Aihearkisto: Epky

Kuka tunnustaa?

Tunnistaa ja tunnustaa kannattaa aina

Oppimisessa mennään kohti tilannetta, jossa on kannattavaa arvioida nykyistä paljon laajemmin kaikissa oppilaitoksissa annetun opetuksen tunnistamista ja tunnustamista, jotta se voitaisiin lukea hyväksi suoritettaessa erilaisia tutkintoja. Tämä edellyttää koulutuksen järjestäjiltä uudenlaista ajattelua. Riippumatta siitä, missä ja miten osaaminen on syntynyt, ihmisillä pitää halutessaan olla mahdollisuus saada siitä virallinen tunnustus. Ylipäätään jatkuva oppiminen ja jatkuvan oppimisen prosessit koskettavat ja muuttavat koko koulutuskenttää. Se, mitä tämä käytännössä eri koulutusmuodoissa ja eri koulutusasteilla tarkoittaa, on vielä epäselvää.

Tunnustetaanko vapaassa sivistystyössäkin?

Aiemmin hankitun osaamisen tunnustaminen (Ahot) on muuttamassa konkreettisesti myös vapaan sivistystyön – siis kansalaisopistojen, kesäyliopistojen, kansanopistojen, urheiluopistojen ja opintokeskusten – oppimisympäristöjä. Keskeiseksi kysymykseksi vapaan sivistystyön näkökulmasta asettuukin jälleen kerran se, mikä on ammatillisen osaaminen ja yleissivistävyyden välinen suhde aikuisopiskelussa. Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen tulee vaikuttamaan vapaan sivistystyön opintosisältöihin ja opetukseen. Tarvittavan muutoksen menestyksellinen läpivienti edellyttää oman toiminnan sisältöjen läpikäyntiä.

Todistus vai näyttö?

Oppimisen arvioinnissa käytetään erilaisia mittaristoja. Todistukset ovat koulujärjestelmän tapa osoittaa osaamista. Erilaisten näyttöjen osuus, erityisesti ammatillisen osaamisen osoittamisessa, on lisääntynyt. Näitä perinteisiä arviointiin perustuvia tunnustamiskäytäntöjä on käytetty vapaassa sivistystyössä vähemmän kuin koulujärjestelmässä. Ahotointi edellyttää todistuskäytäntöjen pohtimista uudelleen myös vapaassa sivistystyössä. Näytötkin voivat jatkossa olla yhä käytetympi tapa tunnustaa vapaassa sivistystyössä hankittua osaamista. Vapaassa sivistystyössä voi olla paikallaan luoda omia käytäntöjä osaamisen tunnustamiseen. Yksi malli tunnustaa osaaminen voisivat olla vaikkapa erilaiset suoritusmerkit.

Kuka lopulta tunnustaa ja mitä?

Avoimia kysymyksiä on vielä paljon, tässä tärkeimpiä: Missä kaikkialla oppimista vapaassa sivistystyössä todellisuudessa syntyy? Kuka oppilaitoksissa luo arviointikäytännöt? Voimmeko tukeutua jo muualla luotuihin arviointikäytäntöihin? Miten kannattaa arvioida? Miten erityisesti vapaatavoitteisia opintoja voidaan arvioida? Mitä ylipäätään ryhdytään arvioimaan nykyistä enemmän? Kuka arvioi? Miten hoidetaan siirtymä oppimisen arvioinnista sen tunnustamiseen? Keskinen kysymys on, kuka tunnustaa?

Matti Mäki
erikoissuunnittelija
Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys

 

Juttu on julkaisut Ilkka-Pohjalaisessa 25.5.2020.

Kun strategia romahtaa ja arvot vahvistuvat

Kriisitilanteessa suunnitelmalliset tavoitteet ja strategiat katoavat ja yrityksen arvopohja saa enemmän tilaa. Arvot kuten luovuus, yhteisöllisyys ja yhteiskuntavastuu saavat uudenlaisen merkityksen.  

