Tutkijan lapsuudenmetsä poikii tietoa avohakkuun vaihtoehdoista

Suometsien avohakkuut lisäävät päästöjä vesiin ja ilmaan, mutta hakkaamatta jättäminenkin lisää hiilipäästöjä turpeen ja puiden lahotessa. Ratkaisua haetaan poimintahakkuusta, yläharvennuksesta ja pienaukoista, joilla pohjavesi pysyy sopivalla korkeudella ja päästöt minimissä.

Tutkijan ensikosketus tutkimusmetsään oli 6-vuotiaana, kun hän vaihtoi hiihtokilpailun rekikyytiin kauas korpeen, silloin vielä paikoin aavalle Jurvan Rantanevalle. Sammaltupot seipäiden nokassa osoittivat ojalinjat, joilta vähät polttopuut kuormattiin kotiin vietäväksi. Ojituksen jälkeen suo koki huikean muutoksen. 20 vuotta myöhemmin aloitteleva koivututkija näki muhkean pinon suolta harvennettuja hieskoivuja. Loput männyt ja koivut kiittivät harventajaa ja kasvoivat hyvin seuraavat 15 vuotta. Niiden alle hiipi varjoa sietävä kuusialikasvos. Mutta ojat tukkeutuivat ja riutuva puusto tarvitsi kunnostusojituksen. Samalla metsä harvennettiin kuusentaimikkoa varoen. Joko silloin Tutkijan päässä iti ajatus, ettei seuraava askel olisi avohakkuu?

Kului kymmenen vuotta ja kuusissa näkyi merkkejä kalin puutoksesta. Se korjattiin lannoituksella helikopterista. Vielä kymmenen vuotta, ja männyt olivat järeitä tukkipuita, samoin osa koivuista, jotka kuitenkin joutuisivat halvempaan kuitupinoon mutkien ja lahon vuoksi. Alla kasvoi vaihtelevan kokoinen kuusikko.

Avohakkuulle löytyi vaihtoehto

Virkavuosistaan vanheneva Tutkija usutti metsän omistavan veljensä kokeilemaan avohakkuulle vaihtoehtoja. Paljaaksi hakattu maisema ei tätäkään houkuttanut, ei liioin sitä seuraava istutus- ja taimikonhoitourakka. Siis kättä päälle metsäyhtiön kanssa, vaikka hinnasta rokotettiin useita euroja kuutiometriltä. Innosta puhkuen Tutkija kuvasi hakkuut videolle ja löysi opiskelijan kellottamaan hakkuukoneen työt sekunnilleen. Kaiken kukkuraksi Luke perusti alueelle koealat, joilla seurataan hoikan mänty-ylispuuston ja vaihtelevan kuusikon kasvua, ja taimien syntyä pienaukolle.

Tutkija laski, että velipoika olisi tienannut avohakkuussa lähes tuplasti, mutta verojen ja taimikon perustamisen ja hoidon jälkeen riihikuivaa olisi enää 1 200 € enemmän hehtaarilta. Nyt käsissä on viiden hehtaarin aukon sijasta kelpo metsä, eikä ojia tarvitse kaivaa auki, kun puusto haihduttaa liian veden. Samalla vesistö, ilmasto, eläimet, marjastajat ja muut kulkijat kiittävät. Rajanaapurit voivat nukkua myrsky-yönsä rauhassa, vaikka Tutkija kuuntelee sydän syrjällään jokaista puuskaa, joka voisi irrottaa juuret sateiden liottamasta sulasta maasta. Lumi ei sentään tänä talvena paina puita poikki tai kumoon. Tuuleen tottumaton harvahko puusto on hakkuualalla vaarassa muutaman vuoden.

