Kerrosviljely tuottaa ruokaa hallituissa olosuhteissa ilman peltoa

Tekniikkaa apuna käyttäen voidaan tuottaa ruokaa uudella tavalla ja jopa ilman peltoja. Esimerkkejä tällaisesta tuotannosta ovat kasvien vertikaaliviljely eli olosuhdehallittu kerrosviljely, sekä solumaatalous. Kerrosviljelyssä kasveja tuotetaan sisätiloissa monessa kerroksessa ja kasvatustilan olosuhteita, kuten lämpötilaa, ilmankosteutta ja valaistusta, hallitaan automatiikan avulla. Solumaatalous puolestaan sisältää eläinten rehun tai ruoka-aineiden tuottamisen mikrobeja tai kasvisoluja hyödyntäen.

Näitä tuotantotapoja tutkitaan maa- ja metsätalousministeriön Hiilestä kiinni -ohjelman rahoittamassa ja Luonnonvarakeskuksen, VTT:n ja eniferBion toteuttamassa  Ruokaa ilman peltoja -hankkeessa. Hankkeen tavoitteena on luoda uusista viljelyvaihtoehdoista paikallista, ympäristöystävällistä liiketoimintaa. Tutkittavilla tuotantotavoilla voi olla mahdollista vähentää kasvihuonepäästöjä jopa 90 % verrattuna perinteisiin tuotantojärjestelmiin. Samalla viljelysmaata vapautuu muuhun käyttöön, mikä voi auttaa myös luonnon monimuotoisuuden säilymistä.

Eritysosaamista tarvitaan

Kasvihuonetuotannossa tekniikka ja kasvatusolosuhteiden hallinta kehittyvät jatkuvasti ja tarjoavat uusia mahdollisuuksia. Esimerkiksi energiaratkaisut ovat kehittyneet ja uusiutuvaa energiaa ja energiatehokkaita ratkaisuja, kuten led-valaistusta, voidaan hyödyntää kasvatuksessa.

Kerrosviljelyssä tekniikka on vielä edistyneempää kuin kasvihuoneissa. Kerrosviljelyssä kasvatusolosuhteiden hallinta on automatisoitu ja ravinteita ja vettä kierrätetään tehokkaasti. Satoa voidaankin saada enemmän ja energiaa ja vettä kuluu vähemmän kuin avomaalla tai perinteisessä kasvihuoneviljelyssä. Säästö voi olla jopa useita kymmeniä prosentteja.

Kerrosviljely vaatii yrittäjältä erityisosaamista. Hallitsemalla kasvatusolosuhteita voidaan tuottaa tasalaatuisia tuotteita ympäri vuoden. Menetelmällä voitaisiin tuottaa myös proteiinikasveja, kuten papuja, ympäri vuoden ja siten korvata ruoan tuontia Suomeen. Uusien kasvien viljelystä ja Suomeen sopivista lajikkeista on kuitenkin niukasti tutkimustietoa ja osaamista.

Kerrosviljelyn hakiessa omaa paikkaansa varteenotettavimpia vaihtoehtoja lienevät suuren katetuoton antavat kasvit ja erikoiskasvit, joille on kysyntää. Myös kasvin rakenteella on merkitystä. Esimerkiksi matalat kasvit soveltunevat korkeita paremmin kerrosviljelyyn, koska ne vievät korkeussuunnassa vähemmän tilaa kuin korkeat kasvit.

Rahoitusta ja asiantuntemusta tarvitaan

Kerrosviljelyn aloittaminen vaatii mittavia investointeja kasvatustiloihin, joten tuotannon taloudellinen kannattavuus, rahoitusvaihtoehdot ja riskit on arvioitava tarkkaan. Kannattavuuteen vaikuttavat muun muassa viljeltävä kasvi ja sen hinta markkinoilla, satotaso, tuotannon kustannukset, energiatehokkuus sekä mahdollisuus hyödyntää paikallisia biotalouden sivuvirtoja tuotantopanoksina ja arvoketjuja tuotannon markkinoinnissa.

Kerrosviljelystä ja sen kaupallisesta potentiaalista tarvitaankin lisää tietoa. On selvitettävä muun muassa lannoitteiden ja kasvualustojen tuotantoketjut, energian lähteet ja uusilla tuotteilla saatava arvonlisä, jotta viljelyn lähtökohdat ovat mahdollisimman edulliset. Uusien kasvien viljely voi tuoda arvoketjuihin myös uudenlaisia toimijoita, kuten jatkojalostajia.

Jarkko Niemi
tutkimusprofessori
Luonnonvarakeskus

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 13.12.2021.

Leipäjuustolla maailmankartalle

Kotijuusto, leipäjuusto, vinkujuusto, juustoleipä, kitinäjuusto. Lapsuudesta tutulla herkulla on monta nimeä. Käytetyt nimet vaihtelevat sen mukaan, mitä nimitystä syöjän kotiseudulla käytetään. Voipa jopa olla, että puhutaan ihan eri tuotteesta, kuten itselleni on käynyt kotijuuston kohdalla. Minulle se on leipäjuustoa.

Ruokatuotteen nimi voidaan suojata. Tätä varten on ollut jo vuodesta 1993 lähtien käytössä eurooppalaisten maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden yhteinen nimisuojausjärjestelmä. Sen tarkoituksena on suojata tuotteita vakiintuneen nimen väärinkäytöltä ja ruokaväärennöksiltä. Nimisuoja on samalla myös laadun tae, sillä tuotteen alkuperä, raaka-aineet ja valmistusmenetelmä on avattu kuvauksessa tarkasti.

Nimisuoja näkyy pakkauksessa

Nimisuojajärjestelmässä on kolme erilaista merkkiä, joiden alle nimisuojatut tuotteet voivat sijoittua: suojattu alkuperänimitys (SAN), suojattu maantieteellinen merkintä (SMM) ja aito perinteinen tuote (APT). Nämä eroavat toisistaan siten, että suojattu alkuperänimitys ja suojattu maantieteellinen merkintä kiinnittyvät jollakin tavalla tiettyyn maantieteelliseen alueeseen. Aito perinteinen tuote -merkinnän saanut tuote puolestaan sitoutuu perinteiseen tuotantotapaan tai reseptiin, eli sitä voidaan valmistaa missä vain EU:n alueella ja käyttää merkkiä, kunhan seurataan rekisteröityä valmistusmenetelmää.

Suomalaiset ovat jääneet suojauksessa peränpitäjiksi. Euroopassa nimisuojauksen saaneita tuotteita on yli 3 500, mutta niistä on Suomessa vain 12. Esimerkkinä voi mainita Lapin puikulan, Puruveden muikun, Kainuun rönttösen ja suomalaisten parhaiten tunteman Karjalanpiirakan. Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti ja Turun yliopiston Brahea-keskus selvittivät vuonna 2018 kuluttajakyselyllä, miten hyvin kuluttajat tunnistavat nimisuojamerkkejä. Niitä muisti nähneensä alle 10 prosenttia vastaajista. Moni suojausjärjestelmään kuuluva tuote oli nimenä tuttu, kuten esimerkiksi Champagne tai Prosciutto di Parma.

Vaikka Suomessa merkki ei olekaan tunnettu, maailmalla tilanne on toinen. Esimerkiksi Italiassa ja Ranskassa merkkiä pidetään yleisesti takeena tuotteen laadusta ja alkuperästä. Meillä on siis olemassa EU:n mittakaavassa valmis ja käyttökelpoinen brändi, jota emme Suomessa ole osanneet hyödyntää. Hyötyä olisi eritoten elintarvikkeiden viennissä, mutta myös tänne tulevat matkailijat voisivat ostoksilla nähdä tutun merkin ja tietää siten, että kyse on paikallisesta erikoisuudesta.

Parhaillaan Ruralia-instituutti ja Brahea-keskus sekä Maa- ja kotitalousnaiset etsivät ja miettivät yhdessä yritysten kanssa, mille tuotteille voitaisiin hakea nimisuojaus. Ruokaviraston rahoittama #nimisuoja2025 -ruokaketjuhanke tukee sekä hakuprosessissa että haluaa lisätä tietoisuutta merkistä. Yksittäinen yritys ei nimisuojausta voi hakea, vaan se vaatii aina hakijaryhmittymän.  

Pohjalaisuus ja leipäjuusto osataan liittää yhteen muuallakin Suomessa, joten meidän kannattaa nostaa sitä esille. Parhaillaan kootaan hakijaryhmittymää, johon leipäjuuston brändäyksestä kiinnostuneet voivat liittyä. Aiheesta löytyy lisätietoja aitojamakuja.fi/nimisuoja -nettisivulta.

