Epkytellen muuttaa tammikuussa 2022

Uudistimme verkkosivujamme. Samalla myös blogimme uudistuvat. Emme jatkossa päivitä enää Epkytellen-blogia.

Epkytellen on nyt Epanet-blogi. Kerromme siellä Epkytellen-blogista tuttuun tapaan Epanet-verkoston ja Seinäjoen yliopistokeskuksen eteläpohjalaisen tiedeyhteisön kuulumisia. Blogiin päivittyvät muun muassa Ilkka-Pohjalaisessa viikoittain julkaistavat Puheenvuorot, joita kirjoittavat yhteisömme jäsenet.

Uudistuksen yhteydessä myös Etelä-Pohjanmaan kesäyliopisto avaa oman bloginsa.

Kiitos kaikille Epkytellen-blogin lukijoille ja tervetuloa seuraamaan uusia blogejamme!

Tuuppaus tekee terveellisistä ruokavalinnoista helppoa

Suomalaisten ruokavalion ravitsemuksellista laatua voidaan parantaa elintarvikkeilla, joissa on vähemmän suolaa ja sokeria, enemmän kasviksia sekä parempi rasvan laatu. Ihmisten hyvinvoinnin ja kansanterveyden näkökulmasta tarve terveellisemmille vaihtoehdoille ruokakaupassa ja ravintoloissa on suuri. Monet ruoka-alan toimijat ovatkin jo ottaneet tavoitteen omakseen Ravitsemussitoumuksessa, jonka myötä ne ovat luvanneet parantaa tuotteidensa ravitsemuksellista laatua. Jotta suomalaiset valitsisivat aktiivisemmin esimerkiksi vähemmän rasvaa ja enemmän kasviksia sisältäviä aterioita tai kuitupitoista ja vähäsuolaista leipää kauppareissuillaan ja lounasravintolan linjastolla, eivät ravintosisältömerkinnät tai -väitteet yksin riitä. Terveellisten ruokavalintojen tueksi tarvitaan myös muita keinoja.

Etelä-Pohjanmaa on profiloitunut ruokamaakuntana. Siksi täällä on otollista tutkia elintarvikealan innovaatioita. Tutkimus tuo terveellisempien elintarvikkeiden kaupallistamiseen uusia työkaluja. Näitä olemme tutkineet EAKR-rahoitteisessa REMU-hankkeessa (Terveellisemmäksi reformuloitujen menestysruokatuotteiden yhteiskehittäminen Etelä-Pohjanmaalla), jossa Vaasan ja Turun yliopistojen sekä Seinäjoen ammattikorkeakoulun ravitsemustieteen, elintarvikekehityksen ja markkinoinnin osaaminen yhdistyy eteläpohjalaisten elintarvikealan yritysten ja ravitsemusalan toimijoiden käytännön ammattitaitoon.

Asenteet vaikuttavat pakkausmerkintöjä enemmän

Tutkimuksemme mukaan kuluttajien ruokaan kohdistuvat asenteet vaikuttavat voimakkaammin elintarvikkeiden synnyttämiin terveellisyys- ja miellyttävyysmielikuviin kuin terveellisyydestä kertovat pakkausmerkinnät. Tämä viittaisi siihen, että esimerkiksi elintarvikepakkauksessa oleva Sydänmerkki, Nutri-Score-merkki tai viitteellinen päiväsaantimerkki (GDA) ei aina ole riittävä ohjauskeino terveellisempiin ruokavalintoihin. Merkinnät tukevat etupäässä heitä, jotka jo valmiiksi arvostavat terveellisyyttä ruoassa. Lisäksi monella saattaa olla tiedostettu tai tiedostamaton uskomus siitä, että terveellinen ruoka olisi heikomman makuista, minkä takia terveellisyyteen vetoaminen markkinointiviestinnässä ei aina ole tehokas keino. Tutkimuksissa on esimerkiksi todettu, että maukkauden korostaminen lisää kasvisruokien valitsemista enemmän kuin terveellisyydestä viestiminen sekä parantaa arviota terveellisen ruoan herkullisuudesta.

