Kirjoittajan arkistot: epkytellen

Tietoja epkytellen

Epkytellen on Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistyksen blogi. Blogia kirjoittavat yhdistyksen työntekijät. Täältä voit lukea, mitä tapahtuu Seinäjoella ja ympäristössä: kesäyliopistossa, Epanet-tutkimusverkostossa & korkeakouluyhteisössä. Sivumme www.epky.fi. Katso myös www.ucs.fi.

Yhdysvaltain Sonderweg

Nykyisessä keskustelussa ei ymmärretä, että Yhdysvallat on orjuus-, rotu- ja rasismikysymysten poikkeustapaus. Aloitetaan orjuudesta. Perinteisesti orjuus Euroopassa kohtasi esim. sotavankeja tai siepattuja ja orjuuteen myytyjä. Orjan asema ja tietty ihonväri eivät ole yhdistyneet – ihonväri ei ole ollut orjan merkki. Amerikassa ihonväri ja orjan asema yhdistyivät: lähes koko musta väestö oli tuotu sinne orjuuteen.

Kun Yhdysvaltain neekeriorjuus lopetettiin (1865), ihonvärinsä perusteella tunnistettaville annettiin kansalaisoikeudet. Kun Venäjällä lopetettiin viimeisiä eurooppalaisen orjuuden muotoja (1861), kyseessä oli maaorjuus (isännän omistus- ja myyntioikeus sieluihin, muuttokielto ja työvelvollisuus). Entinen maaorja ei ollut ihonväriltään tunnistettava.

Rotuteoretisointi syntyi 1700-luvun jälkipuoliskolla. Transatlanttista orjakauppaa oikeutettiin rotujen hierarkialla. Toiset olivat toisia alempiarvoisia, mikä oikeutti orjuuden. Näin rotukysymys ja musta orjuus olivat osa syntyvän Amerikan Yhdysvaltojen sosiaalista rakennetta. Valkoiset miehet olivat periaatteessa yhdenvertaisia, jokainen oli mister. Euroopassa yhteiskunnan valkoihoisten välille oli vaikeaa rakentaa rotukategorioita. Ero perustettiin yhteiskuntaluokkaan (maata omistamattomat, työväen- ja alaluokka) ja erolle rakennettiin tavat toiseuttaa ja rakenteellisesti sortaa.

Toinen Amerikan erityispiirre on, että se on maahanmuuttajamanner: väestö on tullut kaikkialta maailmasta. Kun valtaa kuitenkin halusivat pitää sen ensinnä saaneet WASPit (white, anglo-saxon, protestant), tuli rotukysymyksestä myös tätä kautta yhteiskunnan ydintä. Kun siirtolaisuutta rajoitettiin 1800-luvulta alkaen, rajoitukset perustuivat myös rotuun. Tätä tehdään siellä yhä.

Maailmansotien takia Eurooppa menetti asemansa. Yhdysvalloilla on taloudellinen, poliittinen ja kulttuurinen hegemonia. Yhteiskunnallisessa keskustelussa ja -tieteessä se näkyy niin, että sikäläiseen yhteiskuntaan perustuvat keskustelut, ongelmanasettelut ja selitysmallit siirretään sellaisinaan Eurooppaan.

Yhdysvalloissa rakenteellinen rasismi tai koulutukseen liittyvä valkoinen etuoikeus ovat ongelma. Rasismi on eriarvoiseen asemaan asettamisen, eli syrjinnän, eräs muoto. Muotoja on useita – ikä, sukupuoli, seksuaalisuus jne. – ja rotu (etnisyys), joka on niistä vain yksi. On ongelma, että rasismia käytetään syrjinnän synonyyminä.

Suomeen nämä ongelmat istuvat huonosti. Rakenteellista rasismia meillä on ollut hyvin vähän: tyyppiesimerkkinä romanien kohtelu. Sen sijaan rakenteellista syrjintää meillä on ollut ja on kohdistuen vaikkapa sosiaaliturvan varassa oleviin (äänioikeuden menetys), maata omistamattomiin (”isännät ja isäntien varjot”), naisiin (esim. palkkaus) tai hipinnäköisten matkustajien rutiiniseen tullitarkastukseen (etninen profilointi).

Puheet koulutuksesta valkoisena etuoikeutena ovat omituisia maassa, jossa kaikille on oppivelvollisuus, ilmainen toisen asteen ja yliopistokoulutus. Jos opinto-ohjaaja neuvoo maahanmuuttajataustaista välttämään yliopistoa, se on ongelma – ei kuitenkaan rakenteellista rasismia tai edes syrjintää. Opon neuvoja ei ole pakko noudattaa.

Yhteiskunnallisia teorioita, kysymyksenasetteluja ja keskusteluja ei voida suoraan siirtää erilaisista yhteiskunnista toisiin.

Markku Mattila
FT, Dos.
Erikoistutkija, Siirtolaisuusinstituutti, Seinäjoen yksikkö

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 14.9.2020.