Tehtävää tulevillekin sukupolville

Poimintahakkuun tulo oli 5 300 €/ha, kun poistettiin runsaasti tukkimäntyjä ja kaikki vanhenevat hieskoivut. Tiheät kuusiryhmät harvennettiin. Yläharvennuksessa isoja puita hakattiin vähemmän siellä, missä kuusia puuttui. Tulo oli 4 000 €/ha ja toiveissa on taimien syntyminen. Tutkijalta kysellään, mikä on tulevaisuus. Tämä suo on niin viljava, että kuuset varmasti kasvavat, mikäli pystyssä pysyvät. Karummalla maalla homma ei pelittäisi. Kuori- ja latvavaurioita hakkuussa tuli 10–20 %:lle kuusista, joista osa joutuu jatkossa halpaan kuitupinoon. Arvio on, että seuraavan harvennuksen jälkeen kuusikko lopulta avohakataan, koska sen varjoon ei uusi metsä kasva. Tämä on sitten seuraavan sukupolven asia, mutta puolella vuosisadalla jatkettu peitteisen metsän kasvatus on jo iso voitto.

Ennen hakkuuta

 

 

 

 

 

Poimintahakkuun jälkeen

 

 

 

 

 

Esimerkki lyhyellä aikavälillä 1 200 €/ha enemmän rikastuneen avohakkaajan suometsästä: edessä tilanne ennen istutusta ja takana tavoite kymmenestä vuodesta.

 

 

 

 

 

 

 

 

Pentti Niemistö
tutkija
Luonnonvarakeskus, Seinäjoki

Juttu on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 24.2.2020

 

Synnyttikö digitalisaatio Ilkka-Pohjalaisen?

Digitalisaatio on yksi päivän trendisanoista, vaikka ilmiö on muuttanut maailmaa jo pitkään. Ilkka-Pohjalaisen ja muiden mediatalojen kohdalla vuosituhannen vaihde on ollut merkittävää aikaa. Teknologian kehitys mahdollisti nopeamman tiedonvälityksen. Uutiset päivitettiin verkkoon. Alkoi kova kilpailu ajasta, lukijoista, mainostajista, kaikesta. Koska oli mahdollista saada tietoa heti, se myös pumpattiin eetteriin aikaisempaa nopeammin. Yleisölle tämän päivän uutinen olikin huomenna jo vanha.

Uudet tavat ruokkivat muutosta

Median osalta muutos on ollut valtava. Kuluttajat saavat uutiset nopeasti, ei tarvitse odottaa illan uutislähetystä tai seuraavan päivän lehteä, sillä tiedon määrä on rajaton. Jokaiselle kuplalle löytyy oma totuutensa ja äänitorvi, jota mukailla. Lukemisen tapaa on ravisteltu. Helsingin Sanomat ilmoitti tammikuussa lisäävänsä panostuksiaan digijournalismiin. Yhtenä tavoitteena on etsiä uusia tapoja kertoa uutisia ja luoda niistä runsaampia kokemuksia lukijoille.

Journalisteilta odotetaan uusia taitoja. Enää ei riitä, että kirjoittaa pelkän jutun. Siitä pitää tehdä tarvittaessa useampi versio eri kanaviin ja jopa taittaa itse. Joskus jutusta pyöräytetään video. Teknologia auttaa ja tukee päivittäistä työtä, mutta se vaatii samalla uusia taitoja ja toimintatapoja käyttäjältään.

Myös ansaintalogiikkaa on ravisteltu, koska tilaukset ovat vähentyneet ja kilpailevan sisällön määrä lisääntynyt. Mainostajilla on verkon ja somen myötä entistä enemmän vaihtoehtoja saada näkyvyyttä. Tuloja ja vahvuutta haetaan uusista liiketoiminnoista ja kaupoista, kuten tuore Alma Median uutinen osoitti.

Muutakin kuin teknologiaa

Digitalisaatio vaikuttaa eri tavoin eri toimialoilla. Joidenkin mukaan muutokset voivat olla voimakkaampia ja saattavat ilmetä laajempina kuluttajaliiketoiminnassa kuin B2B-puolella. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pitäisi suin päin sännätä massiivisten digikehityshankkeiden pariin. Digitalisoitumisen ja siihen liittyvien toimien pitää tukea liiketoimintaa, jotta sen avulla voidaan saavuttaa kilpailuetua.

Olennaista digitalisaatiossa on muistaa, että kyse ei ole pelkästään teknologiasta. Teknologia on keskeisessä roolissa ja sen avulla monet toimintaa tehostavat ja kehittävät muutokset ovat mahdollisia. Digitalisoitumisen ei automaattisesti ratkaise organisaatioissa olevia haasteita. Ihmiset ovat niitä, jotka teknologiaa käyttävät tai jättävät käyttämättä, myös yrityskulttuurilla on merkitys.