Päivi Töyli
projektipäällikkö, joka toimii valtakunnallisissa ruoka-alan hankkeissa
Turun yliopisto, Seinäjoen yliopistokeskus

Puheenvuoro on julkistu Ilkka-Pohjalaisessa 15.11.2021.

Vaatii rohkeutta olla innovatiivinen

Olen italialainen, kolmen lapsen äiti ja koulutukseltani ruoka-alaan erikoistunut taloustieteilijä. Olen aiemmin työskennellyt esimerkiksi YK:n Elintarvike- ja maatalousjärjestössä (FAO) ja Maailman ilmatieteen järjestössä (WMO).

Minua voi kuvata ihmiseksi, joka rakastaa numeroita. Ja Suomea! Suomella on erityinen paikka sydämessäni. Olen asunut ja työskennellyt Suomessa aiemminkin muutaman kuukauden – ja aina halunnut palata. Lieneekö kyseessä ollut kohtalo vai onnenpotku, kun satuin lukemaan työpaikkailmoituksen Helsingin yliopiston sivuilta. Hain paikkaa, ja suureksi ilokseni valintaryhmä luotti minuun ja osaamiseeni. Aloitin tammikuussa työni Ruralia-instituutissa ja Epanet-verkostossa Etelä-Pohjanmaalla.

Tehtävänäni on johtaa tutkimusryhmää, joka keskittyy yrittäjyyden ja innovaatioiden rooliin ruokajärjestelmän kestävyysmuutoksessa. Tausta-ajatus on, että yritykset voivat tehdä paljon vauhdittaakseen muutosta ja samalla omaa liiketoimintaansa. Koronan takia en ole vielä voinut lähteä kotikaupungistani Bolognasta, mutta onneksi on olemassa internet ja videoneuvotteluyhteydet. Olen perehtynyt Etelä-Pohjanmaan ruoka-alan toimijoihin tutkimalla verkkosivuja ja keskustelemalla lukuisten ihmisten kanssa. Alan yritysten – kuten esimerkiksi Atria, Valio, Altia/Koskenkorva, Kyrö Distrillery ja Juustoportti – määrä ja monipuolisuus on tehnyt minuun suuren vaikutuksen.

Etelä-Pohjanmaalla on yksi Suomen johtavista elintarvikeklustereista. Kestävien ruokajärjestelmien kehittäminen on keskeinen tavoite monissa maakunnan ohjelmissa ja strategioissa. Työssä on yritysten lisäksi mukana monia eri organisaatioita ja ihmisiä kuten Seinäjoen yliopistokeskus, Seinäjoen ammattikorkeakoulu, Into Seinäjoki, ProAgria, MTK, Foodwest Oy ja joukko muita oppilaitoksia ja kehittämisorganisaatioita ympäri maakuntaa. Etelä-Pohjanmaan maa- ja kotitalousnaiset koordinoivat laajaa Ruokaprovinssi-kokonaisuutta ja esimerkiksi Kauhajoen ruokamessut tuovat alalle kansallista näkyvyyttä.

Tutkijana minua inspiroi ymmärtää, mitkä tekijät vaikuttavat alueen ja yritysten nykyiseen menestykseen. Kiinnostavaa on myös löytää uusia keinoja edistää ja ylläpitää maakunnan mainetta johtavana elintarvikeklusterina. Haastattelujeni perusteella kehitettävää löytyy paikallisten tuotteiden markkinoinnista, kansainvälistymisestä ja viennistä sekä isoja ja pieniä yrityksiä yhdistävien palvelualustojen luomisesta. Lisäksi tarvitaan enemmän pöhinää ja aloitteita ruoka-alan start up -kulttuurin kehittämiseksi.Entä kuinka Etelä-Pohjanmaan elintarvikeala voi hyödyntää olemassa olevia vahvuuksiaan, kehittää osaamistaan ja hyötyä ruokajärjestelmän kestävyysmurroksesta? Etsin tutkimukseni kautta mahdollisia vastauksia näihin kysymyksiin. En tee sitä yksin, vaan yhteistyössä maanviljelijöiden, yrittäjien, oppilaitosten, julkisten ja yksityisten organisaatioiden kanssa. Kaikkien, jotka tekevät työtä Etelä-Pohjanmaan ruokamaakunnan hyväksi.

