Aihearkisto: Epky

Entä unelmat?

Jo pieniltä lapsilta kysytään: ”Mikä susta tulee isona?” Silloin monikaan ei vielä osaa vastata. Aikuisena saattaa jo tietää vastauksen, mutta onko silloin unelmille tai toiveille enää sijaa? Työllistymisen edistämisessä korostetaan tarpeen ja tarjonnan huomioimista. Ihmisiä esimerkiksi koulutetaan aloille, joilla on työvoimapulaa. Ajatus on hyvä, mutta yksilö ja hänen tarpeensa saattavat helposti jäädä suurien tavoitteiden jalkoihin. Kaikki eivät halua, tai edes välttämättä pysty työskentelemään tietyllä alalla. Saattaa olla terveydellisiä esteitä, sekä fyysisiä ja henkisiä haasteita.

Teknologia muuttaa työelämää jatkuvasti. Jotkin työtehtävät loppuvat ja kokonaan uusia syntyy. Alueellisesti on tiettyjä vetovoimaisia aloja, mutta nekin muuttuvat. Kuntakokeilun koulutusvalmentajan tarjoama jatkuvan oppimisen ohjaus kannustaa asiakasta eri elämänvaiheissa omien kykyjen, osaamisen ja kiinnostuksen kohteiden tunnistamiseen, sekä auttaa pysymään selvillä työelämän kysynnän ja tarjonnan muutoksista.  Koulutusvalmentaja tukee asiakasta päätöksenteossa ja auttaa hallitsemaan elämän- ja koulutuspolun eri valintoja. Päätavoitteena on tietenkin työllistyminen, mutta ennen sitä on mahdollista kulkea yhdessä ne askeleet, jotka tarvitaan oman koulutustason ja osaamisprofiilin nostamiseen.

Työttömyys, lomautus tai sairastuminen ovat tilanteita, jolloin voi tuntea yksinäisyyttä. Yksin jäädessä ongelmat helposti kasaantuvat. Omissa ajatuksissa esteet kasvavat suuremmiksi kuin mitä ne ehkä todellisuudessa olisivatkaan. Koulutusvalmennuksessa tärkeintä onkin aito kohtaaminen.  Uskon vahvasti, että aina kun ihmiset ovat aidosti läsnä toisilleen, mieleen jää ajatuksia, joita ei edes siinä hetkessä välttämättä tiedosta tai ymmärrä. Ajatusten jäsentäminen yhdessä toisen kanssa, oman ajan ja tilan saaminen, hyväksytyksi tuleminen ja halu auttaa ja ymmärtää toista vievät eteenpäin. Valmiita koulutusratkaisuja ei tietenkään voi luvata kenellekään, eihän sellaisia ole. Jokaisen täytyy tehdä valintansa itse, vain silloin saadaan kestäviä tuloksia.

Vuosien työ opettajana ja ohjaajana muun muassa koulusosiaalityön, erityisopetuksen ja erityisnuorisotyön parissa on opettanut minulle, että ohjaukseni on aina toiselle osapuolelle tarjoutuva mahdollisuus, ei pakko. Tarttuuko valmennettava esittelemiini mahdollisuuksiin, on hänen oma päätöksensä. Aina hänellä ei ole resursseja ratkaista asiaa juuri nyt. Kyse ei ole vain halusta. Työttömyys, oma ja läheisten jaksaminen, perheen hyvinvointi ja oma terveys ovat seikkoja, jotka haastavat ihmisiä ottamaan askeleitaan kohti unelmiaan, tavoitteitaan ja kouluttautumista. Korona on tuonut omat mausteensa arkeemme, kun esimerkiksi sosiaalinen kanssakäyminen on vähentynyt. Kuitenkin antamalla mahdollisuuden muutokselle, toivottamaltakin tuntuvasta tilanteesta voidaan löytää yhdessä valon pilkahduksia.

Jokaisella, joka jää työttömäksi tai haluaa vaihtaa alaa, pitäisi olla mahdollisuus saada ajatuksilleen tukea ja ammatillista neuvontaa löytääkseen omat polut, joita pitkin lähteä kulkemaan. Onneksi jatkuvan oppimisen hankkeen avulla se on mahdollista. Ihmisiltä tulisikin toistuvasti elämän eri vaiheissa jaksaa kysyä: ”Mikä susta vielä tulee isona?” Minulle koulutusvalmentajana tärkeintä on innostaa asiakastani aidosti pohtimaan omia vaihtoehtojaan ja tekemään töitä saavuttaakseen unelmansa.

Teija Pitkäkangas
koulutusvalmentaja
Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys

Jatkuvan oppimisen ja osaamisen kehittäminen koulutuspoluttamisella Seinäjoen kaupungin ja Ilmajoen työllisyyden kuntakokeilussa

Facebook: www.facebook.com/Koulutusvalmennus

Instagram: @koulutusvalmennus

Katso myös Jatkuvan oppimisen viisikko

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 6.7.2021.

Sen kestävyydestä

Jonossa kuultu murahdus ”kyllä kestää”, ei lupaa hyvää. Muuten kestävyys on yleensä iloinen asia. Kestävyys on myös muotisana, joka lisätään melkein automaattisesti osoittamaan vastuullisuutta. Mutta onkos se pelkkää sanahelinää?

Kestävyydestä tulevat ensimmäisinä mieleen energia, liikenne ja elintarviketuotanto. Seuraavaksi päässä vilahtaa julkisuudessa usein toistuva metsätalous. Kun oikein pinnistelee, muistuvat myös puheet alueiden ja ihmisten kestävyydestä. Valistuneisuutensa voi osoittaa viittaamalla sosiaaliseen tai kulttuuriseen kestävyyteen. Ostoksia tehdessä varsinkin nuuka ihminen miettii tuotteen kestävyyttä. Oma kestävyys joutuu koetukselle fyysisissä tai henkisissä ponnistuksissa.

