Avainsana-arkisto: hyvinvointi

Pitääkö sote-johtajien työhyvinvoinnista puhua?

Sosiaali- ja terveysalan (sote) työvoimapula, talouden haasteet ja koronapandemia luovat paineita alan työntekijöille ja johtajille. Työhyvinvoinnista huolehtimisen ja siitä avoimesti keskusteleminen on erityisen tärkeää juuri nyt. Hyvä työhyvinvointi tuo työntekijälle, organisaatiolle ja yhteiskunnalle lukuisia etuja. Hyvinvoiva työntekijä on tuottava ja todennäköisimmin työhönsä ja sen kehittämiseen sitoutunut.

Johtajan työhyvinvointi vaikuttaa alaisten työhyvinvointiin ja organisaation tuottavuuteen, joten siihen kannattaa kiinnittää huomiota aivan samoin, kuin muidenkin työyhteisön jäsenten hyvinvointiin. Hyvällä työhyvinvoinnilla on kaikille organisaatioille etuja mm. lisääntyneen tuottavuuden kautta, eli sillä on välinearvoa. Vähintään yhtä tärkeää on työhyvinvoinnin itseisarvo. Kaikilla työntekijöillä on oikeus voida hyvin.

Johtajuus ei houkuta

Sote-alan johtajia eläköityy paljon tällä hetkellä ja uusien rekrytointi on haasteellista. Tutkimusten perusteella sote-alan johtajan työtä ei pidetä houkuttelevana. Työn vaativuus ja vastuu on kasvanut, eikä vaatimuksiin pysty itse vaikuttamaan. Työmäärä saattaa olla kohtuuton ja työpanokselle asetetaan epärealistisia odotuksia. Lohdullista on, että työhyvinvointia voidaan kuitenkin kehittää sekä kuormitus- ja vaatimustekijöitä poistamalla että työn, organisaation ja yksilön voimavaroja vahvistamalla. Tämä kuitenkin vaatii pysähtymistä asian äärelle, ja avointa keskustelua työpaikoilla. Muuten työhyvinvointi saattaa jäädä vain maininnaksi työpaikan strategiassa.

Sote-johtajan työhyvinvointiin vaikuttavat asiat ovat tutkimusten perusteella samoja kuin kaikilla muillakin työntekijäryhmillä. Toisaalta työn erityispiirteet tuovat siihen omat mausteensa, jotka puuttuvat monelta muulta ammattiryhmältä. Epävarma taloustilanne näkyy sosiaali- ja terveydenhuollon johtajien työhyvinvoinnissa. Pitkät ja aikaa vievät päätöksentekoketjut, jossa vastuut eivät aina ole selkeitä, sekä ristiriitaiset ja puuttuvat hallinnon ohjeistukset turhauttavat johtajia. Epäreiluuden kokemukset, luottamuksen puute ja ei-avoimet toimintatavat kuormittavat. Lyhytjänteiseksi koettu suunnittelu, jota jaksotetaan vaalikausittain vaihtuvien ohjelmien mukaisesti, vaikuttaa tutkimuksen perusteella työhyvinvointiin. Muutosten, kuten pitkittyneen sote -uudistuksen, tuoma epävarmuus oman työn ja oman itsen tulevaisuudesta, huonontaa johtajien työhyvinvointia. Toisaalta johtajan työssä on paljon tekijöitä, jotka edesauttavat hyvän työhyvinvoinnin ylläpitämistä, kuten mahdollisuus oman työn kontrollointiin ja vapaus tehdä päätöksiä.

Työhyvinvoinnin perustana työpaikoilla toimii aina hyvä ja keskusteleva johtaminen, selkeät toimintatavat ja vastuut sekä avoin vuorovaikutus. Työhyvinvointikeskustelussa, ihan kaikkien työntekijäryhmien osalta, on lisäksi entistä tärkeämpää pohtia laajemmin niitä keinoja, joilla voidaan ylläpitää hyvää työhyvinvointia ja vahvistaa olemassa olevia voimavaroja.  

Vastauksena otsikossa esittämääni kysymykseen: kyllä sote-johtajien työhyvinvoinnista pitää puhua. Sote-alan työpaikoilla pitää puhua avoimesti aivan jokaisen siellä työskentelevän hyvinvoinnista. Hyvinvoiva työntekijä, oli hänen asemansa mikä hyvänsä, on sote-organisaation suurin voimavara, jonka avulla pystymme hoitamaan perustehtävämme: hoitamaan hyvin ja laadukkaasti asiakkaamme yhteistyössä hänen kanssaan.

Niina Herttuala
Väitöskirjatutkija
Tampereen yliopisto

niina.herttuala (a) tuni.fi

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 9.11.2020.

Koronatilanne ja lasten kaltoinkohtelu – onko niillä yhteyttä?

Maailmanlaajuinen koronapandemia on vaikuttanut suomalaisten lasten ja perheiden elämään monin tavoin. Koulut suljettiin keväällä ja lapset siirtyivät etäkouluun, lasten harrastukset loppuivat, päiväkodeissa hoidettiin aiempaa vähemmän lapsia, monet vanhemmat siirtyivät etätöihin ja heitä lomautettiin. Tämä muutti perheiden arkea totaalisesti. Perheet saivat lisää yhteistä aikaa, mitä monissa perheissä pidettiin hyvänä asiana. Mutta samalla monissa perheissä arjen tiivistyminen kotiin ja perheiden sulkeutuminen koettiin ahdistavana, jopa uhkaavana.

Eriarvoisuus lisääntyi

Ne lapset ja perheet, joilla oli ennestään huolia, ongelmia tai jotka elivät riskioloissa, voivat yhä huonommin, ja eriarvoisuus lisääntyi. Näissä perheissä koettiin ahdistusta, huolta ja hätää. Tämäntapaisia tuloksia on saatu lapsille ja nuorille itselleen sekä vanhemmille tehdyistä kyselyistä, joita monet järjestöt ovat tehneet. Lasten kaltoinkohtelu lisääntyi, ja esimerkiksi vanhempien alkoholin käyttö siirtyi baareista ja ravintoloista kotiin. Kansainvälisesti WHO arvioi, että yksi kolmesta lapsesta kokee jonkinlaista kaltoinkohtelua kotonaan. Koronapandemia on entisestään synkentänyt näiden lasten tilannetta.

Samalla kun perheiden elämä muuttui, myös lapsiperhepalvelut muuttuivat: esimerkiksi terveydenhoitajia siirrettiin muihin, koronaan liittyviin töihin neuvoloista ja kouluilta. Lastenneuvolakäynnit vähenivät 45 % ja kouluterveydenhuollon käynnit 20 % keväällä 2020. Turvakodeissa oli tavallista hiljaisempaa. Avun hakeminen siirtyi nettiin ja erilaisiin chatteihin: nettiturvakodin kävijämäärät viisinkertaistuivat.

Kysy, mitä kuuluu

On hyvä, että erilaisia nettipalveluita on saatavilla, mutta ne eivät korvaa kasvokkaista kohtaamista. Koronatilanne on monin tavoin haastanut sosiaali- ja terveyspalveluiden kyvyn ottaa yhteyttä kaltoinkohtelun ja sen riskioloissa eläviin lapsiin, aikuisiin ja perheisiin.  Heidän tarvitsemansa tuki on vähentynyt. Niin on ikävä kyllä käynyt myös mahdollisuuksille arvioida lapsen tai nuoren hyvinvointia ja terveyttä.

Kesän aikana tilanne ”normalisoitui” jonkin verran ja yhteiskunta avautui. Kun nyt koronatilanne näyttää jälleen pahenevan, on hyvä muistaa se, mitä keväällä toivottavasti opittiin. Tarvitaan aktiivista yhteyksien ottamista lapsiin, nuoriin ja perheisiin niistä palveluista, joissa he tavallisestikin asioivat. Niitä lapsia ja nuoria, joita ei näy esimerkiksi terveydenhoitajien vastaanotoilla tai koulussa, pitää etsiä, ottaa asioita puheeksi ja varmistua siitä, että kaikki on hyvin. Samalla pitää kaikin keinoin rohkaista lapsia, myös aikuisia, ottamaan yhteyttä turvallisiin aikuisiin avun ja tuen saamiseksi.

Katso myös ERICA.

Eija Paavilainen, Professori, TtT
Tampereen yliopisto/Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 12.10.2020.

Kasvaako lähin lähiruoka takapihallasi?

Oletko sinä niitä, jotka jo tammikuussa plaraavat siemenluetteloita ja kasvattavat ikkunallaan taimia kesän koitoksiin? Tai muisteletko silavasiivuja paistaessasi kaiholla kesäpossuasi, jonka nimi oli Nasse 2016, ja jonka tyhjä karsina odottaa jo tuoreet pehkut pöyhittyinä Nasse 2017:n saapumista?

Kotitarvetuotanto, eli omaan tarpeeseen viljely sekä erilaisten hyötyeläinten kasvattaminen, on kasvava ilmiö. Mikä ihmisiä motivoi kasvattamaan oman ruokansa? Onko kyseessä ikiaikainen tarve ”keräillä ja metsästää” vai kenties Veikko Huovisen Hamsterit -kirjassa kuvattu halu hamstrata varastoja talven varalle? Pääseekö kotitarveviljelyllä paremmin kiinni vuodenaikojen vaihteluun ja elämän kiertokulkuun? Onko taustalla halu opettaa lapsille, mistä ruoka tulee? Ovatko kotitarvetuotanto, lisääntyvä kokkausinnostus ja lähiruokabuumi osa samaa ilmiöperhettä?

Oli kuinka oli, ilmiö on joka tapauksessa tavattoman mielenkiintoinen. Siihen liittyy esimerkiksi ihmisten ja eläinten hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä. Aihetta voidaan lähestyä myös aluesuunnittelun kautta: Millaisia esteitä tai edellytyksiä taajamarakentaminen luo kotona tuotetulle ruualle?

Seinäjoen yliopistokeskuksessa aiheeseen on tarttunut monitieteinen työryhmä. Tavoitteenamme on selvittää muun muassa sitä, kuinka laajasta ilmiöstä on todella kyse, mikä tällä hetkellä motivoi ihmisiä omaan tuotantoon sekä millaisia ongelmia he ovat mahdollisesti kohdanneet.

Tutkimus aloitetaan nettikyselyllä, johon kaikki asiasta kiinnostuneet voivat vastata. Kotitarvetuotantoon liittyvän kyselyn ovat laatineet professorit Ari Hynynen (Tampereen teknillinen yliopisto), Leena Koivusilta (Tampereen yliopisto), Jarkko Niemi (Luonnonvarakeskus) ja tutkimusjohtaja Timo Nieminen (Helsingin yliopisto).

Käy vastaamassa itse ja kerro kyselystä myös tuttavillesi. Kysely aukeaa tästä linkistä. Se on auki 21.5.2017 saakka.

Lisätietoja Katja Marttunen katja.marttunen@hotmail.com, puh. 050 433 7930

 

– Nina Harjunpää –