Positiivista energiaa, hetkessä elämistä ja oivalluksia

Minulle tuli keväällä koronaähky. Ymmärrän kyllä pöpön olevan vakavasti otettava. Alkuun murehdin sitä paljonkin lasteni vuoksi. Olen kuullut aivan tarpeeksi, nähnyt kamalia otsikoita ja kuvia maailman koronatilanteesta. Lomalla halusin heittäytyä huolettomaksi, nauttia helteistä, puutarhan rapsuttamisesta, lasten ilosta rannalla ja vesisodan tiimellyksessä. Halusin unohtaa pelottavat taudit, ilmastonmuutoksen ja ihmisten ahdingon. Onko se väärin? Sainko edes kesälomani ajan keskittyä hyvään ja positiiviseen, olla kiitollinen terveydestä, perheestäni, kodistani ja omasta pihasta ilman syyllisyyttä?

Saamme kohtuuttoman paljon tietoa ja koemme maailman tuskaa. Koemme paineita monesta suunnasta: miten meidän tulisi elää, miltä näyttää, mitä saavuttaa ja miten kasvattaa lapsemme täydellisesti. Kuinka olla enemmän aidosti läsnä, elää hetkessä, hidastaa tahtia, panostaa mielen hyvinvointiin ja olla kehopositiivisia. Ja tietenkin siinä samassa postata täydellisiä somekuvia. Yritä tässä nyt löytää oma polkusi ja kulkea sitä rohkeasti.

Murheensa kullakin. Ennen koronaa kuuntelin kuntosalilla naisten keskustelua tekoripsistä. Miten niiden huolto on kallista, mutta kuinka hävettää olla ilman niitä salilla. Samaan hengenvetoon he pohtivat, miten nuorille tytöille saisi opetettua, ettei tekoripsiä tarvita. Teki mieleni huutaa, että mitäpä jos aikuisena naisena näyttäisitte mallia. Erilaisuus on kaunista ja rohkeasti omana itsenä oleminen vielä kauniimpaa! Minäkin mietin joskus liikaa, mitä toiset ajattelevat. Rakastan värejä ja pukeudun välillä kuin papukaija, vaikka näin neljänkympin lähestyessä pitäisi kai pukeutua hillitymmin harmaaseen ja mustaan. Koronaeristyksen aikaan piristin itseäni kotona laittautumalla värikkäisiin kesähepeneisiin, toimii!

Kuopukseni mankui vuoden haluavansa perustaa kesäkioskin, jotta voisi myydä naapurin lapsille herkkuja leikkimökistään. Äidistä idea kuulosti työläältä. ”Joo-joo, ehkä joskus”, vastasin. Mankuna jatkui. ”Kesällä ehkä”, vastasin lumien sulaessa. Tuli korona. Hyvä syy olla pysyttämättä kioskia.

Omatuntoni kuitenkin kolkutti. Lapsellahan on eteläpohjalaista yrittäjähenkeä. Koronarajoituksia purettiin. ”No tehdään mainokset ja laitetaan kioski”, vastasin. Lapsi oli innossaan, piirsi hinnaston ja suunnitteli myytävät tuotteet. Ylipuhui Muorinkin leipomaan munkkeja.  Lapsi pyöräili ympäri kylää jakaen mainoksia postilaatikkoihin. Opin, kuinka pitäisi heittäytyä lapsen lailla. Ottaa ilo irti heti, eikä joskus myöhemmin. Kioski oli menestys. Välillä asiakkaita oli jonoksi asti. Saamme asua ihanassa naapurustossa, jossa lapsia ja nuoria vilisee joka pihalla.

Suosittelen toteuttamaan niitä haaveita ja ideoita, joista nautit. Tanssi, lue romaaneja, opiskele, ihmettele, laiskottele, nikkaroi tai häärää aamusta iltaan.  Ja tee se kaikki ilman huonoa omatuntoa. Minä aion jatkossakin pukeutua sateenkaaren väreihin ja tanssia hölmösti keittiössä omaksi ja lasteni huviksi.

Sonja Kälvinmäki
koulutussuunnittelija
Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys, kesäyliopisto

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 7.9.2020.

Aiheuttaako nuorten päihteiden käyttö mielenterveyshäiriöitä?

Tuoreiden kouluterveystutkimusten mukaan suomalaisten nuorten tupakointi ja alkoholin käyttö ovat vähentyneet. Sen sijaan kannabiskokeilut ovat yleistyneet. Vuonna 2019 pojista 13 prosenttia ja tytöistä yhdeksän prosenttia oli joskus elinaikanaan kokeillut kannabista. Myös asenteet kannabiksen käyttöä kohtaan ovat muuttuneet sallivammiksi ja käyttöön liittyviä riskejä pidetään aiempaa vähäisempinä. Muiden laittomien päihteiden käyttö nuorten parissa on kuitenkin harvinaista. Etenkin kannabiksen osalta muuntuneet asenteet saattavat ennakoida nuorten kannabiksen käytön lisääntymistä. Tämä saattaa tulevaisuudessa näyttäytyä lisääntyvinä terveysongelmina.