Kestävyys ei ole vain selviytymistä

Kaikkinaisen kestävyyden merkitys on asia, jota ei ole viisasta kyseenalaistaa. Se liittyy joko suoraan tai vähintäänkin välillisesti luontoon ja maapallon selviytymiseen. Oli aiheena mikä tahansa elämänala, kaikkea on pakko ajatella kestävyyden kannalta. Miksi? Koska kestävyys säästää. Koska kestävästi toimien saamme sekä omat että maailman resurssit riittämään niin, että jälkipolvillakin on elämisen mahdollisuuksia elävällä planeetalla. Kyse ei ole pelkästään selviytymisestä. Kestävyyden huomioimalla voimme luoda myös jotakin aivan uutta.

Digi siellä ja digi täällä. Hyvä vaihtoehto oikein käytettynä. Esimerkiksi teollisuudessa voi testata laitteet virtuaalisesti tai hoitaa ylläpito etänä. Säästää aikaa ja kerosiinia. Kestävää on myös energian harvesterointi: otetaan energia talteen sieltä, mistä se on tavannut karata taivaan tuuliin.

Elintarviketuotannon kestävyys on ruokamaakunnassa erityisen tärkeää. Täällä on alkutuotannon ja jalostuksen osaajien lisäksi muun muassa koneiden ja laitteiden tekijöitä. Meille sopiikin luontevasti ketjun kehittämiseen ja tutkimiseen liittyvä työ. Asiaa tarkastellaan monelta kantilta, pellolta pöytään.

Kestävyys ei ole vain tuotantoa, liiketoimintaa tai luonnontiedettä. Alueiden kestävyys on mielenkiintoinen juttu. Jotkut alueet selviytyvä esimerkiksi lama-ajasta paremmin kuin toiset. Miksi niin käy, sitäkin on täällä tutkittu. 

Tällä hetkellä murehduttaa ihmisten kestävyys. Korona-aikana olen ihaillut lasten ja nuorten kestävyyttä ja sopeutumiskykyä. Heiltä on vaatinut melkoista päänväkevyyttä hoitaa opintojaan osin tai kokonaan etänä, oli kyse sitten ekaluokkalaisista tai yliopisto-opiskelijoista. Muutenkin nuorten ihmisten on pitänyt elää hitaammalla vaihteella ja pienemmissä ympyröissä kuin ikäkauteen yleensä kuuluu. Kaikkien untuvikkojen siivet eivät kanna. Autettavaa ja kannateltavaa riittää vielä pitkäksi aikaa pandemian jälkeen. Yhteiskuntamme kestää vain, jos pidämme nuoristamme huolta.

Mitä yksi ihminen, perhe tai edes valtio voi tehdä? Kannattaako muovipussit kiikuttaa kierrätykseen, miettiä kuluttamistaan ja etsiä kestäviä valintoja? Mitä ne edes ovat? Ketä pitää uskoa? Miksi vaivautua, kun ne amerikkalaiset ja kiinalaiset kumminkin…

Mitä jätämme jälkeemme; millaisen jäljen jätämme. Sen tuomitsevat tulevien vuosisatojen historioitsijat. Kestävässä, paremmassa maailmassa, niin uskon.

Nina Harjunpää
erikoissuunnittelija
Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys, Epanet-verkosto

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 28.6.2021.

Suomalaisuus muuttuu – muuttuuko eteläpohjalaisuus?


Suomen väestökehityksestä on puhuttu mediassa paljon. Ongelmaa on läpivalaistu niin syntyvyyden ja ikääntymisen kuin myös kansantalouden ja hyvinvoinnin kannalta, tärkeitä kaupungistumiseen ja muuttoliikkeisiin liittyviä keskusteluja unohtamatta. Ilmiön syitä ja mekanismeja on perattu melko huolellisesti, mutta nyt julkisessa keskustelussa on saavutettu jonkinlainen välietappi. Tuntuu, että on ikään kuin palattu uudelleen siihen, mistä aloitettiin: maamme väestönkasvu on nykyisin maahanmuuton varassa. Maahanmuutto ja muu kansainvälistyminen määrittelevät Suomen väestökehitystä tulevaisuudessa entistä vahvemmin.

Tuoreimpien ennusteiden mukaan tulevina vuosikymmeninä Suomen sisäinen väestökehitys eriytyy maahanmuuton kasvaessa. Suomi jakautuu alueisiin, jotka kansainvälistyvät ja kasvattavat väestöään, sekä alueisiin, jotka jäävät kansainvälistymisen ulkopuolelle, ja joiden väestökehitys taantuu. Vaikka toistaiseksi vain pääkaupunkiseudulla väestökehitys on nojannut melko vahvasti kansainvälistymiseen ja maahanmuuttoon, ei ole mitään periaatteellista syytä sille, miksi myös muilla alueilla väestökehityksen ongelmia ei voitaisi ratkaista samalla tavoin. Joka tapauksessa yhteiskunnallisen kehityksen suunta näyttää varsin selvältä. Ne alueet, jotka kykenevät kansainvälistymään, tulevat olemaan menestyksellisiä myös tulevaisuudessa.