Ja palataan takaisin alun kysymykseen: Mitä mieltä itse olet, synnyttikö?

Tuire Hautala-Kankaanpää
tohtorikoulutettava, joka tutkii yritysten digitalisoitumista
Vaasan yliopisto, johtamisen yksikkö

 

Juttu on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 17.2.2020

Muovin matkassa Merikarvialla

Timo Hirsimäki (keskellä) ja Mika Tuomisaari (toinen oikealla) esittelevät CPF:n toimintaa.

 

”Jalostaminen on uusioraaka-aineen käytössä  lyhyt pätkä prosessin keskellä. Se onnistuu, jos kerätty raaka-aine on laadukasta. Laadukkaasta raaka-aineesta taas saadaan laadukasta materiaalia, joka kelpaa laadukkaaseen jatkojalostukseen”. Näin tiivisti Clean Plastic Finland Oy:n (CPF) toimitusjohtaja Mika Tuomisaari kierrätysmuovin matkan uudeksi esineeksi tai vaikkapa pakkausmateriaaliksi. Teknologian lisäksi onnistumisen edellytys on siis hyvin hoidettu materiaalin kerääminen ja lajittelu. Jos uusiointilaitokseen tulevassa erässä on sekaisin erilaisia muoveja, ei lopputuloskaan ole puhdasta.

 

Uuden veroista uusiota

Siinä sitä on. Tuoretta, granuloitua uusioitua muovia valmiina käyttöön.

Clean Plastic Finland Oy on toimintaansa aloittava muovin uusiointilaitos, joka sijaitsee Merikarvialla. Yritys on erikoistunut muovin pesuun ja granulointiin.  Materiaalivirrat tulevat maataloudesta, sahateollisuudesta sekä teollisuuden ja kaupan alalta. Valmistava teollisuus pystyy korvaamaan prosessissa syntyvällä uusioraaka-aineella neitseellisen muoviraaka-aineen käyttöä joko täysin tai osittain. Yrityksen pääomistajat ovat Mika Tuomisaari ja Lakeuden Ympäristöhuolto Oy (LY). Seinäjoella sijaitsevan Lakeuden Ympäristöhuolto Oy:n toimitusjohtaja Timo Hirsimäki toimii CPF:n hallituksen puheenjohtajana.

 

 

KiertoDigi etsii ratkaisuja pienten kiertojen hallintaan

Kokoustaa voi näinkin. KiertoDigin ohjausryhmä bussissa Isojoen suunnalla.

Seinäjoen yliopistokeskuksessa on meneillään Etelä-Pohjanmaan liiton Euroopan aluekehitysvaroin rahoittama hanke, jonka tavoitteena on kehittää uusia konsepteja pienten kiertojen hallintaan digitalisaation avulla. KiertoDigin kohteina ovat materiaalivirrat, jotka liittyvät loppukuluttajiin. Tällaisia ovat esimerkiksi bio-, muovi-, tekstiili- ja rakennusmateriaalit.

Näitä materiaalivirtoja voidaan priorisoida volyymin tai arvon mukaan ja tätä rajausta voidaan muuttaa analyysin tulosten mukaan. Hankkeen tuloksena on tarkoitus tuottaa uusia ratkaisuja siitä, miten pienten virtojen kerääminen ja kierrätys voidaan toteuttaa järkevästi.

Kokeillaan, pilotoidaan ja opitaan

Hankkeen aluksi on analysoitu logistiikkavirtoja ja etsitty sopivia digitaalisia työkaluja ja alustoja, joita voidaan käyttää vauhdittamaan kiertotaloutta. Seuraavaksi on vuorossa pilotointi. Kokeilut liittyvät erityisesti logistisiin konsepteihin. Mukaan kokeiluihin ovat lupautuneet Lakeuden Ympäristöhuolto Oy ja Kaks’Kättä -työpaja. Lakeuden Ympäristöhuollon kanssa pilotoidaan muovin kierrätykseen liittyviä konsepteja, Kaks’Kättä -työpajassa keskitytään kierrätettäviin tekstiileihin.

