Kuka tunnustaa?

Tunnistaa ja tunnustaa kannattaa aina

Oppimisessa mennään kohti tilannetta, jossa on kannattavaa arvioida nykyistä paljon laajemmin kaikissa oppilaitoksissa annetun opetuksen tunnistamista ja tunnustamista, jotta se voitaisiin lukea hyväksi suoritettaessa erilaisia tutkintoja. Tämä edellyttää koulutuksen järjestäjiltä uudenlaista ajattelua. Riippumatta siitä, missä ja miten osaaminen on syntynyt, ihmisillä pitää halutessaan olla mahdollisuus saada siitä virallinen tunnustus. Ylipäätään jatkuva oppiminen ja jatkuvan oppimisen prosessit koskettavat ja muuttavat koko koulutuskenttää. Se, mitä tämä käytännössä eri koulutusmuodoissa ja eri koulutusasteilla tarkoittaa, on vielä epäselvää.

Tunnustetaanko vapaassa sivistystyössäkin?

Aiemmin hankitun osaamisen tunnustaminen (Ahot) on muuttamassa konkreettisesti myös vapaan sivistystyön – siis kansalaisopistojen, kesäyliopistojen, kansanopistojen, urheiluopistojen ja opintokeskusten – oppimisympäristöjä. Keskeiseksi kysymykseksi vapaan sivistystyön näkökulmasta asettuukin jälleen kerran se, mikä on ammatillisen osaaminen ja yleissivistävyyden välinen suhde aikuisopiskelussa. Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen tulee vaikuttamaan vapaan sivistystyön opintosisältöihin ja opetukseen. Tarvittavan muutoksen menestyksellinen läpivienti edellyttää oman toiminnan sisältöjen läpikäyntiä.

Todistus vai näyttö?

Oppimisen arvioinnissa käytetään erilaisia mittaristoja. Todistukset ovat koulujärjestelmän tapa osoittaa osaamista. Erilaisten näyttöjen osuus, erityisesti ammatillisen osaamisen osoittamisessa, on lisääntynyt. Näitä perinteisiä arviointiin perustuvia tunnustamiskäytäntöjä on käytetty vapaassa sivistystyössä vähemmän kuin koulujärjestelmässä. Ahotointi edellyttää todistuskäytäntöjen pohtimista uudelleen myös vapaassa sivistystyössä. Näytötkin voivat jatkossa olla yhä käytetympi tapa tunnustaa vapaassa sivistystyössä hankittua osaamista. Vapaassa sivistystyössä voi olla paikallaan luoda omia käytäntöjä osaamisen tunnustamiseen. Yksi malli tunnustaa osaaminen voisivat olla vaikkapa erilaiset suoritusmerkit.

Kuka lopulta tunnustaa ja mitä?

Avoimia kysymyksiä on vielä paljon, tässä tärkeimpiä: Missä kaikkialla oppimista vapaassa sivistystyössä todellisuudessa syntyy? Kuka oppilaitoksissa luo arviointikäytännöt? Voimmeko tukeutua jo muualla luotuihin arviointikäytäntöihin? Miten kannattaa arvioida? Miten erityisesti vapaatavoitteisia opintoja voidaan arvioida? Mitä ylipäätään ryhdytään arvioimaan nykyistä enemmän? Kuka arvioi? Miten hoidetaan siirtymä oppimisen arvioinnista sen tunnustamiseen? Keskinen kysymys on, kuka tunnustaa?

Matti Mäki
erikoissuunnittelija
Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys

 

Juttu on julkaisut Ilkka-Pohjalaisessa 25.5.2020.

Kun strategia romahtaa ja arvot vahvistuvat

Kriisitilanteessa suunnitelmalliset tavoitteet ja strategiat katoavat ja yrityksen arvopohja saa enemmän tilaa. Arvot kuten luovuus, yhteisöllisyys ja yhteiskuntavastuu saavat uudenlaisen merkityksen.  