Tämä alueellinen kehitys muokkaa suomalaista yhteiskuntaa merkittävästi. Suomalaisuus monimuotoistuu etenkin niillä alueilla, jotka kykenevät kansainvälistymään. Menestyvien alueiden tärkeitä ominaisuuksia ovat avoimuus kulttuuriselle muutokselle sekä kyky purkaa ja uudelleenkertoa omaa identiteettiänsä ja tarinaansa – joskus itseironisessakin sävyssä, kuten esimerkiksi avaruuden pääkaupungissa on tehty.

Nuoret avainasemassa

Etelä-Pohjanmaan uusiutumiskyvystä kertoo se, miten erilaisista taustoista peräisin olevat ihmisryhmät otetaan seudulla vastaan. Suomalaisen identiteetin murrosvaiheessa erityisesti Suomessa syntyneet ja suomalaisuuden maisemassa kasvaneet, monista eri kulttuureista tulevat kansainväliset nuoret edustavat kansainvälistyvän ja uudistuvan suomalaisuuden etujoukkoa. He muuttavat suomalaisuuden perinteisiä sinivalkoisia kuvastoja jo pelkällä olemassaolollaan. Ovatko heidän kokemuksensa Etelä-Pohjanmaasta positiivisia vai negatiivisia? Se vaikuttaa siihen, millä tavoin he haluavat kertoa suomalaisuuden ja oman alueensa tarinaa tulevaisuudessa. Tunnetusti hyvä kello kuuluu kauas.

Etelä-Pohjanmaan kansainvälistymiselle on tärkeää, että myös nämä nuoret otetaan mukaan maakunnan uudistuvaan tarinaan. Oleellista on, miten kansainvälisten nuorten erilaiset identiteetit ja juuret saavat tilaa kasvulle pohjalaisten joskus kovaksikin kuvatussa maaperässä. Kyse ei ole vain ”kotouttamiseen liittyvästä julkisten palveluiden haasteesta”. Ongelma koskee koko suomalaisuuden perinteistä määrittelyä ja siihen liittyvien ajattelutapojen ahtaita raameja, sekä niiden yhteentörmäystä aikaisempaa avoimemman ja kansainvälistyvän maailman kanssa.

Suomalaisen yhteiskunnan väestöpohja ja suomalaisuus muuttuvat maahanmuuton ja kansainvälistymisen myötä. Selvää on, että se edellyttää myös pohjalaisuuden sosiaalisten ja kulttuuristen rakenteiden uudistamista. On syytä muistaa, että kansainväliset nuoret edustavat koko maan väestön yhteiskuvassa koko ajan kasvavaa ryhmää. Heidän menestyksensä tulisi olla onnistuneen kulttuurisen muutoksen ja kansainvälistymisen tärkeä osatekijä myös Etelä-Pohjanmaalla.

Toni Ahvenainen
tutkija
Siirtolaisuusinstituutti

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 20.6.2021.

Oppia ikä kaikki

Keväällä toteutin pitkäaikaisen haaveeni: hankin kangaspuut. Elämääni hiipivät kuin huomaamatta tiuhdat, niisivarret ja muut hassunhauskat sanat. YouTube seurasi kudonnan kielen opiskeluani ja alkoi ystävällisesti ehdotella videoita pirtaanpistelystä ja polkusten sitomisesta. Blogit tarjosivat vertaistukea ja hyviä vinkkejä solmuista ja niiden selvittämisestä. Oppiminen oli konkreettisesti läsnä kaikkialla, kun kompastelin olohuoneessa varpoihin ja nyöreihin.

Loimi on luotu ja mattoa syntyy.

Oppiminen alkaa uteliaisuudesta

On vaikeaa kuvitella arkea ilman oppimista. Uutinen, kaunis kuva tai kaverin kommentti herättää mielenkiintosi. Googletat lisää tietoa ja sukellat kuin vahingossa yhä syvemmälle aiheeseen. Uudet linkit ja suositellut videot johdattavat sinua sattumanvaraisesti eteenpäin. Tietosi karttuvat, vaikka et opiskele asiaa tietoisesti.

Uteliaisuudesta on lyhyt matka oppimiseen.

Oppiminen arjessa voi myös alkaa tarpeesta ratkaista jokin ongelma tai luoda jotain uutta. Oppimista voi silloin kuvata prosessina, jossa mukavaa ideoinnin ja innostumisen vaihetta seuraavat ne haastavammat ajat: alkuun pääseminen ja tehtävässä pysyminen. Pinterestin kuvavirrassa vilisi satoja metrejä ihania räsymattoja sillä aikaa kun oma loimeni vasta odotti tukille kiertämistä. Innostumisen vaiheeseen palaaminen oli tarpeen monta kertaa, jotta jaksoin taas puurtaa seuraavan ongelman ratkaisemiseksi. Tavoitteen konkretisoiminen – vaikkapa kuvan muodossa – on tunnetusti toimiva työkalu oman motivaation säätelemiseen.

Oppimisen iloa ja tuskaa

Arkioppimisessa prosessin eteneminen on kiinni oppijasta itsestään. Saat itse päättää tavoitteet, sisällöt, toteutustavat ja aikataulut. Toisin sanoen valitset itse, mitä teet, miten ja milloin. Vapaus motivoi, mutta myös haastaa. Oppimisen ilosta on ilo kaukana, kun tekee samaa työvaihetta kolmatta kertaa. Virheet opettavat nöyryyttä ja sinnikkyyttä. Tiedän nyt paljon enemmän kuin kudontaa aloittaessani – ainakin sen, miten ei kannata tehdä.

Idean ja työn loppuun saattamisen väliin mahtuu monta tuumaustaukoa, huokausta ja painokelvotonta sanaa. Jatkan, koska luotan kykyyni selvitä tehtävästä. Palttinan kutominen kahdella varrella on sopivan kokoinen haaste omalle osaamistasolleni. Tavoite on saavutettavissa, siis eteenpäin!

