Muuttaako korona vuorovaikutustaitojamme?

Kirjoitan tätä Elinan päivänä 10.2. lapsuuteni maisemissa Mietoisissa (nyk. Mynämäki) Varsinais-Suomessa. Etätyö pakottaa ja mahdollistaa olemaan milloin missäkin, nyt täällä. Helmikuu on ollut lapsuuteni paras kuukausi, ensin oli synttärit ja sitten nimpparit. Ja talvi, kunnon talvi, niin kuin lapsuudessa aina oli! Niin on nytkin, oikea talvi, hiihtää voi pitkin peltoja, hanki kantaa ja voi tehdä omia latuja minne tahtoo.

Omaa vaikutusmahdollisuutta omaan elämään varjostaa kuitenkin edelleen korona. Kesken luennon netti voi katketa, teams tai zoom on saatettu päivittää juuri ennen tärkeää kokousta, enkä löydäkään mykistysnappulaa. Koronavilkku voi vilkuttaa, enkä ole sitä edes huomannut kuin vasta viikon kuluttua, ja niin edelleen.

Pelästyin ja huolestuin YLE:n uutisesta: ”2004 syntyneistä tulee väliinputoajia – katkeruutta, uupumusta, yksinäisyyttä”. Soitin heti lähelläni olevalle 2004 syntyneelle. Hän kertoi voivansa hyvin, vaikka peruskoulun päätös ja lukion alku ovatkin olleet erilaisia. Mutta niillä, jotka eivät pääse penkkareihin tai vanhojen tansseihin, menee todella huonosti, hän totesi. No, ajattelin, pahemmastakin on selvitty. Tosin enää en rohkene vakuutella koronan menevän pian ohi. Meneehän se, mutta kuinka paljon se on, ja tulee muuttamaan sosiaalista käyttäytymistämme ja vuorovaikutustamme?

Mahdollisuus rauhaan

On pohdittu, ketkä hyötyvät korona-ajan sosiaalisesta etäolemisesta; introvertit, erakot, yksinpuurtajat, ehkä? Autismiliitto teki selvityksen korona-ajan vaikutuksista perheiden elämään. Tuloksissa todettiin esimerkiksi perheiden kokemuksen mukaan osan autismikirjon koululaisista hyötyneen etäopiskelusta. Taksimatkat ovat jääneet pois päiväohjelmasta, ei ole tarvinnut olla meluisissa tiloissa koulussa ja on saanut yksin tehdä itselleen mieluisia tehtäviä.

Autismikirjon häiriöitä esiintyy 1–3 prosentilla väestöstä, pojilla ja miehillä 4–5 kertaa enemmän kuin tytöillä ja naisilla. Kirjoon liittyviä piirteitä ovat sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmat, rajoittunut ja toistava käyttäytyminen, usein myös poikkeavat aistikokemukset sekä erityiset mielenkiinnon kohteet, jotka voivat olla niin voimakkaita, että rajoittavat jokapäiväistä elämää.

Joillakin autismikirjon henkilöillä on myös erityisiä kykyjä, siksi joidenkin keksijöiden on ajateltu omaavan autismikirjon piirteitä. New Scientist-lehdessä todetaan, että ainakin Isaac Newtonilla ja Nikola Teslalla olisi ylivertaisten kykyjensä lisäksi autismikirjon piirteitä, ja ehkä matematiikan ja teknistieteellisten alojen ihmisillä esiintyisi myös enemmän autistisia piirteitä kuin muilla aloilla toimivilla.

Ylivertainen kyky kuulostaa houkuttelevalta. Tulee mieleen, että eikö juuri tällaisia kykyjä omaavan lapsen tulisi saada opiskella rauhassa ja kehittyä kyvyssään niin pitkälle kuin mahdollista? Uusia keksijäneroja tämä korona-maailma tarvitsee! Totta on, että jokaisen ihmisen tulisi saada sellaiset olosuhteet opiskelulleen ja työnsä tekemiselle, jotta voi kehittyä koko potentiaaliinsa ja hyödyntää kaikkia taitojaan.

