Oodi ohjausryhmille

Tohtiiko tätä edes julkisesti tunnustaa, mutta minä pidän hankkeiden ohjausryhmien kokouksista. Ne ovat tavattoman elähdyttäviä. Olen vuosien mittaan osallistunut ohjausryhmiin eri rooleissa: hankevetäjänä, rahoittajana, hallinnoijana, jäsenenä, puheenjohtajana tai sihteerinä. Omat näkökulmat ovat avartuneet roolissa kuin roolissa. Ryhmissä saa tutustua uusiin ihmisiin ja asioihin. Hetkittäin voi olla peräti hauskaa.

Toimivasta ohjausryhmästä on paljon hyötyä sekä asialle että asianosaisille. Kokouksien kulkuun ja henkeen voi itse vaikuttaa. Jos kaikki istuvat paikalla puhumattomina tai nuivasti kuittaillen niin eipä ole kenelläkään kivaa. Siihen vielä mausteeksi hankevetäjä, joka esittelee menneitä ja tulevia huonosti valmistautuneena ja lattialle puhuen niin hoh hoijaa. Pieleen menee silloinkin, kun puheenjohtaja paukuttaa pykäliä konekiväärityylillä eikä anna tilaa keskusteluille. ”Vartissa valmista” ei ole hyvä tavoite.

Mikä tekee ohjausryhmästä hyvän? Mielestäni ensimmäinen sääntö on se, että kaikki paikalla olevat ymmärtävät, ettei kyseessä ole mikään totuuskomissio tai oivallinen tilaisuus hankevetäjän sakinhivutukseen. Hanke, jota ohjausryhmässä edistetään, on ”meidän”, ei ”teidän” eikä varsinkaan ”sinun”. Kukaan ei edusta, kaikki osallistuvat.

Toinen sääntö liittyy valmistautumiseen. Ryhmän jäsentä ilahduttaa ajoissa saatu ja selkeä materiaalipaketti. Hankevetäjä puolestaan pyyhkii onnen kyyneleitä huomatessaan kokousväen tutustuneen materiaaleihin etukäteen ja löytäneen muutakin kommentoitavaa kuin kirsotitusvirseet. Kirsikkana kakun päälle tulee vielä mielenkiintoisia tärppejä esille nostava esittely, joka hurmaa kuulijat. Rehellisyyskin riisuu aseista. Ongelmakohdat voi tunnustaa ja pyytää niihin neuvoja. Sitähän varten ohjausryhmä on olemassa, vetäjän tukena tuomassa asiantuntemusta, kontakteja ja ideoita asian edistämiseksi.

Näilläkin säännöillä selviää, mutta tasapainon vuoksi pitäisi keksiä vielä kolmas. Se voisi kuulua vaikka näin: Jos arvostelet, ehdota myös vaihtoehtoa. Torppaaminen on helppoa. Tosin jotkut kuvittelevat sen olevan tervehenkinen merkki kyvystä kriittiseen ajatteluun. Ei ole. Asioita pitää kaataa aina eteenpäin. Muuten ei kehitys kehity.

 

– Nina Harjunpää –

Mainokset

Työelämä muuttuu – muututko sinä?

Kaikkialla kuulee nyt puhuttavan työelämän murroksesta. Keskustelua ei tarvitse seurata kauaa, kun voi olla jo varsin vakuuttunut siitä, että aikamme suuret trendit, digitalisaatio ja automatisaatio etunenässä, tulevat pyyhkäisemään työelämän ylitse pyörremyrskyn lailla. Moni miettii syystäkin, mitä jää jäljelle.

Digitalisaatioon ja automatisaatioon liittyy paljon uskomuksia ja jopa pelkoja. Ajatellaan, että koneet vievät ihmisiltä työpaikat ja syrjäyttävät nämä lopulta kokonaan. Tässä on ripaus totuuttakin: tulevaisuudessa kaikki sellainen työ, jonka kone voi yhtä hyvin tehdä ihmisen sijaan, automatisoidaan. Se, että koneet ottavat ihmisen paikan esimerkiksi likaisissa, raskaissa, vaarallisissa tai vain erittäin tylsissä työtehtävissä, ei kuitenkaan välttämättä ole lainkaan huono asia.