Luhan ensimmäiset paukahdukset saavat makean hymyn huulille. Minä osasin! Onnistumisen ilo ja ylpeys kangaspuiden kokoamisesta ja loimen rakentamisesta ovat kaiken vaivan arvoisia. Oppiminen ei seurannut opetussuunnitelmaa tai koulutusohjelmaa, mutta tulos on todistusta konkreettisempi: puoli metriä räsymattoa.

Oppiminen arjen oheistuotteena

Työ, harrastukset ja vapaa-aika tarjoavat loputtomasti oppimisen mahdollisuuksia. Aina, kun pysähdyt puuhastellessasi miettimään tapaa tehdä asiat sujuvammin tai kokeilet jotain uutta, olet oppimisen äärellä. Etsit ratkaisua tai selitystä, testaat ideaa, kysyt neuvoa, korjaat virheitä. Jatkuva oppiminen on omien ajatusten ja toimintatapojen kyseenalaistamista ja uudistamista. Se on avoimuutta uudelle. Oppiva asenne kasvattaa osaajan.

Heli Kaunisto
koulutussuunnittelija
Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 13.6.2021.

Mitä ikää?

Minkä ikäinen olet? Se voi olla vaikea kysymys kehitysvammaiselle ihmiselle. Kaikki eivät tiedä tai osaa sanoa ikäänsä numeroina. Kokemus iästä voi vaihdella. Itsensä voi kokea nuoreksi, keski-ikäiseksi, vanhaksi, tai koko ikäasia voi tuntua yhdentekevältä. Arjen tapahtumat hyvin muistava, yli 70-vuotias kehitysvammainen ystäväni arveli kysyttäessä iäkseen 40. Ikä ei olekaan ihan yksinkertainen asia. Tätä olen pohtinut määritellessäni kohderyhmää ikääntyviin kehitysvammaisiin ihmisiin kohdentuvassa tutkimuksessani. 

Kronologisella iällä tarkoitetaan syntymän hetkellä käynnistyvää iän kertymistä kalenterivuosissa. Kehitysvamman diagnosoinnissa kronologisella iällä on merkitystä, sillä kehityksessä havaittu poikkeavuus tulee todeta ennen 18. ikävuotta.

Biologinen ikä kuvaa elimistön kuntoa. Jos ihmisellä on esimerkiksi monia sairauksia tai terveyttä heikentäviä elintapoja, kehon biologinen ikä saattaa olla huomattavasti korkeampi kuin kalenteri-iältään samanikäisellä keskiarvoihmisellä. Joihinkin kehitysvammoja aiheuttaviin geneettisiin poikkeamiin voi liittyä lisäsairauksia tai ennenaikaista biologista ikääntymistä.

Kehitysvammoihin liittyy eriasteisia vaikeuksia oppia ja ymmärtää abstrakteja asioita. Kehitysvamman määrittelyn yhteydessä seurataan ja arvioidaan toimintakyvyn lisäksi henkilön psykologista ja kognitiivista kehitystä. Arvioinnin tuloksia verrataan lapsen ja nuoren keskimääräiseen kehitykseen ja iänmukaisiin kehitystasoihin. Kehitysvammaisen ihmisen kronologinen ikä on psykologista ikää suurempi.  

On tavallista, että iästä keskusteltaessa todetaan ajan kulumisen näkyvän parhaiten lapsissa. Sosiaalisella iällä tarkoitetaan lähiyhteisöstä ja yhteiskunnasta peilautuvaa eri-ikäisten ihmisten tyypillistä elämänmenoa. Vaikka viime vuosina tyypillisyys on moninaistunut ja iän merkitys esimerkiksi perheen perustamisen, opiskelun ja uralla etenemisen suhteen on haalistunut, silti kehitysvammaisella ihmisellä näitä merkkipaaluja on vähän. Heiltä puuttuvat useimmiten vanhemmuuteen ja isovanhemmuuteen sekä työuran kehitykseen liittyvät tehtävät ja roolit.

Ajassa muuttuvat ikäkäsitykset

Suomessa väestön keskimääräinen eliniän odote on pidentynyt 1900-luvulla yli kolmellakymmenellä ja 2000-luvun aikanakin kolmella vuodella. Tänä aikana ikäkäsitykset ja iän merkitys ihmiselle ovat vaihdelleet yhteiskunnallisesti, kulttuurisesti, sosiaalisesti ja yksilöittäin. Alkuvuodesta valtioneuvoston väestöpoliittinen selvitys linjasi myöhäiskeski-iän ajoittuvan ihmisen elämässä jatkossa vuosien 65 ja 74 välille. Nähtäväksi jää, mikä merkitys tällä linjauksella tulee olemaan. Ainakin tiedämme, että yksilöllisyys korostuu iän myötä. Samassa ikäluokassa ihmiset ovat biologiselta, psykologiselta, sosiaaliselta ja subjektiiviselta iältään hyvin eri-ikäisiä.

Kehitysvammaisista ihmisistä on tullut viime vuosina nopeimmin kasvava ikäihmisten ryhmä. Osalla heistä eliniän odote ei poikkea muusta väestöstä. Kehitysvammaisten ihmisten ikääntymistä ei ole kovin paljon tutkittu, varsinkaan kokemuksellisesta näkökulmasta. Kansainvälisissä tutkimuksissa ikääntymiseen on todettu liittyvän pelkoa ja tiedon puutetta. Toiveina vanhuusvuosille ovat nousseet esimerkiksi meneminen Pariisiin tai naimisiin. Kehitysvammaisilla ihmisillä ikääntymiseen liittyy myös ajatuksia siitä, että heidän elämänsä muuttuisi enemmän samanlaiseksi kuin muiden ihmisten, viimeistään hoivakodissa. Jokaisella ikäihmisellä oma elämänkulkunsa kuljettuna, mutta myös yhteisiä sukupolvikokemuksia jaettavana.