 

Nuoren aivot ovat haavoittuvat

Nuoruudessa tapahtuu laaja-alaista keskushermoston kehitystä ja kypsymistä etenkin etuaivolohkon kuorikerroksen alueella. Alue osallistuu keskeisesti esimerkiksi yksilön toiminnanohjaukseen, impulssikontrolliin ja harkitaan. Tämä siirtymävaihe on hyvin haavoittuva eri päihteiden haitallisille vaikutuksille. Eläinkokeiden perusteella nuoruuden aikainen toistuva kannabiksen käyttö saattaa häiritä keskushermoston herkkiä kypsymisprosesseja. Tällä taas on merkitystä mielenterveyden häiriöiden kehityksen kannalta. Myös yksilön perimällä on suuri vaikutus. Toiset ovatkin perimänsä perusteella haavoittuvampia päihteiden käytön haitallisille seurauksille, kuten esimerkiksi mielenterveyshäiriön kehittymiselle.

Osalle kehittyy päihteiden käytön seurauksena mielenterveyden häiriö. Kirjallisuudessa on kuvattu hyvin esimerkiksi säännöllisen kannabiksen käytön ja psykoosisairauksien välinen yhteys. Tiedetään, että runsas kannabiksen käyttö voi aiheuttaa ohimenevän kannabispsykoosin, joka tyypillisesti ohittuu joidenkin päivien raittiuden ja hoidon myötä. Sen sijaan pitkäaikaisen psykoosisairauden, kuten esimerkiksi skitsofrenian kehittymiselle, nuoruuden aikainen toistuva kannabiksen käyttö nostaa riskin sairastua 2–3-kertaiseksi. Ei voida siis sanoa kannabiksen käytön aiheuttavan skitsofrenian, mutta sen käyttö lisää todennäköisyyttä sairastua.

Mielenterveyden häiriöiden taustalla on usein monia syitä. Päihteiden käyttö nuoruusiässä on yksi mielenterveyden häiriötä aiheuttava tekijä. Sen lisäksi, että päihteiden käytöllä on usein haitallisia vaikutuksia nuoren psykososiaaliseen tilanteeseen ja sitä kautta mielenterveyteen, päihteet voivat suorien biologisten vaikutusten kautta haitata aivojen kehitystä altistaen mielenterveyden häiriöille.

Antti Mustonen
Tutkijatohtori, psykiatriaan erikoistuva lääkäri
Tampereen yliopisto / Seinäjoen Yliopistokeskus

Mauri Aalto
Päihdelääketieteen professori, ylilääkäri
Tampereen yliopisto / Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri

 

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 31.8.2020.

 

Hyvää ruokahalua

Keskellä ruokaa  

Ruoka. Lappaat evästä lautasellesi, avaat suusi, pureskelet ja nielet. Ja seuraava pala ääntä kohti. Yksinkertaista. Vai onko?

Ruokaa on liikaa tai liian vähän. Se on oikeaa tai väärää. Kallista tai halpaa. Ruokavalinnoilla voi vaikuttaa, esimerkiksi karttamalla tai suosimalla tiettyä tuotetta tai yritystä. Ruoka nostattaa intohimoja: Lihaa vai ei, luomua vai tavallista, mitä rasvaa, syödäkö sokeria? Ravitsemustutkijoita on jopa uhkaitu ”väärien” tulosten takia.

Ostoskärry on ruuan lisäksi lastattu arvovalinnoilla. Jos kärryttelijällä on varaa muihinkin perusteisiin kuin hintaan, valintoihin vaikuttavat esimerkiksi ravintosuositukset, kotimaisuus, eläinten hyvinvointi, eettisyys, kestävyys, reiluus, yrityksen maine ja pakkauksen materiaali. Suomalaisena on helppo unohtaa listalta turvallisuus. Sitä olemme tottuneet pitämään selvyytenä.

Maakunnan ruokaosaaminen tekee vaikutuksen

Eteläpohjalaisena minulla on etuoikeus elää keskellä ruokaa. Maakunnan pelloilla lainehtii vilja. Jokusen kilometrin päässä kotoani jalostetaan sikaa, nautaa ja kanaa. Melkein naapurissa tehdään maidosta herkkuja. Perunapellollekaan ei ole pitkä matka. Aika hieno maakunta asua!

Leikin takavuosina tilastoilla. Laskin annoskokoja per asukas, mikäli mitään maakunnassa kasvatettua ruokaa ei myytäisi muualle. Tarkkoja lukuja en enää muista, mutta niitä kilomääriä lihaa, maitoa ja perunoita ei kukaan pysty päivässä syömään. Parasta siis ruokkia muitakin.

En ole ruoka-alan ammattilainen, vain aktiivinen syöjä. Mutta minulla on mahdollisuus kuunnella itseäni viisaampia esimerkiksi alan Epanet-professorien tilaisuuksissa. Yritysten edustajien, tutkijoiden ja muiden alan ammattilaisten keskusteluja seuratessa ei voi kuin ihailla sitä osaamista, mitä tästä maakunnasta löytyy.

Laatua ja kestävyyttä

Suomessa on hyvä, turvallinen, kestävä ja laadukas ruokaketju. Laatu perustuu ennen kaikkea luottamukseen: voimme luottaa kaikkien toimivan mahdollisimman fiksusti ruokaketjun joka lenkissä.