Kriisitilanteessa strategian merkitys muuttuu

Monella yrityksellä ja yrittäjällä olivat vuoden 2020 tavoitteet ja strategiat valmiina hyvissä ajoin vuoden alussa. Näkymät markkinoilla olivat lupaavat ja kasvumahdollisuudet laajat. Mutta sitten tuli COVID-19 ja romahdutti kaiken. Se vaikuttaa monella tasolla ja moniin eri toimintoihin. Se myös saapui todella nopeasti ja etenee arvaamattomasti. Luodut strategiat ja tavoitteet eivät enää päde.

Yrityksen tavoitteet pitäisi olla selkeästi määriteltyjä ja mitattavia. Niiden pitää vastata kysymykseen ”mitä?”. Tyypillinen tavoite on kilpailuedun säilyttäminen tai parantaminen. Tavoitteiden myötä päästään lähemmäksi yrityksen visiota, joka edustaa tahtotilaa siitä, missä halutaan olla esimerkiksi kolmen vuoden päästä. Strategiat taas vastaavat kysymykseen ”miten tavoitteet saavutetaan?”. Moneen tavoitteeseen päästään tehostamalla toimintoja, investoimalla tuotantokapasiteettiin sekä etsimällä uusia markkinoita ja asiakkaita.

Tällainen strategisen johtamisen logiikka ei välttämättä nyt päde, vaan yritysten olemassaolo liittyy selviytymiseen ja arvoihin. Arvot luovat perustan yrityksen toiminnalle. Arvojen pitäisi heijastua kaikkiin mitä tehdään, mutta ne jäävät usein piiloon tavoitteiden ja strategioiden taakse, tai sitten ne ovat liian yleisluontoisia. Kun eletään kriisiaikana, yritysten arvopohja saattaa muuttua, ja arvot todennäköisesti näkyvät paremmin kuin muuten.

Uudet arvot luovat uusia mahdollisuuksia.

Kriisitilanne on luonnollinen perusta muutokselle. Kun olemassa olevat tavoitteet, strategiat ja toimintatavat eivät enää toimi, ja kaikki on kiinni selviytymisestä, ideointi ja luovuus heräävät ihmisessä. Luovuudesta voi jopa tulla yritykselle uusi arvo, ja se voi johtaa uusiin mahdollisuuksiin.

Moni pohjalainen pk-yritys on lähiaikoina vaihtanut suuntaa ja lähtenyt mukaan taisteluun COVID-19:a vastaan valmistamalla esim. suojavisiirejä (Orapac ja Prevex), suojavaatteita (TikkiTeam) ja käsidesiä (Kyrö Distillery Company ja Pramia), eli tuotteita, jotka eivät normaalisti kuulu yritysten toimintaan.

Vahva halu olla mukana vaikuttamassa perustuu arvoihin, jotka liittyvät yhteiskuntavastuuseen, yhteisöllisyyteen ja yhteistyöhön. Selviytyminen vaatii joustamista. Keskittyminen tehokkuuteen ja kilpailuedun saavuttamiseen on vähentynyt. Sisäisestä vastuullisuudestakin saatetaan joutua nyt tinkimään esimerkiksi ravintoloissa, jotka myyvät take-away annoksia muovipusseihin pakatuissa muovipakkauksissa.

Kriisitilanteessa kaikki lailliset selviytymiskeinot ovat sallittuja ja uusien mahdollisuuksien hyödyntäminen voi olla elintärkeää. Uusilla arvoilla pyritään aidosti auttamaan ihmisiä, toisia yrityksiä ja organisaatiota. Samalla avautuu mahdollisuus myydä. Se on osoittautunut olevan yksi kriisitilanteen tärkeimmistä strategioista!

Annika Tidström
yrittäjyyden Epanet-professori
Vaasan yliopisto

Juttu on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 18.5.2020.

