä pitäisi tehdä, alkaa olla selvää. Valitettavasti vähemmän puhutaan siitä, mistä koodauksessa oikeasti on kyse ja miten aiheesta kiinnostunut pääsisi alkuun.

Asianlaita on valitettava senkin vuoksi, että Internet ja älypuhelimet tarjoavat ennennäkemättömiä mahdollisuuksia kehittää itseään. Silti monelle, motivoituneellekin, voi olla vaikeaa päästä liikkeelle, sillä netti pursuaa ohjeita ja oppaita, joiden väliltä valitseminen tuntuu mahdottomalta. Mielestäni meidän ohjelmistoalalla työskentelevien pitäisikin toimia enemmän ruohonjuuritasolla: puhua ja kirjoittaa ohjelmoinnista lähellä oleville ihmisille, jotta sen aloittaminen olisi helpompaa.

Aloitetaan perusperiaatteista

Ohjelmoinnin oppaiden runsaudenpulaan liittyvä ongelma on onneksi kierrettävissä, sillä monet yksityiskohdat ovat aiheesta kiinnostuneelle vain häiritsevää kohinaa. Mielestäni parhaiten ohjelmoinnista saakin otteen aloittamalla perusperiaatteista. Pohjimmiltaan ohjelmoinnissa on kyse tietokoneelle kirjoitettavista käskyistä, jotka kone sitten orjallisesti suorittaa. Käskyt puolestaan rakentuvat neljästä ideasta: muuttujista, ehdoista, silmukoista ja aliohjelmista.

Muuttujat ovat kuin laatikoita, jonne voi säilöä digitaalisia asioita. Nämä asiat voivat olla numeroita, tekstiä tai jopa kuvaa tai ääntä digitaalisissa muodoissaan. Lisäksi muuttujaan voi aina katsoa ja tutkia sinne säilöttyä asiaa. Eräässä asiassa muuttuja tosin poikkeaa laatikosta: sinne uutta asiaa säilöttäessä aiemmin säilötty asia katoaa eli menee kuuluisaan bittitaivaaseen. Jotkut muuttujista ovat erityisiä: ne on suoraan kytketty tietokoneen näppäimiin ja näyttöön. Niihin säilötyt numerot muuttuvat riippuen siitä, mitä tietokoneen näppäimiä on painettu ja miten hiirtä on heilutettu. Arvojen säilöminen osaan näistä erityismuuttujista puolestaan aiheuttaa esimerkiksi ruudun värin muuttumisen.

Muuttujien sisältöjä voi vertailla esimerkiksi tarkistettaessa, onko kahdessa muuttujassa tallessa sama numero. Ohjelmointikielten ehtorakenteet mahdollistavat sen, että tarkistuksen tulos vaikuttaa siihen, mitä käskyjä seuraavaksi suoritetaan.

Tietokone on hyvä toistamaan

Se, missä tietokoneet ovat nopeutensa vuoksi erinomaisia, on asioiden toistaminen. Ohjelmoinnissa asioita toistetaan silmukkarakenteilla, joilla tietty joukko käskyjä voidaan toistaa halutun monta kertaa. Asioiden toistamista suoraviivaistavat myös aliohjelmat, jotka ovat kokoelma käskyjä. Hyvä aliohjelma pistää tietokoneen tekemään yhden tietyn asian, esimerkiksi piirtämään kirjaimen ruudulle. Usein näihin aliohjelmiin liitetään muuttujia, jotka vaikuttavat sen toimintaan (syöte), ja muuttuja, jonne aliohjelman tulos tallennetaan (ulostulo). Esimerkissämme kirjaimia piirtävästä aliohjelmasta aliohjelman syöte voisi olla piirrettävän merkin numero, esim. kirjainta ”A” vastaa numero 65. Vastaavasti aliohjelman ulostulo olisi tosi tai epätosi sen mukaan, mahtuiko kirjain ruudulle. Aliohjelmien ehdoton etu on, että niiden avulla voit käyttää muiden kirjoittamaa koodia, joka nopeuttaa ja helpottaa ohjelmointityötä huomattavasti.

