Väitöstutkimus paloittelee eteläpohjalaisen yksinasumisen

Helsingin yliopiston tutkija Urszula Zimoch törmäsi suomalaisten yksinasumiseen huomatessaan, että suuri osa hänen opiskelukavereistaan asui yksin. Ystävät puolestaan kertoivat isovanhemmistaan, jotka asuivat yksin. Ilmiö alkoi kiinnostaa puolalaislähtöistä Urszulaa niin paljon, että hän päätti ottaa sen väitöskirjansa aiheeksi.

Puolassa asuminen yksin on huomattavasti harvinaisempaa.
– Siihen ei ole kerta kaikkiaan varaa. Opiskelijat asuvat vanhempiensa kanssa, isovanhemmat lapsiensa perheiden kanssa. Keski-ikäiset eivät ehdi asua yksin, koska he jakavat kotinsa aikuisten lapsiensa, ikääntyvien vanhempiensa tai molempien kanssa. Tähän vaikuttaa varmasti myös erilainen kulttuuri, Urszula pohdiskelee.

Aineistokseen hän valitsi Etelä-Pohjanmaan ja vuoden 2014. Numeroiden murskauksessa hän käyttää tilastotieteen menetelmiä. Yksinasumisen lisäksi muuttujia ovat ikä, sukupuoli, asuinkunta ja kaupunki-maaseutu -alueluokitus. Siinä on seitsemän luokkaa harvaan asutusta maaseudusta sisempään kaupunkialueeseen. Etelä-Pohjanmaalta löytyvät kaikki luokat.

Alueelliset erot suuria

Vuonna 2014 eteläpohjalaisista naisista 19 % ja miehistä 16 % asui yksin. Se jo tiedetään, että kunnittain erot ovat varsin suuria: Eniten yksin asuvia miehiä oli Karijoelta (21 %), naisia taas Seinäjoella ja Isojoella (22 %). Vähiten miehet asuivat yksin Alajärvellä (12 %), naiset Evijärvellä ja Ilmajoella (14 %). Kun eteläpohjalaiset yksinasujat jaetaan alueluokituksen mukaan, ääripäillä on isoja eroja. Sisemmällä kaupunkialueella, joka on käytännössä Seinäjoen keskusta-alue, naisista 42 % ja miehistä 34 % asuu yksin. Harvaan asutulla maaseudulla vastaavat luvut ovat naiset 14 %, miehet 19 %.

– Olen yhdistänyt eri tilastoja ja jakanut yksinasujat iän ja sukupuolen mukaan kunnittain vielä alueluokituksen mukaan pienempiin osiin. Seuraavaksi pääsen tekemään ajoja ja ristiintaulukoimaan eri muuttujia, Urszula kertoo selvästi sormet syyhyten. Jäämme odottamaan, mitä kaikkea hän vielä saa aineistostaan irti.

Apua palvelujen suunnitteluun

Urszulan tutkimusaihe on hyvin ajankohtainen. Yksinasuminen lisääntyy iän myötä. Samalla kasvaa myös terveys- ja sosiaalipalvelujen tarve. Urszulan toiveena on kehittää menetelmiä, joilla väestötietoja voitaisiin tarkemmin käyttää hyödyksi palveluja suunniteltaessa ja niiden tarpeita ennakoitaessa. Myös tieto ikähaitarin toisen pään yksinasujien sijoittumisesta maakunnan kartalle saattaa kiinnostaa päättäjiä: työikäiset, hyvätuloiset yksineläjät ovat kunnille edullisia asukkaita.

-Nina Harjunpää-

 

Tutustu myös Ruralia-instituutin aluetaloudellisen arvioinnin tutkimusryhmään.

Mainokset

Sata kesää tuhat työtä

Suomen demokraattisen tasavallan yhteiskuntajärjestelmä perustuu luottamukseen ja vakauteen: aurinko nousee aamulla (paitsi kaamosaikana), iltauutiset luetaan kello 20.30, äänioikeus on yleinen ja yhtäläinen (jopa naisille), poliisi suojelee kansalaisia, oppivelvollisuus takaa lukutaidon, lain edessä kaikki ovat tasavertaisia, verot maksetaan ajallaan ja torstaisin syödään hernekeittoa.

Toisinkin voisi olla.