Keväällä 2016 Ylen verkkosivuilla julkaistussa artikkelissa aivotutkija Katri Saarikivi ja luokanopettaja Markus Humaloja pohtivat työelämän tulevaisuutta. Saarikiven mukaan ihmisen tärkein taito on kyky oppia uutta. Lisäksi ihminen peittoaa ainakin vielä toistaiseksi koneet sosiaalisia taitoja, luovuutta ja uteliaisuutta vaativissa tehtävissä. Tulevaisuuden työelämässä vuorovaikutus on keskeisessä roolissa. Samalla, kun rutiininomaiset työt siirtyvät koneiden vastuulle, ihmisen henkisiä voimavaroja vapautuu merkityksellisempiin tehtäviin.

Mitä työelämän muutos sitten vaatii työntekijältä? Tätä ja muita tulevaisuuden työelämään liittyviä kysymyksiä pohditaan myös tiistaina 23.8.2016 Seinäjoen Kampustalolla järjestettävissä Avoimen iltamissa, joissa pääpuhujana on viestintätoimisto Kreabin toimitusjohtaja, aiemmin muun muassa YLE:n toimitusjohtajana ja kansanedustajanakin toiminut Mikael Jungner. Jungnerkin uskoo vuorovaikutuksen ja intohimon voimaan. ”Kaikki arvokas tapahtuu vuorovaikutuksessa, ja empatia on se öljy, joka saa vuorovaikutuksen rullaamaan”, on yksi hänen teeseistään.

Avoimen iltamissa on mahdollista tutustua avoimen yliopisto- ja ammattikorkeakoulutuksen tarjontaan Etelä-Pohjanmaalla. Vaikka tulevaisuutta ei voikaan täysin ennustaa, varmaa on ainakin se, että työntekijän on jo nyt tärkeää suhtautua innolla uuden oppimiseen ja itsensä kehittämiseen. Opiskelu antaa välineitä myös muutoksen kohtaamiseen. Jos siis haluat nähdä muutoksessa piilevät mahdollisuudet, tule mukaan Avoimen iltamiin!

Mukavaa syksyn odotusta toivottaen

Aino N.

Riittääkö kahvi?

Täällä kehitetään kestäviä ruokaratkaisuja

Professori esittelee tutkimushankettaan, jolle on hiljattain tullut Tekesistä rahoituspäätös. Muidenkin uusia hankkeita on alkamassa puolenkymmentä. Seuraavaksi halukkaat kertovat valmisteilla olevista suunnitelmistaan, joihin saavat saman tien muutaman vinkin. Keskustelu on vilkasta, tunnelma rento. Lopuksi siirrytään tiedotuksiin: mitä tapahtumia on tulossa, onko tiedossa mielenkiintoisia hakuja tai hyviä kansainvälisiä seminaareja?

Menossa on Kerru-ryhmän kokous. Kerru on yksi Seinäjoen yliopistokeskuksen ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun neljästä yhteisestä painoalaryhmästä, jotka ovat:
·    Agrobiotalous ja kestävät ruokaratkaisut – Kerru,
·    Älykkäät ja energiatehokkaat järjestelmät,
·    Hyvinvointi ja luovuus sekä
·    Yrittäjyys ja kasvu.

Tutkimuksen ja kehittämisen maailmassa harva asia etenee ilman yhteistyötä. Viimeistään rahoittajat edellyttävät useamman toteuttajan hankkeita ja verkostoitumista. Siihen tarvitaan yhteydenottoja, aikaa, avoimuutta, resursseja ja sitoutumista. Siksi painoalojen työ päätettiin organisoida. Ryhmien tavoitteena on oman alan tutkimuksen ja kehittämisen edistäminen, tiedonvaihto sekä yhteisten hankkeiden ideointi ja valmistelu.

