Kun Ilmajoki kiehui ja oli haljeta

Lokakuussa 1963 joukko ilmajokisia yksityishenkilöitä jätti hakemuksen itsenäisen Santavuoren kunnan perustamiseksi lähinnä Koskenkorvan, Huissin ja Nopankylän alueista. Mukaan haaveiltiin myös Panttilan aluetta Kurikasta. Vaikka Santavuoresta ei koskaan tullut itsenäistä kuntaa, jakohankkeella on yhä aluepoliittista merkitystä.

Suomeen muodostettiin 1900-luvun alkupuolella uusia kuntia taajamoitumisen perusteella. Sitä mukaa, kun taajamat vahvistuivat, niiden vaikutusalue erotettiin kunnaksi. Vielä 1950-luvulla ajateltiin, että koulut ja sairaalat tulee tuoda mahdollisimman lähelle ihmisiä, jokaiseen kuntatason taajamaan. Läheisyys oli tärkeä perustelu myös Santavuoren hakemuksessa.

Santavuorelaiset katsoivat, että Koskenkorva oli Ilmajoen nopeimmin kehittyvä osa. Se oli kunnan teollistunein kylä ja Ylisenpään keskus. Siellä oli omat kaupat, maamiesseurat, urheiluseurat, työväenyhdistys ja osuuskassa. Kunnallisia palveluja tarjosivat muun muassa koulut, kaksi terveyssisarta, kätilö ja paloasema. Koskenkorvalla toimi myös sairaankuljetusauto ja yksityinen lastentarha. Seurakunnalla oli siellä pappila ja seurakuntatalo.

Itsenäisyyttä havitellut alue kehittyi ripeästi vielä 1960-luvun alussa: perustettiin Koivupirtin vanhainkoti, Kalajaisten leirialue, kouluhammaslääkärin toimipaikka ja oma paikallislehti Santavuori kuntahanketta ajamaan. Koko Ilmajoki kiehui, kun kunta sijoitti äänestyspäätöksellä uudet palvelut yksi toisensa perään Koskenkorvan sijasta keskikunnalle. Itsenäinen Santavuori sai yhä laajempaa kannatusta. Sen takana olivat kaikki alueen kunnanvaltuutetut sekä teollisuuden ja kulttuurin nokkamiehet.

Santavuoresta tuli käännekohta

Santavuorelaisten epäonneksi palvelujen läheisyysperiaate hylättiin juuri 1960-luvun puolivälissä. Sisäasiainministeriön asettama pienkuntakomitea alkoi korostaa kuntien kantokykyä ja entistä isompia kuntia. Vielä vuonna 1957 Kemijärven kirkonkylä erotettiin maalaiskunnasta kauppalaksi, vaikka sen asukasluku oli vain viitisen tuhatta. Seuraavissa päätöksissä noudatettiin jo kantokykyperiaatetta: Espoosta ei muodostettu useita kuntia vaan koko alueesta yksi kauppala 1963. Lapuan taajamaa ei erotettu, vaikka asukasluku olisi ollut yhtä suuri kuin Kemijärvellä, vaan koko pitäjästä muodostettiin kauppala 1965. Santavuoren kuntajakohakemus hylättiin. Erohaluiset hiljenivät, ja paikallislehtikin lopetti toimintansa.

Itsenäisten kuntien muodostamisen viimeinen vaihe jäi Etelä-Pohjanmaalla tavallaan kesken. Pohjanmaan rannikolla oli paljon pieniä ruotsinkielisiä kuntia. Niihin verrattuna eteläpohjalaiskunnat olivat suuria sekä alaltaan että asukasluvultaan. Monissa oli menestyvä kakkoskeskus. Esimerkiksi Lapuan Tiistenjoki, Alavuden Asemakylä, Ähtärin Myllymäki ja Virtain Killinkoski olivat vahvoja taajamia. Ne olivat monella tavoin itsellisiä, mutta niissä ei koskaan edetty jakohakemukseen asti.

Santavuoresta tuli käännekohta, uuden aluepoliittisen ajattelun merkki. Kuntajakohanke unohtui yllättävän nopeasti. Koskenkorva selviytyi varsin hyvin Ilmajoen osana. Mitenkähän se olisi menestynyt omillaan?