”Tarkoituksenamme on kehittää laskentatyökaluja logistiikkakustannusten arviointiin. Erilaisten keruuoperaatioiden ja kuljetusten osuudet ovat monissa sivuvirroissa merkittävä osuus kokonaiskustannuksista ja tehokkaampi keruu mahdollistaa tehokkaampia kiertoja”, kertoo hankkeen johtaja, logistiikan Epanet-professori Petri Helo Vaasan yliopistosta.

Kiitos Lakeuden Ympäristöhuolto Oy:n hallintojohtaja Katja Hautamäki, Timo Hirsimäki ja Mika Tuomisaari mielenkiintoisesta esittelystä!

KiertoDigin ohjausryhmä kävi 4.2.2020 tutustumassa Clean Plastic Finland Oy:n toimintaan. Meitä onnisti, sillä pääsimme näkemään, kuinka vasta-asennetuilla koneilla ajettiin ensimmäisiä koe-eriä. Hyvin näkyi granulointi onnistuvan.

Kiitos Lakeuden Ympäristöhuolto Oy:n hallintojohtaja Katja Hautamäki, Timo Hirsimäki ja Mika Tuomisaari mielenkiintoisesta esittelystä!

Lisätietoja Petri Helo

 

Teksti ja kuvat Nina Harjunpää

 

 

 

Bioverkostona superfoodia – perinteestä mallia kestävään ruokaketjuun

Perinteisessä talonpoikaisessa elämäntavassa ruokaketju on kuluttanut vähän energiaa. Erityisesti kuivaaminen on ollut luonteva elintarvikkeiden säilömistapa. Ruokatarvikkeita on kuivattu tuvassa uunin äärellä, uuninpankolla, orsilla ja laudoilla. Saunan jälkilöylyä on hyödynnetty ja riihessä on kuivattu viljaa. Myös lihaa ja kalaa on kuivattu kevätpakkasilla talon päädyssä auringossa.

Kotimainen superfood, mustikat, tyrni ja muut marjat, villiyrtit ja viljellyt yrtit, vihannekset, kuten lehtikaali ja härkäpapu, sopivat hyvin kuivattaviksi. Superfoodia löytyy luonnosta keräilemällä, puutarhasta tai suuremmassa mittakaavassa viljelemällä. Keräilemällä ja viljelemällä voi saavuttaa lähes omavaraisuuden. Japanilaisen samurain puutarhassa on perinteisesti ollut keittiöpuutarhan lisäksi hedelmäpuita, lääkeyrttejä ja kalalammikko.

Kylän yhteinen mylly on jauhanut viljaa vesivoimalla ja tuulivoimalla. Tämän päivän bioverkosto voi myös käyttää yhteisöllistä, uusiutuvalla energialla, esimerkiksi aurinkoenergialla toimivaa kuivaamoa. Verkostoituminen täydentää ja monipuolistaa toimintaa. Keräilijät, puutarhurit ja viljelijät voivat osallistua kukin omalla kapasiteetillaan, sivutoimisesti tai päätoimisesti.

Kuivattua superfoodia kannattaa jalostaa myös valmiiksi tuotteiksi. Valmiita keittoaineksia, mysliä, teetä ja vastaavia tuotteita voi hyvin käyttää laadukkaana pikaruokana, retkiruokana ja arjen pelastajana. Kuivattu ruoka säilyy pitkään ilman säilöntäaineita, sitä on kevyt kuljettaa pitkiäkin matkoja ja ravinto on tiiviissä muodossa, vähän tilaa vievää. Kuivattu ruoka soveltuu hyvin nykyaikaiseen verkkokauppaan, ulkomaanvientiinkin. Tarvitaanko kuivaustoiminnalle vetäjä vai edetäänkö esimerkiksi osuuskuntana? Joukkorahoitus voisi olla ponnahduslauta ja kartuttaa tuottoa koko alueelle.

