Riittääkö kahvi?

Täällä kehitetään kestäviä ruokaratkaisuja

Professori esittelee tutkimushankettaan, jolle on hiljattain tullut Tekesistä rahoituspäätös. Muidenkin uusia hankkeita on alkamassa puolenkymmentä. Seuraavaksi halukkaat kertovat valmisteilla olevista suunnitelmistaan, joihin saavat saman tien muutaman vinkin. Keskustelu on vilkasta, tunnelma rento. Lopuksi siirrytään tiedotuksiin: mitä tapahtumia on tulossa, onko tiedossa mielenkiintoisia hakuja tai hyviä kansainvälisiä seminaareja?

Menossa on Kerru-ryhmän kokous. Kerru on yksi Seinäjoen yliopistokeskuksen ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun neljästä yhteisestä painoalaryhmästä, jotka ovat:
·    Agrobiotalous ja kestävät ruokaratkaisut – Kerru,
·    Älykkäät ja energiatehokkaat järjestelmät,
·    Hyvinvointi ja luovuus sekä
·    Yrittäjyys ja kasvu.

Tutkimuksen ja kehittämisen maailmassa harva asia etenee ilman yhteistyötä. Viimeistään rahoittajat edellyttävät useamman toteuttajan hankkeita ja verkostoitumista. Siihen tarvitaan yhteydenottoja, aikaa, avoimuutta, resursseja ja sitoutumista. Siksi painoalojen työ päätettiin organisoida. Ryhmien tavoitteena on oman alan tutkimuksen ja kehittämisen edistäminen, tiedonvaihto sekä yhteisten hankkeiden ideointi ja valmistelu.

Painoalaryhmien koot, kokoontumistiheydet ja työtavat vaihtelevat. Kerrun kokouksissa käy korkeakoulutoimijoiden lisäksi ihmisiä mm. Foodwest Oy:stä, Luonnonvarakeskuksesta ja Into Seinäjoki Oy:stä. Postituslistalla on kuutisenkymmentä nimeä. Tapaamisia on parin kuukauden välein, kävijöitä keskimäärin parikymmentä. Väliaikoina tiedotusta hoidetaan sähköpostilla. Puheenjohtajina kokouksissa vuorottelevat professori Anu Hopia Turun yliopistosta ja yksikön johtaja Antti Pasila Seinäjoen ammattikorkeakoulusta. Muistioita naputtelee erikoissuunnittelija Nina Harjunpää Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistyksestä.

Kokous on päättynyt, väki hajaantuu. Vai hajaantuuko sittenkään? Tuore tutkijahotellilainen käy esittäytymässä professorille, jota ei ole aiemmin tavannut. Huoneen toiseen päähän kerääntyvän joukkion jatkoistunnon syynä taas on yhteisen tutkimuksen seuraavien etappien valmistelu. Keittokomeron edessäkin käy vielä kuhina: ”Jäikö sitä kahvia?”

 

– Nina Harjunpää –

Rohkeasti kohti uusia haasteita

Aloitin toukokuun alussa korkeakouluharjoittelun Etelä-Pohjanmaan kesäyliopistossa. Olen Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden opiskelija, ja kyseessä on ensimmäinen harjoittelupaikkani. Tunnelmat harjoittelun alkaessa olivatkin paitsi innostuneet ja odottavat, myös hieman hermostuneet. Miten pärjäisin uudessa ympäristössä, uudenlaisten tehtävien parissa?

Yleisesti tiedetään, että haasteiden kohtaaminen on kehityksen kannalta välttämätöntä. Arkikielessä kuulee usein puhuttavan mukavuusalueesta ja sieltä poistumisesta, mikä kuulostaa aika epäilyttävältä – onko itsensä kehittäminen siis pohjimmiltaan itsensä kiusaamista?  Psykologiassa käytössä on sanapari lähikehityksen vyöhyke. Se on nimensä mukaisesti alue yksilön nykyisen tieto- ja taitotason ja hänelle mahdollisen kehitystason välissä. Kun yksilö liikkuu lähikehityksen vyöhykkeellä itseään osaavamman ohjaajan kanssa, saattaa hän vastoin odotuksia suoriutua tehtävistä, joita voisi hänen oman taitotasonsa perusteella pitää hänelle liian vaativina – toisin sanoen ylittää itsensä.