Minua ravistellut nuoren tasavallan alkuvuosille ajoittuva kuvaus luottamuksen puutteesta on Antti Tuurin romaani Ikitie. Siinä kirjan päähenkilö, Jussi Ketola, muilutetaan Etelä-Pohjanmaalta Karjalan autonomiseen tasavaltaan 1930-luvulla. Kirja on kertomus täydellisestä ja koko yhteiskunnan läpäisevästä epäreiluudesta. Teki mitä teki, aina saa Ketola turpiinsa. Mihinkään tai keneenkään ei voi luottaa. Muiluttajia ja heidän tukijoitaan ovat kirjassa ne, joihin me nykysuomalaiset olemme tottuneet luottamaan: opettajia, lääkäreitä, apteekkareja, nimismiehiä, pappeja.

Vapaa tutkimus on yksi tapa ylläpitää yhteiskunnan avoimuutta ja sitä kautta luottamusta.  On ihan kiva tietää, että joku on varmistanut vaikkapa lääkkeiden tai sähkövehkeiden turvallisuuden. Meillä uskalletaan tutkia jopa vallankäyttöä ja -käyttäjiä. On kyse sitten ulko-, talous-, sisä- tai mistävainpolitiikasta, niiden tutkimus lisää päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja kansalaisten oikeusturvaa.

Historiankin tosiasiat tutkitaan ja tunnustetaan. Suomi ei noussut puhtoisena ja valmiina demokratiana Suomenlahden aalloista. Matkan varrella on touhattu sitä sun tätä. On harhailtu, haparoitu ja päästy taas hyvälle reitille. Hetkittäin on taidettu seilata lähinnä tuurilla. Mutta koko matkan ajan ovat viisaat naiset ja miehet yrittäneet tahoillaan hoitaa leiviskänsä kunnolla. Siitä kiitollisina me voimme nyt kohta satavuotiaassa Suomessa luottaa siihen, ettei muilutusta sallita, aurinko nousee ja torstaisin syödään hernekeittoa – myös kasvisversiona.

 

– Nina Harjunpää –

 

Tämä pakina ja paljon juttuja Epanet-verkostosta löytyy Seinäjoen yliopistokeskuksen tiedotuslehdestä 2/2016. Lehden pdf-versio aukeaa tästä linkistä. Jos  Flash-muoto kiehtoo enemmän, se aukeaa tästä.

Kolme miestä ja divaani

Ahtaudessa tieto tiivistyy

Millainen soppa syntyy, kun vajaan viidentoista neliön työhuoneeseen tungetaan kolmen työpisteen, divaanin ja konekiväärin lisäksi insinööri, lakimies ja matemaatikko?  Murskattuja egoja, oikeusjuttuja, murtuneita raajoja? Ei toki. Virallisesti kolmikon uurastuksen tulokset ovat oikeustieteen, matematiikan ja tietojenkäsittelytieteen jatko-opintoja ja väitöskirjoja. Mutta koska virtaa riittää, sivutuotteitakin syntyy.

Opintojen, ruuhkavuosien ja lapsiperheiden arjen lisäksi kolmikkoa yhdistää lähes rajattomalta vaikuttava kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin ja elämän eri ilmiöihin. Tästä uteliaisuudesta ja avarakatseisuudesta poikii jännittäviä sivujuonteita esimerkiksi kunnallispolitiikkaan, yhdistyselämään sekä lasten ja nuorten kerhotoimintaan. Kolmikkoa yhdistää myös kiinnostus tekniikkaan, erityisesti kaikkeen peleihin ja lisättyyn todellisuuteen liittyvään. Huoneessa työstetään mitä mielikuvituksellisimpia monitieteisiä ja -taitoisia sivuprojekteja, joissa yhdistetään kolmikon kaikkien jäsenten osaamista ja verkostoja.

Laajennetun todellisuuden hiekkalaatikko lanseerattiin tammikuun Tietoprovinssissa. Nyt työn alla on Maxim-konekivääripeli, jonka Space pigs -prototyyppiä yleisö pääsi kokeilemaan elokuussa yliopistokeskuksen Timo-luokassa. Pelissä hyödynnetään liikkeentunnistusta ja peliohjaimena toimii ensimmäisen maailmansodan aikainen deaktivoitu konekivääri. Pelin kehittelyyn on leivottu kansainvälinenkin ulottuvuus, sillä grafiikka on ostettu indonesialaiselta ja yhdysvaltalaiselta alihankkijalta.

Palkittu kolmikko

Kaiken muun aktiivisuutensa lisäksi tämä avulias joukko raivaa aika auttaakseen muita Seinäjoen yliopistokeskuksen tutkijahotellin tutkijoita esimerkiksi tilastotieteen ja tietojenkäsittelyn kimuranteissa ongelmissa. Miesten taidot, kyvyt ja koetellut kansalaiskunnot on noteerattu koko yliopistokeskuksessa, sillä kolmikko palkittiin ansioituneesta työstään Tutkimuksen ja koulutuksen gaalassa 10. marraskuuta.