Puhtaille luonnontuotteille ja puhtaasti viljellyille elintarvikkeille on kysyntää. Suomella on hyvät mahdollisuudet hyödyntää puhtaita luonnonvarojaan. Toimimalla yhdessä bioverkostona, kysyntään voidaan vastata kokonaisvaltaisesti. Yhteinen brändi, kuivaaminen uusiutuvalla energialla, ekologinen kaunis pakkaaminen ja yhteinen markkinointi tehostavat tuotannon hyvinkin kannattavaksi.

Ympäristötietoinen toiminta, etenkin luomupuutarhanhoito ja -viljely, luovat viihtyisän elinympäristön, edistävät luonnon ekologista elpymistä ja lisäävät lajien monimuotoisuutta. Luontoyhteys lisää tutkitusti, luonnosta saatavan terveellisen ravinnon ohella, mielen ja kehon hyvinvointia.

Bioverkosto -ehdotus palkittiin Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhteisön keväällä 2019 järjestämässä ideointikilpailussa E-P2030 Strong Again.

Kuvassa on leipää kuivamassa vartailla. Kuivaaminen on vanhin ja luonnollisin ruoka-ainesten säilömistapa (Toivo Rautavaara). Selasin antikvariaatissa Rautavaaran kirjaa, jossa hän perusteli, että moni ruoka-aines kuivuu hyvin itsestäänkin.

 

Anne-Marjo Panu    anne-marjo.panu (a) tuni.fi
Arkkitehti SAFA

Juttu on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 11.2.2020

Lasten kanssa lauluja lusikoiden

Musiikki on ensisijaisesti ääntä, mutta eniten siitä puhutaan makuasiana. Kaikilla on tiettävästi oma musiikkimakunsa, eikä asiasta parane kuulemma kiistellä.

Mutta mitä on kielen päällä musiikin soidessa? Sekin lienee makuasia, maistuuko sinfonia samppanjalta tai metalli maltaalta. Sopi huonosta mausta huomauttaa tai ei, makuasiat ovat olennaisia distinktion eli eri yhteiskuntaryhmien välisen erottautumisen kannalta. Toisin kuin ruoka-aineperäiset allergiat, kulttuurinen maku on opittua ja itse kunkin kasvuolosuhteiden muovaamaa.

Parhaan oppitunnin tästä saa lapsia seuraamalla. Loppuvuodesta 2019 olin mukana kolmessa työpajassa, joissa pyrkimyksenä oli selvittää, millaisia mielleyhtymiä esi- ja alakouluikäiset lapset luovat musiikin ja makujen välille.

Rapeita rytmejä, makeita melodioita

Ensimmäisessä työpajassa lapsille tarjottiin erivärisissä kupeissa perunalastuja ja vaahtokarkkeja samalla kun kaksi muusikkoa esitti omat säveltulkintansa näiden mauista. Lasten tehtävänä oli nostaa ylös se kuppi, jonka sisältö vastasi heidän mielestään soitantaa toista paremmin.

Muissa työpajoissa maisteltavana oli koostumukseltaan samankaltaisia ravintoaineksia: peruna-, banaani- ja punajuurilastuja. Myös musiikin muuttujia vähennettiin: muusikot soittivat kolme muunnelmaa samasta sävelmästä. Lapsilla oli tällä kertaa edessään lomakkeet, joissa kullekin lastumaulle oli oma janansa. Tehtävänä oli merkitä janalle, miten hyvin soitetut sävelmät lasten mielestä sopivat yhteen makujen kanssa.

Oikeita eroja

Tärkein muistutus työpajoista itselleni oli, että järjestelmällisen tieteentekijän monimuuttujaiset suunnitelmat ovat lasten leikkisyyden rinnalla autuaallisen yhdentekeviä. Kupit voi nostaa yhtä aikaa ja vaikka tahallaan toisin kuin muut.

Seuraavaksi tärkein opetus oli, että perunalastuilla ei kannata testata mitään – paitsi ehkä perunalastuja. Tämä liittyi havaintoon, että mikäli maisteltava ruoka on hyvää, niin on musiikkikin.

