Tein viime syksynä kaksi päätöstä, jotka vaikuttivat merkittävällä tavalla hyvinvointiini ja mielenterveyteeni. Ei minusta niiden takia parempaa ihmistä tullut, mutta ehkä vähemmän kamala.
Ensimmäiseksi anoin virkavapautta niin, että loka-joulukuun ajan tein 80-prosenttista työaikaa. Käytännössä järjestin sen pitämällä perjantait vapaana. Vapaapäivän vietolle en asettanut muita sääntöjä kuin sen, että valoisaan aikaan pitää olla ulkona. Tavallisestihan konttorirotta ei tuohon vuodenaikaan näe kuin loisteputken valoa. Joskus kävin päivännäöllä lenkillä, joskus vain hoitelemassa asioita. Syksyni oli pirteämpi kuin aikoihin.
Toiseksi ilmoittauduin kesäyliopistoon tekemään luovan kirjoittamisen perusopintoja Turun yliopistoon. Viime syksyn ja tämän kevään aikana olen kirjoittanut eri jaksoilla proosaa, draamaa, asiatekstejä ja nyt huhtikuussa – hieman kauhuissani – lyriikkaa. Kirjoittaminen on yhtä aikaa nautinnollista, hauskaa, kamalaa, vaativaa ja helppoa. Eri jaksoilla olen tutustunut mukaviin ihmisiin ja hyviin opettajiin. Ryhmiin on osunut kertakaikkisen mainioita tyyppejä. Tokko minusta romaanikirjailijaa tulee, mutta ilman muuta jatkan ja syvennän mukavaa harrastusta. Ja on opinnoista ollut varmaan hyötyä myös työhön, toivottavasti tiedotteet ja muut asiatekstit ovat parantuneet.
Aikuisopiskelu friskaa ilman muuta mieltä. Uutta voi oppia vielä viisikymppinenkin. Päätöksilläni oli virkistymisen ja oppimisen lisäksi muitakin yhteisvaikutuksia. Löysin esimerkiksi kirjaston uudelleen. Apila on selvästi ihmisille tarkoitettu.
Lopuksi vielä pätkä kotitehtävästä, joka piti tänään palauttaa lyriikkajakson opettajalle. Vaikka riimittely ei ole nykyrunouden kuuminta kärkeä, tein muutaman loitsun arjen tarpeisiin. Tässä niistä pari ajankohtaista. Tehoa voi kokeilla taikasauvan kanssa tai ilman.