Innovaatioihin tarvitaan uskallusta ja yrittäjänä oleminen vaatii rohkeutta. Erityistä rohkeutta on haastaa perinteinen ajattelu ja uskaltaa kuvitella uusia, suuria mahdollisuuksia.

Silvia Gaiani
vanhempi tutkija
Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 26.4.2021.

Tässä linkki myös Silvian Ruralia-instituutin blogissa julkaistuun artikkeliin Entrepreneurship + Innovation = A Sustainable Food System for Finland.

Hyvää ja paikallista fiiliksellä

Nähdä vaivaa, tilata etukäteen ja noutaa takakontista takakonttiin. Mikä mahtaa vetää ihmisiä parkkipaikoille säännöllisesti säällä kuin säällä? Jotain herkullista siinä on, sillä yhdeksän Etelä-Pohjanmaan REKOa ovat toimineet jo vuosia.

Helsingin yliopisto Ruralia-instituutissa on meneillään hanke, joka tuo esiin kuluttajien toiveita ja tarpeita paikallisille REKO-tuottajille. Tiesimme aiemmista tutkimuksista, että REKOjen käytön syitä ovat erityisesti tuki lähituotannolle, paikallisuus sekä tuotteiden tuoreus, maku ja laatu. Tutkimuksessamme tärkeiksi nousivat myös tieto tuotteiden alkuperästä ja suora kontakti tuottajaan, sekä mahdollisuus ostaa erikoistuotteita, ekologisuus ja eettinen tuotanto. Mutta riittävätkö nämä REKO-kuluttajalle syyksi jonottaa pimeässä ja kylmässä? Tai edes kesätuulen kuiskiessa?

Meidän eteläpohjalaisten omaa ruokaa omasta maasta

Jos kyse onkin riippuvuudesta siemenleipään, lammasmakkaroihin tai lisäaineettomaan jogurttiin? Vai kuulemmeko kevätkääryleen, savustetun lohen ja luomuperunan kutsun? Keskustelimme erilaisten kuluttajaryhmien kanssa ja teimme Etelä-Pohjanmaan REKOjen jäsenille myös kyselyn.

Etelä-Pohjanmaalla veretähän kotia päin eli paikallisuus on kuluttajalle tärkeää. Paikallisia tuottajia halutaan myös kannustaa klikkaamalla myynti-ilmoituksien tykkää-painiketta (69 % vastaajista). Lisäksi kuluttajalle on tärkeää, että lisäaineita on vähän ja raaka-aineen alkuperä on tunnettu.

Fiiliksiä ja karvalakkeja

REKO sopii kuluttajalle, joka on valmis näkemään hieman vaivaa päästäkseen hyvän ja merkityksellisen ruoan äärelle. REKOsta saadaan tuotteita, joita ei joka kauppa myy. Tapahtumana se luo erilaisia ostoelämyksiä kuin arkinen kaupassakäynti.

Tutkimuksessamme unelmien tavaksi ostaa lähiruokaa mainittiin torilta tai suoraan tilalta ostaminen. Realiteettien rajoittaessa REKOt ovat kuin suomalaisia karvalakkiversioita maatilamyymälöistä tai toreista sievine kahviloineen ja runsaine torikojuineen. Melkein päästään samaan fiilikseen – vaikkakin otsalamppujen kanssa talvikylmällä parkkipaikalla tehokkaasti toteutettuna.

Olen päässyt tarkastelemaan REKOa molemmin puolin pöytää sekä REKO-tuottajana että kuluttajana. Tunnistan fiiliksen! On hauskaa kierrellä katsomassa tarjontaa ja tehdä herkullisia hankintoja.  Ja mukava poistua tutkijan kammiosta keskustelemaan ihmisten kanssa hunajanmyynnin lomassa.

REKO ei riitä kaikille

Fiilis tai maku eivät kuitenkaan riitä kaikille. Vain muutama prosentti REKOjen Facebook-ryhmien suuresta jäsenmäärästä on jakotapahtumissa asiakkaina.  REKOn jäsenyys voikin olla signaali lähiruoan kannatuksesta, halusta tukea pieniä yrittäjiä, vaikka se ei välttämättä ostoiksi realisoituisikaan. Tällaisille kuluttajille tulisi olla muita, REKOa helpompia tapoja hankkia lähiruokaa. Eikä se välttämättä ole vähittäiskauppa.