Laatu lähtee maatilalta. Kuten tuttu lypsytilallinen muistutti, lehmistä kannattaa pitää hyvää huolta, sillä vain terve ja hyvinvoiva eläin on tuottava. Sama pätee tietysti kasveihinkin. Niinpä. Rotuminen näkyisi heti kassassa. Laatu ja kestävyys jatkuvat jatkojalostuksessa. Oli kyse sitten jyvästä tai siasta, kaikki pitää saada käyttöön. Tuhlaus vaikuttaisi heti kannattavuuteen. Samaa tarkkuutta ja vastuullisuutta tarvitaan myös logistiikassa ja kaupassa.

Kuluttajallakin on vastuu siitä, mitä ruokaketjussamme tapahtuu. Minä päätän mitä ostan, miten säilytän ja paljonko heitän pois. Ruoka ansaitsee arvokkaan kohtelun.

Ps. Pärjäisitkö töissä maitotilalla? Tutustu videoihin ja käy tekemässä osaamistasotesti https://www.helsinki.fi/fi/ruralia-instituutti/tyotavoilla-tulosta-maitotiloille.

Nina Harjunpää
erikoissuunnittelija
Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys, Epanet-verkosto

 

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 6.7.2020.

Koronakriisin seuraukset – ketterä digiloikka Keniassa

Koronakriisi muuttaa ihmisten ja yritysten käyttäytymistä ympäri maailman. Samalla tavalla kuin Euroopassa ja Suomessa, myös monessa Afrikan maassa tämä kriisi on kiihdyttänyt digitalisoitumista. Tässä muutamia havaintojani Keniasta.

Aluksi on hyvä todeta, että Kenia on Suomea paljon edellä mobiilimaksamisen käyttämisessä. Safaricomin kehittämä mobiiliraha, M-Pesa, on ollut jo vuosikymmen laajasti eri väestönryhmien käytössä. Ihmiset ovat tottuneet hoitamaan puhelimellaan maksamiseen ja rahan siirtämiseen liittyviä toimia. Tottumus on varmasti osaltaan auttanut, koska nyt, äkillisen yhteiskunnan pysähtymisen ja sosiaalisten kontaktien välttelyn takia, kenialaiset kuluttajat ovat nopeasti omaksuneet erilaisten digitaalisten palveluiden käytön. Myös yritykset ovat pystyneet nopeasti kehittämään uusia palveluja.

Keniassa on toiminut jo muutaman vuoden Jumia-verkkokauppa-alusta, joka tarjoaa mahdollisuuden ostaa niin palveluja, matkalippuja, ruokatilauksia kuin myös Carrefour-kauppaketjun päivittäistavaratuotteita. UberEast on toimittanut ravintoloiden ruokatilauksia koteihin. Hieman kärjistäen voi kuitenkin sanoa, että nämä ovat palvelleet lähinnä varakkaimpia ihmisiä pääkaupungin Nairobin paremmilla asuinalueilla. Koronakriisi on tuonut verkkokaupan ja kotiin tilaukset myös muun väestön saataville, ja jopa maaseudulle. Esimerkiksi Copia-verkkoalustan kautta yli 5 000 pienyrittäjän on mahdollista saada tuotteensa myyntiin ympäri maan. Palvelun kautta myös esimerkiksi ulkomailla asuvien on mahdollista tilata maaseudulla asuville sukulaisilleen tuotteet kotiovelle toimitettavaksi.

Kasvanut verkkokauppa ei liity vain vähittäiskauppaan. Ihmiset viettävät paljon aikaa kotona ja ovat innolla tutustuneet verkko-ostamisen mahdollisuuksiin. Apteekki- ja kosmetiikkatuotteitakin on mahdollista tilata verkon kautta. Esimerkiksi äitienpäiväksi moni pienyrittäjä oli tehnyt helposti tilattavia lahjapaketteja, jotka toimitettiin suoraan kotiovelle. Siinä missä Suomessa kiistellään ravintoloiden mahdollisuudesta myydä alkoholia ulos, Keniassa verkosta tilattavan alkoholin kotiin kuljetus on yhden klikkauksen päässä.

Keniassa on jo vuosikymmenen ajan ollut kova tekniikkabuumi, ja Nairobista on puhuttu uutena ’Silicon Walleyna’. Vahvasti näyttää, että koronakriisi on tuonut uuden kysynnän digitaalisille palveluille. Siinä missä yksityinen sektori on ollut ketterin toimija, uskon vahvasti, että seuraava loikka tapahtuu julkisten palveluiden digitalisoimisessa, ja jonot konttoreilla jäävät historiaan. Olisiko tässä jotain, missä myös suomaiset voisivat toimia kumppaneina?

Tutkijatohtori, KTT Paula Linna työskentelee Vaasan yliopiston Seinäjoen yksikössä. Hänen tutkimuksensa kohdistuu erityisesti kasvuyrittäjyyteen ja siihen, miten skaalata liiketoimintaa kehittyvien maiden vähävaraisilla markkinoilla.

Puheenvuoro on julkaisut Ilkka-Pohjalaisessa 29.6.2020.