Työharjoittelussani kohtaan uusia asioita päivittäin, ja tavallaan olenkin jatkuvasti lähikehitykseni vyöhykkeellä, mukavuusalueeni ulkopuolella. En kuitenkaan ole haasteiden edessä yksin, vaan voin hyödyntää työyhteisön muiden jäsenten tietoja ja taitoja. Näin haasteet selätetään yksi kerrallaan. Eikä mukavuusalueen ulkopuolella ole välttämättä lainkaan epämukavaa – olen viihtynyt harjoittelupaikassani mainiosti! Ja mikä parasta, opin uutta joka päivä.

Rohkea rokan syö, ja vain sydän rohkea voi voittaa neidon vaalean. Uusiin haasteisiin tarttuminen vaatii aina rohkeutta, mutta kuten sanonnatkin kertovat, jää arkajalka paljosta paitsi. Kehotankin kaikkia lukijoita tutustumaan kesäyliopiston syksyn kurssitarjontaan avoimin mielin: millaisia haasteita esimerkiksi draamakasvatuksen opintokokonaisuus, tietojenkäsittelyn kurssi tai ravitsemustieteen perusopinnot voisivat tarjota juuri sinulle?

Aurinkoista kesää toivottaen

Aino N.

Kuva blogiin

Hormoneja ja muita temppuja

Innostuin iltana eräänä katsomaan TV:stä dokumenttia hormoneista, noista ihmiskehon pikku veijareista. Siinäpä aikaansaapaa porukkaa! Hormonit osallistuvat lähes kaikkiin elimistön prosesseihin kasvusta lisääntymiseen ja muistista sydämentykytyksiin. Tutkijat epäilevät, että kaikista hormonien puuhista ja vaikutuksista ei vielä edes tiedetä läheskään kaikkea.  Uhkarohkeat väittävät naisia melkoisiksi hormonimyrskyilijöiksi. Mutta eivät miehet seilaa yhtään sen vakaammilla vesillä. Tässä asiassa kroppamme tiettävästi eroavat vain muutaman pikkuisen umpirauhasen osalta.

Entäpä sitten vietit. Wikipedian mukaan biologiselta kannalta vietti on ”käyttäytymismalli, joka yksilöllä on ilman ennakkokokemusta”.  Samaa lähdettä lainaten psykoanalyysin isän S. Freudin alkuperäisen määritelmän mukaan vietti on ”ruumiin ja psyyken rajalle sijoittuva toiminnallinen käsite, joka edustaa psyykelle ruumiillista ärsykettä”.

Tässä vaiheessa blogin mahdollinen lukija alkaa tietysti miettiä, mihin ihmeeseen kirjoittaja tähtää. No, sitä miettii kirjoittaja itsekin, mutta jatkaa silti sinnikkäästi.

Seinäjoen yliopistokeskuksessa on meneillään usean yliopiston ja tutkimusryhmän yhteinen Värinä-hanke. Siinä tutkitaan, kuinka ympäristötekijöiden avulla voidaan vaikuttaa kuluttajien ruokavalintoihin. Tutkimuksessa selvitetään, kuinka ruuan esillepano sekä rakennetun ympäristön ja tilan ominaisuudet, kuten värit ja äänet, vaikuttavat valintoihin ravintoloissa ja elintarvikeliikkeissä. Hankeperheen aikaisemmissa vaiheissa on jo testattu esimerkiksi sitä, saako makea musiikki maistamaan ruuan makeampana tai hapan happamampana. Kyllä saa.

Jaa-a. Että taustamusiikkia ja lautasen väriä vaihtamalla voidaan vaikuttaa siihen, kuinka maistan tai mitä lautaselleni valitsen? Mutta mitä tapahtui vapaalle tahdolle? Sen kun pitäisi olla ihmisen kyky tehdä harkittuja valintoja. Minä sentään olen analyyttinen, tylsyyteen asti järkevä olento. Teen päätökseni vakaasti ja varmasti, järkeen ja harkintaan perustuen.