Verkkokauppojen suosio ruoan hankintakanavana on korona-aikana lisääntynyt, mutta muutoksen pysyvyys näkyy vasta tulevaisuudessa. Myös ruoan kotimainen alkuperä ja lähiruoka ovat uudessa nosteessa. Muutoksia tuntuukin tulevan nyt niin nopeasti, että odotan oikein innolla, millaiseksi suomalaisten ruoanhankinta ja ruokakulttuuri ovat muuttumassa lähivuosina.   

Hannele Suvanto
tohtorikoulutettava ja REKO-tuottaja
Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti
Asiakaslähtöisyyden kehittäminen lyhyissä jakeluketjuissa -hanke

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 15.3.2021.

Kesäksi kuntoon – taas

Joulu meni ja vuosi vaihtui. Uskoa täynnä uusimme taas vanhat lupaukset paremmasta elämästä ja kilojen pudotuksesta. Tyypillisesti aloitammekin laihdutuksen aina uuden vuoden alussa ja kesän lomien loputtua, eikä siinä ole mitään huonoa tai häpeällistä, päinvastoin. Suomalaisista miehistä yli 70 prosenttia ja naisista yli 60 prosenttia on ylipainoisia. Kyseessä on siis konkreettinen ja kasvava ongelma, ja töitä riittää melkein jokaisella.

Keskustelun kääntyessä ylipainoon ja painonhallintaan puhutaan ensisijaisesti aina ruokavalion tärkeydestä: Miten kuuluu syödä, kuinka paljon, minkälaista ruokaa, mikä on kiellettyä, mikä sallittua ja mikä terveellistä. Ylipainomme ei taatusti johdukaan tiedon puutteesta. Imemme jo äidinmaidossa ruokaympyrät, ravintokolmiot ja lautasmallit. Ravintotietämyksemme taso on huippua ja tietoa siis on, mutta mikä mättää?

Ympäristö vaikuttaa

Usein liikalihavuudesta puhuttaessa unohdetaan ympäristön merkitys ja vaikutus valintoihimme. Kuluneen 30–40 vuoden aikana ruoan hankinta on helpottunut, valikoima on runsastunut ja epäterveellisten ruokien hinta on laskenut. Samaan aikaan ruokien annos- ja pakkauskoot ovat kasvaneet ja ruoan näkyvyys ja läheisyys ovat lisääntyneet. Tarjolla on ihan kaikkea – jokaiseen makuun. Emme ehkä ymmärrä, kuinka suuri merkitys ympäristöllä on siihen, millaisia valintoja me teemme. Ympäristöllä meitä pystytään tehokkaasti ohjaamaan sekä huonoihin että hyviin ruokavalintoihin ja ruoan kulutukseen. Jotta osaamme ja pystymme tekemään oikeita valintoja, pitää meidän ensin ymmärtää omaa käyttäytymistämme ja tunnistaa, kuinka suuri vaikutus ulkoisilla vihjeillä todellisuudessa on. Lukuisissa tutkimuksissa on todistettu ympäristön antamien herkullisten ruokavihjeiden vaikuttavan ruoan valintaan, lisäävän ruoanhimoa ja saavan meidät kiinnittämään enemmän huomiota ruokaan. Nämä piirteet korostuvat nimenomaan ylipainoisilla kuluttajilla.

Tiedätkö, mitä päätät?

Tärkeää on myös ymmärtää, että teemme useimmat ruokaan ja syömiseen liittyvät päätöksemme tiedostamattomasti. Uskomme tekevämme päivässä keskimäärin 14 ruokaan ja syömiseen liittyvää päätöstä, kun todellisuudessa teemme niitä noin 200. Tietoiset asenteemme ruokaa kohtaan kertovat siitä, mitä uskomme ostavamme, siis aikomuksistamme. Yleisesti tiedetään, että emme toimi rationaalisesti ruoan valinta- tai kulutustilanteissa, vaan käyttäytymiseemme vaikuttavat niin sisäiset motiivit kuin ympäristöstä tulevat vihjeet. Saatamme usein virheellisestikin luulla tietävämme ja ymmärtävämme täysin, miksi teemme tiettyjä tuotevalintoja ja käyttäydymme tietyllä tavalla. Lukuisat tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että on olemassa useita eri tekijöitä, joista emme ole tietoisia. Tiedostamattomat tavoitteet ja toiminta niiden saavuttamiseksi, sekä ne tulokset, jotka ovat seurausta näiden tavoitteiden aikaansaamista valinnoista tai mieltymyksistä, aktivoituvat satunnaisilla ympäristön vihjeillä. Kun vasen käsi ei tiedä, mitä oikea tekee, on lopputulos eri, mitä tietoisesti tavoittelimme.