Ohjelmointi tapahtuu yhdistelemällä neljää edellä mainittua ideaa: muuttujia, ehtoja, silmukoita ja aliohjelmia. Ohjelmoinnin maailmaamullistava voima on siinä, että näin syntyy ohjelmia, jotka ohjaavat robotteja, pyörittävät pankkimaailmaa, teollisuutta ja Internetiä, sekä laskevat, luetteloivat, esittävät ja muokkaavat kaikkea tietoa ympärillämme. Steve Jobsia mukaillen: tietokone on ajattelun polkupyörä.

Jussi Rasku, FT

Seinäjoen yliopistokeskuksen tutkijahotelli

Juttu on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 23.3.2020

Linkki Jussin väitöskirjaan

Linkki Sepeli ry:n facebook-sivuille

Nykyisen Seinäjoen keskustan kehittämisen juuret ovat 1990-luvulla

Seinäjoen keskustan kehittäminen on aihe, joka nousee eri medioissa pinnalle tuon tuostakin. Toisinaan uutisvirtaa seuratessa tulee sellainen olo, että ennen tätä päivää aluetta ei kehitetty, vaan sen annettiin taantua. Todellisuudessa keskustaa on kehitetty koko kaupunkiajan. Valitut kehittämisen painopisteet ovat toki olleet erilaisia kuin nyt. Vuosien saatossa ne ovat myös voineet vanhentua ja muodostua suoranaisiksi rasitteiksi alueen elinvoimalle.

Kaupungin perustamisen jälkeiset vuodet

Heti kaupungiksi tulon jälkeen vuonna 1960 oli julkinen rakentaminen keskeisellä sijalla – kauppalan keskustasta rakennettiin kaupungin keskustaa. Lakeuden Ristin viereen ilmaantuivat kaupungintalo, kirjasto ja valtion virastotalo. Syntyi Aalto-keskus. Myös kunnalliset palvelut palokunnasta keskusneuvolaan ja kouluihin tarvitsivat uusia tiloja. Samoin infrarakentaminen oli voimakasta. ”Asfalttibetonilla” päällystettiin aiemmin kuraisia katuja.

 Kauppa ja palvelut edellä 1960-luvun lopulta 1980-luvulle

Vuosien 1968–1982 välillä erilaisten liiketilojen pinta-ala Seinäjoen ydinkeskustassa kasvoi 2,5-kertaiseksi. Samaan aikaan asumiseen tarkoitetun tilan määrä laski yhdeksän prosenttia.  Asukasluku kääntyi laskuun ja väki vanheni. Vuonna 1988 oltiin jo siinä tilanteessa, että keskustan alueen koulujen lakkauttamista suunniteltiin.

 Kehittämisen suunnanmuutos 1990-luvulta tähän päivään

Tultaessa 1990-luvulle Seinäjoen keskustan tulevaisuus herätti kasvavaa huolta kaupunginvaltuustossa. Kaupungin ydintä kuvailtiin autioksi ja epäsiistiksi. Kaavoituksen keinoin haluttiin tiivistää ja täydentää kaupunkirakennetta ja saada lisää asukkaita. Asukaskyselyssä puolestaan selvisi, että ihmiset pitivät kaupungin keskipisteenä Keskustoria, eivätkä uudempaa Kauppatoria.

Vuoden 1998 keskustan kehittämissuunnitelmassa vanhan autoilun ehdoilla rakennetun keskustan tilalle haluttiin luoda aiempaa tiiviimpi kävelykeskusta, joka houkuttelisi asiakkaita alueen uusiin ja uudistettuihin erikoisliikkeisiin. Kauppiaiden yhteistoiminnan lisääminen nähtiin tärkeänä ja ehdotettiin erityisen ”keskustan toiminnanjohtajan” palkkaamista. Hänen tehtävänään olisi alueen markkinointi ja sen tapahtumien koordinaatio. Keskustorista alettaisiin rakentaa kaupungin sydäntä. Sinne voitaisiin pystyttää jokin merkittävä maamerkki, vaikkapa vanha kauppalantalo, tai kansalaisia palveleva kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus. Luistinradastakin puhuttiin. Torin alle kaavailtiin puolestaan parkkihallia.

On mielenkiintoista havaita, että osasta 1990-luvun lopussa esitetyistä kehittämisideoista on keskusteltu vielä 2010-luvulla. Osa on jo toteutettu, ja osaa ollaan vielä toteuttamassa. Keskustan kehittäminen on hidasta puuhaa, jonka hedelmien kypsyminen voi kestää vuosia, jopa vuosikymmeniä.