 

Tokentumiskykyä ja tukea tarvitaan

Aurinko paistaa ulkona, ikkunaruudusta valo heijastaa eikä ulkoa sisään katsomalla ikkunaruutua juuri huomaakaan. Pikkulintu lentää päin ikkunaa, tipahtaa maahan – näyttää kuolleelta tai ainakin pökertyneeltä. Pari lasta juoksee katsomaan tapahtunutta. Huomaavat, että lintu on hengissä. Rohkeampi lapsista ottaa linnun käteensä, lämmittää sitä hetken – juoksee lintu kädessään ja heittää sen ilmaan ja lintu lähtee lentoon!  Pysähtyy ensimmäiselle puun oksalle, mutta hetken kuluttua jatkaa matkaa lentäen. Lintu tokeni saadessaan lapsilta apua, olisi toennut ehkä ilman apuakin, hitaammin tosin.

Tänä kummallisena keväänä on tarvittu joustavuutta ja sopeutumiskykyä – tokentumiskykyä, jota resilienssiksi kutsutaan. Sitä toisilla meistä on enemmän, toisilla vähemmän, mutta kaikki olemme joutuneet pakon edessä tokentumiskykyämme kehittämään. Kun koronakevään ensi järkytyksestä olimme selvinneet, useat meistä alkoivat heti jo nähdä valopilkkuja ja pohtia, mitä hyvää tämä aika jättää jälkeensä.

Ihailen monien suomalaisten perheiden joustavuutta ja sopeutumiskykyä. Ei voi olla yksinkertaista järjestää koulunpito lapselle ja oma etätyöskentely ja lisäksi huolehtia ruokahuollosta ja kenties myös isovanhempien asioista samaan aikaan. Luovuus, loistavat toteutukset ja toimintatarmo ovat saaneet aikaan innovatiivisia ratkaisuja; parissa päivässä koulujen, korkeakoulujen ja yliopistojen opetus siirrettiin etäopetukseksi.

Moni tukea tarvitseva ihminen on joutunut elämään tänä keväänä eristyksissä, asumisyksikössään tai kodissaan. Osa heistä ei ymmärrä, mistä eristäminen johtuu, osalla ei ole käsitystä, miten kauan tilanne kestää. Ja osa asuu yksin, ilman avustajaa, ilman terapiaa, ilman työtoimintaa, ilman ystäviä. Erityisesti yksin asuvat kehitysvammaiset ja verkkopalvelujen ulkopuolella elävät ovat erittäin alttiita kokemaan turvattomuutta, yksinäisyyttä ja pelkoa, ja mahdollisesti sairastumaan masennukseen.

Karanteenilla turvataan kansalaisten terveyttä ja hengissä säilymistä, ehdottoman hyvä niin. Koronakaranteeni ei kuitenkaan ole ollut kaikille terveyden kannalta hyvä ratkaisu. Sain viestin äidiltä, joka kertoi tyttärestään. Tytär on tarvinnut paljon tukea liikkumiseen ja ruokavaliosta huolehtimiseen, hänellä on ollut jo aikaisemmin hengitysoireita, jonka takia pelko tartunnasta on suuri. Osallisuutta edistävä ja tukea tarjoava toiminta on nyt tauolla. Tälle äidille en voi vastata, että resilienssi = joustavuus ja sopeutuminen kasvaa! Miten laskemme hintalapun ja tukieurot, kun paikkaamme koronan aiheuttamia inhimillisiä vaikutuksia.

Onneksi koronalle ei tarvitse etsiä syyllisiä, yleensähän olemme tavanneet niin tehdä kriisien jälkeen. Virukset tulevat ja menevät omia aikojaan ja ihmiskunnan selviämiseen kriisistä vaikuttaa toipuminen tai tokentumiskyky, jota on rakennettu niin sanottuina hyvinä aikoina. Olemme oppineet resilienssistä paljon, nyt tulisi myös oppia myös toisesta psykologisesta ilmiöstä, attribuutiosta eli siitä, millaisia merkityksiä me annamme tämän kevään tapahtumille ja miten omaa käyttäytymistämme selitämme.

Kevään shokki on osalle meistä ollut liian suuri, kaikille ei voi sanoa, että nyt on kasvun paikka ja valoa näkyvissä. Osa meistä tarvitsee ja tulee tarvitsemaan paljon tukea ja apua, jotta elämisen mahdollisuus voisi jatkua. Välitetään toisistamme!

 

 

Elina Kontu
Professori (autismikirjo ja kehitysvammapsykologia)
Tampereen yliopisto

 

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 23.6.2020.

 

Ps. Tutustu myös Koskettavat viesti kohtaamisissa -webinaarin materiaaleihin.

 

 

Kestävää puurakentamista kehittyviin maihin

Ilmastopakolaisuus arkipäivää

Ilmastonmuutos ja sen torjumiseksi tehtävät toimenpiteet alkavat vaikuttaa kaikkeen ihmisen toimintaan, mm. asumiseen, liikkumiseen ja ruuan tuotantoon. Erityisesti EU:ssa ilmastonmuutoksen torjumiseen ja hiilidioksiditason nousun hidastamiseen etsitään monin tavoin ratkaisuja, ja siihen ohjataan rahoitusta. Viimeisimpäni esimerkkinä on koronapandemian jälkeiseen elvytykseen suunnattu rahoitus, johon ollaan sitomassa vihreän talouden edistämisen toimenpiteitä.