Kun yksinpuurtaja keskittyy oman mielenkiinnon kohteensa kanssa työskentelyyn, on hyvä pohtia, mikä häntä yllyttää ja innostaa. Mikä häntä motivoi? Harjoitus tekee mestarin. Ei ole huono asia, jos nauttii yksin harjoittelusta. Valitettavasti usein kuitenkin autismikirjoon liittyvää yksinpuurtamista motivoi pakkomielle. Onko siinä tapauksessa hyvä jättää toinen mahdollisimman paljon yksikseen omiin oloihinsa? Vai olisiko kuitenkin hyvä saada hänet välillä toisten mukaan? Joudumme tasapainottelemaan ja tekemään kompromisseja. Sitä korona-aika on meille kaikille opettanut!

Elina Kontu
Professori (autismikirjo ja kehitysvammapsykologia), Tampereen yliopisto

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 22.2.2021.

Joukkorahoitus sopii kasvuhaluisille yrityksille

Etelä-Pohjanmaalla on runsaasti kasvuhaluisia yrityksiä. Kasvuun tarvittavan rahoituksen saaminen voi kuitenkin olla monelle Akilleen kantapää. Selvitin tutkimuksessani, kuinka suomalaiset, kuluttajamarkkinoilla toimivat innovatiiviset yritykset ovat hyödyntäneet joukkorahoitusta. Mutta mitä joukkorahoitus on, ja miten tehdä onnistunut kampanja?

Mitä on joukkorahoitus?

Joukkorahoitusta käyttävät startup-yritykset, mutta myös toimintansa vakiinnuttaneet yritykset, jotka tarvitsevat rahoitusta kasvuunsa, esimerkiksi kansainvälistymiseen, myynnin tai digitaalisten myyntikanavien vahvistamiseen. Etuna on, että yritys säilyttää enemmistöomistajuuden, eikä esimerkiksi hallitustyöskentelyyn ole välttämätöntä tuoda ulkopuolisia. Joukkorahoituskampanjan avulla yrityksen on mahdollista tavoittaa suuri joukko rahoittajia. Suomessa on useita toimijoita, jotka toteuttavat joko osake- tai velkapohjaisia joukkorahoituskampanjoita.

Miten yritys voi toteuttaa onnistuneen joukkorahoituskampanjan?

Joukkorahoituskampanjat vaativat huolellista suunnittelua ja johdonmukaista toteutusta. Tutkimustulosteni mukaan onnistuneissa kampanjoissa toistuivat seuraavat kolme tekijää:

1. Tee yrityksestäsi mielenkiintoinen tarina

Usein sijoittavat voivat olla yrityksen asiakkaita, jotka haluavat olla mukana tukemassa yrityksen kasvua. Yritys voi myös mainostaa itseään hyvänä sijoituskohteena niille, jotka haluavat olla mukana rakentamassa kestävää maailmaa ja luomassa vihreää kasvua. Useiden tutkimuksen mukaan joukkorahoituskampanjoihin mukaan lähtevät piensijoittajat eivät välttämättä sijoita (pelkästään) taloudellisen tuoton toivossa, vaan nimenomaan haluavat tukea uudenlaista yrittäjyyttä. Tämä kannattaa pitää mielessä.

2. Aseta selkeät ja realistiset kasvutavoitteet

Joukkorahoituskampanjoihin osallistuvilla yrityksillä on usein kunnianhimoiset kasvutavoitteet. Se on toki hyvä, mutta realismi pitää muistaa. Sijoittajan tulee luonnollisesti tiedostaa rahoittamiseen liittyvät riskit, mutta yrityksen tulisi antaa realistiset laskelmat sekä suunnitelmat siitä, miten asetetut kasvutavoitteet aiotaan saavuttaa. Tällöin sijoittaja kykenee paremmin arvioimaan potentiaalisen tuoton mahdollisuutta, tai voi päättää, lähteekö mukaan vain sponsoroimaan mielekkääksi kokemaansa yrittäjyyttä.

3. Aktiivinen viestintä kampanjan aikana

Yrityksen olisi hyvä nähdä sijoittajat aktiivisina yhteisön jäseniä, jotka ovat halukkaita yhdessä rakentamaan yrityksen kasvua. Kampanjan aikana potentiaaliset sijoittajat pitää saada suhtautumaan yritykseen intohimoisesti. Dynaaminen ja vuorovaikutuksellinen viestintä kampanjan aikana on ehkäpä koko prosessin tärkein tekijä. Monet digitaaliset joukkorahoitusalustat tarjoavat hyvät puitteet kampanjan rakentamiselle, esimerkiksi hyviä työkaluja laadukkaiden visuaalisten materiaalien tekemiseen. Yrityksen pitää olla itse aktiivinen kampanjan aikana: olla esillä omilla kasvoilla ja herättää luottamusta kertomalla lisää yrityksestä, sen tuotteista/palveluluista, tavoitteista ja markkinapotentiaalista. Kiinnostuneille, mutta sijoittamista empiville henkilöille, tulee luoda usko siihen, että yritys, ja ennen kaikkea ihmiset sen takana, ovat kykeneviä toteuttamaan visioimansa kasvun.