Sirpa Granö
tohtorikoulutettava
Tampereen yliopisto

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 7.6.2021

Ihmiskunnan tietämyksen äärirajalle ja siitä vähän yli

Tutkijan on hyvä tunnistaa, ettei kaikkea voi selvittää yhdellä kertaa. Tiede etenee kapeaa polkua ihmiskunnan tietämyksen äärirajalle ja siitä vähän yli. Siellä tehtävä pienen pieni lisäys kollektiiviseen tietämykseemme on kaiken tutkimuksen tavoitteena. Näitä pieniä lisäyksiä on tehty koko kirjoitetun historian ajan. Ihmiskunnan tietämys on kasvanut niin suureksi, että rajan tavoittaminen vaatii nykytutkijalta yhä tarkempaa erikoistumista ja tavoitteellisuutta. Jos poikkeat houkutteleville harhapolulle, et koskaan pääse perille.

Matka on tärkeä, ei määränpää

Harhapolkujen välttelemisestä huolimatta olen tutkijana huomannut poikkitieteellisyyden tärkeyden. Erityisesti meidän kovien tieteiden tutkijoiden pitäisi pysähtyä välillä miettimään sitä ympäristöä, missä tiedettä teemme. Oma käsitykseni siitä, että vaikuttavaan tutkimukseen pyrittäessä kannattaa keskittyä ihmisiin ja heidän tarpeisiinsa, on vain vahvistunut. Tutkimusalallani kuljetusten optimoinnissa tutkijat ovat esittäneet hyllymetreittäin tekniikoita, joilla esimerkiksi työvuorojen pituudet, ruuhka-ajat ja ajoneuvokohtaiset erot voidaan mallintaa ja huomioida kuljetusten suunnittelutehtäviä ratkottaessa. Sen sijaan, että olisin jatkanut heidän työtään, päädyin miettimään ajojärjestelijän roolia ja sitä, miksi kuljetusten optimointi ei ole merkittävistä eduistaan huolimatta jo kaikilla käytössä.

Tutkimuskysymyksen valinta ohjasi minut yksinkertaistamaan käyttämiäni malleja, jotta pystyin tekemään tutkimusta algoritmien ja koneoppimisen leikkauspinnassa. Pystyäkseni tuottamaan uutta tietoa minun piti keskittyä vain muutamiin hyvin rajattuihin ideoihin. Tämä on hyvin tyypillistä tieteessä. Malleja rakennettaessa joudutaan rajaamaan ja yksinkertaistamaan kohteet, jotka mallinnetaan. Koko maailmaa ei voi rakentaa uudelleen ja simuloida sitä atomitasolla. Ihmiskunnalla ei ole vielä – jos koskaan – sellaista simulointiteknologiaa.

Ihmiset – syy ja ratkaisu kaikkiin maailman ongelmiin

Lähes kaikilla tieteenaloilla on todettu ihmisten olevan erityisen vaikeita mallinnettavia. Suurelta osin tämä johtuu siitä, ettemme edes täysin ymmärrä, miten tunteemme, mieltymyksemme ja tahtomme oikein toimivat.  Ihmisten toiminnassa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ilmiöt ovat niin monitahoisia, että niiden pelkistäminen analyysiä varten on hyvin vaikeaa.

Erityisen haastavaa on käyttäytymisen ennustaminen ja siihen vaikuttaminen. Tiede osaa jo kertoa, ettei pelkkä tiedottaminen riitä. Me kyllä tiedämme, että pitäisi liikkua enemmän, syödä terveellisemmin, pestä kädet huolellisesti ja sammuttaa valot tyhjästä huoneesta. Valitettavan harvoin pelkkä asian tietäminen saa aikaan muutoksen käyttäytymisessämme. Tämän vuoksi olen jo pitkään ollut kiinnostunut ihmisistä ja heidän käyttäytymisestään, ja erityisesti siitä, mitä lähestymistapoja käyttäytymiseen vaikuttamiseen on olemassa. Kiinnostus aiheeseen johdatti minut myös nykyiseen työhöni. Tutkin HANDTAG-hankkeessa sairaalamaailman hyviä käsihygieniakäytänteitä. Oma matkani ihmiskunnan tietämyksen äärirajalle on vielä kesken, mutta nyt tehtävä poikkitieteellinen pohjatyö mahdollistaa käyttäytymistä positiiviseen suuntaan kääntävät innovaatiot.

Jussi Rasku, FT
Tutkija, startup-yrittäjä ja HANDTAG-hankkeen projektipäällikkö

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 31.5.2021.

Arvosta asiakasarvoa

”Tärkein tehtävämme on tuottaa asiakkaillemme arvoa.” Tuttu lause, eikö totta? Jokaisen yrityksen ja palvelunharjoittajan toiminnan keskiössä ovat asiakasarvo ja asiakaskokemus – ainakin puheissa ja kirjattuna yrityksen strategiaan. Kuinka tämä näyttäytyy asiakkaalle käytännössä?  Entä panostetaanko yrityksissä todella aidosti asiakasarvon tuottamiseen?

Mistä asiakasarvo muodostuu?