Kukkua kanssa. Päätöksiäni tekee kahdella jalalla liikkuva, viettien viemä hormonihässäkkä, jonka valintoihin vaikutetaan mm. äänin, värein ja tuoksuin. Taidanpa tästä lähteä ulvomaan kuuta!

 

– Nina Harjunpää –

 

Linkki Ilkan putkajuttuun.

VALE, EMÄVALE, TILASTO

Otsikon mukainen sanonta on varmasti kaikille tuttu. Se on saanut todennäköisesti alkunsa ajatuksesta, että tilastoilla pyrittäisiin saamaan asiat näyttämään tekijälleen mieluisilta tai tarkoituksenmukaisilta. Tilaston perustana on usein tutkimus, joka voidaan pilata monilla konsteilla: päätetään etukäteen minkälaisia tuloksia halutaan, muotoillaan kysymykset johdatteleviksi, käytetään pientä otosta, tulkitaan vastaukset halutun kannan mukaisesti jne. Kesäyliopiston tilastoinnissa tämä ei onnistu, koska toimintavuodesta tilastoidaan ihan kaikki.

Kesäyliopistolta kerätään toiminnasta monenlaista tilastotietoa, joista osa perustuu lakiin (tilastolaki, opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki, vapaasta sivistystyöstä annettu laki), osa perustuu sopimukseen (tekijänoikeusjärjestö Kopiosto), osa perustuu yhteiseen edunvalvontaan (Suomen kesäyliopistot ry), osa muuhun yhteistyöhön (eteläpohjalaiset vapaan sivistystyön oppilaitokset) ja osa vielä ihan omaan tai jäsenistön tarpeeseen.

Opetushallitus on kiinnostunut kesäyliopiston toimintamenoista ja –tuloista sekä opetustuntien lukumäärästä. Näiden tietojen perusteella kesäyliopistolle lasketaan vuotuinen valtionosuus ja mahdollisesti muita avustuksia.

Tilastokeskusta kiinnostaa koulutuksien lukumäärä, brutto- ja netto-opiskelijamäärä, naisopiskelijoiden määrä ja opetustuntien määrä. Näistä täytyy vielä erotella alle 6 tuntia kestäneet koulutukset, yksinomaan lapsille ja nuorille järjestetyt koulutukset, tutkintoon johtamattomat koulutukset (eriteltynä koulutuksen pääasiallisen sisällön tai tavoitteen mukaan koulutustyypeittäin) ja vielä viimeisenä erittelynä vapaana sivistystyönä järjestetyn koulutuksen ja avoimena yliopisto-opetuksena järjestetyn koulutuksen osallistujat ja näistä vielä naiset erikseen.

Suomen kesäyliopistot ry:lle tilastoimme taloutta koskevia asioita, kuten tulot (15 alakohtaa) sekä avoimen yliopisto-opetuksen menot (10 alakohtaa). Toimintaa selvittävässä tiedustelulomakkeessa ilmoitamme toimihenkilöiden henkilötyövuodet, avoimen yliopisto-opetuksen oppiaineet ja opintopisteet korkeakouluittain sekä opintojaksot. Hankekoulutuksista ja omaehtoisesta työelämälähtöisestä ammatillissivistävästä koulutuksesta raportoimme kurssien lukumäärät, osallistujien määrät ja opetustuntien määrät. Opetushenkilöstöstä raportoimme kolme eriteltyä tietoa ja opiskelijoista yhdeksän eriteltyä taustatietoa. Ikääntyvien yliopistotoiminnasta tilastoimme lisäksi opetustunnit, osallistumiset ja opiskelijat.

Onneksi näiden kolmen tahon vaatimilla tilastotiedoilla selviää sitten melkein lopuista tilastoraporteista, paitsi paikkakuntakohtaiset osallistujamäärät kerätään vielä erikseen jäsenkuntia varten.