Painoalaryhmien koot, kokoontumistiheydet ja työtavat vaihtelevat. Kerrun kokouksissa käy korkeakoulutoimijoiden lisäksi ihmisiä mm. Foodwest Oy:stä, Luonnonvarakeskuksesta ja Into Seinäjoki Oy:stä. Postituslistalla on kuutisenkymmentä nimeä. Tapaamisia on parin kuukauden välein, kävijöitä keskimäärin parikymmentä. Väliaikoina tiedotusta hoidetaan sähköpostilla. Puheenjohtajina kokouksissa vuorottelevat professori Anu Hopia Turun yliopistosta ja yksikön johtaja Antti Pasila Seinäjoen ammattikorkeakoulusta. Muistioita naputtelee erikoissuunnittelija Nina Harjunpää Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistyksestä.

Kokous on päättynyt, väki hajaantuu. Vai hajaantuuko sittenkään? Tuore tutkijahotellilainen käy esittäytymässä professorille, jota ei ole aiemmin tavannut. Huoneen toiseen päähän kerääntyvän joukkion jatkoistunnon syynä taas on yhteisen tutkimuksen seuraavien etappien valmistelu. Keittokomeron edessäkin käy vielä kuhina: ”Jäikö sitä kahvia?”

 

– Nina Harjunpää –

Rohkeasti kohti uusia haasteita

Aloitin toukokuun alussa korkeakouluharjoittelun Etelä-Pohjanmaan kesäyliopistossa. Olen Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden opiskelija, ja kyseessä on ensimmäinen harjoittelupaikkani. Tunnelmat harjoittelun alkaessa olivatkin paitsi innostuneet ja odottavat, myös hieman hermostuneet. Miten pärjäisin uudessa ympäristössä, uudenlaisten tehtävien parissa?

Yleisesti tiedetään, että haasteiden kohtaaminen on kehityksen kannalta välttämätöntä. Arkikielessä kuulee usein puhuttavan mukavuusalueesta ja sieltä poistumisesta, mikä kuulostaa aika epäilyttävältä – onko itsensä kehittäminen siis pohjimmiltaan itsensä kiusaamista?  Psykologiassa käytössä on sanapari lähikehityksen vyöhyke. Se on nimensä mukaisesti alue yksilön nykyisen tieto- ja taitotason ja hänelle mahdollisen kehitystason välissä. Kun yksilö liikkuu lähikehityksen vyöhykkeellä itseään osaavamman ohjaajan kanssa, saattaa hän vastoin odotuksia suoriutua tehtävistä, joita voisi hänen oman taitotasonsa perusteella pitää hänelle liian vaativina – toisin sanoen ylittää itsensä.

Työharjoittelussani kohtaan uusia asioita päivittäin, ja tavallaan olenkin jatkuvasti lähikehitykseni vyöhykkeellä, mukavuusalueeni ulkopuolella. En kuitenkaan ole haasteiden edessä yksin, vaan voin hyödyntää työyhteisön muiden jäsenten tietoja ja taitoja. Näin haasteet selätetään yksi kerrallaan. Eikä mukavuusalueen ulkopuolella ole välttämättä lainkaan epämukavaa – olen viihtynyt harjoittelupaikassani mainiosti! Ja mikä parasta, opin uutta joka päivä.

Rohkea rokan syö, ja vain sydän rohkea voi voittaa neidon vaalean. Uusiin haasteisiin tarttuminen vaatii aina rohkeutta, mutta kuten sanonnatkin kertovat, jää arkajalka paljosta paitsi. Kehotankin kaikkia lukijoita tutustumaan kesäyliopiston syksyn kurssitarjontaan avoimin mielin: millaisia haasteita esimerkiksi draamakasvatuksen opintokokonaisuus, tietojenkäsittelyn kurssi tai ravitsemustieteen perusopinnot voisivat tarjota juuri sinulle?

Aurinkoista kesää toivottaen

Aino N.

Kuva blogiin

Hormoneja ja muita temppuja

Innostuin iltana eräänä katsomaan TV:stä dokumenttia hormoneista, noista ihmiskehon pikku veijareista. Siinäpä aikaansaapaa porukkaa! Hormonit osallistuvat lähes kaikkiin elimistön prosesseihin kasvusta lisääntymiseen ja muistista sydämentykytyksiin. Tutkijat epäilevät, että kaikista hormonien puuhista ja vaikutuksista ei vielä edes tiedetä läheskään kaikkea.  Uhkarohkeat väittävät naisia melkoisiksi hormonimyrskyilijöiksi. Mutta eivät miehet seilaa yhtään sen vakaammilla vesillä. Tässä asiassa kroppamme tiettävästi eroavat vain muutaman pikkuisen umpirauhasen osalta.