Kriisitilanteessa strategian merkitys muuttuu

Monella yrityksellä ja yrittäjällä olivat vuoden 2020 tavoitteet ja strategiat valmiina hyvissä ajoin vuoden alussa. Näkymät markkinoilla olivat lupaavat ja kasvumahdollisuudet laajat. Mutta sitten tuli COVID-19 ja romahdutti kaiken. Se vaikuttaa monella tasolla ja moniin eri toimintoihin. Se myös saapui todella nopeasti ja etenee arvaamattomasti. Luodut strategiat ja tavoitteet eivät enää päde.

Yrityksen tavoitteet pitäisi olla selkeästi määriteltyjä ja mitattavia. Niiden pitää vastata kysymykseen ”mitä?”. Tyypillinen tavoite on kilpailuedun säilyttäminen tai parantaminen. Tavoitteiden myötä päästään lähemmäksi yrityksen visiota, joka edustaa tahtotilaa siitä, missä halutaan olla esimerkiksi kolmen vuoden päästä. Strategiat taas vastaavat kysymykseen ”miten tavoitteet saavutetaan?”. Moneen tavoitteeseen päästään tehostamalla toimintoja, investoimalla tuotantokapasiteettiin sekä etsimällä uusia markkinoita ja asiakkaita.

Tällainen strategisen johtamisen logiikka ei välttämättä nyt päde, vaan yritysten olemassaolo liittyy selviytymiseen ja arvoihin. Arvot luovat perustan yrityksen toiminnalle. Arvojen pitäisi heijastua kaikkiin mitä tehdään, mutta ne jäävät usein piiloon tavoitteiden ja strategioiden taakse, tai sitten ne ovat liian yleisluontoisia. Kun eletään kriisiaikana, yritysten arvopohja saattaa muuttua, ja arvot todennäköisesti näkyvät paremmin kuin muuten.

Uudet arvot luovat uusia mahdollisuuksia.

Kriisitilanne on luonnollinen perusta muutokselle. Kun olemassa olevat tavoitteet, strategiat ja toimintatavat eivät enää toimi, ja kaikki on kiinni selviytymisestä, ideointi ja luovuus heräävät ihmisessä. Luovuudesta voi jopa tulla yritykselle uusi arvo, ja se voi johtaa uusiin mahdollisuuksiin.

Moni pohjalainen pk-yritys on lähiaikoina vaihtanut suuntaa ja lähtenyt mukaan taisteluun COVID-19:a vastaan valmistamalla esim. suojavisiirejä (Orapac ja Prevex), suojavaatteita (TikkiTeam) ja käsidesiä (Kyrö Distillery Company ja Pramia), eli tuotteita, jotka eivät normaalisti kuulu yritysten toimintaan.

Vahva halu olla mukana vaikuttamassa perustuu arvoihin, jotka liittyvät yhteiskuntavastuuseen, yhteisöllisyyteen ja yhteistyöhön. Selviytyminen vaatii joustamista. Keskittyminen tehokkuuteen ja kilpailuedun saavuttamiseen on vähentynyt. Sisäisestä vastuullisuudestakin saatetaan joutua nyt tinkimään esimerkiksi ravintoloissa, jotka myyvät take-away annoksia muovipusseihin pakatuissa muovipakkauksissa.

Kriisitilanteessa kaikki lailliset selviytymiskeinot ovat sallittuja ja uusien mahdollisuuksien hyödyntäminen voi olla elintärkeää. Uusilla arvoilla pyritään aidosti auttamaan ihmisiä, toisia yrityksiä ja organisaatiota. Samalla avautuu mahdollisuus myydä. Se on osoittautunut olevan yksi kriisitilanteen tärkeimmistä strategioista!

Annika Tidström
yrittäjyyden Epanet-professori
Vaasan yliopisto

Juttu on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 18.5.2020.

 

 

 

 

Digiräpeltäjän tunnustuksia

Olipa kerran elämä, joka maaliskuussa 2020 siirtyi nettiin. Työt tulivat kirjaimellisesti kotiin ja koti töihin. Työpalavereissa vilahtelivat kaikenkarvaiset lemmikit ja itkupotkuraivarin saaneet lapset. Sosiaalista läheisyyttä siis.

