Yliopistokeskuksen terhakat joukot etsivät aina välillä tutkimuksiinsa vapaaehtoisia koekaniineja, joita metsästetään rauhanomaisin välinein myös tästä lähipiiristä. Olen ehtinyt olla mm. keski-ikäisen naisen prototyyppinä virtuaalimaailmassa ja lounastajana muuttuvassa ruokailuympäristössä. Keväällä ilmoittauduin noin 300 muun eteläpohjalaisen uskalikon joukkoon geenitutkimukseen. Siinä tutkitaan, lisääkö tieto geeniperimästä motivoitumista terveyttä edistäviin elämäntapoihin. Uskallusta tämä koe-eläinkokemus vaatii aikaisempia osallistumisiani enemmän siksi, että nyt otetaan mm. verinäytteitä, mittaillaan ympärysmittoja ja – hui kauhistus – rasvaprosentteja!
Geeniperimäänsä ja tautimahdollisuuksiansa voi aika näppärästi arvuutella tutustumalla vanhempiensa reseptivalikoimiin tai ihan vain katsomalla peiliin. Ainakin minun kuvani kirkuu kolesterolia ja diabetesta. Silti mahdollinen tieto korkeaan kolesteroliin ja Alzheimerin tautiin altistavasta geenistä saattaa kolahtaa. Siksi kaikkien tutkimukseen osallistujien täytyi aluksi osallistua geeniperimää käsittelevälle luennolle. Sen jälkeen annettiin vielä miettimisaikaa ennen lopullista päätöstä lähteä mukaan tutkimukseen. Osa saa tietää geeninsä tutkimuksen alussa ja osa lopussa. Sekin vaihtoehto on annettu että tietoa ei tarvitse ottaa vastaan ollenkaan.
Yksi keväinen lauantai kului Y-talon laboratoriossa. Siellä valutettiin verta putkiloihin kolmeen eri kertaan. Kaikkiaan putkiloita taidettiin täyttää yli kymmenen. Välillä haastateltiin ja mittailtiin. Aamupäivä vierähti yllättävän nopeasti, sillä tekemistä ja hyvää seuraa riitti. Koko joukko on jaettu useammalle päivälle. Minun kanssani saman lauantain oli valinnut noin 60 muuta. Ei voinut kuin ihailla järjestelyjen sujuvuutta. Tutkijoiden on muistettava suunnitella ja hoitaa monta yksityiskohtaa, jotka huomaa vain silloin, jos ne menevät pieleen.
Tutkimus jatkuu puolitoista vuotta. Verta valutetaan putkiloihin vielä ainakin kahdesti. Lisäksi tarjolla on muitakin aktiviteetteja. Pari päivää sitten sähköpostiin ilmestyi pyyntö täyttää ruoka- ja liikuntapäiväkirjoja. Menossa taitaa olla elämäni terveellisin viikko, heh heh. Eilisellä markettikäynnillä pullahyllyn kutsu kuului huomattavasti laimeampana kuin yleensä.
Tutkimuksesta löytyy juttu nettisivuiltamme.
P.S. Kehtaisko kuvan annoksesta kertoa ruokapäiväkirjassa? 
– Nina Harjunpää –
Epkytellen 