Miten työllisyydenhoito toteutuu kunnan ja hyvinvointialueen yhteistyönä?

Tulevilla hyvinvointialueilla ja kunnilla on yhteiset asukkaat, joiden erilaisiin palvelutarpeisiin on tarkoitus vastata mahdollisimman hyvin. Toimivalla yhteistyöllä voidaan saavuttaa tavoitellut yhdenvertaiset, laadukkaat ja kustannustehokkaat palvelut. Pohjoismaiseen malliin siirtyvä työllisyydenhoito tulee kuntien järjestämisvastuulle vuoden 2024 aikana, kun taas sote-palvelut siirtyvät hyvinvointialueille vuoden 2023 alusta.

Puheenvuoroni kurkistaa työllisyydenhoidon teemaan.

Jatkossa kunnasta tulee nykyiseen työ- ja elinkeinotoimistoon verrattavissa oleva taho, joka palvelee työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautunutta. Työttömyys vaikuttaa negatiivisesti kunnan verotuloihin. Se on hyvä kannuste hoitaa tämä tehtävä mahdollisimman tehokkaasti. On ajateltu, että siirto kunnille tukee näin myös kuntien elinkeinopolitiikan ja kilpailukyvyn tavoitteita.

Mitä sitten, jos työttömän henkilön työllistäminen ei kunnan keinoin onnistu, palkkatukityö tai työkokeilukin ovat pitkän ajan tavoitteita? Avuksi voidaan tarvita hyvinvointialue, joka vastaa sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä. Pitkäaikaistyöttömien määrä suhteessa kaikkiin työttömiin on lisääntynyt myös Etelä-Pohjanmaalla. Tutkimusten mukaan jopa lähes puolella pitkäaikaistyöttömistä on työkykyyn liittyviä haasteita.

Työttömän henkilön näkökulma

Hyvinvointialueen ja kunnan välille syntyy työllisyydenhoidossa yhdyspinta. Tällainen syntyy myös esimerkiksi hyvinvointialueelle siirtyvän oppilashuollon ja lastensuojelun sekä kunnan välille. Jotta asiakasta auttavat moniammatilliset verkostot toimivat saumattomasti, rakenteita valmistellaan jo nyt. Työttömän henkilön näkökulmasta keskeisiä hyvinvointialueelle siirtyviä sosiaalipalveluja ovat kuntouttava työtoiminta ja sosiaalinen kuntoutus. Hyvinvointialueiden sosiaalihuolto tulee työllistämään terveydenhuoltoa enemmän alan ammattilaisia, mihin nähden keskustelu sosiaalipalveluista on ollut yllättävän vähäistä.

Hyvinvointi rakentuu ihmisten arjessa. Sosiaalisen kuntoutuksen kautta tapahtuva säännöllinen osallisuus yhteiskunnan toiminnassa voi torjua yksinäisyyttä ja päihteiden käyttöä sekä auttaa saamaan päivärytmin takaisin. Se tarjoaa vertaistuen, joka edesauttaa kuntoutumista. Sosiaalisessa kuntoutuksessa on Etelä-Pohjanmaalla kehittämisen varaa, sen voi nähdä astetta kevyempänä sosiaalipalveluna, kuin kuntouttavan työtoiminnan. Voisiko sosiaaliseen kuntoutukseen ottaa käyttöön osallisuustulon, josta aika ajoin kansallisella tasolla keskustellaan? Kuntouttavasta työtoiminnasta maksettava yhdeksän euron päiväkohtainen korvaus kannustaa osallistumaan ja vaikuttaa siten positiivisesti ihmisten hyvinvointiin.

Kohti tulevaisuuden tavoitteita

Pitkäaikaistyöttömyyden ohella usean eri alan työvoimapula on kansallinen haasteemme, mikä koskettaa Etelä-Pohjanmaatakin. Ajattelutapaan osa-aikatyötä ja osatyökykyisiä kohtaan tarvitaan muutosta. Työnantaja voi miettiä, onko rutiininomaisista työtehtävistä mahdollista räätälöidä selkeärajainen täsmätyö, josta työkykyrajoitteinen henkilö suoriutuisi. Kun siihen yhdistetään yhteiskunnan tuki sekä työvalmentajan alkuvaiheen apu, voidaan saada hyvinkin motivoitunut, taitava ja pitkäaikainen työntekijä. Tästä on paljon hyviä esimerkkejä.