Tämän takia kuluttajien uskomuksia terveellisestä ruoasta olisi murrettava ja käyttäytymistä ohjattava hienovaraisesti esimerkiksi ”tuuppaamalla”. Tuuppausmenetelmien keskeinen idea on tehdä helpoimmaksi ruokavalinnaksi juuri terveellisin. Tämä tarkoittaa yksinkertaisimmillaan, että terveelliset vaihtoehdot on sijoitettu kaupan hyllylle siten, että asiakkaan on helppo huomata ne ja napata ostoskoriinsa. Lounaslinjastolla tai ruokalistalla terveellinen vaihtoehto voisi olla ensimmäisenä ja ranskalaisten sijaan ravintola-annosten kyljessä voitaisiin oletusarvoisesti tarjota kasviksia. Näin terveelliset valinnat automatisoituisivat ikään kuin huomaamatta. Myös erilaiset mielikuviin vaikuttavat audiovisuaaliset viestit, kuten syömisen etukäteiskuvitteluun rohkaisevat videot ruokaympäristössä, saattavat aktivoida hyvinvointia tukeviin valintoihin. Silloin karkkipussin sijaan ravitsevampi välipala tuntuisikin kuluttajan mielestä houkuttelevalta.

Maija Kantola
Projektitutkija
Vaasan yliopisto, Markkinoinnin ja viestinnän yksikkö

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 24.1.2022.

Kulttuurinen lämpökuolema

Pitääkö kaikkien taajamien olla samanlaisia?

Monimuotoisuus on terveellistä. Myös kulttuurinen monimuotoisuus on hyväksi. On hienoa, että kaikki ihmiset eivät elä igluissa, mutta pystyn helposti kuvittelemaan tilanteen, jossa ihmiskunta pelastuu juuri siksi, että jotkut osaavat elää niin.

Suomalaiset maalaistaajamat kokivat huomattavan maisemanmuutoksen noin 30 vuodessa sotien jälkeen. Aluksi kyse oli halpuuttamisesta: jälleenrakennuskauden raaka-ainepula opetti rakentamaan edullisesti. Syntyi niukkuuden estetiikkaa. Poikkeusolojen, sääntelytalouden ja sotakorvausten vallitessa jälleenrakennettu tuotantokoneisto käynnistyi nopeasti mutta erilaisena. Tuotanto oli teollisempaa ja kaavamaisempaa. Mittakaava kasvoi.

Suurempi murros koettiin kirkonkylissä 1960-luvulla. Silloin taajamat samanlaistettiin. Arkkitehtuuri irtaantui paikallisista tyyleistä. Kaavoitus yhtenäistettiin vuoden 1959 rakennuslailla. Perustettiin seutukaavaliitot, ja kaavavelvoite levisi maalaiskuntiin. Näistä aineksista syntyi nykyisin vallitseva suomalaisen kirkonkylän perustyyppi: samanlaisina toteutettuja liikennejärjestelyjä ja yhdyskuntarakentamista, suuria hallimaisia liiketiloja ja elementeistä koottuja asuinrakennuksia.

Perusratkaisuihin kuuluivat teiden oikaisut ja taajamien ohitustiet. Teitä reunustava puusto poistettiin yhdyskuntarakentamisen ja liikenneturvallisuuden nimissä, ja vanhat talot purettiin. Tiiviisti rajautunut raittimiljöö leveni asfalttiaukioiksi, joita rajasivat uusien liikerakennusten jonot kuin joukko peräkkäin lipuvia ruotsinlaivoja.

Samalla, kun taajamat alkoivat muistuttaa toisiaan, niiden sisäinen rakenne muuttui entistä kerroksisemmaksi. Pankki-, kauppa- ja huoltamoketjujen toimitilat tehtiin samoilla piirustuksilla halki maan piittaamatta siitä, millaiseen alueelliseen tyyliin ja maisemalliseen yhteyteen niiden piti solahtaa. Talonpoikaistalo saattoi saada viereensä tavaratalon tai funkkishuoltamon. Epäyhtenäisyydestäkin tuli arvo, kun rakennushistorian erivaiheisia jälkiä alettiin nimittää kerroksisuudeksi.