 

 

 

 

Digiräpeltäjän tunnustuksia

Olipa kerran elämä, joka maaliskuussa 2020 siirtyi nettiin. Työt tulivat kirjaimellisesti kotiin ja koti töihin. Työpalavereissa vilahtelivat kaikenkarvaiset lemmikit ja itkupotkuraivarin saaneet lapset. Sosiaalista läheisyyttä siis.

Vuorovaikutus on vilkasta verkossakin. Ponnahdusikkunat vilkkuvat silmissä ja viestiäänet kilahtelevat korvissa. Voin toki itse valita, milloin olen tavoitettavissa. Entä missä määrin olen etäpalaverissa oikeasti läsnä? On toisinaan houkuttelevaa puuhailla samaan aikaan jotain muuta – reagoida viestiin, tehdä keskeneräistä tehtävää tai hakea kuppi kahvia. Verkossa tapaa paljon hiljaisia haamuosallistujia, joiden läsnäolosta kertoo vain ruudulle ilmestyvä nimi. Onko hiljaisuudessa kyse keskittyneestä kuuntelemisesta vai poissaolosta? Valta ja vastuu kulkevat käsi kädessä.

Pakkoloikka vuorokaudessa

Opetusalan kauan kaivattu digiloikka tapahtui lopulta vuorokaudessa, kiitos kiinalaisen lepakon. Aikaa rakenteiden uudelleenjärjestelyyn oli maanantai-illasta keskiviikkoaamuun. Osa loikkasi, osa eteni tipuaskelin, osa juuttui mutaan. Tuttu ja turvallinen katosi. Oli aika oppia uutta.

Oppimisen näkökulmasta verkko tarjoaa rajattomasti mahdollisuuksia. On loputtomasti sisältöjä ja mielenkiintoisia sovelluksia. Valinnan vaikeus yllättää. Vaihtoehtoihin tutustuminen saa myös riittämättömyyden tunteen heräämään. Mikä on tarpeeksi hyvä?

Informaatiotulvan ja sovellusvyöryn keskellä vaatii taitoa keskittyä olennaiseen. Opettajaa tarvitaan jäsentämään ja tiivistämään sisältöä. Mikä on opittavan asian ydinsisältöä (pakko tietää), mikä taas lisätietoa (kiva tietää)? Entä millaisilla välineillä ja tehtävillä oppija todella oppii? Upea videoinstallaatio ei takaa oppimista, jos oppijan rooli jää passiiviseksi sisällön kuluttamiseksi. Eri sovellusten välillä seikkaillessa voi punainen lanka kadota.

Kaurapuuron voimalla

Muutama viikko sitten olin mukana verkkokoulutuksessa, jossa esiteltiin keinoja vuorovaikutuksen synnyttämiseen etäopetuksessa. Kouluttaja kehotti osallistujia esittäytymään etätyönimellään, joka muodostuu yhtälöstä fiilis juuri nyt + viimeksi syömäsi ruoka. Chat-ruutuun kilahti välittömästi viesti: Inspiroitunut kaurapuuro täällä hei!

Uusien seikkailujen keskellä tutut rutiinit luovat turvaa. Kaurapuuron voimalla uskaltaa taas kokeilla, mitähän tästä nappulasta tapahtuu. Verkkopedagogiikan ihmemaassa riittää opittavaa eikä kaikkea millään ehdi ottaa haltuun lyhyessä ajassa. Tunnustan keräileväni linkkejä ja tallenteita tulevaa käyttöä varten. Valitettavasti keräily ei vielä johda oppimiseen. Informaatio muuttuu tiedoksi vasta sitten, kun teen sillä jotain. Yhdistän, pilkon, kokeilen, sovellan. Opin.

Lievästä digipositiivisuudesta huolimatta huomaan kaipaavani vapaamuotoista rupattelua työpaikan kahvipöydässä. Saatanpa toimistolle palatessani taputtaa tulostintakin pelkästä jälleennäkemisen ilosta.

Heli Kaunisto
koulutussuunnittelija
Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys

Juttu on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 11.5.2020.

Jutun kuvituksena on Helin nelijalkainen atk-lähituki.