Pakolaiskysymys liittyy läheisesti ilmastonmuutokseen. Maapallolla on alueita, jotka ovat muuttuneet asuinkelvottomiksi kuivuuden ja kuumuuden vuoksi. Tämä on lisännyt ja tulee jatkossa lisäämään pakolaisuutta. Ilmastopakolaiset ovatkin määrällisesti suurempi joukko kuin sodan vuoksi kotinsa jättäneiden joukko.

Vähähiilistä rakentamista pakolaisleireille

Seinäjoen yliopistokeskuksen Tampereen yliopiston kaupunkilaboratoriossa on alettu pohtia, miten suomalainen vähähiilinen puurakentaminen sopisi pakolaisleireille siirtymäkauden asunnoiksi. Etelä-Pohjanmaalla onkin käynnistetty KERAKE-hanke puurakenteisen rakennuksen konseptin suunnittelemiseksi pakolaisleireille.

Puu on terveellinen, kestävän kehityksen mukainen ja hiiltä sitova rakennusmateriaali. Puun arvo rakennusmateriaalina on siten nousussa. Se toimii hiilivarastona sitoen hiiltä itseensä koko rakennuksen käytön ajan ja sen jälkeenkin riippuen käyttötarkoituksesta.

Suunnitteluprojektiin on saatu rahoitusta Euroopan aluekehitysrahastolta (EAKR). Tavoitteena on konseptoida pakolaisleireille ja jälleenrakennusalueille soveltuva siirrettävä, muuntojoustava puurakennus, jossa on käytetty hiilivapaita rakennusratkaisuja. Uudella konseptilla pyritään edistämään innovatiivisten hiilivapaiden rakennusten markkinoille pääsyä.

Yrityksiä mukaan suunnitteluun

Konseptin suunnittelun tueksi kootaan toimijaryhmä, johon tarvitaan paikallisia puurakentamiseen erikoistuneita yrityksiä, rakennusmateriaalien tuottajia mm. puu, metalliosat, vesi/viemärimateriaalit ym. sekä talotekniikan ratkaisuja tuottavia toimijoita.

Pitkällä aikavälillä tavoitellaan muutosta kehittyvien maiden rakentamiskulttuuriin. Esim. Aasian alueella on suuret markkinat, joille pääseminen mahdollistaa puurakennusalan tuotannon ja viennin merkittävän laajentumisen.

Euroopan aluekehittämisrahaston (EAKR) lisäksi Seinäjoen yliopistokeskus, Seinäjoen kaupunki ja Tampereen yliopisto rahoittavat kaksivuotista hanketta.

 

Virpi Palomäki, FT
Tampereen yliopisto
Rakennetun ympäristön tiedekunta

 

Otsikkokuva on havainnekuva suunniteltavasta rakennuskonseptista, kuva Mari-Sohvi Miettinen, TAU/Arkkitehtuuri

Etelä-Pohjanmaalle rakentuu kansallisesti merkittävä proteiiniosaamisen keskittymä

Kestävässä ruokajärjestelmässä kuluttajat valitsevat ruokaa, joka on tuotettu alkutuotannosta lähtien raaka-aineita viisaasti käyttäen.  Proteiiniosaaminen on kestävän ruokajärjestelmän ydinosaamista. Tätä tavoitetta palvelee myös Etelä-Pohjanmaalle rakentuva proteiiniosaamisen keskittymä, jota rakennetaan yhteistyössä Seinäjoen ammattikorkeakoulun ja Turun yliopiston kesken.

Uusien ja olemassa olevien proteiinilähteiden resurssitehokas hyödyntäminen ja jalostusasteen kasvattaminen ovat sekä kansainvälisesti että kansallisesti elintarvikeyrityksiä kiinnostava uuden liiketoiminnan alue. Elintarviketeollisuus onkin viimeisten vuosien aikana aktivoitunut kasviproteiinipohjaisten tuotteiden, kuten kaura, härkäpapu ja peruna, kehittämisessä ja kaupallistamisessa. Lisäksi kiinnostuksen kohteina ovat olleet kala- ja lihapohjaiset raaka-ainevirrat, kuten särkikalat sekä lihan- ja kalanjalostuksessa syntyvät proteiinijakeet.

Eteläpohjalaista osaamista rakennetaan pitkäjänteisesti tutkimus- ja kehityshankkeilla, joissa on mukana myös alan eteläpohjalaisia ja muita suomalaisia yrityksiä. Hankkeiden myötä rakennetaan niin teknologista ja kemiallista kuin aistinvaraistakin osaamista erilaisten proteiiniraaka-aineiden ominaisuuksista ja soveltuvuudesta uusiin tuotekonsepteihin. Ammattikorkeakoulun uusi elintarvikelaboratorio mahdollistaa hanketyöntekijöille ja opiskelijoille ajanmukaiset työskentelyolosuhteet opetus- ja tutkimustoimintaan. Proteiiniosaamista siirretään yritysten lisäksi myös osaksi ammattikorkeakoulusta valmistuvien ammattitaitoa, sillä useampi opiskelija tekee hankkeisiin liittyviä projektiopintoja tai opinnäytetyötään.