Rakentamisen murrosta vauhdittivat monet normit, jotka tukivat uusia materiaaleja ja tekniikoita. Muulla tavoin ei suunniteltu, eikä muuta kaupasta saanut. Ekologinen, luonnonmateriaaleja käyttävä, perinteinen talonpoikaisrakentaminen joutui lainsuojattomaksi. Pahaksi onneksi monet uutuudet osoittautuivat kestämättömiksi – suorastaan tuhoisisiksi, kuten asbesti, öljylämmitys ja muovieristeet. Koska uudet materiaalit ja tekniikat otettiin käyttöön kaikessa uudisrakentamisessa samanaikaisesti, ongelmatkin purkautuivat esiin yhtä aikaa.

Sotien jälkeisen maisemanmuutoksen historia on maaseudun osalta vielä pääosin kirjoittamatta. Maalaispitäjissä arkkitehtien rooli oli paljon pienempi kuin kaupungeissa ja yhtenäistäminen tapahtui hitaammin. Samanlaisuutta tavoiteltiin silti aivan tarkoituksellisesti. Toteutettiin tasa-arvon ideaa: maaseudun asukkailla on oikeus samanlaisiin palveluihin ja asumiseen kuin kaupungeissa. Tavoite oli tärkeä, mutta sen toteutus liian suoraviivainen ja ruhjova.

Rakentaminen näyttää olevan sellainen elämänala, jossa helposti ajetaan yhtä ja samaa ratkaisua kaikkialle ja kaikkiin tilanteisiin. Samanlaistaminen ei ollut hyväksi 1960-luvulla, eikä se ole hyväksi vieläkään. Kulttuurinen monimuotoisuus auttaa kestämään yllättävissä muutoksissa. Siksi on oltava tilaa sekä vanhoille että uusille ratkaisuille, tyylilliselle ja alueelliselle vaihtelulle. Ongelmia tulee varmasti, jos kaikki pakotetaan samaan muottiin ja erot tasoitetaan. Sen tien päässä on lämpökuolema.

Sulevi Riukulehto
Aluehistorian ja kulttuuriperinnön tutkimusjohtaja
Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 17.1.2022.

Miten työllisyydenhoito toteutuu kunnan ja hyvinvointialueen yhteistyönä?

Tulevilla hyvinvointialueilla ja kunnilla on yhteiset asukkaat, joiden erilaisiin palvelutarpeisiin on tarkoitus vastata mahdollisimman hyvin. Toimivalla yhteistyöllä voidaan saavuttaa tavoitellut yhdenvertaiset, laadukkaat ja kustannustehokkaat palvelut. Pohjoismaiseen malliin siirtyvä työllisyydenhoito tulee kuntien järjestämisvastuulle vuoden 2024 aikana, kun taas sote-palvelut siirtyvät hyvinvointialueille vuoden 2023 alusta.

Puheenvuoroni kurkistaa työllisyydenhoidon teemaan.

Jatkossa kunnasta tulee nykyiseen työ- ja elinkeinotoimistoon verrattavissa oleva taho, joka palvelee työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautunutta. Työttömyys vaikuttaa negatiivisesti kunnan verotuloihin. Se on hyvä kannuste hoitaa tämä tehtävä mahdollisimman tehokkaasti. On ajateltu, että siirto kunnille tukee näin myös kuntien elinkeinopolitiikan ja kilpailukyvyn tavoitteita.