Sulevi Riukulehto
Aluehistorian ja kulttuuriperinnön tutkimusjohtaja
Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti

Santavuoren tarinan yksityiskohtiin mehevine riitoineen voi syventyä uunituoreessa Ilmajoen pitäjänhistoriassa: Ilmajoki 1935–1995. Kirjaa voi ostaa Ilmajoen kunnasta ja seurakunnasta.

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 26.10.2020.

Puuntuoksuista muutosta ilmassa

Nykyinen hallitusohjelma pyrkii lisäämään puun käyttöä rakentamisessa. Syyskuussa julkistettujen kansallisten tavoitteiden mukaan puurakentamisen osuus julkisesta uudisrakentamisesta vuonna 2025 olisi 45 %. Osuus on nyt 15 %, eli tavoite on kunnianhimoinen.

Miksi puurakentamista edistetään?

Puun käytölle on hyviä perusteita. Sen monet ominaisuudet, kuten uusiutuvuus ja hiilensidonta, hillitsevät ilmastonmuutosta. Rakennuksen elinkaaren lopussa voidaan puu käyttää uudelleen, kierrättää tai hyödyntää energian tuotannossa. Käyttämällä ja jatkojalostamalla suomalaista puuta lisäämme työllisyyttä ja vientimahdollisuuksia.

Puukerrostalojen asukkaat kokevat, että puurakennuksissa on miellyttävä äänimaailma ja hyvä sisäilma. Asuntoja pidetään lämminhenkisinä ja kodikkaina. Sisätilojen puupinnat vaikuttavat myönteisesti ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen. Tuoreiden tutkimusten mukaan puulla on jopa antibakteerisia ominaisuuksia.

Suomessa on vahva puurakentamisen perinne pientaloissa. Uutta on puun käytön laajentaminen julkisiin ja suuriin rakennuksiin, kuten päiväkoteihin ja kouluihin.

Rakentamispäätökset koskettavat meitä kaikkia. Kuluttajina teemme suuria päätöksiä kodin ostajina, vuokraajina, rakentajina. Vietämme aikamme kodeissa, kouluissa, työpaikoilla, harrastustiloissa ja hoitolaitoksissa. Rakennusmateriaalista riippumatta odotamme laadukkaita, turvallisia ja viihtyisiä tiloja.

Koronapandemian ja etätyön myötä katsomme uusin silmin myös rakennuksia: mitä arvostamme ja tavoittelemme? Ekologisuus korostuu. Ymmärretään, että oikeilla investoinneilla rakennettuun ympäristöön edistetään kestävyyttä.

Yhteistyöllä kohti kestävämpää rakentamista

Vaikka puumateriaali vastaa moneen kestävyyshaasteeseen, ei puu sovellu kaikkeen rakentamiseen. Hedelmällistä onkin tehdä yhteistyötä kestävän rakentamisen hyväksi, erilaisia materiaaleja ja rakennustapoja käyttäen. Este uusille ratkaisuille ovat urautuneet ajatusmallit. Uusia toimintatapoja tarvitaan niin yrityksissä kuin yhteistyössä: kestävyyshaasteet vaativat uskallusta ajatella ja toimia toisin. Kokeilut, pilotoinnit ja kokemusten jakaminen tukevat uuden omaksuntaa myös rakentamisessa.

Puurakentamisen edistämisestä on keskusteltu pitkään. Rakentamisessa on myös tehty merkittäviä innovaatioita: rakennettu enemmän ja korkeampia puukerrostaloja ja kehitetty moduuliratkaisuja. Iso murros on kuitenkin vielä toteutumatta.

Kuka saa aikaan muutoksen?

Vaatimukset kestävästä rakentamisesta osana ilmastonmuutoksen hillintää ovat yhä kuuluvampia. Rakennusmääräyksissä nousevat esiin hiilijalanjäljen laskenta, kiertotalouden edistäminen ja rakennuksen koko elinkaaren huomioiminen. Kuntien ja kaupunkien hankinta- ja kaavoituspäätökset ovat tärkeitä keinoja edistää kestävää rakentamista. Rakentajatkin kiinnostuvat puusta, kun yleiset vaatimukset kestävyydestä konkretisoituvat kysynnäksi: tämä asettaa asiakkaat – niin julkiset kuin yksityiset – ratkaisijan rooliin.