Joten, hyvä kesäyliopiston opiskelija, seuraavan kerran kun täytät kurssi-ilmoittautumista ja kiroilet vähintään 25 kohdan lomaketta, ymmärrät toivottavasti mistä on kyse.

Tilastot pilkun tarkasti,
Outi Kultti

Työnohjaajakoulutuksesta lisäosaamista omaan työhön ja arkeen

Johanna Perttilä työskenteli yli 10 vuotta opetusalalla, viimeiset vuodet erityisluokanopettajana ja rehtorina, kunnes neljä vuotta sitten päätyi perustamaan oman yrityksen.

Dialogis-yritykseni tarjoaa psykoterapia- ja coaching -palveluita, erilaisia koulutuksia sekä työnohjausta. Myös erilaiset kehittämispäivät yrityksille ja työyhteisöille ovat olleet kysyttyjä. Vastaanottotilat sijaitsevat Seinäjoella ja Isossakyrössä, mutta työnohjauksia tehdään useimmiten suoraan työpaikoilla, joten työ on hyvinkin liikkuvaa ympäri Etelä-Pohjanmaata ja Pohjanmaat, Perttilä kertoo.

Helmikuussa 2012 Perttilä sai päätökseen psykoterapiaopintonsa. Vaikka koulutus oli pitkä, työläs ja matkustelua vaativa, se herätti Perttilässä kuitenkin halun opiskella lisää. Kun Perttilä huomasi ilmoituksen Seinäjoella alkavasta Työnohjaajakoulutuksesta, hän päätti saman tien ilmoittautua mukaan.

Ulkopuolinen näkee työyhteisön tilanteen eri silmin

Työnohjaajakoulutuksen tarkoituksena on antaa osallistujalle valmiudet niin yksilöiden, ryhmien kuin yhteisöjen työnohjaukseen.


– Työnohjaajan rooli on ulkopuolisena mahdollistaa asioiden tarkastelu eri näkökulmista ja ohjata yksilön tai yhteisön toimintaa toivottuun suuntaan, pohtii Perttilä.

Työnohjaajan tehtävänä ei ole antaa yksittäisille ihmisille tai yhteisöille oikeita vastauksia, vaan ohjata osallistujat itse tunnistamaan omat tarpeensa ja muuttamaan niin omaa ajattelu-, kommunikaatio- kuin toimintamallejaan.

– Työnohjaajan tärkeimmät tehtävät ovat asiakkaan kuunteleminen, tukeminen ja niiden kautta asiakkaan tavoitteiden löytäminen. Työnohjaaja onkin sellainen asiakkaan rinnalla kulkija.


Mukaan Työnohjaajakoulutukseen?

Perttilä on tehnyt koulutuksen jälkeen työnohjauksia tasaiseen tahtiin.

– Asiakkaita on ollut hyvin eri aloilta, eniten sosiaali- ja terveyspuolen työntekijöitä. On kuitenkinIMG_4044 mukava huomata, että pikku hiljaa muillakin aloilla herätään ja tunnistetaan työnohjauksen tarve. Mahdollisuus työnohjaukseen on aina työnantajan kädenojennus

työntekijöille nykypäivän vaativissa työskentelyolosuhteissa. Sen avulla pääsee miettimään omia toimintatapoja työssään, tekemään asioita tehokkaammin ja lisäämään yleensäkin omaa työhyvinvointia, Perttilä pohtii.

Koulutukseen lähtiessään Perttilä ei ollut varma siitä, missä määrin pääsisi työnohjauksia tekemään. Kysyntää on kuitenkin riittänyt niin paljon, että Perttilä irtisanoutui koulutuksen loppusuoralla omasta virkatyöstään ja siirtyi kokonaan yrittäjäksi.

– Koulutuksen alussa ajattelin päivittää vain omaa osaamistani, toisin kuitenkin kävi. Koulutuksen käyminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikkien pitäisi ryhtyä työnohjaajiksi tai yrittäjiksi. Esimerkiksi esimiehille koulutus antaa paljon uusia ajatuksia ja taitoja johtajan rooliin. Monet esimiehinä toimivat koulutusryhmäläiset totesivatkin, että tämä oli paras esimieskoulutus ikinä, Perttilä painottaa.