Mitä sitten, jos työttömän henkilön työllistäminen ei kunnan keinoin onnistu, palkkatukityö tai työkokeilukin ovat pitkän ajan tavoitteita? Avuksi voidaan tarvita hyvinvointialue, joka vastaa sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä. Pitkäaikaistyöttömien määrä suhteessa kaikkiin työttömiin on lisääntynyt myös Etelä-Pohjanmaalla. Tutkimusten mukaan jopa lähes puolella pitkäaikaistyöttömistä on työkykyyn liittyviä haasteita.

Työttömän henkilön näkökulma

Hyvinvointialueen ja kunnan välille syntyy työllisyydenhoidossa yhdyspinta. Tällainen syntyy myös esimerkiksi hyvinvointialueelle siirtyvän oppilashuollon ja lastensuojelun sekä kunnan välille. Jotta asiakasta auttavat moniammatilliset verkostot toimivat saumattomasti, rakenteita valmistellaan jo nyt. Työttömän henkilön näkökulmasta keskeisiä hyvinvointialueelle siirtyviä sosiaalipalveluja ovat kuntouttava työtoiminta ja sosiaalinen kuntoutus. Hyvinvointialueiden sosiaalihuolto tulee työllistämään terveydenhuoltoa enemmän alan ammattilaisia, mihin nähden keskustelu sosiaalipalveluista on ollut yllättävän vähäistä.

Hyvinvointi rakentuu ihmisten arjessa. Sosiaalisen kuntoutuksen kautta tapahtuva säännöllinen osallisuus yhteiskunnan toiminnassa voi torjua yksinäisyyttä ja päihteiden käyttöä sekä auttaa saamaan päivärytmin takaisin. Se tarjoaa vertaistuen, joka edesauttaa kuntoutumista. Sosiaalisessa kuntoutuksessa on Etelä-Pohjanmaalla kehittämisen varaa, sen voi nähdä astetta kevyempänä sosiaalipalveluna, kuin kuntouttavan työtoiminnan. Voisiko sosiaaliseen kuntoutukseen ottaa käyttöön osallisuustulon, josta aika ajoin kansallisella tasolla keskustellaan? Kuntouttavasta työtoiminnasta maksettava yhdeksän euron päiväkohtainen korvaus kannustaa osallistumaan ja vaikuttaa siten positiivisesti ihmisten hyvinvointiin.

Kohti tulevaisuuden tavoitteita

Pitkäaikaistyöttömyyden ohella usean eri alan työvoimapula on kansallinen haasteemme, mikä koskettaa Etelä-Pohjanmaatakin. Ajattelutapaan osa-aikatyötä ja osatyökykyisiä kohtaan tarvitaan muutosta. Työnantaja voi miettiä, onko rutiininomaisista työtehtävistä mahdollista räätälöidä selkeärajainen täsmätyö, josta työkykyrajoitteinen henkilö suoriutuisi. Kun siihen yhdistetään yhteiskunnan tuki sekä työvalmentajan alkuvaiheen apu, voidaan saada hyvinkin motivoitunut, taitava ja pitkäaikainen työntekijä. Tästä on paljon hyviä esimerkkejä.

Lopuksi perään vielä niitä keinoja, etteivät työkyvyttömät henkilöt välttämättä päätyisi työttömien tilastoihin, vaan saisivat oikeanlaista palvelua ja tukea. ”SO” ja ”TE” on vietävä tasa-arvoisesti lähemmäksi toisiaan ja työkyky tulee arvioida heti työttömyyden pitkittyessä. Kaikkia käytössä olevia keinoja tarvitaan monipuolisesti, jotta korkea, 80 %:n työllisyysasteen tavoite toteutuu vuoteen 2030 mennessä.

Heidi Niemi
Sosiaalityön yliopistonlehtori
Tampereen yliopisto/Seinäjoen yksikkö

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 10.1.2022.

Osuvatko metsäpalvelut omistajien tarpeisiin?