Tiivistäen: joukkorahoitus on yleistyvä tapa (kasvuhaluisille) yrityksille kerätä rahoitusta. Samalla se toimii hyvänä tapana vahvistaa omaa brändiä. Voisiko tämä olla teidän yrityksellenne sopiva rahoituskanava?

Tutkijatohtori, KTT Paula Linna työskentelee Vaasan yliopiston Seinäjoen yksikössä. Hänen tutkimuksensa kohdistuu erityisesti kasvuyrittäjyyteen ja siihen, miten skaalata liiketoimintaa kehittyvien maiden vähävaraisilla markkinoilla

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 15.2.2021.

Oikean kokoinen kaupunki

Taannoisessa tutkimushankkeessamme huomasimme, että kaupunginjohtajat eivät halunneet kutsua johtamiaan kaupunkeja pikkukaupungeiksi. Ilmeisesti pikku-etuliite loi mielikuvia jostakin vähempiarvoisesta, epäajanmukaisesta tai jopa taantumisesta. Sen sijaan he puhuivat seutukaupungeista.

Nimitys ei viittaa kaupungin kokoon, vaan sen asemaan aluerakenteessa. Seutukaupunki on hallinnollinen termi, joka ei ilmennä asukkaan tai käyttäjän kokemusta omasta yhdyskunnastaan. Sittemmin seutukaupunki-termi on virallistettu hallitusohjelmaan ja kaupunkipoliittisiin ohjelmateksteihin.

Onko koolla väliä?

Vaikka muuttoliikkeen hento vastavirta suuntautuukin tällä hetkellä pienempiin keskuksiin, vain harvalla niistä on merkittäviä kasvunäkymiä. Silti politiikkaohjelmat lähtevät kasvun oletuksesta. Ne eivät tunnusta supistuvaa kehitystä, vaikka suunta on luettavissa kaikista tilastoista. Eikö tällainen tosiasia pitäisi kuitenkin tunnustaa alue- ja kaupunkipolitiikassa? Näyttää siltä, että meillä ei ole supistuvan kasvun politiikkaa. Itse asiassa poliittisessa kielenkäytössämme ei ole edes sopivaa ilmaisua koko asialle.

On kuitenkin mielenkiintoista, että ohjelmissa on tunnistettu kaupunkien erilaisuus. Aluekehittäjät puhuvat tällä hetkellä paikkaperustaisuudesta. Ideana on tunnistaa ja ottaa kehittämisen lähtökohdaksi paikalliset erityispiirteet, tekijät ja voimavarat. Kaikenkokoiset yhdyskunnat voivat kohentaa elinvoimaansa. Näin ajatellen kaikki kaupungit ovat oikean kokoisia.

Kuka määrittelee kaupunkimaisuuden?

Mielikuvissamme kaupunki on kuitenkin yleensä jotain suurta. Tämä johtuu siitä, että kaupunkimaisuutta määritellään suuremmista kaupungeista käsin. Tätä käsitystä on hyvä tuulettaa oikein kunnolla. Kaupunkimaisuus voi aivan hyvin olla pikkukaupunkiurbanismia, jolla on ihan oma luonteensa. Mitään erityistä brändäystä ei tarvita. Sen sijaan perusasiat on hoidettava ja tulevaisuutta visioitava rohkeasti.  

Suomalaiset pikkukaupungit eivät ole samanlaisia kuin keskieurooppalaiset verrokkinsa. Eikä niistä sellaisia koskaan tulekaan, sillä historialliset kehityskulut ovat erilaisia. Meillä on Suomessa omanlaisemme pikkukaupunkiurbanismi, ja jokaisella pikkukaupungilla on vielä omat erityispiirteensä. Paikkaperustaisen politiikan inspiroimana nuo piirteet on tunnistettava ja valjastettava kehitysvoimaksi.