Lunastaaksesi tänä vuonna lupauksesi laihduttamisesta ja paremmasta elämästä, pitää oppia ymmärtämään omaa käyttäytymistä ja tunnistaa ympäristön vaikutus omiin valintoihin. Tärkeää on myös pyrkiä tekemään mahdollisimman suunnitelmallisia päätöksiä ja tietoisia valintoja jo kaupassa. Koska voimme muuttaa vain sitä, mistä olemme tietoisia. Tieto on siis voimaa painonpudotuksessakin.

Maijastiina Jokitalo
KTT, koulutuspäällikkö, markkinoinnin ja kuluttajakäyttäytymisen tutkija
Vaasan yliopisto

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 18.1.2021.

Mikä meitä lihottaa : Ruoan terveysmerkitysten heijastuminen elintarvikkeiden kuluttajakäyttäytymiseen

Hyvää ruokahalua

Keskellä ruokaa  

Ruoka. Lappaat evästä lautasellesi, avaat suusi, pureskelet ja nielet. Ja seuraava pala ääntä kohti. Yksinkertaista. Vai onko?

Ruokaa on liikaa tai liian vähän. Se on oikeaa tai väärää. Kallista tai halpaa. Ruokavalinnoilla voi vaikuttaa, esimerkiksi karttamalla tai suosimalla tiettyä tuotetta tai yritystä. Ruoka nostattaa intohimoja: Lihaa vai ei, luomua vai tavallista, mitä rasvaa, syödäkö sokeria? Ravitsemustutkijoita on jopa uhkaitu ”väärien” tulosten takia.

Ostoskärry on ruuan lisäksi lastattu arvovalinnoilla. Jos kärryttelijällä on varaa muihinkin perusteisiin kuin hintaan, valintoihin vaikuttavat esimerkiksi ravintosuositukset, kotimaisuus, eläinten hyvinvointi, eettisyys, kestävyys, reiluus, yrityksen maine ja pakkauksen materiaali. Suomalaisena on helppo unohtaa listalta turvallisuus. Sitä olemme tottuneet pitämään selvyytenä.

Maakunnan ruokaosaaminen tekee vaikutuksen

Eteläpohjalaisena minulla on etuoikeus elää keskellä ruokaa. Maakunnan pelloilla lainehtii vilja. Jokusen kilometrin päässä kotoani jalostetaan sikaa, nautaa ja kanaa. Melkein naapurissa tehdään maidosta herkkuja. Perunapellollekaan ei ole pitkä matka. Aika hieno maakunta asua!

Leikin takavuosina tilastoilla. Laskin annoskokoja per asukas, mikäli mitään maakunnassa kasvatettua ruokaa ei myytäisi muualle. Tarkkoja lukuja en enää muista, mutta niitä kilomääriä lihaa, maitoa ja perunoita ei kukaan pysty päivässä syömään. Parasta siis ruokkia muitakin.

En ole ruoka-alan ammattilainen, vain aktiivinen syöjä. Mutta minulla on mahdollisuus kuunnella itseäni viisaampia esimerkiksi alan Epanet-professorien tilaisuuksissa. Yritysten edustajien, tutkijoiden ja muiden alan ammattilaisten keskusteluja seuratessa ei voi kuin ihailla sitä osaamista, mitä tästä maakunnasta löytyy.

Laatua ja kestävyyttä

Suomessa on hyvä, turvallinen, kestävä ja laadukas ruokaketju. Laatu perustuu ennen kaikkea luottamukseen: voimme luottaa kaikkien toimivan mahdollisimman fiksusti ruokaketjun joka lenkissä.

Laatu lähtee maatilalta. Kuten tuttu lypsytilallinen muistutti, lehmistä kannattaa pitää hyvää huolta, sillä vain terve ja hyvinvoiva eläin on tuottava. Sama pätee tietysti kasveihinkin. Niinpä. Rotuminen näkyisi heti kassassa. Laatu ja kestävyys jatkuvat jatkojalostuksessa. Oli kyse sitten jyvästä tai siasta, kaikki pitää saada käyttöön. Tuhlaus vaikuttaisi heti kannattavuuteen. Samaa tarkkuutta ja vastuullisuutta tarvitaan myös logistiikassa ja kaupassa.