Entäpä sitten vietit. Wikipedian mukaan biologiselta kannalta vietti on ”käyttäytymismalli, joka yksilöllä on ilman ennakkokokemusta”.  Samaa lähdettä lainaten psykoanalyysin isän S. Freudin alkuperäisen määritelmän mukaan vietti on ”ruumiin ja psyyken rajalle sijoittuva toiminnallinen käsite, joka edustaa psyykelle ruumiillista ärsykettä”.

Tässä vaiheessa blogin mahdollinen lukija alkaa tietysti miettiä, mihin ihmeeseen kirjoittaja tähtää. No, sitä miettii kirjoittaja itsekin, mutta jatkaa silti sinnikkäästi.

Seinäjoen yliopistokeskuksessa on meneillään usean yliopiston ja tutkimusryhmän yhteinen Värinä-hanke. Siinä tutkitaan, kuinka ympäristötekijöiden avulla voidaan vaikuttaa kuluttajien ruokavalintoihin. Tutkimuksessa selvitetään, kuinka ruuan esillepano sekä rakennetun ympäristön ja tilan ominaisuudet, kuten värit ja äänet, vaikuttavat valintoihin ravintoloissa ja elintarvikeliikkeissä. Hankeperheen aikaisemmissa vaiheissa on jo testattu esimerkiksi sitä, saako makea musiikki maistamaan ruuan makeampana tai hapan happamampana. Kyllä saa.

Jaa-a. Että taustamusiikkia ja lautasen väriä vaihtamalla voidaan vaikuttaa siihen, kuinka maistan tai mitä lautaselleni valitsen? Mutta mitä tapahtui vapaalle tahdolle? Sen kun pitäisi olla ihmisen kyky tehdä harkittuja valintoja. Minä sentään olen analyyttinen, tylsyyteen asti järkevä olento. Teen päätökseni vakaasti ja varmasti, järkeen ja harkintaan perustuen.

Kukkua kanssa. Päätöksiäni tekee kahdella jalalla liikkuva, viettien viemä hormonihässäkkä, jonka valintoihin vaikutetaan mm. äänin, värein ja tuoksuin. Taidanpa tästä lähteä ulvomaan kuuta!

 

– Nina Harjunpää –

 

Linkki Ilkan putkajuttuun.

VALE, EMÄVALE, TILASTO

Otsikon mukainen sanonta on varmasti kaikille tuttu. Se on saanut todennäköisesti alkunsa ajatuksesta, että tilastoilla pyrittäisiin saamaan asiat näyttämään tekijälleen mieluisilta tai tarkoituksenmukaisilta. Tilaston perustana on usein tutkimus, joka voidaan pilata monilla konsteilla: päätetään etukäteen minkälaisia tuloksia halutaan, muotoillaan kysymykset johdatteleviksi, käytetään pientä otosta, tulkitaan vastaukset halutun kannan mukaisesti jne. Kesäyliopiston tilastoinnissa tämä ei onnistu, koska toimintavuodesta tilastoidaan ihan kaikki.

Kesäyliopistolta kerätään toiminnasta monenlaista tilastotietoa, joista osa perustuu lakiin (tilastolaki, opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki, vapaasta sivistystyöstä annettu laki), osa perustuu sopimukseen (tekijänoikeusjärjestö Kopiosto), osa perustuu yhteiseen edunvalvontaan (Suomen kesäyliopistot ry), osa muuhun yhteistyöhön (eteläpohjalaiset vapaan sivistystyön oppilaitokset) ja osa vielä ihan omaan tai jäsenistön tarpeeseen.

Opetushallitus on kiinnostunut kesäyliopiston toimintamenoista ja –tuloista sekä opetustuntien lukumäärästä. Näiden tietojen perusteella kesäyliopistolle lasketaan vuotuinen valtionosuus ja mahdollisesti muita avustuksia.

