Kulttuurinen lämpökuolema

Pitääkö kaikkien taajamien olla samanlaisia?

Monimuotoisuus on terveellistä. Myös kulttuurinen monimuotoisuus on hyväksi. On hienoa, että kaikki ihmiset eivät elä igluissa, mutta pystyn helposti kuvittelemaan tilanteen, jossa ihmiskunta pelastuu juuri siksi, että jotkut osaavat elää niin.

Suomalaiset maalaistaajamat kokivat huomattavan maisemanmuutoksen noin 30 vuodessa sotien jälkeen. Aluksi kyse oli halpuuttamisesta: jälleenrakennuskauden raaka-ainepula opetti rakentamaan edullisesti. Syntyi niukkuuden estetiikkaa. Poikkeusolojen, sääntelytalouden ja sotakorvausten vallitessa jälleenrakennettu tuotantokoneisto käynnistyi nopeasti mutta erilaisena. Tuotanto oli teollisempaa ja kaavamaisempaa. Mittakaava kasvoi.

Suurempi murros koettiin kirkonkylissä 1960-luvulla. Silloin taajamat samanlaistettiin. Arkkitehtuuri irtaantui paikallisista tyyleistä. Kaavoitus yhtenäistettiin vuoden 1959 rakennuslailla. Perustettiin seutukaavaliitot, ja kaavavelvoite levisi maalaiskuntiin. Näistä aineksista syntyi nykyisin vallitseva suomalaisen kirkonkylän perustyyppi: samanlaisina toteutettuja liikennejärjestelyjä ja yhdyskuntarakentamista, suuria hallimaisia liiketiloja ja elementeistä koottuja asuinrakennuksia.

Perusratkaisuihin kuuluivat teiden oikaisut ja taajamien ohitustiet. Teitä reunustava puusto poistettiin yhdyskuntarakentamisen ja liikenneturvallisuuden nimissä, ja vanhat talot purettiin. Tiiviisti rajautunut raittimiljöö leveni asfalttiaukioiksi, joita rajasivat uusien liikerakennusten jonot kuin joukko peräkkäin lipuvia ruotsinlaivoja.

Samalla, kun taajamat alkoivat muistuttaa toisiaan, niiden sisäinen rakenne muuttui entistä kerroksisemmaksi. Pankki-, kauppa- ja huoltamoketjujen toimitilat tehtiin samoilla piirustuksilla halki maan piittaamatta siitä, millaiseen alueelliseen tyyliin ja maisemalliseen yhteyteen niiden piti solahtaa. Talonpoikaistalo saattoi saada viereensä tavaratalon tai funkkishuoltamon. Epäyhtenäisyydestäkin tuli arvo, kun rakennushistorian erivaiheisia jälkiä alettiin nimittää kerroksisuudeksi.

Rakentamisen murrosta vauhdittivat monet normit, jotka tukivat uusia materiaaleja ja tekniikoita. Muulla tavoin ei suunniteltu, eikä muuta kaupasta saanut. Ekologinen, luonnonmateriaaleja käyttävä, perinteinen talonpoikaisrakentaminen joutui lainsuojattomaksi. Pahaksi onneksi monet uutuudet osoittautuivat kestämättömiksi – suorastaan tuhoisisiksi, kuten asbesti, öljylämmitys ja muovieristeet. Koska uudet materiaalit ja tekniikat otettiin käyttöön kaikessa uudisrakentamisessa samanaikaisesti, ongelmatkin purkautuivat esiin yhtä aikaa.

Sotien jälkeisen maisemanmuutoksen historia on maaseudun osalta vielä pääosin kirjoittamatta. Maalaispitäjissä arkkitehtien rooli oli paljon pienempi kuin kaupungeissa ja yhtenäistäminen tapahtui hitaammin. Samanlaisuutta tavoiteltiin silti aivan tarkoituksellisesti. Toteutettiin tasa-arvon ideaa: maaseudun asukkailla on oikeus samanlaisiin palveluihin ja asumiseen kuin kaupungeissa. Tavoite oli tärkeä, mutta sen toteutus liian suoraviivainen ja ruhjova.