Vuorovaikutus on vilkasta verkossakin. Ponnahdusikkunat vilkkuvat silmissä ja viestiäänet kilahtelevat korvissa. Voin toki itse valita, milloin olen tavoitettavissa. Entä missä määrin olen etäpalaverissa oikeasti läsnä? On toisinaan houkuttelevaa puuhailla samaan aikaan jotain muuta – reagoida viestiin, tehdä keskeneräistä tehtävää tai hakea kuppi kahvia. Verkossa tapaa paljon hiljaisia haamuosallistujia, joiden läsnäolosta kertoo vain ruudulle ilmestyvä nimi. Onko hiljaisuudessa kyse keskittyneestä kuuntelemisesta vai poissaolosta? Valta ja vastuu kulkevat käsi kädessä.

Pakkoloikka vuorokaudessa

Opetusalan kauan kaivattu digiloikka tapahtui lopulta vuorokaudessa, kiitos kiinalaisen lepakon. Aikaa rakenteiden uudelleenjärjestelyyn oli maanantai-illasta keskiviikkoaamuun. Osa loikkasi, osa eteni tipuaskelin, osa juuttui mutaan. Tuttu ja turvallinen katosi. Oli aika oppia uutta.

Oppimisen näkökulmasta verkko tarjoaa rajattomasti mahdollisuuksia. On loputtomasti sisältöjä ja mielenkiintoisia sovelluksia. Valinnan vaikeus yllättää. Vaihtoehtoihin tutustuminen saa myös riittämättömyyden tunteen heräämään. Mikä on tarpeeksi hyvä?

Informaatiotulvan ja sovellusvyöryn keskellä vaatii taitoa keskittyä olennaiseen. Opettajaa tarvitaan jäsentämään ja tiivistämään sisältöä. Mikä on opittavan asian ydinsisältöä (pakko tietää), mikä taas lisätietoa (kiva tietää)? Entä millaisilla välineillä ja tehtävillä oppija todella oppii? Upea videoinstallaatio ei takaa oppimista, jos oppijan rooli jää passiiviseksi sisällön kuluttamiseksi. Eri sovellusten välillä seikkaillessa voi punainen lanka kadota.

Kaurapuuron voimalla

Muutama viikko sitten olin mukana verkkokoulutuksessa, jossa esiteltiin keinoja vuorovaikutuksen synnyttämiseen etäopetuksessa. Kouluttaja kehotti osallistujia esittäytymään etätyönimellään, joka muodostuu yhtälöstä fiilis juuri nyt + viimeksi syömäsi ruoka. Chat-ruutuun kilahti välittömästi viesti: Inspiroitunut kaurapuuro täällä hei!

Uusien seikkailujen keskellä tutut rutiinit luovat turvaa. Kaurapuuron voimalla uskaltaa taas kokeilla, mitähän tästä nappulasta tapahtuu. Verkkopedagogiikan ihmemaassa riittää opittavaa eikä kaikkea millään ehdi ottaa haltuun lyhyessä ajassa. Tunnustan keräileväni linkkejä ja tallenteita tulevaa käyttöä varten. Valitettavasti keräily ei vielä johda oppimiseen. Informaatio muuttuu tiedoksi vasta sitten, kun teen sillä jotain. Yhdistän, pilkon, kokeilen, sovellan. Opin.

Lievästä digipositiivisuudesta huolimatta huomaan kaipaavani vapaamuotoista rupattelua työpaikan kahvipöydässä. Saatanpa toimistolle palatessani taputtaa tulostintakin pelkästä jälleennäkemisen ilosta.

Heli Kaunisto
koulutussuunnittelija
Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys

Juttu on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 11.5.2020.

Jutun kuvituksena on Helin nelijalkainen atk-lähituki.