Lopuksi perään vielä niitä keinoja, etteivät työkyvyttömät henkilöt välttämättä päätyisi työttömien tilastoihin, vaan saisivat oikeanlaista palvelua ja tukea. ”SO” ja ”TE” on vietävä tasa-arvoisesti lähemmäksi toisiaan ja työkyky tulee arvioida heti työttömyyden pitkittyessä. Kaikkia käytössä olevia keinoja tarvitaan monipuolisesti, jotta korkea, 80 %:n työllisyysasteen tavoite toteutuu vuoteen 2030 mennessä.

Heidi Niemi
Sosiaalityön yliopistonlehtori
Tampereen yliopisto/Seinäjoen yksikkö

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 10.1.2022.

“Saa tulla, kunhan ei tule meidän tontille”

Näin lapsuudessani Etelä-Suomessa suhtauduttiin ulkomaalaisiin ja varsinkin saksalaisiin kesäturisteihin. Osan röyhkeästä maineestaan he varmasti olivatkin ihan aiheesta ansainneet, mutta olisiko kuitenkin molemmin puolin kysymyksessä ollut myös tietämättömyys toisten tavoista ja ehkä jopa tuntemattoman pelko.

Noista ajoista on ehtinyt kulua tovi. Enää emme aja vierailijaa tontiltamme pois. Olemmeko silti sisäistäneet aikaisemmilta sukupolvilta jotakin, joka edelleen pitää otteessaan?

Itse olen Viipurin kaksinkertaisen evakon lapsi ja tunnen olevani ikään kuin vieras omassa maassani. Eihän se niin saisi olla, eihän? Pohjanmaalla asuu monia sukuja, jotka ovat muuttaneet alueelle sotien aikana, niiden välillä ja jälkeen. Ikään kuin tulleet vieraalle maalle, eivät aina omasta tahdostaan.

Pohjalaiset tunnetaan sisukkaina, peräänantamattomina ja valmiudestaan taistella tärkeiden asioiden puolesta. Asiat saadaan sujumaan suhteellisen nopeasti, jos niin tahdotaan. Haasteet ovat mahdollisuuksia. Voin koko aiemman elämäni Etelä-Suomessa ja nyt Pohjanmaalla puolisen vuotta asuneena omasta kokemuksesta sanoa, että maine vastaa todellisuutta. Pohjalaisille ei tarvinne sanoa, että olkaa ylpeitä tyylistänne.

Kuuntelin muutamia viikkoja sitten Etelä-Pohjanmaan liiton esitystä alueen työllisyystilanteesta. Vaikka maakunnan työllisyysaste on covid-mokoman aikana pysynyt suhteellisen korkeana (78,1 %), uhkiakin on ilmassa. Työikäinen väestö vähenee rajusti samaan aikaan, kun korkean osaamisen työt ovat lisääntymässä. Nuoret (15–24 v) muuttavat opintojen perässä synnyinkunnistaan eivätkä yleensä palaa takaisin.  Mistä yritykset saavat nyt ja tulevaisuudessa osaajia? Tiesitkö muuten, että 1970-luvulla syntyneet ovat Suomen korkeimmin koulutettu ikäluokka?

Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan työikäisten (24–64 v) määrä vähenee ilman maahanmuuttoa vuoteen 2030 mennessä peräti 300 000 henkilöllä. Tämä tarkoittaa, että koulutusputkesta vähenee työelämään siirtyviä noin 15 000 nuorta joka vuosi. Tarvitsemme lisää syntyvyyttä ja työperäistä maahanmuuttoa.  Syntyvyyden lisäämiseen en tässä ota kantaa kuin sanomalla, että kehottamalla se ei onnistu. 

Kansainvälisen työvoiman houkutteleminen ja integrointi yhteiskuntaamme on Suomelle elinehto. Nykyisin Suomen korkeakouluista valmistuu vuosittain parituhatta ulkomaalaistaustaisista, mikä on kansainvälisesti verrattuna suhteellisen vähän. Valmistuneista noin kolmasosa muuttaa Suomesta pois jo seuraavan viiden vuoden aikana. Voiko asialle tehdä jotakin?

Elinkeinoelämämme tarvitsee maahanmuuttajia: kansainvälisiä opiskelijoita ja jo valmistuneita perheineen. Vaasan yliopisto on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksella kehittämässä yhdessä alueen muiden korkeakoulujen ja oppilaitosten kanssa toimintaa tällä saralla. Tavoitteenamme on saada aikaiseksi Suomeen veto- ja pitovoimaa: kansainvälisten talenttien houkuttelua, integrointia, koulutusta, työtehtävissä opittua kielitaitoa, kantaväestön keskellä asumista ja yhteisöön kuulumista. Asioita, joita muissa maissa on opittu kantapään kautta.

Olethan mukana yhdessä kanssamme talkoissa. Ei ajeta vieraasti murtaen puhuvaa naapuria pois meirän tontilta.