Tilastokeskusta kiinnostaa koulutuksien lukumäärä, brutto- ja netto-opiskelijamäärä, naisopiskelijoiden määrä ja opetustuntien määrä. Näistä täytyy vielä erotella alle 6 tuntia kestäneet koulutukset, yksinomaan lapsille ja nuorille järjestetyt koulutukset, tutkintoon johtamattomat koulutukset (eriteltynä koulutuksen pääasiallisen sisällön tai tavoitteen mukaan koulutustyypeittäin) ja vielä viimeisenä erittelynä vapaana sivistystyönä järjestetyn koulutuksen ja avoimena yliopisto-opetuksena järjestetyn koulutuksen osallistujat ja näistä vielä naiset erikseen.

Suomen kesäyliopistot ry:lle tilastoimme taloutta koskevia asioita, kuten tulot (15 alakohtaa) sekä avoimen yliopisto-opetuksen menot (10 alakohtaa). Toimintaa selvittävässä tiedustelulomakkeessa ilmoitamme toimihenkilöiden henkilötyövuodet, avoimen yliopisto-opetuksen oppiaineet ja opintopisteet korkeakouluittain sekä opintojaksot. Hankekoulutuksista ja omaehtoisesta työelämälähtöisestä ammatillissivistävästä koulutuksesta raportoimme kurssien lukumäärät, osallistujien määrät ja opetustuntien määrät. Opetushenkilöstöstä raportoimme kolme eriteltyä tietoa ja opiskelijoista yhdeksän eriteltyä taustatietoa. Ikääntyvien yliopistotoiminnasta tilastoimme lisäksi opetustunnit, osallistumiset ja opiskelijat.

Onneksi näiden kolmen tahon vaatimilla tilastotiedoilla selviää sitten melkein lopuista tilastoraporteista, paitsi paikkakuntakohtaiset osallistujamäärät kerätään vielä erikseen jäsenkuntia varten.

Joten, hyvä kesäyliopiston opiskelija, seuraavan kerran kun täytät kurssi-ilmoittautumista ja kiroilet vähintään 25 kohdan lomaketta, ymmärrät toivottavasti mistä on kyse.

Tilastot pilkun tarkasti,
Outi Kultti

Työnohjaajakoulutuksesta lisäosaamista omaan työhön ja arkeen

Johanna Perttilä työskenteli yli 10 vuotta opetusalalla, viimeiset vuodet erityisluokanopettajana ja rehtorina, kunnes neljä vuotta sitten päätyi perustamaan oman yrityksen.

Dialogis-yritykseni tarjoaa psykoterapia- ja coaching -palveluita, erilaisia koulutuksia sekä työnohjausta. Myös erilaiset kehittämispäivät yrityksille ja työyhteisöille ovat olleet kysyttyjä. Vastaanottotilat sijaitsevat Seinäjoella ja Isossakyrössä, mutta työnohjauksia tehdään useimmiten suoraan työpaikoilla, joten työ on hyvinkin liikkuvaa ympäri Etelä-Pohjanmaata ja Pohjanmaat, Perttilä kertoo.

Helmikuussa 2012 Perttilä sai päätökseen psykoterapiaopintonsa. Vaikka koulutus oli pitkä, työläs ja matkustelua vaativa, se herätti Perttilässä kuitenkin halun opiskella lisää. Kun Perttilä huomasi ilmoituksen Seinäjoella alkavasta Työnohjaajakoulutuksesta, hän päätti saman tien ilmoittautua mukaan.

Ulkopuolinen näkee työyhteisön tilanteen eri silmin

Työnohjaajakoulutuksen tarkoituksena on antaa osallistujalle valmiudet niin yksilöiden, ryhmien kuin yhteisöjen työnohjaukseen.


– Työnohjaajan rooli on ulkopuolisena mahdollistaa asioiden tarkastelu eri näkökulmista ja ohjata yksilön tai yhteisön toimintaa toivottuun suuntaan, pohtii Perttilä.

Työnohjaajan tehtävänä ei ole antaa yksittäisille ihmisille tai yhteisöille oikeita vastauksia, vaan ohjata osallistujat itse tunnistamaan omat tarpeensa ja muuttamaan niin omaa ajattelu-, kommunikaatio- kuin toimintamallejaan.