Rakentaminen näyttää olevan sellainen elämänala, jossa helposti ajetaan yhtä ja samaa ratkaisua kaikkialle ja kaikkiin tilanteisiin. Samanlaistaminen ei ollut hyväksi 1960-luvulla, eikä se ole hyväksi vieläkään. Kulttuurinen monimuotoisuus auttaa kestämään yllättävissä muutoksissa. Siksi on oltava tilaa sekä vanhoille että uusille ratkaisuille, tyylilliselle ja alueelliselle vaihtelulle. Ongelmia tulee varmasti, jos kaikki pakotetaan samaan muottiin ja erot tasoitetaan. Sen tien päässä on lämpökuolema.

Sulevi Riukulehto
Aluehistorian ja kulttuuriperinnön tutkimusjohtaja
Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 17.1.2022.

Maaseutujen uudet roolit heijastuvat aluetalouksiin

Vain muutos on pysyvää, niinhän sanotaan. Myös maaseutujen on uusiuduttava kehityksen mukana, jotta mahdollisuuksia pystytään hyödyntämään ja muuttuneisiin tilanteisiin sopeutumaan. Toimintaympäristöissä tapahtuvat muutokset voivat edellyttää joiltakin toimialoilta suuriakin uudistuksia. Väestökehitys asettaa omat muutostarpeensa. Mutta miten uusiutua? Selvää on, että kullekin alueelle on tunnistettava sille sopivia uudistumisen tapoja. Tunnistamista helpottaa se, mitä useamman ideat pääsevät esille. Vaihtoehtojen löytymisen myötä herää uusia kysymyksiä, kuten se, mitä uusista tuulista seuraa.

Talouden rakenteisiin vaikuttavat muutokset heijastuvat ympäristöönsä monin tavoin. Yksi kiinnostava vaikutuskohde on laajempi aluetalous. Olemme jo pitkään arvioineet aluetaloudellisia vaikutuksia RegFin-malleilla. Vuosien varrella olemme tarkastelleet lukuisia aiheita, kuten yksittäisten investointien tai yleisempien politiikkojen talousvaikutuksia eri alueilla. Tarkastelut tarjoavat yhden näkökulman siihen, mitä uusien roolien omaksuminen merkitsee kokonaisuudelle.

Energiasektori yksi uudistumisen vaihtoehto

Kaustisen seudulla on todettu, että alueelle on löydettävä uusia toiminnan mahdollisuuksia. Siellä maaseudun uutta roolia haetaan esimerkiksi uusiutuvan energian tuotannosta. Suunnitteilla olevat lukuisat tuulivoimalat voivat vaikuttaa vahvasti seudun aluetalouteen. Niiden lisäksi tärkeitä ovat muun muassa suunnitelmat biokaasuverkoston rakentamisesta. Aluetaloudellisten vaikutusten huomioiminen auttaa hahmottamaan vaikutusverkkoja sekä erilaisten ilmiöiden suuruusluokkia. Selvityksemme Kaustisen seudulle kohdistuvista aluetalousvaikutuksista valmistuu lähikuukausina.

Uusia avauksia tarvitaan

Maaseuduilla toimijoineen on oma keskeinen tehtävänsä kestävyyssiirtymän toteuttamisessa. Kierto- ja biotalous, ruoka- ja liikennejärjestelmät, uusiutuva energiantuotanto – pyrittäessä kestävyyteen maaseuduilta voi löytyä monia ratkaisuja näihin osa-alueisiin, myös aivan uudenlaisia. Kestävyyssiirtymässä on tärkeää huomioida myös alueellinen tasapainoisuus. Aluetaloudelliset tarkastelut antavat yhden näkökulman pohdittaessa muutosten vaikutuksia. Joka tapauksessa niin laajemmilla politiikkamuutoksilla, luonnonilmiöillä, yritysten päätöksillä kuin esimerkiksi tavallisten kuluttajien valinnoillakin on vaikutuksensa aluetalouksiin.