Kaupunki koronan jälkeen

1800-luvun lopulla Euroopassa riehunut koleraepidemia pakotti kaupungit uudistamaan jäte- ja vesihuoltoaan. Nyt meneillään oleva viruspandemia on niin laaja ja tuhoisa, että kaupunkisuunnitteluakin on arvioitava uudestaan. Virus leviää nopeasti tiiviissä ja tehokkaasti rakennetuissa yhdyskunnissa, joissa ihmisten liikkuvuus on suurta.

Erilaisia ratkaisumalleja

Joidenkin arvioiden mukaan pandemia voi laukaista jonkinasteisen muuttovirran suurten kaupunkien keskustoista harvempaan asutulle lähimaaseudulle, jossa kuitenkin on kohtuullinen palvelutarjonta ja hyvät liikenneyhteydet. On puhuttu jopa 2020-luvun Nurmijärvi-ilmiöstä. Tällaisten arvioiden toteutuminen riippuu kuitenkin kriisin kestosta. Jos pandemia hellittää lähiaikoina, muuttoliike suuriin kaupunkeihin jatkuu kuten tähänkin saakka.

Kaukoidän suurissa kaupungeissa, kuten esimerkiksi Singaporessa, paluu kriisiä edeltävään aikaan on jo alkanut. Tämä johtuu siitä, että taudin leviämistä on kyetty suitsimaan uusinta digitaaliteknologiaa hyödyntäen. Tosin tämä on edellyttänyt osittaista yksityisyydensuojasta luopumista, jotta viranomaiset pystyvät jäljittämään taudinkantajat älypuhelinten avulla.

Teknoa vai luomua?

Tiiviissä kaupunkirakenteessa, jossa läheisyyttä ei voi välttää, teknologiaan turvautuminen on tehokas keino estää tautien leviämistä. Koska pandemioita tulee vastakin, on arveltu, että tähän tarkoitettua digitaalista infrastruktuuria kehitetään jatkossa, kuten vesi- ja viemäriverkostoa aikoinaan. Kontrollin lisäksi etätyö ja verkkokauppakin ovat esimerkkejä tällaisesta. Tämän tyyppistä ratkaisutapaa voisi kutsua teknomalliksi.

Mutta väljemmissä yhdyskunnissa voidaan selvitä perinteisemmillä järjestelyillä. Ihmisten sosiaalisesta etäisyydestä voidaan huolehtia suosituksilla ja määräyksillä. Tai sitten yhdyskunnat voidaan jo alun alkaen rakentaa niin, että asukkaat ja käyttäjät voivat arjessaan valita joko kohtaamiset tai etäisyyden. Asuinpilvenpiirtäjässä on useimmiten pakko käyttää ahdasta hissiä, mutta luhtikerrostalossa ei tarvita edes suljettua porraskäytävää. Tämän linjan voisi nimetä osuvasti luomumalliksi.

Muutoksensietokyky

Virusepidemiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka, johon yhdyskuntiemme tulisi varautua. Äkillisiä muutoksia voi tulla monelta suunnalta. Tässä yhteydessä tutkijat puhuvat resilienssistä, eli yhdyskunnan kyvystä selviytyä odottamattomista muutoksista. Taannoista Nokian kaupungin vesikriisiä on käytetty esimerkkinä keskitetyn järjestelmän haavoittuvuudesta. Ilmastonmuutoksen vaikutuksia kaupunkeihin vasta arvellaan.

Oma arvaukseni on, että kaupunkisuunnittelijoiden kriisitietoisuus tulee kohoamaan, ja tekno- sekä luomumalleja kehitetään rinnakkain. Jo alun perin väljemmin rakennetut pohjoiset kaupungit ovat hyvä lähtökohta resilienssin tavoittelussa.

Ari Hynynen
arkkitehtuuri- ja kaupunkitutkimuksen Epanet-professori
Tampereen yliopisto

 

 

Juttu on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 4.5.2020.