Perttilä kannustaakin kaikkia työhyvinvoinnista kiinnostuneita hakeutumaan mukaan koulutukseen.

– Vaikka koulutus on pitkä ja vaatii työtä, se antaa osallistujalle paljon. Itse olin koulutusta käydessäni hoitovapaalla, mutta niin minä kuin työssäkäyvät koulutustoverit koimme, että koulutuspäivät olivat aina ikään kuin levähdyshetkiä omasta työnteosta ja arjesta. Koulutuspäivien aikana pystyi katsomaan myös omaa työtään etäältä ja peilaamaan omaa osaamistaan.

Koulutuksen annin lisäksi Perttilä kokee saaneensa elinikäisiä uusia ystäviä.

– Meidän ryhmämme koostui monen eri alan ammattilaisesta, mikä puolestaan teki koulutuksesta entistäkin monipuolisemman, kun ajatuksia ja kokemuksia jaettiin keskenään. Ryhmän kanssa olemmekin tavanneet useamman kerran koulutuksen jälkeen. Kuulumiset vaihdellaan, mutta kehitämme edelleen jokainen ammatillista osaamistamme työnohjaajana toimiessamme kukin tahoillamme.

Työnohjaajakoulutus alkaa jälleen Seinäjoella 1.4.2016. Lisätietoja antaa Heli Kaunisto (heli.kaunisto@epky.fi tai 050 431 7074).

Teksti: Anna Vierula
Kuva: Johanna Perttilän albumi

Hiekkalaatikolla Tietoprovinssissa

Tietoprovinssion tieteen popularisointipäivä, joka järjestettiin tänä vuonna tammikuun 20.–21. päivä. Tällä kertaa ohjelma oli suunnattu nuorille eteläpohjalaisille. Heidät saavutimme näppärästi varaamalla Etelä-Pohjanmaan kulttuurirahaston tuella ison osaston Opinlakeusmessuilta Seinäjoki Areenasta.

Teinityylillä voisi sanoa että ”emmätiä, ihan kivaa”. Mutta sallittakoon keski-ikäiselle tädille pieni innostuksen purkaus: Osastomme onnistui kertakaikkisen mahtavasti! No joDSC_0350o, osaston ulkoasussa oli toivomisen varaa, sillä meillä ei ollut varaa hienoihin messurakennelmiin. Kotikutoisen oloisessa sisustuksessa oli varaa petrata. Mutta varattomuus ei ole aina vaarallista, sillä se pistää pistämään parastaan. Sisällöllisesti tarjonnassa ei ollut mitään hävettävää. Kattauksemme oli pistämätön, nähtävää ja koettavaa oli paljon.

Tavoitteenamme oli esitellä helposti lähestyttävällä tavalla, mitä Etelä-Pohjanmaalla tutkitaan ja miten tutkimus vaikuttaa arkeen. Järjestäjien mukaan messuilla oli noin 11 000 kävijää. Välillä puuhapisteissämme oli väkeä jonoksi asti. Osa kävi useampaan kertaan ja paimensi mukaansa kavereitakin.

Itse jouduin lähes euforiseen tilaan hiekkalaatikon äärellä. Lapsena hiekkakasaan rakennettiin kokonaisia mielikuvitusmaailmoja. Raskun Jussin toteuttama lisätyn todellisuuden hiekkalaatikko oli jotakin ihan muuta. Sen tarkoitus oli näyttää, miten ohjelmointia voidaan soveltaa. Minulle hiekan ja värien valuminen sormien läpi oli absoluuttinen taidekokemus. Erästä hiekkalaatikolla vieraillutta tyttöä lainatakseni: ”Jos meillä olisi tuollainen kotona, niin mulla ei olisi muuta elämää”

Linkki valokuvakoosteeseen (pdf).