– Työnohjaajan tärkeimmät tehtävät ovat asiakkaan kuunteleminen, tukeminen ja niiden kautta asiakkaan tavoitteiden löytäminen. Työnohjaaja onkin sellainen asiakkaan rinnalla kulkija.


Mukaan Työnohjaajakoulutukseen?

Perttilä on tehnyt koulutuksen jälkeen työnohjauksia tasaiseen tahtiin.

– Asiakkaita on ollut hyvin eri aloilta, eniten sosiaali- ja terveyspuolen työntekijöitä. On kuitenkinIMG_4044 mukava huomata, että pikku hiljaa muillakin aloilla herätään ja tunnistetaan työnohjauksen tarve. Mahdollisuus työnohjaukseen on aina työnantajan kädenojennus

työntekijöille nykypäivän vaativissa työskentelyolosuhteissa. Sen avulla pääsee miettimään omia toimintatapoja työssään, tekemään asioita tehokkaammin ja lisäämään yleensäkin omaa työhyvinvointia, Perttilä pohtii.

Koulutukseen lähtiessään Perttilä ei ollut varma siitä, missä määrin pääsisi työnohjauksia tekemään. Kysyntää on kuitenkin riittänyt niin paljon, että Perttilä irtisanoutui koulutuksen loppusuoralla omasta virkatyöstään ja siirtyi kokonaan yrittäjäksi.

– Koulutuksen alussa ajattelin päivittää vain omaa osaamistani, toisin kuitenkin kävi. Koulutuksen käyminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikkien pitäisi ryhtyä työnohjaajiksi tai yrittäjiksi. Esimerkiksi esimiehille koulutus antaa paljon uusia ajatuksia ja taitoja johtajan rooliin. Monet esimiehinä toimivat koulutusryhmäläiset totesivatkin, että tämä oli paras esimieskoulutus ikinä, Perttilä painottaa.

Perttilä kannustaakin kaikkia työhyvinvoinnista kiinnostuneita hakeutumaan mukaan koulutukseen.

– Vaikka koulutus on pitkä ja vaatii työtä, se antaa osallistujalle paljon. Itse olin koulutusta käydessäni hoitovapaalla, mutta niin minä kuin työssäkäyvät koulutustoverit koimme, että koulutuspäivät olivat aina ikään kuin levähdyshetkiä omasta työnteosta ja arjesta. Koulutuspäivien aikana pystyi katsomaan myös omaa työtään etäältä ja peilaamaan omaa osaamistaan.

Koulutuksen annin lisäksi Perttilä kokee saaneensa elinikäisiä uusia ystäviä.

– Meidän ryhmämme koostui monen eri alan ammattilaisesta, mikä puolestaan teki koulutuksesta entistäkin monipuolisemman, kun ajatuksia ja kokemuksia jaettiin keskenään. Ryhmän kanssa olemmekin tavanneet useamman kerran koulutuksen jälkeen. Kuulumiset vaihdellaan, mutta kehitämme edelleen jokainen ammatillista osaamistamme työnohjaajana toimiessamme kukin tahoillamme.

Työnohjaajakoulutus alkaa jälleen Seinäjoella 1.4.2016. Lisätietoja antaa Heli Kaunisto (heli.kaunisto@epky.fi tai 050 431 7074).

Teksti: Anna Vierula
Kuva: Johanna Perttilän albumi

Hiekkalaatikolla Tietoprovinssissa

Tietoprovinssion tieteen popularisointipäivä, joka järjestettiin tänä vuonna tammikuun 20.–21. päivä. Tällä kertaa ohjelma oli suunnattu nuorille eteläpohjalaisille. Heidät saavutimme näppärästi varaamalla Etelä-Pohjanmaan kulttuurirahaston tuella ison osaston Opinlakeusmessuilta Seinäjoki Areenasta.