Proteiinille on kysyntää

Uusi osaamiskeskittymä hyödyttää alueen elinkeinoelämää monipuolisesti. Proteiinilähteisiin liittyvän kysynnän kansainvälisen trendin odotetaan jatkuvan, joten tulevaisuudessa tarvitaan yhä enemmän alaan liittyvää osaamista ja osaajia. Eri proteiinijakeiden maailmanmarkkina on tutkimusten mukaan kasvamassa lähes kolminkertaiseksi 2020-luvun puoliväliin mennessä. Etelä-Pohjanmaalla on erittäin vahva elintarvikesektori, joka pystyy tuottamaan suuria määriä laadukkaita proteiinijakeita kansallisille ja kansainvälisille markkinoille. Hankkeiden myötä alueelle muodostuu jatkuvasti kehittyvä toimintaympäristö, jossa syntyy tulevaisuuden tuoteinnovaatioita. Lisäksi alueen proteiiniosaamisella voidaan parantaa erityisesti alihyödynnettyjen proteiinijakeiden jalostusarvoa, sekä pienentää ilmastovaikutusta. Alan kasvun ja kilpailukyvyn kannalta jalostusarvon kasvattamien on tärkeää.

Monipuolinen, kestävä ja tehokas kotimaisten proteiinilähteiden käyttö parantaa ympäristö- ja terveysvaikutuksiensa lisäksi myös valkuaisomavaraisuutta osana maamme huoltovarmuutta. Tämän tärkeyden ovat viime aikojen poikkeukselliset olosuhteet osoittaneet.

Minna Rotola-Pukkila ja Anu Hopia / Turun yliopisto

Jarmo Alarinta, Karri Kallio ja Markus Ojala / Seinäjoen ammattikorkeakoulu

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 15.6.2020.

 

 

Lisää ihmistä!

Työperäisestä, tai virallisemmin kai työperusteisesta, maahanmuutosta ollaan montaa mieltä, eikä kansainvälinen liikkuminen ole viime kuukausina ollut kovin suuressa huudossa muutenkaan. Rivisuomalainenkin kuitenkin huolestui kuullessaan, että tulevan kesän kasvis- ja marjasadot uhkaavat jäädä korjaamatta koronan aiheuttamien eri maiden välisten liikkumisrajoitusten takia, pääosa tilojen kausityöntekijöistä kun tulee Suomen ulkopuolelta. Mistä nyt kesän makuja talven varalle?

Kenenkään ei pidä vähätellä huolta viljelijöiden toimeentulosta ja ruokatuotannon omavaraisuudesta. Silti on jotenkin ironista, että huolestumme vasta, kun oma lautasemme tyhjenee.

Palataanpa viime vuoteen, kun pula osaavasta työvoimasta ja ylipäätään ennusteet väestöpohjan supistumisesta kohahduttivat kansaa. Monesta suunnasta tuotiin esiin, että maamme kantokyky ei kestä ilman maahanmuuttoa, olipa kyse työtä tekevien käsiparien tai palveluita rahoittavien veronmaksajien määrästä. Liian vähälle huomiolle keskusteluissa on jäänyt se, että henkilöresurssi, josta puhutaan, ei ole vain joukko hitsareita, koodareita tai lääkäreitä. Kyse on ihmisistä, joilla on elämää myös työn ulkopuolella.

Kieli liittää yhteisöön

Tämä kevät on muistuttanut meitä siitä, että ihminen tarvitsee ihmistä. Yhteisön ja yhteiskunnan osana oleminen liittyy vahvasti kykyyn viestiä ymmärrettävästi muiden yhteisöön kuuluvien kanssa. Suomeen muista maista töihin tulevien on siis tärkeää osata suomea tai ruotsia tullakseen yhteiskunnan täysivaltaisiksi jäseniksi. Kielikoulutus on ensiarvoisen tärkeää, mutta sitä ei ole riittävästi tarjolla. Etelä-Pohjanmaalla on kuntia, joissa asuu verrattain paljon työperusteisia maahanmuuttajia, mutta joissa ei silti ole esimerkiksi kansalaisopistoissa tarjolla suomen kielen kursseja. Toisaalta maakunnan joissain opistoissa on tarjolla useampia eritasoisia kursseja ja toteutusmuotoja.

Haasteita opetuksen järjestämiseen Etelä-Pohjanmaalla ja tuovat pitkät välimatkat kansalaisopistoissa, jotka palvelevat eri kuntien asukkaita. Lisäksi pätevien suomea toisena kielenä opettavien tuntityöläisten löytäminen alueelta ei ole helppoa. Etelä-Pohjanmaalla kielikoulutusmahdollisuuksien lisääminen voisi olla kuntien, koulutuksen järjestäjien ja yritysten yhteistyöponnistus.