Asiakasarvo on yksinkertaisesti asiakkaan kokeman arvon ja investoinnin suhde. Se on arvoa, jota asiakkaat kokevat saavansa yrityksen toiminnasta, tuotteista ja palveluista. Arvo muodostuu asioista, jotka vastaavat asiakkaan toiminnalliseen tarpeeseen, kuten miten yritys tai palveluntarjoaja voi tehdä prosessista mahdollisemman helpon ja vaivattoman asiakkaalle. Arvo muodostuu myös asioista, jotka vastaavat asiakkaan tunnetason odotuksiin.  Yritys ymmärtää ja tukee asiakkaan haluamia tunteita ja osaa tarjota oikeita vaihtoehtoja. Kolmanneksi arvo muodostuu asioista, jotka vastaavat asiakkaan henkilökohtaisiin ja identiteetin rakentamiseen liittyviin merkityksiin. Silloin yritys mahdollistaa onnistuessaan asioita, joita asiakas haluaa oppia, oivaltaa ja saavuttaa.  

Yrityksen totuus on harvoin sama kuin asiakkaan

Usein yritys tarkastelee tekemisiään valitettavan subjektiivisesti. Oman toiminnan uskotaan olevan asiakaskeskeistä ja siihen harhaan sitten tuudittaudutaan. Kuitenkaan yrityksen totuus on harvoin sama kuin asiakkaan. Yritys ei määritä koskaan asiakasarvoa, sen tekee aina asiakas itse, omaan kokemukseensa perustuen.

Tärkeä yrityksessä esitettävä kysymys onkin, olemmeko muotoilleet tuotteemme tai palvelumme aidosti asiakaslähtöisesti ja arvioineet asiakkaan kokemusta hänen näkökulmastaan. Miten tuotamme arvoa asiakkaan kanssa yhdessä?

Asiakkaan motiivit pitää tuntea – ei olettaa

Jotta yritys pystyy tuottamaan asiakkaalle aidosti kallisarvoista arvoa, sen pitää tuntea asiakkaansa. Avainasemassa on asiakasymmärrys: asiakkaan motiivit pitää tuntea, ei olettaa. Yrityksessä pitää ymmärtää, mitkä asiat ovat eri asiakasryhmille tärkeitä, ja miten kullekin asiakkaalle merkittävää arvoa rakennetaan yhdessä hänen kanssaan.

Usein yksinkertaisesti ajatellaan vain tuotteen tai palvelun taloudellisen arvon eli hinnan olevan ainoa asiakkaan käyttäytymistä ja arvokokemusta ohjaava tekijä. Arvokokemusta ohjaa myös toiminnallinen arvo, kuten ratkaisut tai palvelumuotoilu. Lisäksi kokemusta ohjaavat symbolinen arvo, kuten merkitykset, sekä emotionaalinen arvo, johon liittyy esimerkiksi asiakaskokemus. Arvokokemuskokonaisuuden käsittäminen vaatii yritykseltä todellista ja aitoa asiakasymmärrystä, ja ennen kaikkea aitoa halua oppia tuntemaan asiakkaansa.

Asiakasarvo on siis kilpailutekijä, jolla luodaan kasvua. Asiakasarvo rakennetaan yhdessä asiakkaan kanssa. Se on parhaimmillaan syvää molemminpuolista luottamusta, toisen tarpeiden ymmärtämistä, ennakointia ja osaamista.

Arvolupauksen pitää olla asiakkaalle merkityksellinen, uskottava, hyödyllinen, ainutlaatuinen ja innostava. Mikä on sinun asiakkaalle antamasi aito ja merkityksellinen, kilpailijoista erottuva arvolupauksesi?

Maijastiina Jokitalo
KTT, koulutuspäällikkö, markkinoinnin ja kuluttajakäyttäytymisen tutkija
Vaasan yliopisto

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 24.5.2021.

Puhun vain suomea

Kieli on huvittava seikkailu

Kersti Bergrothilla on kaksi lyhyttä kirjoitelmaa, joiden nimi on Kieliä. Jokaisen pitäisi lukea molemmat, mutta koska kukaan ei lue, poimin tähän niiden pääkohdat ja maustan omilla havainnoillani.

Ensimmäinen kirjoitelma kannustaa tarttumaan uusiin kieliin avoimin mielin: ”uuden kielen oppiminen on huvittava seikkailu”. ”Se joka ei osaa lukea ulkomaalaista kirjallisuutta alkukielellä, menettää suuria nautinnon ja kehityksen mahdollisuuksia”.

Olen sisuskalujani myöten samaa mieltä. Kuka tahansa voi oppia vieraan kielen, ja harrastusta voi jatkaa kuinka vanhaksi hyvänsä. Olen huomannut, että jokainen vieras kieli on myös ranta, jota huuhtoo ennen kohtaamaton käännöskirjallisuuden valtameri. Sekin tarjoaa nautintoa ja kehityksen mahdollisuuksia.

Annetaanko käpälää?

Toisen kirjoitelman opetus on, että vierasta kieltä ei pidä käyttää turhaan. Tämä ohje ei opeta vaikenemaan vaan käyttämään rohkeammin suomen kieltä ja vaatimaan sitä myös muilta.

Suomalaisten kielitaito ansaitsee maailmalla usein vilpitöntä ihailua. Syystäkin: Suomi oli maailman ensimmäinen maa, joka päätti opettaa kaikille kansalaisilleen äidinkielen lisäksi vähintään kaksi muuta kieltä. Tulokset näkyvät. Suomalaisten osaaminen tunnustetaan. Minäkin olen paistatellut tyytyväisenä tällaisen tunnustuksen valossa.