Uusilla ohjeilla ja tavoitteilla valtio viitoittaa tietä kohti kestävämpää rakentamista. Samalla kunnille tarjotaan tukea. Parhaillaan on käynnissä Ympäristöministeriön avustushaku julkisen sektorin puurakentamishankkeille. Edelläkävijät uskaltavat ajatella ja toimia uudella tavalla ja tarttua haasteeseen.

Asta Salmi
puurakentamisen liiketoiminnan Epanet-professori, Vaasan yliopisto

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 19.10.2020.

Koronatilanne ja lasten kaltoinkohtelu – onko niillä yhteyttä?

Maailmanlaajuinen koronapandemia on vaikuttanut suomalaisten lasten ja perheiden elämään monin tavoin. Koulut suljettiin keväällä ja lapset siirtyivät etäkouluun, lasten harrastukset loppuivat, päiväkodeissa hoidettiin aiempaa vähemmän lapsia, monet vanhemmat siirtyivät etätöihin ja heitä lomautettiin. Tämä muutti perheiden arkea totaalisesti. Perheet saivat lisää yhteistä aikaa, mitä monissa perheissä pidettiin hyvänä asiana. Mutta samalla monissa perheissä arjen tiivistyminen kotiin ja perheiden sulkeutuminen koettiin ahdistavana, jopa uhkaavana.

Eriarvoisuus lisääntyi

Ne lapset ja perheet, joilla oli ennestään huolia, ongelmia tai jotka elivät riskioloissa, voivat yhä huonommin, ja eriarvoisuus lisääntyi. Näissä perheissä koettiin ahdistusta, huolta ja hätää. Tämäntapaisia tuloksia on saatu lapsille ja nuorille itselleen sekä vanhemmille tehdyistä kyselyistä, joita monet järjestöt ovat tehneet. Lasten kaltoinkohtelu lisääntyi, ja esimerkiksi vanhempien alkoholin käyttö siirtyi baareista ja ravintoloista kotiin. Kansainvälisesti WHO arvioi, että yksi kolmesta lapsesta kokee jonkinlaista kaltoinkohtelua kotonaan. Koronapandemia on entisestään synkentänyt näiden lasten tilannetta.

Samalla kun perheiden elämä muuttui, myös lapsiperhepalvelut muuttuivat: esimerkiksi terveydenhoitajia siirrettiin muihin, koronaan liittyviin töihin neuvoloista ja kouluilta. Lastenneuvolakäynnit vähenivät 45 % ja kouluterveydenhuollon käynnit 20 % keväällä 2020. Turvakodeissa oli tavallista hiljaisempaa. Avun hakeminen siirtyi nettiin ja erilaisiin chatteihin: nettiturvakodin kävijämäärät viisinkertaistuivat.

Kysy, mitä kuuluu

On hyvä, että erilaisia nettipalveluita on saatavilla, mutta ne eivät korvaa kasvokkaista kohtaamista. Koronatilanne on monin tavoin haastanut sosiaali- ja terveyspalveluiden kyvyn ottaa yhteyttä kaltoinkohtelun ja sen riskioloissa eläviin lapsiin, aikuisiin ja perheisiin.  Heidän tarvitsemansa tuki on vähentynyt. Niin on ikävä kyllä käynyt myös mahdollisuuksille arvioida lapsen tai nuoren hyvinvointia ja terveyttä.

Kesän aikana tilanne ”normalisoitui” jonkin verran ja yhteiskunta avautui. Kun nyt koronatilanne näyttää jälleen pahenevan, on hyvä muistaa se, mitä keväällä toivottavasti opittiin. Tarvitaan aktiivista yhteyksien ottamista lapsiin, nuoriin ja perheisiin niistä palveluista, joissa he tavallisestikin asioivat. Niitä lapsia ja nuoria, joita ei näy esimerkiksi terveydenhoitajien vastaanotoilla tai koulussa, pitää etsiä, ottaa asioita puheeksi ja varmistua siitä, että kaikki on hyvin. Samalla pitää kaikin keinoin rohkaista lapsia, myös aikuisia, ottamaan yhteyttä turvallisiin aikuisiin avun ja tuen saamiseksi.

Katso myös ERICA.

Eija Paavilainen, Professori, TtT
Tampereen yliopisto/Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 12.10.2020.

Robotti vai maahanmuuttaja?