– Nina Harjunpää –

 

Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja -koulutus antoi uusia työkaluja Susannan työhön nuorten parissa

Koulunkäynninohjaajaksi ja lähihoitajaksi kouluttautunut Susanna Seppo on työskennellyt kolme ja puoli vuotta Vaasan sairaanhoitopiirillä nuorisopsykiatrian osastolla. Susanna oli pitkään miettinyt koulutusmaailmaan palaamista, koska kaipasi lisätietoa ja -taitoa neuropsykiatrisista erityisvaikeuksista ja oireyhtymistä omaan työhönsä.

Susannan päivät kuluvat 13–17-vuotiaiden nuorten parissa. Nuorisopsykiatriselle osastolle nuoret tulevat, koska heillä saattaa olla vaikeuksia kotona, kavereiden kanssa tai koulussa.

– He saattavat myös käyttäytyä epäsosiaalisesti, itsetuhoisesti tai kärsiä syömishäiriöistä, masennuksesta, ahdistuneisuudesta tai erilaisista peloista, kertoo Susanna.

Susannan työnkuvaan kuuluu nuorten auttaminen ja tukeminen tiiviissä yhteistyössä muiden työntekijöiden sekä nuoren perheen kanssa. Työpäivät ovat usein raskaita eikä haastavilta asiakastilanteilta vältytä. Uusia ratkaisuja erilaisiin pulmatilanteisiin sekä omaan jaksamiseen Susanna päätti kokeilla hakea koulutuksesta Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja.

Koulutuksesta oppeja omaan elämään ja arkeen

Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja -koulutus on suunnattu erityisesti niille, jotka työskentelevät erityislasten, -nuorten tai -aikuisten parissa. Koulutuksen pariin hakeutuvat usein mm. opettajat, terapeutit, sosiaali- ja terveysalalla työskentelevät hoitajat ja ohjaajat sekä mielenterveys- ja päihdetyöntekijät. Koulutuksen tavoitteena on antaa tietoa ja käytännön keinoja sekä työkaluja erilaisiin pulmatilanteisiin työskenneltäessä erityisusannaseppostä tukea tarvitsevien henkilöiden kanssa.

-Uskalsin hakea koulutukseen mukaan, koska olin kuullut siitä pelkkiä hyviä asioita. Toivoin, että koulutus antaisi lisätietoa ja – taitoa erilaisista neuropsykiatrisista erityisvaikeuksista ja oireyhtymistä sekä kaipasin myös enemmän ymmärrystä erityisnuorten kanssa työskentelystä ja heidän ajattelustaan, Susanna pohtii.

Pitkä koulutus sai Susannan miettimään ajan riittämistä sekä perheelle, työlle että opiskelulle. Lähiopetuspäivät antoivat kuitenkin voimaa ja intoa tehdä tehtäviä.

-Koulutuksen kesto oli loppujen lopuksi hyvin pieni osa elämää, josta sai kuitenkin suuret tiedot ja taidot.

Koulutuksesta Susanna koki saavansa nimenomaan suuret tiedot ja taidot niin omaan työhönsä kuin yksityiselämään.

-Sain todella paljon uutta tietoa ja työvälineitä omaan työhöni. Huomasin esimerkiksi, että olen kuvitellut tietäväni neuropsykiatrisista erityisvaikeuksista ja heidän tukemisestaan paljon, mutta loppujen lopuksi tiedot olivatkin hyvin vähäiset ja koulutuksessa ymmärsin paremmin heidän ajattelutapaansa, miten heitä ja heidän perheitään tuetaan parhaiten sekä miten he itse voivat löytää ratkaisuja omiin ongelmiinsa, Susanna kiteyttää.

Koulutuksen tavoitteena on, että uusien työvälineiden lisäksi uusia ajatuksia ja oppeja saadaan myös omaan ajattelutapaan ja elämään.

-Uusien työssä hyödynnettävien oppien lisäksi sain entistä positiivisempaa otetta omaan työn tekemiseen. Opin tekemään työtä entistä ratkaisukeskeisemmin. Usein keskitytään ainoastaan vallitsevaan ongelmaan, kun sen ympärillä ollaan, vaikka ratkaisukeskeisen työtapa on huomattavasti miellyttävämpää kaikille osapuolille, Susanna painottaa.