Bergroth kohtasi samantapaista ihailua jo 1900-luvun alkupuolella, mutta aavisti siinä myös jotain häiritsevää. Se on aivan liian aulista: ”Kun jonkin suuren kansan jäsen sanoo sinulle: ’Te olette äärettömän etevä!’ niin se merkitsee samaa, kuin jos sinä kiität Mustia siitä, että se antaa käpälää sievästi. Sinä olet ulkomaalainen eläin, joka teet konsteja koko näppärästi. Täysi kunnia sinulle! Hän puolestaan on täysin rauhallinen, vaikka ei osaisi yhtään mitään.”

Tunnistan tilanteen. Hänkin voisi tehdä huvittavan seikkailun ja opetella kielen, mutta jostain syystä hän ei sitä tee. Onko hän tyhmä? Tuskin. Laiskako? Hmm. Minun täytyy mukautua ja taipua, mutta hän pysyy mukavuusalueellaan. Ei ole reilua. Minusta kielitaitoa pitää vaatia molempiin suuntiin. Kersti Bergroth päätti, että parin sadan vuoden kuluttua hänkään ei osaa mitään muuta kieltä kuin suomea.

Summa summarum

On tärkeää osata vieraita kieliä. Taidollani voin sivistää itseäni ja hoitaa asioita maailmalla. Kenties voin myös pelastaa tilanteen, kun kohtaan satunnaisen matkailijan, tutkijan tai maahanmuuttajan, joka ei osaa täkäläistä kieltä. Silloin minä voin loistaa.

Sen sijaan kielitaitoni alkaa kangerrella, kun kohtaan Suomessa pitkään – sanokaamme viisi tai kymmenen vuotta – oleskelleita ihmisiä. Kielitaitoni loppuu kokonaan, kun asioin suomalaisten kanssa. Silloin voin katsoa muita suoraan silmiin ja sanoa Bergrothin tavoin: ”Ikävä kyllä minä puhun vain suomea.” Näin joudun sanomaan omassa työpaikassani, Helsingin yliopistossa, yhä useammin.

Sulevi Riukulehto
Aluehistorian ja kulttuuriperinnön tutkimusjohtaja
Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 17.5.2021.

Toteutuuko korkeakoulutuksen tasa-arvo?

Maksuton korkeakoulutus on kaikkea muuta kuin arkipäivää suurimmassa osassa maailmaa. Korkeakouluopiskelijat maksavat suuriakin lukukausimaksuja opinnoistaan. Suomi on edelleen harvoja maita, jossa on periaatteessa jokaisen saavutettavissa oleva maksuton korkeakoulutus sekä laajat opiskelijatukijärjestelmät. Mutta tarkoittaako Suomen maksuton korkeakoulutus myös sitä, että se on tasa-arvoista?

Yleisesti korkeakoulutuksen tasa-arvo voidaan määritellä tasapuolisen saatavuuden ja siinä menestymisen mahdollisuuksien tarjoamisena kaikille riippumatta olosuhteista. Näitä ovat esimerkiksi syntymäpaikka, sukupuoli, etnisyys, uskonto, kieli, työkyvyttömyys tai vanhempien tulot. Koska korkeakoulutus on sekä yksilölle että yhteiskunnalle yhä tärkeämpää, tulisi kaikille tarjota samanlaiset osallistumismahdollisuudet. Se onnistuu vain, jos rajaavat tekijät poistetaan.

Koulutustaso periytyy

Suomessa korkeakoulutuksen maksuttomuuden on katsottu edistävän mahdollisuuksien tasa-arvoa.  Maksuttomuuden on nähty takaavan sen, että korkeakoulutus on mahdollista perhetaustasta riippumatta. Todellisuudessa perhetausta on edelleen yksi merkittävämpiä korkeakoulutukseen hakeutumista ja osallistumista selittäviä tekijöitä.

Korkeakoulutukseen osallistuu tällä hetkellä 25–34-vuotiaiden ikäluokasta noin 42 %. Vaikka erot ovat kaventuneet, suurin osa korkeakoulutetuista on ylempien toimihenkilöiden, korkeasti koulutettujen ja yrittäjien lapsia. Yliopistoissa erot korostuvat ammattikorkeakouluja enemmän.

Saatavuuden ja saavutettavuuden alueellinen näkökulma

Suomessa on asetettu kansalliseksi tavoitteeksi, että vähintään puolet 25–34-vuotiaista suorittaa korkeakoulututkinnon vuoteen 2030 mennessä. Korkeakoulutuksen aloituspaikkoja tullaan lisäämään ja jatkuvan oppimisen palveluita laajennetaan. Tärkeä huomioitava kysymys kuitenkin on, mille alueille ja mille aloille koulutuspaikat ja palvelut kohdistuvat.

Korkeakoulujen alueellinen sijainti ja koulutuspaikkojen määrä ovat merkittäviä tekijöitä alueellisen saavutettavuuden ja korkeakoulutukseen osallistumisen kannalta. Vaikka alueellisesti katsottuna suomalainen korkeakouluverkko kattaa maamme hyvin, vaihtelee erityisesti koulutusalojen alueellinen tarjonta paljon.

Ne maakunnat, joissa on oma yliopisto, sijoittuvat luonnollisesti korkeakoulutuksen saavutettavuuden yläpäähän. Etelä-Pohjanmaa erottuu saatavuusvertailussa selvänä katvealueena erityisesti yliopisto-opintojen osalta. Lisäksi korkeakoulutuksen aloituspaikkoja suhteessa väestöpohjaan on vähiten.

Tavoitteeksi tasa-arvoisemmat mahdollisuudet

Etelä-Pohjanmaan tulevaisuuden kannalta on merkityksellistä edistää korkeakoulutuksen saatavuutta ja saavutettavuutta sekä tukea aliedustettujen ryhmien osallistumista korkeakoulutukseen. Tämä on tärkeää sekä alueellisen koulutustason nostamiseksi että koulutuksellisen tasa-arvon edistämiseksi. Nämä ovat asioita, joihin pyrimme myös Seinäjoen yliopistokeskuksessa vaikuttamaan.