Suomessa on keskusteltu pitkään työvoimapulasta ja sen paikkaamisesta työperustaisella maahanmuutolla. Keskustelu on tuttua myös Etelä-Pohjanmaalla. Täällä työllisyys on ollut korkea ja erityisesti moniin suorittavan tason työpaikkoihin on ollut vaikeaa löytää työvoimaa. Keskusteluun liittyy läheisesti niin sanottu ”neljäs teollinen vallankumous” eli automaatio ja tekoäly tuotannossa ja palveluissa sekä näiden vaikutus työvoiman tarpeeseen ja muuttoliikkeeseen.

Taloustieteellisen muuttoliiketutkimuksen tunnetuin nimi, professori Geroge Borjas, on analysoinut robotiikan vaikutuksia muuttoliikkeeseen Yhdysvalloissa. Hän tarjoaa keskustelulle melko arvattavan lähtökohdan: Robotiikan lisääntyessä teollisuuden työpaikkojen vähentyminen ja vastaavien tehtävien palkkatason heikentyminen ovat omiaan vähentämään muuttoa Yhdysvaltoihin.

Työ muuttuu – ja muuttaa

Laajempi keskustelu teollisen tuotannon paluusta Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin luotettavuuden sekä älykkäiden tehtaiden lisäämän tuotannon kannattavuuden myötä näkyy myös Suomessa, esimerkiksi Uudenkaupungin autotehtaan menestyksenä. Kehitys luo uudenlaisia työpaikkoja kehittyneissä talouksissa, mutta vähentää suorittavan työn tehtäviä halvan työvoiman maissa. Niistä ihmiset joutuvat muuttamaan muualle työn perässä.

Työvoiman riittävyyttä murehtii myös Kalifornian yli 50 miljardin dollarin maatalous, jonka on entistä vaikeampi houkutella maahanmuuttajia. Tulijoiden ikärakennekin on vanhenemaan päin. Tämä ei johdu vain tiukkenevasta maahanmuuttopolitiikasta, vaan myös alan vetovoiman heikentymisestä. Vaikka alan innovaatiot etenevät vauhdilla, ja esimerkiksi salaatin keruu onnistuu jo valtavilla koneilla, teknologia ei vielä voi korvata ihmistä kaikissa tehtävissä. Meilläkin paljon puhutussa marjojen tai hedelmien poiminnassa ihmiskäsi ja -silmä ovat toistaiseksi päihittäneet turhan kovakouraiset koneet.

Myös Etelä-Pohjanmaalla teknologiateollisuus on keskeinen osa alueen elinkeinoelämää. Niin navetoissa kuin pelloillakin häärivät yhä useammin robotit. Robotisaatiosta onkin tärkeää puhua työperustaisen maahanmuuton yhteydessä. Kyse ei ole vain siitä, missä tehtävissä tarvitaan teknologiaa, missä ihmistä, tai missä molempia. Uusi teknologia vähentää usein suorittavan tason työpaikkoja, mutta se myös synnyttää uusia, ja mahdollistaa tuotannon säilymisen seudulla. Heikkilä ym. toteavat 2018 Valtioneuvoston kanslialle tekemässään selvityksessä, että automaatio ja robotiikka ovat sidoksissa koulutus- ja tutkimusjärjestelmiin. Etelä-Pohjanmaalla voidaan tarkastella alueellista innovaatiojärjestelmää – tai innovaatioekosysteemiä – tästäkin näkökulmasta: Miten perinteisesti matalan tutkimus- ja kehitysrahoituksen alue tukee teollisuuden, palvelujen ja maatalouden teknologista kehitystä? Miten tämä heijastuu alueen toteuttamaan työperustaiseen maahanmuuttopolitiikkaan ja sen käytäntöihin?

Robotti vai maahanmuuttaja? Kysymykseen liittyy vahvasti inhimillinen kulma. Paraskaan robotti ei ole kummoinenkaan kuntalainen. Toisin kuin ihmiset, robotit eivät elävöitä vähenevän väestön yhteisöjä. On muistettava, että työvoimapulaa on, ja tulee olemaan, myös asiantuntijatyössä. Ulkomailta saapuvien työntekijöiden soisi olevan yhä useammin robottien kehittäjiä tai käyttäjiä kuin niiden kanssa samoista töistä kilpailevia.

Mika Raunio, erikoistutkija, Siirtolaisuusinstituutti, Seinäjoen yksikkö

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 5.10.2020.