 

 

Olé jatkuva oppija

Tutkinto tuo osaamista

Mihin niitä tutkintoja tarvitaan, osaamisestahan puutetta on? Tähän kysymykseen saan useasti vastata.  Tunnustaudun heti tutkintouskovaksi. Olitpa suorittanut kauppatieteiden maisterin tai kokin tutkinnon, työnantajallasi on lupa odottaa, että osaat keittää kaupaksi käyvää ruokaa tai osaat nähdä asioita liiketoiminnan silmin. Olet myös osoittanut taitosi oppia ja sinnikkyytesi viedä opiskelusi loppuun saakka. Tutkinto on itsellesi osoitus tietyn osaamisen tason saavuttamisesta. Työuran alkuvaiheessa ei ole kovin helppo sanoittaa, mitä osaa. Voi tulla yli- tai alisanoja.

Sitran selvityksen mukaan Suomessa panostetaan osaamiseen 19 miljardia euroa vuodessa.  Iso summa, jonka pitää muuttua mielekkääksi työuraksi, uusiksi palveluiksi, uusiksi menetelmiksi, talouden ja ympäristön kestävyydeksi, maailman parantumiseksi sekä hyväksi elämäksi. Osaamisella on siis isompikin merkitys kuin työelämän tarpeisiin vastaaminen.

Jatkuva oppiminen pitää menossa mukana

Harvaa asiaa kehitetään juuri nyt samalla intensiteetillä kuin jatkuvaa oppimista. Sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Paula Risikko on verrannut käynnissä olevaa jatkuvan oppimisen uudistusta Suomen koulutusjärjestelmän suureksi muutokseksi, jota voidaan verrata oppivelvollisuuteen (1921) ja peruskoulu-uudistukseen (1968).

Jatkuva oppiminen ei ole uusi asia, aikaisemmin sitä kutsuttiin täydennyskoulutukseksi tai aikuiskoulutukseksi.  Kiihkeistä puheista huolimatta aikuiskoulutukseen osallistuneiden määrä on laskenut koko 2000-luvun. Isoja odotuksia koulutussunnittelijoille ladanneiden muutosten merkitys jäi vähäiseksi. Näitä olivat mm. erikoistumiskoulutukset ja kolmen päivän koulutusraha. Erikoistumiskoulutusten taustalla oli hieno ajatus, mutta toteutuksesta tuli hallinnollisesti pannukakku ja yliopistojen mielenkiinto hiipui.

Ainoastaan avointen yliopistojen oppilasmäärä on kasvanut 2000-luvulla.  Avoin yliopisto on nostanut myös rooliaan väylänä yliopistotutkintoihin.  Avoin yliopisto voi kernaasti olla toimijana uusissa jatkuvan oppimisen muodoissa, mm.  tutkinnon osien tarjoamisessa myös muille kuin tutkinto-opiskelijoille. Tätä Tampereen yliopisto parhaillaan kokeilee Seinäjoen yliopistokeskuksessa.

Tekoäly läpivalaisee oppisi

Jatkuvaa oppimista tapahtuu joka päivä eri yhteyksissä. Työtehtävät opettavat, harrastukset opettavat, perhe ja varsinkin teini-ikäiset opettavat, ystävät opettavat. Tätä oppimista tekoäly kohta läpivalaisee, ja saat siitä osaamismerkin.  Jos tehtävänäsi on muuttaa maailmaa, tarvitset aika ajoin uutta tutkimukseen perustuvaa tietoa, että paremmin näkisit, mihin suuntaan maailma kannattaa muuttaa.

Aira Metsä-Ketelä toimii koordinaattorina Seinäjoen yliopistokeskuksessa, erikoisalanaan jatkuva oppiminen. Yliopistokeskusta koordinoi Tampereen yliopisto.

Juttu on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 27.4.2020.

 

Ei hinnalla vaan tunteella

Menikö ostokokemuksesi tunteisiin? Jos meni, silloin yrittäjä onnistui tehtävässään. Luonnollisesti kaikki elinkeinonharjoittajat toivovat, että asiakkaan kokemus on positiivinen, mieleen jäävä ja merkityksellinen, mutta läheskään aina ei näin tapahdu. Toisaalta jopa huono asiakaskokemus on parempi kuin yhdentekevä ”ihan kiva”.