Teinityylillä voisi sanoa että ”emmätiä, ihan kivaa”. Mutta sallittakoon keski-ikäiselle tädille pieni innostuksen purkaus: Osastomme onnistui kertakaikkisen mahtavasti! No joDSC_0350o, osaston ulkoasussa oli toivomisen varaa, sillä meillä ei ollut varaa hienoihin messurakennelmiin. Kotikutoisen oloisessa sisustuksessa oli varaa petrata. Mutta varattomuus ei ole aina vaarallista, sillä se pistää pistämään parastaan. Sisällöllisesti tarjonnassa ei ollut mitään hävettävää. Kattauksemme oli pistämätön, nähtävää ja koettavaa oli paljon.

Tavoitteenamme oli esitellä helposti lähestyttävällä tavalla, mitä Etelä-Pohjanmaalla tutkitaan ja miten tutkimus vaikuttaa arkeen. Järjestäjien mukaan messuilla oli noin 11 000 kävijää. Välillä puuhapisteissämme oli väkeä jonoksi asti. Osa kävi useampaan kertaan ja paimensi mukaansa kavereitakin.

Itse jouduin lähes euforiseen tilaan hiekkalaatikon äärellä. Lapsena hiekkakasaan rakennettiin kokonaisia mielikuvitusmaailmoja. Raskun Jussin toteuttama lisätyn todellisuuden hiekkalaatikko oli jotakin ihan muuta. Sen tarkoitus oli näyttää, miten ohjelmointia voidaan soveltaa. Minulle hiekan ja värien valuminen sormien läpi oli absoluuttinen taidekokemus. Erästä hiekkalaatikolla vieraillutta tyttöä lainatakseni: ”Jos meillä olisi tuollainen kotona, niin mulla ei olisi muuta elämää”

Linkki valokuvakoosteeseen (pdf).

– Nina Harjunpää –

 

Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja -koulutus antoi uusia työkaluja Susannan työhön nuorten parissa

Koulunkäynninohjaajaksi ja lähihoitajaksi kouluttautunut Susanna Seppo on työskennellyt kolme ja puoli vuotta Vaasan sairaanhoitopiirillä nuorisopsykiatrian osastolla. Susanna oli pitkään miettinyt koulutusmaailmaan palaamista, koska kaipasi lisätietoa ja -taitoa neuropsykiatrisista erityisvaikeuksista ja oireyhtymistä omaan työhönsä.

Susannan päivät kuluvat 13–17-vuotiaiden nuorten parissa. Nuorisopsykiatriselle osastolle nuoret tulevat, koska heillä saattaa olla vaikeuksia kotona, kavereiden kanssa tai koulussa.

– He saattavat myös käyttäytyä epäsosiaalisesti, itsetuhoisesti tai kärsiä syömishäiriöistä, masennuksesta, ahdistuneisuudesta tai erilaisista peloista, kertoo Susanna.

Susannan työnkuvaan kuuluu nuorten auttaminen ja tukeminen tiiviissä yhteistyössä muiden työntekijöiden sekä nuoren perheen kanssa. Työpäivät ovat usein raskaita eikä haastavilta asiakastilanteilta vältytä. Uusia ratkaisuja erilaisiin pulmatilanteisiin sekä omaan jaksamiseen Susanna päätti kokeilla hakea koulutuksesta Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja.

Koulutuksesta oppeja omaan elämään ja arkeen

Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja -koulutus on suunnattu erityisesti niille, jotka työskentelevät erityislasten, -nuorten tai -aikuisten parissa. Koulutuksen pariin hakeutuvat usein mm. opettajat, terapeutit, sosiaali- ja terveysalalla työskentelevät hoitajat ja ohjaajat sekä mielenterveys- ja päihdetyöntekijät. Koulutuksen tavoitteena on antaa tietoa ja käytännön keinoja sekä työkaluja erilaisiin pulmatilanteisiin työskenneltäessä erityisusannaseppostä tukea tarvitsevien henkilöiden kanssa.

-Uskalsin hakea koulutukseen mukaan, koska olin kuullut siitä pelkkiä hyviä asioita. Toivoin, että koulutus antaisi lisätietoa ja – taitoa erilaisista neuropsykiatrisista erityisvaikeuksista ja oireyhtymistä sekä kaipasin myös enemmän ymmärrystä erityisnuorten kanssa työskentelystä ja heidän ajattelustaan, Susanna pohtii.