Ja jos jotakuta jäi mietityttämään otsikossa mainittu divaani, niin matemaattisia ongelmia pystyy kuulemma ratkomaan parhaiten vaakatasossa.

 

Yläkuvassa vasemmalta oikealle:

  • DI Jussi Rasku, Jyväskylän yliopisto, tietojenkäsittelytiede
    Tutkimusaihe: Kohti kuljetusten optimointijärjestelmien automatisoitua käyttöönottoa
  • FM Mikko Männikkö, Helsingin yliopisto, matematiikka
    Tutkimusaihe: Peliteoria ja riippumattomuusystävällinen logiikka epäfregeläisen logiikan näkökulmasta
  • OTM Tommi Niemi, Helsingin yliopisto, oikeustiede
    Tutkimusaihe: Hankinnan ja hallinnon rajalla

– Nina Harjunpää –

 

kolmikko3

Tommi (vas.) ja Jussi tutkijahotellin Timo-luokassa testaamassa, kuinka avaruuspossupeli pelittää.

 

 

 

kolmikko4

Joskus voi matemaatikkokin ajautua pulmineen nurkkaan

Väline sumentaa tarkoituksen eli tapaus #digiloikka

Vieraskynä: Anne Rongas

Elämme mustavalkoisuuden media-aikaa, koska on helppoa laatia vetäviä klikkiotsikoita kärjistäen asiat näyttämään niin tai näin. Sekä-että on hankalaa, koska pitää ajatella systeemisesti, ottaa huomioon laajempi perspektiivi ja useita tulokulmia.

Filosofia tuli lukioihin pakolliseksi oppiaineeksi reipas 10 vuotta takaperin. Tavoitteena oli erityisesti rikastuttaa nuorison ajattelun taitoja. Pakollinen filosofia on hiukan paradoksaalista. Filosofian ytimessä elää ajattelun vapaus, liikkuva ajatus, ihmettely ja tutkiminen, asioista selvää ottaminen, perusteiden selvittäminen ja perusteleminen.

Olen viime aikoina ahkerasti ihmetellyt sitä, miten vallattomasti yleistyy koulutuksen suunnanmäärittäjänä käsite digiloikka. Mitä sillä tarkoitetaan? Yleissilmäyksellä näyttäisi olevan Troijan hevonen, jolla yritetään puskea kaikenlaista sähköistä ja digitaalista oppimisen arkeen. Puhujat tarkoittavat sillä kymmeniä tai ehkä satoja eri asioita. Niin hehkuttajat kuin vastustajat.

Annan kaksi perusesimerkkiä opiskelusta, jossa mustavalkoinen digiloikka-höpötys saa minulta kyytiä: lukeminen ja kirjoittaminen.

Kirjoittaminen: Käsin paperille kirjoittaminen on aivojen ja motoriikan kannalta tärkeä taito. Muistiinpanojen tekemiseen käsinkirjoittaminen on usein toimiva menetelmä. Työelämässä saan huvittuneita nauruja siitä, että käytän paperikalenteria. Koska jaettu sähköinen kalenteri on yhteisten aikojen synkronointiin verraton, pidän sitäkin ajan tasalla, mutta muistini toimii moitteetta yhteen käsinkirjoittamisen ja paperikalenterin viikkonäkymien kanssa. Käsinkirjoittamisella on äärimmäisen hyvät puolensa. Mutta se on myös hidasta ja hankalaa. Pitkiä tekstejä ja asia-artikkeleita tai viestejä ihmisille kirjoitan mieluiten koneella tai mobiililaitteella. Puhumalla kirjoittaminen on mainio uusi kirjoittamisen muoto, jota käytän tilanteissa, joissa joko pitää litteroida käsinkirjoitettuja tekstejä tai lähettää tekstiviesti liikkeellä ollessa. Kirjoittaminen elää. Emme enää hakkaa savitauluille emmekä taiteile vasikannahalle. Lisää aiheesta verrattomassa Future Tensen jaksossa: Does handwriting have a future (Suomikin mainittu, eikä ihan oikein ymmärrettynä, mutta ei kannata pysähtyä siihen vaan kuunnella koko ohjelma).