Hyvä palvelu ei ole ok, sillä ok ei riitä. Tämä on perusasia, jonka kaikki yrittäjät ja palveluntarjoajat vakuuttavat tietävänsä. Kaikki yritykset vannovat toimivansa asiakaslähtöisesti ja tarjoavansa asiakkailleen ylivertaisia asiakaskokemuksia. Mutta mitä tapahtuu todellisuudessa?

Suurin osa yritysten tarjoamista asiakaskokemuksista tapahtuu ns. yhdentekeväisyysvyöhykkeellä. Tämä tarkoittaa sitä, että palvelukokemus ei heilauta asiakkaissa minkäänlaisia tunteita – ei hyviä eikä huonoja. Tämä on vaarallista, koska tällöin asiakaskokemus ei jätä kuluttajalle vahvaa muistijälkeä, tai vielä tärkeämpää, mitään tarvetta tai halua tulla takaisin ja käyttää yrityksen palveluja uudelleen. Jos palvelu ja kokemus ovat ihan ok, asiakas voi mennä uudelleen, olla menemättä tai mennä johonkin toiseen yritykseen. Yritys on siis yhdentekevä asiakkaalle. Mikään ei sitouta kuluttajaa. Ja sitouttamiseen jokainen voittoa tavoitteleva yritys tietenkin pyrkii: saamaan uskollisia ja pitkäaikaisia asiakkaita. Uskollisia asiakkaita, jotka tulevat uudelleen, ostavat usein ja paljon. Asiakkaita, joille hinta ei ole tärkein ostopäätöskriteeri, vaan merkityksellinen ja henkilökohtainen asiakaspalvelukokemus!

Uskalla herättää tunteita

Teemme ostopäätökset tunteella, mutta perustelemme ne itsellemme järjellä. Ja kyllä, myös miehet toimivat näin. Huonoissa ja hyvissä asiakaspalvelukokemuksissa meillä on norsun muisti. Yrityksen kannalta on erityisen ikävää, että valitettavasti jaamme mieluummin huonoja kuin hyviä kokemuksiamme. Amerikkalainen runoilija Maya Angelou on kiteyttänyt tämän tunteisiin liittyvän tärkeän sanoman seuraavasti: ”Ihmiset unohtavat, mitä olet sanonut tai tehnyt. Mutta he eivät koskaan unohda sitä, miltä olet saanut heidät tuntemaan”.

Tunteisiin aidosti positiivisesti menevän ja ainutlaatuisen asiakaskokemuksen tarjoaminen asiakkaille on yrityksille ehdoton kilpailuvaltti ja elinehto. Pienten yritysten ei kannatakaan kilpailla isojen yritysten kanssa hinnalla, vaan panostaminen ensiluokkaiseen asiakaspalveluun on välttämätön valinta. Tuntemalla asiakkaat ja heidän motiivinsa sekä tekemällä palvelusta henkilökohtaista ja merkityksellistä, saadaan uskollisia asiakkaita. Jokainen asiakas haluaa tuntea olevansa yhden hengen segmentti. Jokainen asiakas haluaa tuntea olevansa tärkeä ja ainutlaatuinen.

Yrittäjä: uskalla siis palvella tunteella ja herättää tunteita. Ei kannata olla kädenlämpöinen ja yhdentekevä, vaan värikäs, tunteikas ja merkityksellinen. Kannattaa kokeilla. Ei siis hinnalla vaan tunteella!

Maijastiina Jokitalo
KTT, koulutuspäällikkö,
markkinoinnin ja kuluttajakäyttäytymisen tutkija
Vaasan yliopisto

Juttu on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 20.4.2020.

Tuntemattomalle uudelle polulle

Kuljet tuttua polkua, jonka varrella on syvä jyrkänne. Alhaalla on toinen kiinnostava polku, mutta sinne ei ole pääsyä. Voisiko alas hypätä? Riski jalan nyrjähdykselle on suuri, joten tyydyt päivittäin kulkemaan ohi. Entä jos sinua lähestyisi vihainen susilauma? Yhtäkkiä hyppääminen vaikuttaa järkevältä.