Juuri toimintansa aloittanut TUUMA-verkosto vahvistaa uuden työn ja yrittäjyyden mahdollisuuksia maaseutualueilla. Verkoston työ on osa maaseutupolitiikan neuvoston MANEn vaikuttamistyötä. Aluetalous on yhtenä näkökulmana mukana verkoston toiminnassa. Kokoamme yhteen selvityksiä erilaisten ilmiöiden vaikutuksista maaseutualueiden talouteen, nostamme esiin toimenpide-ehdotuksia sekä kannustamme keskustelemaan laajemmin aluetalousvaikutuksista. Näin pyrimme tukemaan uusien mahdollisuuksien tunnistamista.

Roolitus esiin Maaseutuparlamentissa

Maaseutuparlamentti tarjoaa juuri nyt näyttämön, jossa voimme yhdessä keskustella maaseutujen kehittämisestä. Osin monipaikkainen, osin virtuaalinen ideafestivaali järjestetään tällä viikolla. Mekin olemme siellä, kertomassa Suupohjan radan vaikutuksista sekä kuulemassa näkemyksiä maaseutujen uusista rooleista.

Outi Hakala ja Susanna Kujala
Tohtorikoulutettavat, Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 28.9.2021.

Yhteiskunnallisesta yrittäjyydestä apua maaseudun kylien palvelutuotantoon?

Monissa maaseutukylissä palvelujen heikko saavutettavuus varjostaa asukkaiden jokapäiväistä elämää.

Ruokaostokset, terveyspalvelut ja vapaa-ajan aktiviteetit löytyvät yhä useammin vain kuntakeskuksista ja kylien raitit hiljentyvät.

Monet maaseudulla toimivat yhdistykset ovatkin aktivoituneet tuottamaan kylällä tarvittavia palveluita itse.

Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin tekemän selvityksen mukaan jopa puolet maakunnan alueella toimivista kyläyhdistyksistä on kiinnostunut ottamaan enemmän vastuuta oman kylän palveluiden kehittämisestä. Voidaan sanoa, että maaseudun kylistä on tulossa yhteiskunnallisia yrittäjiä.

Mitä siis on yhteiskunnallinen yrittäjyys?

Yhteiskunnallinen yrittäjyys viittaa yritystoimintaan, jonka ensisijainen tavoite on yhteiskunnallisen hyvän tuottaminen harjoittamalla vastuullista liiketoimintaa.

Kyläyhdistyksiin sovellettuna yhteiskunnallinen yrittäjyys tarkoittaa sitä, että yhdistyksen toiminta tai osa siitä muutetaan yritystoiminnaksi, jonka voitto ohjataan takaisin yhteisön kehittämiseen.

Kyläyhdistys saattaa esimerkiksi harjoittaa matkailutoimintaa, vuokrata asuntoja tai omistaa energiatuotantoa, joista saatavat liikevoitot käytetään kyläläisten hyvinvointipalveluiden tuottamiseen. Yhteiskunnallisen yrittäjyyden tavoitteena on rakentaa kylien omasta palvelutuotannosta entistä organisoidumpaa ja pitkäjänteisempää, jolloin toiminnalle muodostuu jatkuvuutta.

Kylien aktiivinen palvelujen tuottaminen tarvitsee myös kuntien tukea

Myös kuntapäättäjät pitävät vapaaehtoisvoimin toteutettavaa palvelutarjontaa vastauksena kunnallisten palvelujen vähenemisen synnyttämään palveluvajeeseen.

Myötämielinen asenne kylien omaehtoista palvelutuotantoa kohtaan onkin tärkeää. Mutta menestyäkseen kylien yhteiskunnallinen yrittäjyys tarvitsee myös konkreettisempia kädenojennuksia. Näitä voisivat olla esimerkiksi yhteiskunnallisen yrittäjyyden strategian pohtiminen kuntatasolla tai julkisten hankintojen pilkkominen pienempiin kokonaisuuksiin niin, että myös pienet yhteiskunnalliset yritykset voivat niihin osallistua.

Lisää tietoa Ruralia-instituutin yhteiskunnallisen yrittäjyyden hankkeista ja niiden tuloksista löytyy täältä.

Merja Lähdesmäki

Vanhempi tutkija Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa

Juttu on julkaistu Ilkassa 30.12.2019.