Kaupunki koronan jälkeen

1800-luvun lopulla Euroopassa riehunut koleraepidemia pakotti kaupungit uudistamaan jäte- ja vesihuoltoaan. Nyt meneillään oleva viruspandemia on niin laaja ja tuhoisa, että kaupunkisuunnitteluakin on arvioitava uudestaan. Virus leviää nopeasti tiiviissä ja tehokkaasti rakennetuissa yhdyskunnissa, joissa ihmisten liikkuvuus on suurta.

Erilaisia ratkaisumalleja

Joidenkin arvioiden mukaan pandemia voi laukaista jonkinasteisen muuttovirran suurten kaupunkien keskustoista harvempaan asutulle lähimaaseudulle, jossa kuitenkin on kohtuullinen palvelutarjonta ja hyvät liikenneyhteydet. On puhuttu jopa 2020-luvun Nurmijärvi-ilmiöstä. Tällaisten arvioiden toteutuminen riippuu kuitenkin kriisin kestosta. Jos pandemia hellittää lähiaikoina, muuttoliike suuriin kaupunkeihin jatkuu kuten tähänkin saakka.

Kaukoidän suurissa kaupungeissa, kuten esimerkiksi Singaporessa, paluu kriisiä edeltävään aikaan on jo alkanut. Tämä johtuu siitä, että taudin leviämistä on kyetty suitsimaan uusinta digitaaliteknologiaa hyödyntäen. Tosin tämä on edellyttänyt osittaista yksityisyydensuojasta luopumista, jotta viranomaiset pystyvät jäljittämään taudinkantajat älypuhelinten avulla.

Teknoa vai luomua?

Tiiviissä kaupunkirakenteessa, jossa läheisyyttä ei voi välttää, teknologiaan turvautuminen on tehokas keino estää tautien leviämistä. Koska pandemioita tulee vastakin, on arveltu, että tähän tarkoitettua digitaalista infrastruktuuria kehitetään jatkossa, kuten vesi- ja viemäriverkostoa aikoinaan. Kontrollin lisäksi etätyö ja verkkokauppakin ovat esimerkkejä tällaisesta. Tämän tyyppistä ratkaisutapaa voisi kutsua teknomalliksi.

Mutta väljemmissä yhdyskunnissa voidaan selvitä perinteisemmillä järjestelyillä. Ihmisten sosiaalisesta etäisyydestä voidaan huolehtia suosituksilla ja määräyksillä. Tai sitten yhdyskunnat voidaan jo alun alkaen rakentaa niin, että asukkaat ja käyttäjät voivat arjessaan valita joko kohtaamiset tai etäisyyden. Asuinpilvenpiirtäjässä on useimmiten pakko käyttää ahdasta hissiä, mutta luhtikerrostalossa ei tarvita edes suljettua porraskäytävää. Tämän linjan voisi nimetä osuvasti luomumalliksi.

Muutoksensietokyky

Virusepidemiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka, johon yhdyskuntiemme tulisi varautua. Äkillisiä muutoksia voi tulla monelta suunnalta. Tässä yhteydessä tutkijat puhuvat resilienssistä, eli yhdyskunnan kyvystä selviytyä odottamattomista muutoksista. Taannoista Nokian kaupungin vesikriisiä on käytetty esimerkkinä keskitetyn järjestelmän haavoittuvuudesta. Ilmastonmuutoksen vaikutuksia kaupunkeihin vasta arvellaan.

Oma arvaukseni on, että kaupunkisuunnittelijoiden kriisitietoisuus tulee kohoamaan, ja tekno- sekä luomumalleja kehitetään rinnakkain. Jo alun perin väljemmin rakennetut pohjoiset kaupungit ovat hyvä lähtökohta resilienssin tavoittelussa.

Ari Hynynen
arkkitehtuuri- ja kaupunkitutkimuksen Epanet-professori
Tampereen yliopisto

 

 

Juttu on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 4.5.2020.