Koronakriisi sysäsi meidät reunan yli tuntemattomaan. Mutta missä asennossa tulemme alas ja miten jatkamme eteenpäin?

Koronavirus on esimerkki kaaosteorian perhosefektistä: Ensin on pieni satunnainen tapahtuma. Wuhanin torilla joku nostaa myyntipöydälleen eläimen, pyyhkäisee ehkä hiussuortuvan kasvoiltaan. Pian nousee kuume. Kohta koko maailma on kaaoksessa tuntemattoman sairauden edessä. Kaaosteoria tuntee myös bifurkaatiopisteen, nollatilanteen, jossa tuttu ja turvallinen polku katkeaa. Paluuta entiseen ei ole. Edessä on vaikeita aikoja, mutta vanhojen ovien sulkeutuessa avautuu uusia, joista on pakko käydä.

Resilienssi = kyky sopeutua kriisitilanteissa

Resilienssillä tarkoitetaan kykyä sopeutua kriisitilanteissa. Resilienssi tarvitsee kahdenlaista toimintaa: nopeaa ylläpitävää sekä pitkäjänteistä uudistavaa. Kriisin alussa on pikaisesti turvattava elintärkeät toiminnot, kuten Suomessa on tehtykin. Teipataan nyrjähtänyt nilkka, etsitään oksa kainalosauvaksi. Tukipaketeilla julkinen sektori voi helpottaa ahdinkoa. Silti yrityksiä ja työpaikkoja tulee katoamaan. Ratkaisijaksi nouseekin toipumiseen liittyvä resilienssi. Osa toiminnoista normalisoituu perinteisille urilleen, mutta se ei riitä. On lähdettävä eteenpäin tuntematonta polkua.

Kun ihmisten käyttäytyminen muuttuu, uusia työpaikkoja syntyy toisenlaisiin yhteyksiin. Digitalisaatio, etätyö ja -opiskelu etenevät harppauksin.  Lentomatkustaminen vähenee. Sijainti menettää merkitystään, kun kohtaamisia siirretään verkkoon. Olisiko tässä yksi avain tasapainoisempaan aluekehitykseen? Pakon edessä ihmiset, yritykset ja organisaatiot ovat osoittaneet uskomatonta kekseliäisyyttä. Uusia palveluita ja yhteistyön tapoja on jo syntynyt. Osa voi jäädä pysyviksi malleiksi. Samalla on opittu huippuunsa viritettyjen globaalien toimitusketjujen haavoittuvuus. Se voi jatkossa nostaa paikallisen arvostusta.

Kriisiaikana tarvitaan johtajuutta

Normaalisti epäonnistumisen riski pitää meidät kiinni vanhassa. Nyt on selviytymisen nimissä ohitettava virallisia toimintatapoja ja kokeiltava uutta. On hyväksyttävä tietty määrä riskejä ja epävarmuutta. Kaikki ei onnistu heti täydellisesti. Tarvitaan taitavaa johtajuutta työpaikoilla, kouluissa, alueilla ja valtiojohdossa. Kriisiajan johtajuus luo turvaa ja jatkuvuutta, mutta myös poimii uudet ideat ja antaa niille mahdollisuuden. Uudelle polulle hypännyt järjestelmä alkaa nimittäin itseorganisoitua. Parhaat ideat eivät usein tulekaan ylhäältä, vaan alhaalta. Opettajat keksivät luovia opetusmetodeja, lähikauppa myy ravintolaruokaa ja vanhemmat jakavat etäkouluvinkkejä. Toimivia ideoita kannattaa levittää.

Jaloilleen pudonneet voivat auttaa nilkkansa pudotuksessa nyrjäyttäneitä. Alueet, joilla yhteisö kannattelee parhaiten jäseniään ja yrityksiään kriisin yli, ja jotka hyödyntävät myös kriisin opetukset, ovat etulyöntiasemassa, kun maailma jälleen käynnistyy. Ehkä tuntematon polku johtaa myös johonkin hyvään.

Heli Kurikka

Tutkija, Tampereen yliopisto, Johtamisen ja talouden tiedekunta

 

Juttu on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 14.4.2020.