Aapo Jumppanen

Yliopistotutkija

Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti

Tietoja Seinäjoen kaupunkiajan historia -projektista

Juttu on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 16.3.2020

Resetoiko korona globaalin toimitusketjun?

 Aina silloin tällöin tulee joku luonnonilmiö, joka painaa logistiikassa reset-nappia ja osoittaa, kuinka keskinäisriippuvaisia monet tuotannolliset toimintamme ovat. Vuonna 2005 Mumbain tulvat näkyivät komponenttipulana ympäri maailmaa. Vuonna 2010 Islannin tulivuorenpurkaus pysäytti lentoliikenteen. Vuonna 2011 taas Japanin maanjäristykset ja Fukushiman ydinvoimaonnettomuus vaikuttivat merkittävästi mm. auto- ja elektroniikkateollisuuteen. Nyt toimitusketjuja nollaa SARS-CoV-2 -koronavirus, joka havaittiin ensimmäisenä Wuhanissa Kiinassa. Yhdentoista miljoonan asukkaan Wuhan on Hubein maakunnan pääkaupunki ja Kiinan merkittävimpiä metalliteollisuuden keskittymiä. High tech, autoteollisuus ja lääketeollisuus ovat keskeisiä. Ulkomaisista yrityksistä Wuhanissa toimii mm. Honda, Nissan, Peugeot Citroen, Walmart sekä suuri määrä kiinalaisia toimijoita.

Virus vaikuttaa viiveellä

Koronavirus on vaikuttanut ensisijaisesti paikalliseen kysyntään. Uusien autojen myynti Kiinassa on pudonnut 96 prosenttia helmikuun ensimmäisen viikon aikana. Noin neljä viikkoa jatkunut tehtaiden pysäyttäminen näkyy viiveellä. Kuljetusmatka Kiinasta sekä Eurooppaan että Yhdysvaltoihin on noin 30 päivää.

Konttiliikenne Kiinasta Eurooppaan on laskenut joidenkin arvioiden mukaan 20–30 prosenttia. Maailman suurin konttialuksia operoiva Maersk on peruuttanut kymmeniä lähtöjä Kiinasta alkuvuoden aikana. Myös monet muut linjaoperaattorit ovat valittaneet laivojen matalaa täyttöastetta.

Mitä jos komponentteja ei saa?

Useilla toimialoilla varastot on vedetty alas, sillä globaaliin logistiikkaan on voinut luottaa hyvin. Nyt Huyndai on pysäyttänyt autovalmistuksen Etelä-Koreassa komponenttitoimitusten vaikeuksien takia. Fiat Chrysler on todennäköisesti pysäyttämässä yhtä neljästä tehtaastaan Euroopassa. Myös Apple on varoittanut mahdollisista toimitusvaikeuksista liittyen iPhone-tuotteisiin. Applen puhelinten valmistusta hoitavat Kiinassa Foxconn ja Pegatron. Kiinalaisen uudenvuoden juhlinnan aiheuttama tauko alkoi tammikuun 24. päivä ja töihin piti palata jo 30. päivä. Ennakoitavissa on, että suurin vaikutus toimitusketjuissa näkyy maaliskuun puolen välin jälkeen. Joillakin toimialoilla, kuten vaateteollisuudessa, vaikutukset voivat näkyä vasta loppuvuodesta, kun materiaaleja syys- ja talvimallistoihin ei ole saatavilla.

Kiina ei ole vielä laskenut BKT-tavoitetta vuodelle 2020. Visio kaksinkertaistaa BKT aikavälillä 2010–2020 edellyttäisi 5,6 prosentin kasvua tälle vuodelle. Odotettavissa on, että jättämää yritetään ottaa kiinni loppuvuoden aikana aggressiivisesti. Kiinan maine ”maailman tehtaana” sen sijaan voi olla vaarassa. Tällä hetkellä monet yritykset miettivät uusia vaihtoehtoja toimitusketjujen rakenteille. Osittain tämä alkoi jo kauppasotauhkien takia ja kohta päätöksiä tehdään pakosta. ASEAN-maat saattavat olla tässä voittajia. Reset-näppäimiä painellaan jo.

Petri Helo

Logistiikan Epanet-professori

Vaasan yliopisto

Juttu on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 9.3.2020