Mari Kekola
asiantuntija
Seinäjoen yliopistokeskus

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 10.5.2021.

Opiskelu kannattaa – aina!

Lukion ruotsinopettajani Riitta alias Maija Poppanen (nimi tuli nauhakengistä ja ihanasta suhtautumisesta maailmaan) tapasi sanoa: ”Opiskelu kannattaa aina, sitä ei koi syö eikö ruoste raiskaa”. Voi kuinka Riitta olitkaan oikeassa. Kuinka kaipaankaan sinua, seuraatko meitä sieltä pilven reunalta?

Ruotsin kielen preliminäärissä luokan keskiarvo oli tasan 5/10. Riitta sanoit silloin: ”Tämä on katastrofi, ymmärrättekö, vain yksi kuukausi aikaa ja preliminääristä tuli tällainen tulos. Olen pettynyt teihin. Miten aiotte kuroa tämän osaamattomuuden kiinni?” Olinhan minäkin ihan vähän huolissani, taisin saada kuutosen. Mutta, mutta. Kaikki pääsimme ylioppilaskirjoituksista läpi – osa meistä jopa yli odotusten. Kiitos Riitta huolestumisestasi. Sait meidät terästäytymään ja lukemaan. Nyt meistä aika moni toimii merkittävissä asemissa yhteiskunnassa. Mutta, tuohan ei ollut se varsinainen jutun juuri, eihän?

Vanhempani kuuluivat sukupolveen, jolle opiskelu kansakoulua tai peruskoulua lukuun ottamatta ei ollut itsestäänselvyys. He kannustivat meitä hankkimaan tutkinnon. Ja mehän hankimme, osa meistä useammankin. Kaduttaako? Ei todellakaan. Voin sanoa omasta kokemuksestani, että opiskelu todellakin kannattaa.

Suomi pyrkii olemaan opiskelumahdollisuuksien tarjonnassa tasa-arvon esikuva. Meillä voi lähiopiskella. Näin myös Etelä-Pohjanmaalla. Otathan sinäkin mahdollisuuksista kaikki hyöty! 

Jatkuva oppiminen on tullut yliopistojen perustehtäväksi tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen lisäksi. Myös tulevina vuosina tarkoituksena on suunnata voimavaroja edelleen jatkuvaan oppimiseen, joka yhdistää sekä useiden yliopistojen että eri asteiden koulutuksen tarjontaa.

Vaasan yliopisto on mukana Epanet-yhteistyössä. Vaasan yliopistolla on viisi professoria: logistiikka, sulautetut ja hajautetut järjestelmät, yrittäjyys, puurakentamisen liiketoiminta ja kuluttajakäyttäytyminen.

Vaasan yliopiston avoimen yliopiston tarjonta Seinäjoen yliopistokeskuksessa toteutetaan Etelä-Pohjanmaan kesäyliopiston kautta. Perinteisten kauppatieteiden lisäksi syksyllä alkoivat myös viestintätieteiden sekä sosiaali- ja terveyshallintotieteiden opinnot. Lisäksi Etelä-Pohjanmaalla avoimen yliopiston opintoja on tarjolla Ilmajoella Etelä-Pohjanmaan opistossa.

Vaasan yliopiston kasvuyrityksen johtamisen maisteriohjelman kuudennen ryhmän opinnot ovat edenneet erinomaisesti ja koko 29 opiskelijan ryhmä pysyi yhdessä koronasta johtuneista haasteistakin huolimatta. Loppuvuonna varmistui, että pitkä yhteistyö Seinäjoen yliopistokeskuksen ja Vaasan yliopiston välillä jatkuu edelleen myös tämän maisteriohjelman osalta. Uusi maisteriopiskelijahaku toteutetaan vuoden 2021 syksyllä.

Kysyimme alueen yrityksiltä niiden osaamistarpeista vuonna 2020. Nämä neljä nousivat esille yli puolessa alueen yritysten haastatteluista. Tärkeimmäksi erottui voimakas tarve vuorovaikutus- ja tulevaisuudentaidoille. Seuraavaksi eniten oli tarvetta myynti- ja markkinointiosaamiselle (kiihtyvän digitalisaation vaikutukset, datan analysointi ja IT-osaaminen generalisteille, tekoäly, virtuaalisuus jne.). Kolmanneksi nousi johtamisessa tarvittava osaaminen (hyvinvoinnin johtaminen, muutosjohtaminen, tietoturva, tietokannat ja yrityskulttuurin johtaminen) ja neljänneksi työhyvinvoinnin johtamiseen liittyvät asiat (elämän hallinta, palautuminen, keskittymiskyvyn parantaminen ja itsensä johtaminen).

Näiden esimerkkien kautta haluan kannustaa sinua opiskelemaan kaikkina vuodenaikoina. Ymmärrän, että tietoa on joskus vaikea saada tai omaa osaamistarvetta hahmottaa. Mutta kysy apua. Ole rohkeasti yhteydessä meihin kaikkiin. Me autamme sinua eteenpäin. Vaasan avoimen yliopiston opinnoissa sinua auttavat Reetta Kungsbacka  ja Mikael Hallbäck (yritykset ja organisaatiot) joukkoineen.

 Elä, opi ja nauti.

Marjaana Suutarinen
Vaasan yliopisto, Levón instituutti
Johtaja
Tekniikan tohtori

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 3.5.2021.