Maamme pienet ja keskikokoiset kaupungit ovat turhaan aliarvostettuja. Ne ovat hyvin toimivia, terveellisiä ja turvallisia hyvän arkielämän ja yrittämisen kotipaikkoja. Meidän on ymmärrettävä niiden ominaislaatu. Kehitystyötä toki tarvitaan, mutta niistä ei kannata tehdä väenväkisin jotakin mihin historia, maisema, yhdyskuntarakenne ja pohjoinen ilmasto ei taivu.   

Ari Hynynen
arkkitehtuuri- ja kaupunkitutkimuksen Epanet-professori
Tampereen yliopisto

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 8.2.2021.

Uudelleenajattelu, nopeus ja ihmisläheisyys muutosjohtamisen ytimessä

Perinteisesti muutosta on johdettu asiakeskeisesti ja menneisyyteen nojaten. Pandemia-aikana olemme saaneet oppia, että vain muutos on pysyvää, ja että muutoksen keskipisteessä ovat uudelleenajattelu, nopeus ja ihmisläheisyys.

Perinteinen muutosjohtaminen perustuu suunnitelmallisuuteen

Muutoksen johtaminen on aina ollut olennainen osa yritysten johtamista. Muutostarpeet tulevat yrityksen sisäisestä tai ulkoisesta ympäristöstä. Yrityksille on tärkeää muuttaa toimintatapojaan niin, että ne vastaavat tarpeisiin. Asiakeskeisessä muutosjohtamisessa tyypillisesti keskitytään asioihin, joita täytyy muuttaa, esimerkiksi järjestelmiin, työskentelytapoihin tai organisaatiokulttuuriin. Tärkeimmät tehtävät muutosjohtamisessa ovat olleet nykytilan analysointi, kirkkaan muutosvision luonti, muutosprosessin suunnittelu, muutostiimin valitseminen, viestintä, muutoksen läpivienti sekä muutoksen juurruttaminen organisaatioon. 

Tällainen tapa johtaa muutosta toimii hyvin maailmassa, jossa asiat muuttuvat hitaasti ja jossa meillä on hyvä tietämys tulevaisuudesta. Pandemia-aikana olemme saaneet oppia sen, että käsitys tulevasta, asiakeskeisyys ja suunnitelmallisuus eivät välttämättä enää päde.

Nykyinen muutosjohtajuus vaatii rohkeutta

On se aika kummallista, että tarpeelliset muutokset, joista on puhuttu jo pitkään, mutta joita ei ole saatu aikaiseksi, olivatkin yhtäkkiä mahdollista toteuttaa, kun oli ihan oikeasti pakko. Hyviä esimerkkejä ovat digitalisaatio, ja erityisesti etätyö, jota on pitkään vastustettu, mutta joka olikin yhtäkkiä ainut mahdollisuus työn suorittamiseen. Markkinat ja potentiaalinen toiminta-alue myös laajenivat, kun verkko mahdollisti kaupankäynnin uusien toimittajien, asiakkaiden ja muiden partnereiden kanssa. Asioista, joista on jo pitkään haluttu eroon tehokkuuden parantamiseksi, pystyttiin vihdoinkin luopumaan. On opittu keskittymään olennaiseen. Samalla havaittiin, että muutosta saadaan kyllä aikaiseksi nopeastikin.  Muutosjohtamisen keskiössä ei ole enää nykytilan analysointi ja muutoksen suunnitelmallinen läpivienti. Nykyään menestyksellinen muutosjohtaminen perustuu uudelleenajatteluun, nopeaan reagointikykyyn ja tulevaisuusorientoituneisuuteen. Tämä tarkoittaa sitä, että ollaan luovia, pystytään keskittymään olennaiseen, priorisoidaan ja muutetaan toimintaa rohkeasti tulevaisuutta varten. Muutoksessa asia ei ole enää keskipisteessä. Tärkeimmäksi on noussut taito innostaa ihmiset mukaan.

Uudessa muutosjohtamisessa ihmisiä kuunnellaan, heihin luotetaan, heitä inspiroidaan ja osallistetaan. Tällä tavalla saadaan aikaiseksi uudelleenajattelu ja nopeus, joilla muutoksia voidaan luontevasti ja onnistuneesti johtaa kohti huomista ja tulevaisuutta, mitä se nyt tuokaan mukanaan…   

Annika Tidström
yrittäjyyden Epanet-professori
Vaasan yliopisto

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 1.2.2021.