Työpajat osoittivat myös sen, miten vahvasti etenkin koulunsa aloittaneet lapset ovat ehdollistuneet ”oikein” vastaamiselle, vaikka heille kuinka painottaisi heidän oman mielipiteensä tärkeyttä. Etenkin jos läsnä olevat aikuiset erehtyvät kertomaan tulkintansa, siitä tulee helposti se oikea vastaus. Toisaalta myös vertaispaine kävi ilmi: tahtomattaankin osallistujien silmät etsiytyivät usein vierustoverin vastauslomakkeelle.

Siinäpä se: ”oikein” voi vastata myös yhdessä parhaan kaverin kanssa, erottautumalla joistakuista muista. Esimerkiksi aikuisista.

Antti-Ville Kärjä, kulttuurisen musiikintutkimuksen Epanet-professori, Taideyliopisto

Juttu on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 10.2.2020

 

Minä uskon

Minä uskon sivistykseen, sen kaikissa muodoissa. Henkiseen kehitykseen ja avarakatseisuuteen. Asialliseen käyttäytymiseen, toisten ihmisten ja luonnon kunnioittavaan kohteluun. Käytännössä tai opiskellen hankittuun osaamiseen ja tietoon. Ymmärrykseen ja taitoon soveltaa opittua ja koettua. Viisauteen ja harkintaan. Toisten kuuntelemiseen ja rakentaviin keskusteluihin.  Arvostan ihmisiä, jotka edellä lueteltua tavoittelevat.

Minä uskon opiskeluun ja oppimiseen. Suomalaisessa sivistysvaltiossa oppiminen ja tietäminen ovat kaikkien perusoikeuksia. Kirjastojen ovet ovat auki kaikille. Kaikki pääsevät kouluun. Se ei ole aina ollut itsestäänselvyys. Kannattaa lukea esimerkiksi Minna Canthin kirjoituksia. Ja olla kiitollinen hänelle ja muille, jotka ovat kautta vuosikymmenten jaksaneet pitää sivistyksen puolta. Tiesitkö muuten, että Suomessa naiset saivat oikeuden opiskeluun yliopistossa 1901?  Sitä aiemmin oli vallalla mm. vaihe, jolloin yliopistoon haluavien naisten piti hakea senaatilta erivapautta sukupuolensa aiheuttamasta esteestä. Mikähän se oli?

Aina on parempi tietää kuin olla tietämätön

Tietämättömyys lisää pelkoa, epäluuloa ja epäluottamusta. Sivistys antaa välineitä ajatella, kysyä, kyseenalaistaa ja kehittää. Väittää vastaan. Ei kovaan ääneen huutaen, vaan tietoon nojaten. Harva asia on mustavalkoinen. Tiede kehittää tietoa, löytää uutta, oppii ja korjaa aiempia käsityksiä: aurinko ei kierrä maata, lyijyä ei kannata käyttää ihoa vaalentamaan.

Suuressa, harvaan asutussa maassa on aina tärkeää pitää huolta siitä, että kaikilla on tasavertaiset mahdollisuudet oppia ja päästä käsiksi oikeaan tietoon. Sivistys tuottaa luottamusta, ylläpitää vakautta ja ehkäisee syrjäytymistä. Sivistys mahdollistaa uuden luomisen ja jopa ne himoitut innovaatiot, joista joka paikassa puhutaan.

Onneksi usko sivistykseen ja oppimisen tärkeyteen on suomalaisissa tiukassa. Lööppien ja some-kohujen aikana on esimerkiksi huojentavaa kuulla, kuinka Tiedebarometri 2019 -tutkimuksen mukaan suomalaiset pitävät tieteen ja tutkimuksen tasoa hyvänä. Täällä uskotaan tieteen kykyyn tuottaa luotettavia ja paikkansa pitäviä tuloksia.

Epanet-verkosto perustettiin vuosituhannen vaihteessa tuottamaan tutkittua tietoa eteläpohjalaisten ihmisten ja elinkeinoelämän hyödyksi. Uutta tietoa luodaan yhdessä, tasavertaisesti, käytännön ja tutkimuksen vuoropuheluna. Syntyy uusia ideoita, oivalluksia ja kumppanuuksia. Tieto lisää mahdollisuuksia. Emme ole sivussa tiedon valtavirroista, elämme niiden keskellä.

Nina Harjunpää, Epanet-verkoston erikoissuunnittelija, Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys

Juttu on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 3.2.2020