Pitkä koulutus sai Susannan miettimään ajan riittämistä sekä perheelle, työlle että opiskelulle. Lähiopetuspäivät antoivat kuitenkin voimaa ja intoa tehdä tehtäviä.

-Koulutuksen kesto oli loppujen lopuksi hyvin pieni osa elämää, josta sai kuitenkin suuret tiedot ja taidot.

Koulutuksesta Susanna koki saavansa nimenomaan suuret tiedot ja taidot niin omaan työhönsä kuin yksityiselämään.

-Sain todella paljon uutta tietoa ja työvälineitä omaan työhöni. Huomasin esimerkiksi, että olen kuvitellut tietäväni neuropsykiatrisista erityisvaikeuksista ja heidän tukemisestaan paljon, mutta loppujen lopuksi tiedot olivatkin hyvin vähäiset ja koulutuksessa ymmärsin paremmin heidän ajattelutapaansa, miten heitä ja heidän perheitään tuetaan parhaiten sekä miten he itse voivat löytää ratkaisuja omiin ongelmiinsa, Susanna kiteyttää.

Koulutuksen tavoitteena on, että uusien työvälineiden lisäksi uusia ajatuksia ja oppeja saadaan myös omaan ajattelutapaan ja elämään.

-Uusien työssä hyödynnettävien oppien lisäksi sain entistä positiivisempaa otetta omaan työn tekemiseen. Opin tekemään työtä entistä ratkaisukeskeisemmin. Usein keskitytään ainoastaan vallitsevaan ongelmaan, kun sen ympärillä ollaan, vaikka ratkaisukeskeisen työtapa on huomattavasti miellyttävämpää kaikille osapuolille, Susanna painottaa.

Anna Vierula

Toivon vuosi

Eräänä syksynä kipsuttelin Tampereen yliopiston mäkeä ylös. Kuinka kauniita vaahteroita toivon polulla. Minä saan nyt nauttia maan korkeinta opetusta. Mahtavaa. Olisi tehnyt mieli hyppiä.

Olin toiminut sairaalassa lastenhoitajana. Kun aloitin yliopisto-opiskelut kuopuksen saavutettua esikouluiän, ajattelin, että mahdanko oppia enää uutta. Olin jo todella vanha J 34-vuotias.

Kesällä olin suorittanut Etelä-Pohjanmaan kesäyliopistossa sosiologian peruskurssin, josta tuli yksi sivuaineeni. Parin vuoden päästä olin taas oman paikkakunnan kesäyliopistossa suorittamassa englannin kursseja. Ei tarvinnut mennä Tampereelle joka viikko.

Ensimmäisellä perehdytystunnilla yliopiston liikunnanohjaaja sanoi, että jos te vanhemmat opiskelijat kuvittelette, että ette enää opi kuten nuoremmat, niin se ei pidä paikkaansa. Penkissä istui myös viisikymppisiä.

Monesti mietin, onko valitsemani ala oikea. Aina päädyin, että tämä juuri sopii minulle. Maailmankuvani meni jossain vaiheessa kuperkeikkaa. Nuoruuden ehdottomuus sai kyytiä.

Mitä sitten opin yliopistossa? Ennen kaikkea kyseenalaistamaan. Ja kysymään kysymyksiä. Ne ovat olleet hyviä eväitä sekä työssä että elämässä.

Yhden proseminaarityön aineiston keräsin junassa. Konduktöörin luvalla. Halukkaat kanssamatkustajat saivat lyhyen alkukertomuksen, jota jatkoivat Ylöjärveltä Parkanoon. Sen jälkeen keräsin A4:t pois.

Tein graduni vanhan keskussairaalan vintillä. Oli mukava, kun joku tervehti aamulla portaissa ja sain käydä Tampereen yliopiston Seinäjoen yksikössä syömässä eväitä. Sama onnistuu nytkin Framin tutkijahotellissa.

Uusi vuosi on mahdollisuus innostua oppimaan. Toivon kaikille uuden oppijoille ja tutkijoille menestystä ja hinkua.

Helena Tiilikainen