Anna Vierula

Toivon vuosi

Eräänä syksynä kipsuttelin Tampereen yliopiston mäkeä ylös. Kuinka kauniita vaahteroita toivon polulla. Minä saan nyt nauttia maan korkeinta opetusta. Mahtavaa. Olisi tehnyt mieli hyppiä.

Olin toiminut sairaalassa lastenhoitajana. Kun aloitin yliopisto-opiskelut kuopuksen saavutettua esikouluiän, ajattelin, että mahdanko oppia enää uutta. Olin jo todella vanha J 34-vuotias.

Kesällä olin suorittanut Etelä-Pohjanmaan kesäyliopistossa sosiologian peruskurssin, josta tuli yksi sivuaineeni. Parin vuoden päästä olin taas oman paikkakunnan kesäyliopistossa suorittamassa englannin kursseja. Ei tarvinnut mennä Tampereelle joka viikko.

Ensimmäisellä perehdytystunnilla yliopiston liikunnanohjaaja sanoi, että jos te vanhemmat opiskelijat kuvittelette, että ette enää opi kuten nuoremmat, niin se ei pidä paikkaansa. Penkissä istui myös viisikymppisiä.

Monesti mietin, onko valitsemani ala oikea. Aina päädyin, että tämä juuri sopii minulle. Maailmankuvani meni jossain vaiheessa kuperkeikkaa. Nuoruuden ehdottomuus sai kyytiä.

Mitä sitten opin yliopistossa? Ennen kaikkea kyseenalaistamaan. Ja kysymään kysymyksiä. Ne ovat olleet hyviä eväitä sekä työssä että elämässä.

Yhden proseminaarityön aineiston keräsin junassa. Konduktöörin luvalla. Halukkaat kanssamatkustajat saivat lyhyen alkukertomuksen, jota jatkoivat Ylöjärveltä Parkanoon. Sen jälkeen keräsin A4:t pois.

Tein graduni vanhan keskussairaalan vintillä. Oli mukava, kun joku tervehti aamulla portaissa ja sain käydä Tampereen yliopiston Seinäjoen yksikössä syömässä eväitä. Sama onnistuu nytkin Framin tutkijahotellissa.

Uusi vuosi on mahdollisuus innostua oppimaan. Toivon kaikille uuden oppijoille ja tutkijoille menestystä ja hinkua.

Helena Tiilikainen

Filosofisia kysymyksiä

On kysymyksiä, jotka ovat askarruttaneet ihmismieliä kautta vuosisatojen. Muinoin näitä filosofisia solmuja ratkottiin lähinnä poikaporukoissa oliivipuun alla tai kylmänkosteissa katedraaleissa. Nyttemmin samat jorinat voidaan hoitaa kätevästi sosiaalisessa mediassa omalta kotisohvalta, ilman vaaraa saada paiseruttoa tai reumatismia. Seuraavaksi paneudumme kolmen perustavaa laatua olevan filosofisen kysymyksen moderniin ilmiasuun.

1. Kuuluuko puun kaatumisesta syvässä metsässä ääni, jos kukaan ei ole kuulemassa? Ongelman nykyversio on seuraava: Olenko olemassa, jos en ole Facebookissa? Voin tietysti tarkistuttaa olemassaoloni pyytämällä jotakuta koskettamaan minua ja kertomaan, harooko hän pelkkää ilmaa. Mutta entä jos koskettajakaan ei ole facessa! Voiko olematon tuntea toisen olemattoman olemassaolon? Tässä on pakko turvautua Facebookissa olevaan testaajaan. Mutta voiko hänkään todistaa mitään, voiko oleva tuntea olemattoman? Kysymys jää yhä vaille vastausta.