Kuluttajallakin on vastuu siitä, mitä ruokaketjussamme tapahtuu. Minä päätän mitä ostan, miten säilytän ja paljonko heitän pois. Ruoka ansaitsee arvokkaan kohtelun.

Ps. Pärjäisitkö töissä maitotilalla? Tutustu videoihin ja käy tekemässä osaamistasotesti https://www.helsinki.fi/fi/ruralia-instituutti/tyotavoilla-tulosta-maitotiloille.

Nina Harjunpää
erikoissuunnittelija
Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys, Epanet-verkosto

 

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 6.7.2020.

Evoluutio + kulttuuri = maailman pelastamisen kaava?

Ilmastonmuutoksen todellisuutta harvat enää kieltävät. Se on tullut siinä määrin ihollemme, että häpeämme lentämistä ja isolla dieselkatumaasturilla ajamista. Suomessakin koululaiset menivät äskettäin ilmastolakkoon. Etelä-Pohjamaalla asiasta on innostuttu laimeammin. Miksi?

Synnynnäiset ajattelu- ja toimintamallit tukevat kestämätöntä kulutusta

Valitettavasti pitkä kehityshistoria sekä alituinen kamppailu resursseista ja valta-asemista on varustanut meidät monilla sopeumilla, jotka tukevat kestämätöntä kulutusta. Esimerkkejä näistä ovat taipumukset itsekkyyteen, lyhyen aikavälin ajatteluun, suhteellisen statuksen tavoitteluun, muiden matkimiseen ja kyvyttömyyteen hahmottaa omien tekojen näkymättömiä seurauksia. Nämä sopeumat paradoksaalisesti vauhdittavat ilmastonmuutosta ja luonnon vahingoittumista. Onko tilanne todella näin toivoton? Onneksi ei. Inhimillisillä perusmotivaatioilla on moninaiset sosiaaliset ja kulttuuriset ilmentymät. Evoluution tuottamat inhimilliset motivaatiot, kuten läheisten suojelu sekä liittolaissuhteiden luominen, sinänsä vaikuttavat aika samalla tavalla kaikissa yhteisöissä. Silti ne voivat ilmetä ajattelussa ja käyttäytymisessä hyvin eri tavoilla riippuen kunkin yhteisön sosiaalisista ja kulttuurisista arvostuksista. On esimerkiksi osoitettu, että ultra-ortodoksisessa lahkossa miehet tavoittelevat statusta osoittamalla uskonnollista vakaumusta, kun taas maallisimmissa piireissä omistusten avulla. Miten tämä liittyy kestävään kulutukseen?

Kuluta kestävästi ja valitse luomua – saa arvostusta?

Tutkimme luomuruoan suosimisen kytkeytymistä muilta saatuun arvostukseen. Evoluutioteorian mukaan ihmiset jakavat arvostustaan niille, jotka uhraavat resurssejaan muiden hyväksi. Luomuruoan suosiminen on sen kalliimman hinnan, rajoitetumman saatavuuden sekä luonnolle ja eläimille koituvien hyötyjen vuoksi yksi esimerkki tästä. Toden totta, tutkimuksemme tuloksena oli, että luomuruoan suosijaa pidettiin arvostetumpana, epäitsekkäämpänä ja rehellisempänä kuin konventionaalisen ruoan suosijaa.  Tämä päti kuitenkin vain tietyssä ”sosio-kulttuurisessa kuplassa” eli kaupungistuneessa Etelä-Suomessa. Etelä-Pohjanmaalla arvostusta voidaan saada enemmän vaikka lähiruokaa suosimalla – kestävä valinta sekin. Tällöin arvostuksen saaminen nousee oman heimon etujen ajamisesta. Yhdistämällä ymmärryksen luontaisista taipumuksistamme ja kulttuurisista arvostuksistamme voimme kehittää entistä toimivampia ratkaisuja kestävän kulutuksen edistämiseksi.

Harri Luomala, kuluttajakäyttäytymisen Epanet-professori, Vaasan yliopisto

Juttu on julkaistu Ilkassa 23.12.2019