Lukeminen: Paperiset kirjat ovat mainioita. Niitä voi lukea sähköttömissä olosuhteissa, ne ovat kauniita, niihin voi tehdä merkintöjä, niistä näkee, missä oma lukeminen on menossa, niitä voi vaihtaa, lainata, kierrättää tai pitää näytillä. Lukeminen on laajempi asia kuin paperikirjojen lukeminen. Ja kirja on laajempi asia kuin paperikirja. En mene näihin kumpaankaan nyt syvemmin. Vaan haluan kertoa, että lukemisen imuun päästyä ei ole lukijalle juuri mitään väliä, mikä on kirjan formaatti. Olen kirjojen rakastaja ja himolukija. Kun vertaan 500-sivuisen kiehtovan romaanin lukukokemusta paperikirjana ja e-kirjana, niin e-kirjan keveys on ainut asia, jota vertailusta voi sanoa. Ainut e-aineistojen lukemisen miinus on se, ettei pitkiä tekstejä ole mitään järkeä lukea tietokoneen näytöltä. Sitä vastoin minä ikänäköikäinen mummo olen lukenut esimerkiksi Juhani Ahoa ja Eino Leinoa kännykältä hurmioituneena ja hurahtanut heihin ihan toisella lailla kuin kouluaikana. Enoni (s. 1937) ei lue enää mitään muuta kuin digikirjoja ja hän, jos kuka on lukemisen grand old gentleman. Kovin kapeasti on e-kirjojen lukemista käsitelty artikkeleissa, joita olen nähnyt. Vankkoja mielipiteitä ovat esittäneet myös henkilöt, jotka eivät ole itse lukeneet e-kirjoja. Esimerkiksi ensi viikolla tentin Turun Avoimeen yliopistoon kurssin aloitustentin, jonka kaikki artikkelit luen tablet-laitteelta. Säädän näytön sopivaksi, illan tullen poistan yhdellä napauksella sinisen valon. Enkä tässä nyt mene syvemmin siihen, miten digitaalinen lainaaminen, muistiinpanot, sanakirjat ja yhteisöllinen lukeminen ovat e-kirjan kanssa hipauksen päässä. Sen vaan sanon, että on autuaan helppoa hakea tarvittava tieto e-kirjasta verrattuna saman asian hakemiseen paperikirjoista (ensin pitää muistaa, mikä kirja, sitten pitää löytää se kirja ja sitten pitää vielä löytää, missä kohdassa sitä kirjaa ja kuten eilen, en löytänyt paperikirjasta puolessa tunnissa, löysin e-kirjasta 10 sekunnissa). Mutta että siis paperikirjat ovat ihania!

Hesari repäisi ihan hyvän lööpin juuri aiheesta: ”Koulujen sähköiset materiaalit saavat kovaa kritiikkiä – Kallion lukion abiturientit haluavat kynän ja paperin takaisin”. Kyllä joo, kynällä on hyvä kirjoittaa paperille, mutta niin on myös erilaisilla sähköisillä apulaisilla. Istumista ja ruudulle tuijottamista tulee liikaa? No hei, kirjoittaminen sujuu kävellen ja sanellen. Samalla kognitiivisesti voi palata sulkakynän aikaan (viite edellä linkittämään australialaisohjelmaan). Ja jos ruudulta lukeminen aiheuttaa migreeniä eikä ole mahdollisuuksia käyttää silmä- ja hartialihasystävällisiä lukulaitteita tai mobiililaitteita, niin kuuntelemalla lukeminen on upea mahdollisuus. Samalla voi lenkkeillä raikkaassa ulkoilmassa. PDF-kirjat ovat mainettaan parempia, koska niitä voi kuunnella eikä robottilukija ole mitenkään tylsä, suomalainen Sanna lukee kauniilla äänellä.

Jatko-opinnoissa ja työelämässä on monilla aloilla kyettävä kirjoittamaan ja lukemaan monin tavoin. Muutenkin kuin kynällä ja paperilta. On helppoa valittaa ja löytää negatiivista kaikesta. Vanha on hyvää ja vanhaa hyvää ei sovi hukata. Mutta on myös paljon uusia mahdollisuuksia, joista on ihmiselle suurta iloa. Kuten esimerkiksi itse olen kovin iloinen siitä, miten digitaalisesti voi piirtää ja maalata ilman vettä ja tärpättiä.

Siis: Väline sinänsä on keino. Ihmisillä on taipumiksia erilaisiin välineisiin ja keinoihin, mutta ihmiset voivat myös oppia vanhojen tuttujen lisäksi uusia välineitä ja keinoja. Väline ei ole itsetarkoitus. Tärkeintä on, miten tavoitteita saavutetaan ja oppimisen osalta, miten asioita ja taitoja opitaan.

tumblr_m3sqjqmof31rtmruxo1_1280

Oodi ohjausryhmille

Tohtiiko tätä edes julkisesti tunnustaa, mutta minä pidän hankkeiden ohjausryhmien kokouksista. Ne ovat tavattoman elähdyttäviä. Olen vuosien mittaan osallistunut ohjausryhmiin eri rooleissa: hankevetäjänä, rahoittajana, hallinnoijana, jäsenenä, puheenjohtajana tai sihteerinä. Omat näkökulmat ovat avartuneet roolissa kuin roolissa. Ryhmissä saa tutustua uusiin ihmisiin ja asioihin. Hetkittäin voi olla peräti hauskaa.