Työn perässä toiseen maahan muuttava henkilö on helppo mieltää ammattinsa kautta. Se vain on harmillisen kapeakatseista, koska ammatillisuus on vain osa ihmisen elämää ja olemusta. Jos halutaan ihmisiä Suomeen työtä tekemään, ja etenkin, jos heidän halutaan jäävän tänne satokauden yli tai pysyvästi väestökehityksen laskevaa trendiä kääntämään, on aika avata silmät sille, mitä muuta annettavaa heillä on yhteiskunnalle. Siis sitä, mitä nyt kuka tahansa meistä tekee vapaa-ajallaan tai haaveilee tekevänsä ”sitten kun”. Vaikka ostavansa tuoreita mansikoita suoraan tilalta.

Henna Jousmäki
tutkijatohtori
Tampereen yliopisto

 

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 8.6.2020.

 

Henna Jousmäki (2020). Kielestä kiinni? Työperusteisten maahanmuuttajien kieli- ja kulttuurikoulutusmahdollisuudet Etelä-Pohjanmaalla. Selvityshankkeen raportti.

Linkki raporttiin

 

 

Historiatiedottomuus

Nyt moititaan nuoria!

Kummia kuuluu maamme koululaitoksesta. Kansakuntamme toivot tuntevat huonosti viime maailmansodan. Korkeakouluihin tulvii opiskelijoita, jotka eivät oikein tiedä, kuka hyökkäsi minne ja ketkä liittoutuivat keskenään. Omien sotiemme kronologiakin on epäselvä. Päättyikö sota Moskovan rauhaan? Vai Pariisin? Vai ehkä Paasikiven–Kekkosen? Englanti oli sodassa mukana, eikö niin? Varmaankin hyvien puolella – siis meidän. Mutta kuka oli pääministeri? Roosevelt vai Chamberlain? Ei kai sentään Mannerheim?

Ei sentään. Kaiken tämän koulu kyllä opettaa, ja jotkut myös oppivat. Koulu on hyvä opettamaan faktoja, ja vaikka niitä ei opettelisi, yksityiskohdat voi tarkistaa verkosta. Nykyään erittäin helposti. Ulkoa luettu tieto on kuitenkin vain pieni osa syvempää ajallisuuden ymmärrystä, jota nimitetään historiatietoisuudeksi. Sitä nuorilta puuttuu.

Moni on pahasti hukassa, jos pyydetään kertomaan, millaisesta henkisestä asetelmasta sotaan lähdettiin; mitä eri-ikäiset ja maan eri puolilta tulleet suomalaiset ajattelivat venäläisistä ja mitä venäläiset meistä. Mitä oli talvisodan henki? Ja nyt jymy-yllätys: vielä vaikeampaa nuorten on selittää suhdettamme sodanjälkeiseen Neuvostoliittoon.

Kyvyttömyys ymmärtää erikoislaatuista ja monivuosisataista suhdettamme itänaapuriin johtuu siitä, että tällaisia asioita ei opita koulussa. Kyse on harmaasta tiedosta: sellaisista ajattelutavoista ja tulkinnoista, joista tullaan tietoiseksi elämällä osana yhteisöä ja kulttuuria.

Mitä tapahtui historiatietoisuudelle?

Suuret ikäluokat elivät nuoruutensa sodan kokeneiden ihmisten keskellä. 1960- ja 1970-lukujen lapset kohtasivat sotakokemukset isovanhemmissa ja sotaveteraaneissa. Nyt sodan päättymisestä on kolme sukupolvea. Ani harvalla yläasteikäisellä on lähipiirissä yhtään sota-ajan nähnyttä. Verkosta ja elokuvista ei saa samaa ymmärrystä.

Mitä siis tapahtui historiatietoisuudelle? Ei yhtään mitään. Yksikään sukupolvi ei ole kovin syvällisesti ymmärtänyt yli 75 vuotta vanhoja asioita. Kuinka elävä kuva sortokausista oli 1970-luvun peruskoululaisella? Mahtoiko viime sotien rintamamiehillä olla yhteinen tietoisuus 1860-luvun kriiseistä? Se Oolannin sota oli kauhia, mutta Taiping-kapinasta tai kolmoisliiton sodasta oli tuskin kuultu.

Nyt näen sieluni silmin lukijoita tiuskimassa: eihän tällaisia ö-luokan selkkauksia voi verrata II maailmansotaan! Jospa kuitenkin vertaillaan: Taiping-kapinassa kuoli varovaisten arvioiden mukaan 20–30 miljoonaa ihmistä. Kolmoisliiton sota on hyvä kandidaatti maailman verisimmäksi kansantuhoksi. Siinä Paraguayn miespuolinen väestö tapettiin paljon perusteellisemmin kuin juutalaiset holokaustissa.

Nykynuoret eivät ole yhtään historiatiedottomampia kuin isovanhempansa tai sukupolvet ennen heitä. Historiatietoisuus ohentuu kovin heiveröiseksi, kun tapahtumat jäävät yli kolmen sukupolven taa. Hyvä vai huono uutinen? Vai ei uutinen ollenkaan? Ajan hammas on armoton. Asiat unohtuvat ja hautautuvat. Historioitsijalle siinä on jotain hyvääkin. Siksi meitä tarvitaan: jotta emme unohtaisi.

Sulevi Riukulehto
Aluehistorian ja kulttuuriperinnön tutkimusjohtaja
Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti

 

Juttu on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 1.6.2020.

Kuvat Katja Marttunen