2. Entä logiikan käyttö argumentoinnissa. Riittävä ja välttämätön ehto kuvataan perinteisesti näin: ”Jos A niin B”. Tällöin A on riittävä ehto B:lle. Siis aina kun A tapahtuu, tapahtuu myös B. Mutta B on välttämätön ehto A:lle, eli jos B ei tapahdu, niin ei myöskään A tapahdu.  Hah, ihan turhaa ja monimutkaista asioiden teoretisointia. Tuhat raatokärpästä ei voi olla väärässä. Netin keskustelupalstalla argumentoinniksi riittää HUUTAMINEN ja natsikortin vilauttaminen.

3. Onko ihminen vain mitätön hiukkanen valtavassa maailmankaikkeudessa, vai sen kehittynein olio? No haloo, tietenkin kehittynein! Sen todistavat ne 88,76 miljoonaa YouTuben videota, joissa urosihmiset saavat tällejä päihinsä ja haaruksiinsa.

Näitä syvällisiä kysymyksiä miettiessä on aina vaarana, että päästä kuuluu räks-poks-fiu. Siksi on parasta vaihtaa aihetta johonkin varmaan, vakaaseen ja turvalliseen: joulupukkiin. Kiltti joulupukki, saisinko tänä vuonna lahjaksi selfiekepin?

– Nina Harjunpää –

 

Tämä pakina ja liuta asiallisia juttuja löytyy Seinäjoen yliopistokeskuksen lehdestä 2/2015. Lehden voi tilata maksutta täältä.

Oppimisen ilo

Mitä teet, kun kohtaat työssäsi ongelman?

A: Innostut, sillä nyt sinulla on mahdollisuus oppia jotain uutta!
B: Ahdistut, sillä nyt sinun täytyy todistaa oma pätevyytesi.
C: Suutut ja alat etsiä syyllistä asiakkaista, työtovereista, esimiehestä, organisaatiosta, yhteiskunnasta…

Luova ongelmanratkaisu ja uuden oppiminen ovat keskeinen osa ammattitaitoa. Innostus ja motivaatio synnyttävät hyvää tulosta ja työhyvinvointia. Joustava moniosaaja etsii jatkuvasti mahdollisuuksia oman osaamisensa laajentamiseen ja syventämiseen. Hän lukee ammattialan kirjallisuutta, osallistuu koulutuksiin, kokeilee uusia toimintatapoja ja pohtii työn kehittämistä kollegoidensa kanssa.

Sitten on se toinen ääripää, joka tekee kaikkensa välttääkseen oppimista. Pakollisiin koulutuspäiviin tullaan hengailemaan. Tärkeintä on hyvä aamupala, herkullinen lounas ja makea leivos kahvikupin vieressä. Luennolla voi vaihtaa kuulumisia vierustoverin tai älypuhelimen kanssa. Viisainta on välttää ylipäätään kaikkea sellaista, mikä voisi pakottaa kyseenalaistamaan omia ajattelu- ja toimintatapoja.

Meissä jokaisessa on molempia piirteitä.

Oppiminen on muutosprosessi, jossa oppijan tiedoissa, taidoissa ja asenteissa tapahtuu pysyviä muutoksia. Prosessia ei voi ulkoistaa eikä tulosta saada avaimet käteen -periaatteella. Oppimiseen kuluu aikaa ja vaivaa. Toisaalta vaivannäkö palkitaan oppimisen ilolla ja kehittyvällä ammattitaidolla.

Yleisin este oppimiselle on epäonnistumisen pelko. Vanhoista rutiineista pidetään kiinni, koska tuttu ja turvallinen on mukavaa. On pelottavaa pysähtyä olennaisen äärelle. Mitä teen, miten teen ja ennen kaikkea miksi teen? Entä jos joudunkin myöntämään, etten osaa ja hallitse kaikkea?

Nyt seuraa salaisuus: on ok olla epävarma ja keskeneräinen. Aito oppiminen on tunnustelua ja hapuilua. Se on pysähtymistä, kuuntelemista, ihmettelemistä ja kyselemistä. Se on elämää.

”Jos ihminen nukkuu, sille ei tapahdu mitään. Mutta jos se on hereillä, se voi saada vaikka kalan.”
– Matti Nykänen

Voisiko tuota enää osuvammin sanoa. Oppimisen iloa!

Heli Kaunisto