Marjaana Suutarinen
Vaasan yliopisto, Levón instituutti
Johtaja
Tekniikan tohtori

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 8.3.2020.

Robotti vai maahanmuuttaja?

Suomessa on keskusteltu pitkään työvoimapulasta ja sen paikkaamisesta työperustaisella maahanmuutolla. Keskustelu on tuttua myös Etelä-Pohjanmaalla. Täällä työllisyys on ollut korkea ja erityisesti moniin suorittavan tason työpaikkoihin on ollut vaikeaa löytää työvoimaa. Keskusteluun liittyy läheisesti niin sanottu ”neljäs teollinen vallankumous” eli automaatio ja tekoäly tuotannossa ja palveluissa sekä näiden vaikutus työvoiman tarpeeseen ja muuttoliikkeeseen.

Taloustieteellisen muuttoliiketutkimuksen tunnetuin nimi, professori Geroge Borjas, on analysoinut robotiikan vaikutuksia muuttoliikkeeseen Yhdysvalloissa. Hän tarjoaa keskustelulle melko arvattavan lähtökohdan: Robotiikan lisääntyessä teollisuuden työpaikkojen vähentyminen ja vastaavien tehtävien palkkatason heikentyminen ovat omiaan vähentämään muuttoa Yhdysvaltoihin.

Työ muuttuu – ja muuttaa

Laajempi keskustelu teollisen tuotannon paluusta Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin luotettavuuden sekä älykkäiden tehtaiden lisäämän tuotannon kannattavuuden myötä näkyy myös Suomessa, esimerkiksi Uudenkaupungin autotehtaan menestyksenä. Kehitys luo uudenlaisia työpaikkoja kehittyneissä talouksissa, mutta vähentää suorittavan työn tehtäviä halvan työvoiman maissa. Niistä ihmiset joutuvat muuttamaan muualle työn perässä.

Työvoiman riittävyyttä murehtii myös Kalifornian yli 50 miljardin dollarin maatalous, jonka on entistä vaikeampi houkutella maahanmuuttajia. Tulijoiden ikärakennekin on vanhenemaan päin. Tämä ei johdu vain tiukkenevasta maahanmuuttopolitiikasta, vaan myös alan vetovoiman heikentymisestä. Vaikka alan innovaatiot etenevät vauhdilla, ja esimerkiksi salaatin keruu onnistuu jo valtavilla koneilla, teknologia ei vielä voi korvata ihmistä kaikissa tehtävissä. Meilläkin paljon puhutussa marjojen tai hedelmien poiminnassa ihmiskäsi ja -silmä ovat toistaiseksi päihittäneet turhan kovakouraiset koneet.

Myös Etelä-Pohjanmaalla teknologiateollisuus on keskeinen osa alueen elinkeinoelämää. Niin navetoissa kuin pelloillakin häärivät yhä useammin robotit. Robotisaatiosta onkin tärkeää puhua työperustaisen maahanmuuton yhteydessä. Kyse ei ole vain siitä, missä tehtävissä tarvitaan teknologiaa, missä ihmistä, tai missä molempia. Uusi teknologia vähentää usein suorittavan tason työpaikkoja, mutta se myös synnyttää uusia, ja mahdollistaa tuotannon säilymisen seudulla. Heikkilä ym. toteavat 2018 Valtioneuvoston kanslialle tekemässään selvityksessä, että automaatio ja robotiikka ovat sidoksissa koulutus- ja tutkimusjärjestelmiin. Etelä-Pohjanmaalla voidaan tarkastella alueellista innovaatiojärjestelmää – tai innovaatioekosysteemiä – tästäkin näkökulmasta: Miten perinteisesti matalan tutkimus- ja kehitysrahoituksen alue tukee teollisuuden, palvelujen ja maatalouden teknologista kehitystä? Miten tämä heijastuu alueen toteuttamaan työperustaiseen maahanmuuttopolitiikkaan ja sen käytäntöihin?

Robotti vai maahanmuuttaja? Kysymykseen liittyy vahvasti inhimillinen kulma. Paraskaan robotti ei ole kummoinenkaan kuntalainen. Toisin kuin ihmiset, robotit eivät elävöitä vähenevän väestön yhteisöjä. On muistettava, että työvoimapulaa on, ja tulee olemaan, myös asiantuntijatyössä. Ulkomailta saapuvien työntekijöiden soisi olevan yhä useammin robottien kehittäjiä tai käyttäjiä kuin niiden kanssa samoista töistä kilpailevia.

Mika Raunio, erikoistutkija, Siirtolaisuusinstituutti, Seinäjoen yksikkö

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 5.10.2020.