Toimivasta ohjausryhmästä on paljon hyötyä sekä asialle että asianosaisille. Kokouksien kulkuun ja henkeen voi itse vaikuttaa. Jos kaikki istuvat paikalla puhumattomina tai nuivasti kuittaillen niin eipä ole kenelläkään kivaa. Siihen vielä mausteeksi hankevetäjä, joka esittelee menneitä ja tulevia huonosti valmistautuneena ja lattialle puhuen niin hoh hoijaa. Pieleen menee silloinkin, kun puheenjohtaja paukuttaa pykäliä konekiväärityylillä eikä anna tilaa keskusteluille. ”Vartissa valmista” ei ole hyvä tavoite.

Mikä tekee ohjausryhmästä hyvän? Mielestäni ensimmäinen sääntö on se, että kaikki paikalla olevat ymmärtävät, ettei kyseessä ole mikään totuuskomissio tai oivallinen tilaisuus hankevetäjän sakinhivutukseen. Hanke, jota ohjausryhmässä edistetään, on ”meidän”, ei ”teidän” eikä varsinkaan ”sinun”. Kukaan ei edusta, kaikki osallistuvat.

Toinen sääntö liittyy valmistautumiseen. Ryhmän jäsentä ilahduttaa ajoissa saatu ja selkeä materiaalipaketti. Hankevetäjä puolestaan pyyhkii onnen kyyneleitä huomatessaan kokousväen tutustuneen materiaaleihin etukäteen ja löytäneen muutakin kommentoitavaa kuin kirsotitusvirseet. Kirsikkana kakun päälle tulee vielä mielenkiintoisia tärppejä esille nostava esittely, joka hurmaa kuulijat. Rehellisyyskin riisuu aseista. Ongelmakohdat voi tunnustaa ja pyytää niihin neuvoja. Sitähän varten ohjausryhmä on olemassa, vetäjän tukena tuomassa asiantuntemusta, kontakteja ja ideoita asian edistämiseksi.

Näilläkin säännöillä selviää, mutta tasapainon vuoksi pitäisi keksiä vielä kolmas. Se voisi kuulua vaikka näin: Jos arvostelet, ehdota myös vaihtoehtoa. Torppaaminen on helppoa. Tosin jotkut kuvittelevat sen olevan tervehenkinen merkki kyvystä kriittiseen ajatteluun. Ei ole. Asioita pitää kaataa aina eteenpäin. Muuten ei kehitys kehity.

 

– Nina Harjunpää –

Työelämä muuttuu – muututko sinä?

Kaikkialla kuulee nyt puhuttavan työelämän murroksesta. Keskustelua ei tarvitse seurata kauaa, kun voi olla jo varsin vakuuttunut siitä, että aikamme suuret trendit, digitalisaatio ja automatisaatio etunenässä, tulevat pyyhkäisemään työelämän ylitse pyörremyrskyn lailla. Moni miettii syystäkin, mitä jää jäljelle.

Digitalisaatioon ja automatisaatioon liittyy paljon uskomuksia ja jopa pelkoja. Ajatellaan, että koneet vievät ihmisiltä työpaikat ja syrjäyttävät nämä lopulta kokonaan. Tässä on ripaus totuuttakin: tulevaisuudessa kaikki sellainen työ, jonka kone voi yhtä hyvin tehdä ihmisen sijaan, automatisoidaan. Se, että koneet ottavat ihmisen paikan esimerkiksi likaisissa, raskaissa, vaarallisissa tai vain erittäin tylsissä työtehtävissä, ei kuitenkaan välttämättä ole lainkaan huono asia.

Keväällä 2016 Ylen verkkosivuilla julkaistussa artikkelissa aivotutkija Katri Saarikivi ja luokanopettaja Markus Humaloja pohtivat työelämän tulevaisuutta. Saarikiven mukaan ihmisen tärkein taito on kyky oppia uutta. Lisäksi ihminen peittoaa ainakin vielä toistaiseksi koneet sosiaalisia taitoja, luovuutta ja uteliaisuutta vaativissa tehtävissä. Tulevaisuuden työelämässä vuorovaikutus on keskeisessä roolissa. Samalla, kun rutiininomaiset työt siirtyvät koneiden vastuulle, ihmisen henkisiä voimavaroja vapautuu merkityksellisempiin tehtäviin.

Mitä työelämän muutos sitten vaatii työntekijältä? Tätä ja muita tulevaisuuden työelämään liittyviä kysymyksiä pohditaan myös tiistaina 23.8.2016 Seinäjoen Kampustalolla järjestettävissä Avoimen iltamissa, joissa pääpuhujana on viestintätoimisto Kreabin toimitusjohtaja, aiemmin muun muassa YLE:n toimitusjohtajana ja kansanedustajanakin toiminut Mikael Jungner. Jungnerkin uskoo vuorovaikutuksen ja intohimon voimaan. ”Kaikki arvokas tapahtuu vuorovaikutuksessa, ja empatia on se öljy, joka saa vuorovaikutuksen rullaamaan”, on yksi hänen teeseistään.

Avoimen iltamissa on mahdollista tutustua avoimen yliopisto- ja ammattikorkeakoulutuksen tarjontaan Etelä-Pohjanmaalla. Vaikka tulevaisuutta ei voikaan täysin ennustaa, varmaa on ainakin se, että työntekijän on jo nyt tärkeää suhtautua innolla uuden oppimiseen ja itsensä kehittämiseen. Opiskelu antaa välineitä myös muutoksen kohtaamiseen. Jos siis haluat nähdä muutoksessa piilevät mahdollisuudet, tule mukaan Avoimen iltamiin!

Mukavaa syksyn odotusta toivottaen

Aino N.

Riittääkö kahvi?

Täällä kehitetään kestäviä ruokaratkaisuja

Professori esittelee tutkimushankettaan, jolle on hiljattain tullut Tekesistä rahoituspäätös. Muidenkin uusia hankkeita on alkamassa puolenkymmentä. Seuraavaksi halukkaat kertovat valmisteilla olevista suunnitelmistaan, joihin saavat saman tien muutaman vinkin. Keskustelu on vilkasta, tunnelma rento. Lopuksi siirrytään tiedotuksiin: mitä tapahtumia on tulossa, onko tiedossa mielenkiintoisia hakuja tai hyviä kansainvälisiä seminaareja?

Menossa on Kerru-ryhmän kokous. Kerru on yksi Seinäjoen yliopistokeskuksen ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun neljästä yhteisestä painoalaryhmästä, jotka ovat:
·    Agrobiotalous ja kestävät ruokaratkaisut – Kerru,
·    Älykkäät ja energiatehokkaat järjestelmät,
·    Hyvinvointi ja luovuus sekä
·    Yrittäjyys ja kasvu.

Tutkimuksen ja kehittämisen maailmassa harva asia etenee ilman yhteistyötä. Viimeistään rahoittajat edellyttävät useamman toteuttajan hankkeita ja verkostoitumista. Siihen tarvitaan yhteydenottoja, aikaa, avoimuutta, resursseja ja sitoutumista. Siksi painoalojen työ päätettiin organisoida. Ryhmien tavoitteena on oman alan tutkimuksen ja kehittämisen edistäminen, tiedonvaihto sekä yhteisten hankkeiden ideointi ja valmistelu.

Painoalaryhmien koot, kokoontumistiheydet ja työtavat vaihtelevat. Kerrun kokouksissa käy korkeakoulutoimijoiden lisäksi ihmisiä mm. Foodwest Oy:stä, Luonnonvarakeskuksesta ja Into Seinäjoki Oy:stä. Postituslistalla on kuutisenkymmentä nimeä. Tapaamisia on parin kuukauden välein, kävijöitä keskimäärin parikymmentä. Väliaikoina tiedotusta hoidetaan sähköpostilla. Puheenjohtajina kokouksissa vuorottelevat professori Anu Hopia Turun yliopistosta ja yksikön johtaja Antti Pasila Seinäjoen ammattikorkeakoulusta. Muistioita naputtelee erikoissuunnittelija Nina Harjunpää Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistyksestä.

Kokous on päättynyt, väki hajaantuu. Vai hajaantuuko sittenkään? Tuore tutkijahotellilainen käy esittäytymässä professorille, jota ei ole aiemmin tavannut. Huoneen toiseen päähän kerääntyvän joukkion jatkoistunnon syynä taas on yhteisen tutkimuksen seuraavien etappien valmistelu. Keittokomeron edessäkin käy vielä kuhina: ”Jäikö sitä kahvia?”

 

– Nina Harjunpää –

Rohkeasti kohti uusia haasteita

Aloitin toukokuun alussa korkeakouluharjoittelun Etelä-Pohjanmaan kesäyliopistossa. Olen Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden opiskelija, ja kyseessä on ensimmäinen harjoittelupaikkani. Tunnelmat harjoittelun alkaessa olivatkin paitsi innostuneet ja odottavat, myös hieman hermostuneet. Miten pärjäisin uudessa ympäristössä, uudenlaisten tehtävien parissa?

Yleisesti tiedetään, että haasteiden kohtaaminen on kehityksen kannalta välttämätöntä. Arkikielessä kuulee usein puhuttavan mukavuusalueesta ja sieltä poistumisesta, mikä kuulostaa aika epäilyttävältä – onko itsensä kehittäminen siis pohjimmiltaan itsensä kiusaamista?  Psykologiassa käytössä on sanapari lähikehityksen vyöhyke. Se on nimensä mukaisesti alue yksilön nykyisen tieto- ja taitotason ja hänelle mahdollisen kehitystason välissä. Kun yksilö liikkuu lähikehityksen vyöhykkeellä itseään osaavamman ohjaajan kanssa, saattaa hän vastoin odotuksia suoriutua tehtävistä, joita voisi hänen oman taitotasonsa perusteella pitää hänelle liian vaativina – toisin sanoen ylittää itsensä.

Työharjoittelussani kohtaan uusia asioita päivittäin, ja tavallaan olenkin jatkuvasti lähikehitykseni vyöhykkeellä, mukavuusalueeni ulkopuolella. En kuitenkaan ole haasteiden edessä yksin, vaan voin hyödyntää työyhteisön muiden jäsenten tietoja ja taitoja. Näin haasteet selätetään yksi kerrallaan. Eikä mukavuusalueen ulkopuolella ole välttämättä lainkaan epämukavaa – olen viihtynyt harjoittelupaikassani mainiosti! Ja mikä parasta, opin uutta joka päivä.

Rohkea rokan syö, ja vain sydän rohkea voi voittaa neidon vaalean. Uusiin haasteisiin tarttuminen vaatii aina rohkeutta, mutta kuten sanonnatkin kertovat, jää arkajalka paljosta paitsi. Kehotankin kaikkia lukijoita tutustumaan kesäyliopiston syksyn kurssitarjontaan avoimin mielin: millaisia haasteita esimerkiksi draamakasvatuksen opintokokonaisuus, tietojenkäsittelyn kurssi tai ravitsemustieteen perusopinnot voisivat tarjota juuri sinulle?

Aurinkoista kesää toivottaen

Aino N.

Kuva blogiin

Hormoneja ja muita temppuja

Innostuin iltana eräänä katsomaan TV:stä dokumenttia hormoneista, noista ihmiskehon pikku veijareista. Siinäpä aikaansaapaa porukkaa! Hormonit osallistuvat lähes kaikkiin elimistön prosesseihin kasvusta lisääntymiseen ja muistista sydämentykytyksiin. Tutkijat epäilevät, että kaikista hormonien puuhista ja vaikutuksista ei vielä edes tiedetä läheskään kaikkea.  Uhkarohkeat väittävät naisia melkoisiksi hormonimyrskyilijöiksi. Mutta eivät miehet seilaa yhtään sen vakaammilla vesillä. Tässä asiassa kroppamme tiettävästi eroavat vain muutaman pikkuisen umpirauhasen osalta.

Entäpä sitten vietit. Wikipedian mukaan biologiselta kannalta vietti on ”käyttäytymismalli, joka yksilöllä on ilman ennakkokokemusta”.  Samaa lähdettä lainaten psykoanalyysin isän S. Freudin alkuperäisen määritelmän mukaan vietti on ”ruumiin ja psyyken rajalle sijoittuva toiminnallinen käsite, joka edustaa psyykelle ruumiillista ärsykettä”.

Tässä vaiheessa blogin mahdollinen lukija alkaa tietysti miettiä, mihin ihmeeseen kirjoittaja tähtää. No, sitä miettii kirjoittaja itsekin, mutta jatkaa silti sinnikkäästi.

Seinäjoen yliopistokeskuksessa on meneillään usean yliopiston ja tutkimusryhmän yhteinen Värinä-hanke. Siinä tutkitaan, kuinka ympäristötekijöiden avulla voidaan vaikuttaa kuluttajien ruokavalintoihin. Tutkimuksessa selvitetään, kuinka ruuan esillepano sekä rakennetun ympäristön ja tilan ominaisuudet, kuten värit ja äänet, vaikuttavat valintoihin ravintoloissa ja elintarvikeliikkeissä. Hankeperheen aikaisemmissa vaiheissa on jo testattu esimerkiksi sitä, saako makea musiikki maistamaan ruuan makeampana tai hapan happamampana. Kyllä saa.

Jaa-a. Että taustamusiikkia ja lautasen väriä vaihtamalla voidaan vaikuttaa siihen, kuinka maistan tai mitä lautaselleni valitsen? Mutta mitä tapahtui vapaalle tahdolle? Sen kun pitäisi olla ihmisen kyky tehdä harkittuja valintoja. Minä sentään olen analyyttinen, tylsyyteen asti järkevä olento. Teen päätökseni vakaasti ja varmasti, järkeen ja harkintaan perustuen.

Kukkua kanssa. Päätöksiäni tekee kahdella jalalla liikkuva, viettien viemä hormonihässäkkä, jonka valintoihin vaikutetaan mm. äänin, värein ja tuoksuin. Taidanpa tästä lähteä ulvomaan kuuta!

 

– Nina Harjunpää –

 

Linkki Ilkan putkajuttuun.

VALE, EMÄVALE, TILASTO

Otsikon mukainen sanonta on varmasti kaikille tuttu. Se on saanut todennäköisesti alkunsa ajatuksesta, että tilastoilla pyrittäisiin saamaan asiat näyttämään tekijälleen mieluisilta tai tarkoituksenmukaisilta. Tilaston perustana on usein tutkimus, joka voidaan pilata monilla konsteilla: päätetään etukäteen minkälaisia tuloksia halutaan, muotoillaan kysymykset johdatteleviksi, käytetään pientä otosta, tulkitaan vastaukset halutun kannan mukaisesti jne. Kesäyliopiston tilastoinnissa tämä ei onnistu, koska toimintavuodesta tilastoidaan ihan kaikki.

Kesäyliopistolta kerätään toiminnasta monenlaista tilastotietoa, joista osa perustuu lakiin (tilastolaki, opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki, vapaasta sivistystyöstä annettu laki), osa perustuu sopimukseen (tekijänoikeusjärjestö Kopiosto), osa perustuu yhteiseen edunvalvontaan (Suomen kesäyliopistot ry), osa muuhun yhteistyöhön (eteläpohjalaiset vapaan sivistystyön oppilaitokset) ja osa vielä ihan omaan tai jäsenistön tarpeeseen.

Opetushallitus on kiinnostunut kesäyliopiston toimintamenoista ja –tuloista sekä opetustuntien lukumäärästä. Näiden tietojen perusteella kesäyliopistolle lasketaan vuotuinen valtionosuus ja mahdollisesti muita avustuksia.

Tilastokeskusta kiinnostaa koulutuksien lukumäärä, brutto- ja netto-opiskelijamäärä, naisopiskelijoiden määrä ja opetustuntien määrä. Näistä täytyy vielä erotella alle 6 tuntia kestäneet koulutukset, yksinomaan lapsille ja nuorille järjestetyt koulutukset, tutkintoon johtamattomat koulutukset (eriteltynä koulutuksen pääasiallisen sisällön tai tavoitteen mukaan koulutustyypeittäin) ja vielä viimeisenä erittelynä vapaana sivistystyönä järjestetyn koulutuksen ja avoimena yliopisto-opetuksena järjestetyn koulutuksen osallistujat ja näistä vielä naiset erikseen.

Suomen kesäyliopistot ry:lle tilastoimme taloutta koskevia asioita, kuten tulot (15 alakohtaa) sekä avoimen yliopisto-opetuksen menot (10 alakohtaa). Toimintaa selvittävässä tiedustelulomakkeessa ilmoitamme toimihenkilöiden henkilötyövuodet, avoimen yliopisto-opetuksen oppiaineet ja opintopisteet korkeakouluittain sekä opintojaksot. Hankekoulutuksista ja omaehtoisesta työelämälähtöisestä ammatillissivistävästä koulutuksesta raportoimme kurssien lukumäärät, osallistujien määrät ja opetustuntien määrät. Opetushenkilöstöstä raportoimme kolme eriteltyä tietoa ja opiskelijoista yhdeksän eriteltyä taustatietoa. Ikääntyvien yliopistotoiminnasta tilastoimme lisäksi opetustunnit, osallistumiset ja opiskelijat.

Onneksi näiden kolmen tahon vaatimilla tilastotiedoilla selviää sitten melkein lopuista tilastoraporteista, paitsi paikkakuntakohtaiset osallistujamäärät kerätään vielä erikseen jäsenkuntia varten.

Joten, hyvä kesäyliopiston opiskelija, seuraavan kerran kun täytät kurssi-ilmoittautumista ja kiroilet vähintään 25 kohdan lomaketta, ymmärrät toivottavasti mistä on kyse.

Tilastot pilkun tarkasti,
Outi Kultti