Metsänomistajakunta on muuttunut Suomessa viime vuosina. Yhä suurempi osa omistajista ei ole enää taloudellisesti riippuvainen metsistään, omistusten keskikoko pienenee, eivätkä metsänomistajat enää asu metsiensä lähellä. Heillä ei myöskään ole välttämättä tietoa metsien eri käyttömuodoista tai osaamista hoitaa niitä. Lisäksi yleinen arvopohjan muutos luo tilaa vaihtoehtoisille metsänkäyttömuodoille. Puuntuotannon ohella metsä palvelee entistä useammin virkistyspaikkana tai linkkinä sukuun. Omistajien odotusten ja arvostusten monipuolistuminen heijastuu myös heidän palvelutarpeisiinsa.

Metsänhoitoon liittyviä palveluita tuotetaan kuitenkin usein edelleen puhtaasti metsäresurssilähtöisesti. Metsänomistajalle on tarjolla liuta ammattilaisten määrittelemiä vaihtoehtoisia metsänhoidon tapoja. Usein on vieläpä olemassa tietynlainen odotus siitä, minkälaisen hoitotavan niin sanotun ”hyvän ja kunnollisen metsänomistajan” pitäisi valita. Tällöin palveluntarjonnassa mietitään usein resurssin käyttöä yhteiskunnan kannalta sopivalla tavalla. Mutta toteutuvatko tällöin välttämättä omistajan omat tavoitteet metsiensä käytölle?  Taloudelliset kannustimet ja perinteiset yhteisön normit ovat aikaisemmin tehokkaasti ohjanneet metsänomistajaa tietynlaisten metsäpalveluiden piiriin. Metsänomistajakunnan muuttuessa kumpikaan näistä ei välttämättä ole enää toimiva motivaattori. Onkin syytä pohtia palvelutarjontaa uudesta näkökulmasta. Ehkä omistajalähtöisemmät palvelut innostaisivat metsien kestävään käyttöön tulevaisuudessa?

Sama palvelu erilaisilla markkina-argumenteilla erilaisille kohderyhmille?

Omistajalähtöisten metsäpalveluiden tarjoaminen edellyttää, että palveluja tarjoavat yritykset tuntevat asiakkaansa ja heidän tarpeensa. Yksinkertaisimmillaan omistajalähtöinen palvelutarjonta tarkoittaa palveluiden asiakaslähtöistä markkinointia. Palvelujen tarjoajien kannattaa lähestyä erilaisia metsänomistajia erilaisilla markkinointiviesteillä. Markkinointisegmentoinnin oletuksena onkin, että asiakasryhmiä tavoitetaan paremmin eriyttämällä ne pienemmiksi ryhmiksi.

Yksi tällainen markkinasegmentointikokeilu toteutettiin Etelä-Pohjanmaalla osana Enemmän metsästä -hanketta.  Kokeilussa testattiin ensiharvennuksen markkinointia naismetsänomistajille. Useat tutkimukset osoittavat naismetsänomistajien suhtautuvan miesomistajia myönteisemmin luontoarvoihin. Siksi oletuksena oli, että palveluita tarjottaessa tämän metsänomistajasegmentin voisi parhaiten tavoittaa muilla kuin talousargumenteilla. Näyttäisi siltä, että etenkin nuoremmat naismetsänomistajat kiinnostuvat selkeästi enemmän luonto- ja ilmastoargumenteilla kuin talousargumenteilla varustetusta markkinointiviestistä. Markkinasegmentoinnilla voi siis olla keskeinen merkitys metsäpalveluyrityksen asiakaskunnan tavoittamisessa.

Enemmän metsästä -hankkeen pilottien raportit sekä muu materiaali on saatavissa  hankkeen kotisivuilta sekä Suomen Metsäkeskuksen ylläpitämältä hankkeen suomenkieliseltä materiaalisivustolta.  

Kolmivuotista hanketta osarahoitti Interreg Bothnia-Atlantica -ohjelma  ja sen toteuttivat yhteistyössä Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, Suomen Metsäkeskus, Sveriges lantbruksuniversitet (SLU) sekä Skogsstyrelsen.

Projektipäällikkö Anne Matilainen ja vanhempi tutkija Merja Lähdesmäki
Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti