Miten työllisyydenhoito toteutuu kunnan ja hyvinvointialueen yhteistyönä?

Tulevilla hyvinvointialueilla ja kunnilla on yhteiset asukkaat, joiden erilaisiin palvelutarpeisiin on tarkoitus vastata mahdollisimman hyvin. Toimivalla yhteistyöllä voidaan saavuttaa tavoitellut yhdenvertaiset, laadukkaat ja kustannustehokkaat palvelut. Pohjoismaiseen malliin siirtyvä työllisyydenhoito tulee kuntien järjestämisvastuulle vuoden 2024 aikana, kun taas sote-palvelut siirtyvät hyvinvointialueille vuoden 2023 alusta.

Puheenvuoroni kurkistaa työllisyydenhoidon teemaan.

Jatkossa kunnasta tulee nykyiseen työ- ja elinkeinotoimistoon verrattavissa oleva taho, joka palvelee työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautunutta. Työttömyys vaikuttaa negatiivisesti kunnan verotuloihin. Se on hyvä kannuste hoitaa tämä tehtävä mahdollisimman tehokkaasti. On ajateltu, että siirto kunnille tukee näin myös kuntien elinkeinopolitiikan ja kilpailukyvyn tavoitteita.

Mitä sitten, jos työttömän henkilön työllistäminen ei kunnan keinoin onnistu, palkkatukityö tai työkokeilukin ovat pitkän ajan tavoitteita? Avuksi voidaan tarvita hyvinvointialue, joka vastaa sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä. Pitkäaikaistyöttömien määrä suhteessa kaikkiin työttömiin on lisääntynyt myös Etelä-Pohjanmaalla. Tutkimusten mukaan jopa lähes puolella pitkäaikaistyöttömistä on työkykyyn liittyviä haasteita.

Työttömän henkilön näkökulma

Hyvinvointialueen ja kunnan välille syntyy työllisyydenhoidossa yhdyspinta. Tällainen syntyy myös esimerkiksi hyvinvointialueelle siirtyvän oppilashuollon ja lastensuojelun sekä kunnan välille. Jotta asiakasta auttavat moniammatilliset verkostot toimivat saumattomasti, rakenteita valmistellaan jo nyt. Työttömän henkilön näkökulmasta keskeisiä hyvinvointialueelle siirtyviä sosiaalipalveluja ovat kuntouttava työtoiminta ja sosiaalinen kuntoutus. Hyvinvointialueiden sosiaalihuolto tulee työllistämään terveydenhuoltoa enemmän alan ammattilaisia, mihin nähden keskustelu sosiaalipalveluista on ollut yllättävän vähäistä.

Hyvinvointi rakentuu ihmisten arjessa. Sosiaalisen kuntoutuksen kautta tapahtuva säännöllinen osallisuus yhteiskunnan toiminnassa voi torjua yksinäisyyttä ja päihteiden käyttöä sekä auttaa saamaan päivärytmin takaisin. Se tarjoaa vertaistuen, joka edesauttaa kuntoutumista. Sosiaalisessa kuntoutuksessa on Etelä-Pohjanmaalla kehittämisen varaa, sen voi nähdä astetta kevyempänä sosiaalipalveluna, kuin kuntouttavan työtoiminnan. Voisiko sosiaaliseen kuntoutukseen ottaa käyttöön osallisuustulon, josta aika ajoin kansallisella tasolla keskustellaan? Kuntouttavasta työtoiminnasta maksettava yhdeksän euron päiväkohtainen korvaus kannustaa osallistumaan ja vaikuttaa siten positiivisesti ihmisten hyvinvointiin.

Kohti tulevaisuuden tavoitteita

Pitkäaikaistyöttömyyden ohella usean eri alan työvoimapula on kansallinen haasteemme, mikä koskettaa Etelä-Pohjanmaatakin. Ajattelutapaan osa-aikatyötä ja osatyökykyisiä kohtaan tarvitaan muutosta. Työnantaja voi miettiä, onko rutiininomaisista työtehtävistä mahdollista räätälöidä selkeärajainen täsmätyö, josta työkykyrajoitteinen henkilö suoriutuisi. Kun siihen yhdistetään yhteiskunnan tuki sekä työvalmentajan alkuvaiheen apu, voidaan saada hyvinkin motivoitunut, taitava ja pitkäaikainen työntekijä. Tästä on paljon hyviä esimerkkejä.

Lopuksi perään vielä niitä keinoja, etteivät työkyvyttömät henkilöt välttämättä päätyisi työttömien tilastoihin, vaan saisivat oikeanlaista palvelua ja tukea. ”SO” ja ”TE” on vietävä tasa-arvoisesti lähemmäksi toisiaan ja työkyky tulee arvioida heti työttömyyden pitkittyessä. Kaikkia käytössä olevia keinoja tarvitaan monipuolisesti, jotta korkea, 80 %:n työllisyysasteen tavoite toteutuu vuoteen 2030 mennessä.

Heidi Niemi
Sosiaalityön yliopistonlehtori
Tampereen yliopisto/Seinäjoen yksikkö

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 10.1.2022.

Lapsiperheen arki on iloa ja huolta

Lapsiperheen arki koostuu tavallisista asioista ja tapahtumista, joita perheenjäsenet tekevät yhdessä tai erikseen. Arjen perustana ovat aikuisten ja lasten väliset turvalliset, riittävän vakaat ja hyvät suhteet, jotka luovat lapsille suotuisan elinympäristön kasvaa ja kehittyä hyvin.

Arjessa tärkeitä ovat emotionaalinen läheisyys, tyytyväisyys ja lämpö. Ne ovat lasta suojaavia tekijöitä perheessä. Arkeen kuuluu myös monenlaisia huolia, jotka voivat liittyä arjen sujumiseen sekä lasten ja aikuisten hyvinvointiin. Huolet voivat joko väistyä itsestään, tai sitten ne ovat pitempikestoisia, hankaloituvat ajan kuluessa ja voivat muodostaa riskiolosuhteita perheenjäsenten hyvinvoinnille. Riskit saattavat liittyä joko vanhempiin, perhetilanteeseen tai lapsiin. Vanhemman käyttäytyminen saattaa ainakin ajoittain muuttua negatiiviseksi. Silloin arki voi tuntua lapsesta turvattomalta. Uudessa, laajassa 4-vuotiaiden lasten vanhemmille tehdyssä kyselyssä 44 % vastaajista kertoi itse kohdelleensa lapsiaan kaltoin emotionaalisesti ja 14 % fyysisesti.  

Miten arkea voi arvioida ja miksi?

Olemme tutkineet lapsiperheen huolia ja kaltoinkohteluun mahdollisesti johtavia riskioloja pitkään, ja tehneet hoitosuosituksen niiden tunnistamisesta ja arvioinnista. Olemme myös kehittäneet vanhempien itsearvioinnin avuksi mobiiliapplikaation. Siinä on 28 vanhempaan itseensä, perheeseen tai lapseen liittyvää väittämää. Ne koskevat esimerkiksi vanhemman omassa lapsuudessa olleita kaltoinkohtelukokemuksia, oman lapsen hoitamista, vanhemman yksinäisyyttä, taloudellisia huolia ja lapsen käyttäytymistä.

Kun vanhempi vastaa väittämiin, tuloksista ilmenee, mitä asioita vanhemman pitäisi ehkä pohtia lisää, tehdä eri tavalla tai keskustella jonkun ammattilaisen, esimerkiksi neuvolan terveydenhoitajan kanssa. Vanhempi saa itselleen lisätietoa ja ohjeita omien vastaustensa perusteella. Hän voi tallentaa tuloksen itselleen ja mennä esimerkiksi neuvolaan juttelemaan tuloksesta, jos siitä ilmenee jotain mieltä askarruttavaa. Arjen arviointi on tärkeää. Vanhempi voi huomata asioita, joita ei itse ole tullut aiemmin ajatelleeksi, ja joita perhe voi käsitellä yhdessä tai ammattilaisen kanssa.

Mistä arkeen saa tukea?

Kirjoitin 12.10.2020 (Ilkka-Pohjalainen) puheenvuoron siitä, mitä koronan jatkuessa olisi voitu vuoden 2020 keväästä oppia ja muuttaa. Toiveeni ei toteutunut. Media- ja tutkimuslähteiden mukaan lapsiperhepalveluja on edelleen vähennetty. Erityisesti neuvolahenkilökuntaa on siirretty rokotuksiin, jäljittämiseen ja muihin koronatoimiin. Tämä on vähentänyt lasten käyntejä, perheen arjesta keskusteluja ja tukemismahdollisuuksia.  

Vanhemmat tarvitsevat tukea arjessaan, myös tietoa siitä, millainen toiminta, puhe tai käyttäytyminen saattaa olla haitallista lapselle. Erityisesti tarvitaan tietoa emotionaalisen kaltoinkohtelun tavoista ja seurauksista. On tärkeää vahvistaa vanhemman ja lapsen vuorovaikutusta ja lisätä turvallisuuden ja vakauden kokemuksia.

Tekemämme tutkimuskoosteen mukaan tärkeintä lapsen ja perheen kohtaamisessa ja auttamisessa on kommunikoinnin avoimuus ja säännöllisyys. Rehellisyys ja läpinäkyvyys lisäävät luottamusta. Se on tasa-arvoisen yhteistyön lähtökohta, mikä taas edistää yhteistyön positiivisia tuloksia. Lapsi ja perhe tarvitsevat tietoa ja perusteluja yhteistyön ja valittujen keinojen toteuttamiseksi. Lapset ja perheet pitävät tärkeänä myös sitä, ettei työntekijä vaihdu. Nämä tärkeät asiat voivat toteutua lapsiperhepalveluissa, joissa lapset ja perheet kohdataan dialogin keinoin.

Mobiiliapplikaatio esitellään 4.11.2021 klo 15–18. Linkki webinaariin on hankkeen sivuilla.

Eija Paavilainen
Professori
Tampereen yliopisto, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 20.9.2021.

Vaurauden sosiaaliset markkinat

Talous ei ole vain muista elämämme alueista irrallinen, pelkkien kaupallisten liiketoimien kenttä. Jos väitämme talouden olevan irrallinen sosiaalisista, kulttuurisista ja poliittisista vaikutteista, jätämme käyttämättä paljon osaamista ja mahdollisuuksia. Näin ei ole varaa toimia, sillä tarvitsemme sekä yksilöiden että yhteisöjen kaikki voimat ja taidot luoda uutta, jotta voimme ratkaista tulevaisuudessa vaanivia ongelmia.

Vaikka talous on kiinteä osa yhteiskuntaamme, se ei tarkoita sitä, että sen pitäisi hallita kaikkea. Markkinatalouteen kuuluvat kaupankäynti, hinnat ja rationaalinen päätöksenteko, mutta elämään kuuluu paljon muutakin, esimerkiksi sosiaaliset suhteet. Ei ole mitään syytä kahtiajakoon, jossa eroteltaisiin talous muusta ihmisten yhteiskunnallisesta toiminnasta.

Erottelun sijaan olisi syytä keskittyä siihen, mitä yhteistä näillä osa-alueilla on. Entä jos talous ja markkinat ajateltaisiinkin kokoelmaksi innovaatioprosesseja, jotka ratkovat yhteiskunnallisia, poliittisia, kulttuuriin liittyviä, taloudellisia ja teknologisia ongelmia ja huolenaiheita? Näin ajatellen markkinat ovatkin paikka, jossa ihmiset toimivat yhdessä luoden ainutlaatuisia yhteiskunnallisia ratkaisuja.

Erottelu toisistaan on toiminut periaatteessa hyvin, mutta erottelun vuoksi emme huomaa tuloksia, joita syntyy niiden vuorovaikutuksesta. Meille on esimerkiksi kerrottu, että vain tehotuotannolla voidaan varmistaa edullisten elintarvikkeiden saanti. Osaammeko yhdistää talouden tiedon ekologiseen tietoon siitä, kuinka tehotuotanto köyhdyttää maaperää? Tai että myös lannoitteiden liikakäyttö pilaa maaperää ja vaikuttaa ihmisten terveyteen?

Vanha tapa jakaa talous ja ihmisten muu toiminta siististi omiin laatikkoihinsa on aika helppoa. Mutta toisaalta myös syrjivää, poissulkevaa ja usein elitististä, sillä samalla rajataan ihmisten mahdollisuuksia vaikuttaa. Kuinka toisiinsa sopimattomat tavoitteet ja kannustimet saataisiin sovitettua yhteen niin, että annettaisiin tilaa mahdollisuuksille ja yhdessä luotaville innovaatioille?

Yksi vastaus on yhä laajeneva Internet. Se antaa meille aivan uusia, ennen kokemattomia, ajasta ja paikasta riippumattomia mahdollisuuksia löytää vaikuttamisen ja osallistumisen kanavia ja yhteisöjä. Se on ehtymätön lähde tiedon löytämiselle ja jakamiselle sekä yhteyksien luomiselle.

Internetin avulla voi testata uusia ideoita ja siten antaa laajemmille joukoille mahdollisuuden osallistua arvonluontiin. Netti mahdollistaa meille kaikille aivan uusia keinoja kehittää yhdessä ainutlaatuisia prosesseja. Joskus vuorovaikutus netissä on pyyteetöntä tai yhteisöllistä, joskus taas hyvinkin itsekästä ja individualistista. Identiteettimme rakentuvat syleilemällä näitä vastakkainasetteluita, ei kieltämällä niitä. Eri näkökulmien ei tarvitse olla riitojen synnyttäjiä, vaan innovaatioiden mahdollistajia.

On aika tunnustaa, että meillä on erilaisia toiveita, tarpeita, uskomuksia ja pyrkimyksiä. Se, kuinka me näemme ne tai kuinka me toteutamme niitä, riippuu näkökulmasta: katsommeko asiaa esimerkiksi sosiaaliselta, ympäristön tai talouden kannalta.

Tarvitsemme kykyä käsitellä tietoa, ymmärtää asioiden yhteyksiä ja yhdistellä eri osia niin, että voimme tehdä mahdollisimman hyviä päätöksiä. Talouden, sosiaalisten suhteiden ja muun inhimillisen toiminnan tavoitteena on lisätä sekä yksittäisten ihmisten, että koko yhteisön hyvinvointia.

Rumy Narayan
tutkija
Vaasan yliopisto

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 16.8.2021.

Pitääkö sote-johtajien työhyvinvoinnista puhua?

Sosiaali- ja terveysalan (sote) työvoimapula, talouden haasteet ja koronapandemia luovat paineita alan työntekijöille ja johtajille. Työhyvinvoinnista huolehtimisen ja siitä avoimesti keskusteleminen on erityisen tärkeää juuri nyt. Hyvä työhyvinvointi tuo työntekijälle, organisaatiolle ja yhteiskunnalle lukuisia etuja. Hyvinvoiva työntekijä on tuottava ja todennäköisimmin työhönsä ja sen kehittämiseen sitoutunut.

Johtajan työhyvinvointi vaikuttaa alaisten työhyvinvointiin ja organisaation tuottavuuteen, joten siihen kannattaa kiinnittää huomiota aivan samoin, kuin muidenkin työyhteisön jäsenten hyvinvointiin. Hyvällä työhyvinvoinnilla on kaikille organisaatioille etuja mm. lisääntyneen tuottavuuden kautta, eli sillä on välinearvoa. Vähintään yhtä tärkeää on työhyvinvoinnin itseisarvo. Kaikilla työntekijöillä on oikeus voida hyvin.

Johtajuus ei houkuta

Sote-alan johtajia eläköityy paljon tällä hetkellä ja uusien rekrytointi on haasteellista. Tutkimusten perusteella sote-alan johtajan työtä ei pidetä houkuttelevana. Työn vaativuus ja vastuu on kasvanut, eikä vaatimuksiin pysty itse vaikuttamaan. Työmäärä saattaa olla kohtuuton ja työpanokselle asetetaan epärealistisia odotuksia. Lohdullista on, että työhyvinvointia voidaan kuitenkin kehittää sekä kuormitus- ja vaatimustekijöitä poistamalla että työn, organisaation ja yksilön voimavaroja vahvistamalla. Tämä kuitenkin vaatii pysähtymistä asian äärelle, ja avointa keskustelua työpaikoilla. Muuten työhyvinvointi saattaa jäädä vain maininnaksi työpaikan strategiassa.

Sote-johtajan työhyvinvointiin vaikuttavat asiat ovat tutkimusten perusteella samoja kuin kaikilla muillakin työntekijäryhmillä. Toisaalta työn erityispiirteet tuovat siihen omat mausteensa, jotka puuttuvat monelta muulta ammattiryhmältä. Epävarma taloustilanne näkyy sosiaali- ja terveydenhuollon johtajien työhyvinvoinnissa. Pitkät ja aikaa vievät päätöksentekoketjut, jossa vastuut eivät aina ole selkeitä, sekä ristiriitaiset ja puuttuvat hallinnon ohjeistukset turhauttavat johtajia. Epäreiluuden kokemukset, luottamuksen puute ja ei-avoimet toimintatavat kuormittavat. Lyhytjänteiseksi koettu suunnittelu, jota jaksotetaan vaalikausittain vaihtuvien ohjelmien mukaisesti, vaikuttaa tutkimuksen perusteella työhyvinvointiin. Muutosten, kuten pitkittyneen sote -uudistuksen, tuoma epävarmuus oman työn ja oman itsen tulevaisuudesta, huonontaa johtajien työhyvinvointia. Toisaalta johtajan työssä on paljon tekijöitä, jotka edesauttavat hyvän työhyvinvoinnin ylläpitämistä, kuten mahdollisuus oman työn kontrollointiin ja vapaus tehdä päätöksiä.

Työhyvinvoinnin perustana työpaikoilla toimii aina hyvä ja keskusteleva johtaminen, selkeät toimintatavat ja vastuut sekä avoin vuorovaikutus. Työhyvinvointikeskustelussa, ihan kaikkien työntekijäryhmien osalta, on lisäksi entistä tärkeämpää pohtia laajemmin niitä keinoja, joilla voidaan ylläpitää hyvää työhyvinvointia ja vahvistaa olemassa olevia voimavaroja.  

Vastauksena otsikossa esittämääni kysymykseen: kyllä sote-johtajien työhyvinvoinnista pitää puhua. Sote-alan työpaikoilla pitää puhua avoimesti aivan jokaisen siellä työskentelevän hyvinvoinnista. Hyvinvoiva työntekijä, oli hänen asemansa mikä hyvänsä, on sote-organisaation suurin voimavara, jonka avulla pystymme hoitamaan perustehtävämme: hoitamaan hyvin ja laadukkaasti asiakkaamme yhteistyössä hänen kanssaan.

Niina Herttuala
Väitöskirjatutkija
Tampereen yliopisto

niina.herttuala (a) tuni.fi

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 9.11.2020.

Koronatilanne ja lasten kaltoinkohtelu – onko niillä yhteyttä?

Maailmanlaajuinen koronapandemia on vaikuttanut suomalaisten lasten ja perheiden elämään monin tavoin. Koulut suljettiin keväällä ja lapset siirtyivät etäkouluun, lasten harrastukset loppuivat, päiväkodeissa hoidettiin aiempaa vähemmän lapsia, monet vanhemmat siirtyivät etätöihin ja heitä lomautettiin. Tämä muutti perheiden arkea totaalisesti. Perheet saivat lisää yhteistä aikaa, mitä monissa perheissä pidettiin hyvänä asiana. Mutta samalla monissa perheissä arjen tiivistyminen kotiin ja perheiden sulkeutuminen koettiin ahdistavana, jopa uhkaavana.

Eriarvoisuus lisääntyi

Ne lapset ja perheet, joilla oli ennestään huolia, ongelmia tai jotka elivät riskioloissa, voivat yhä huonommin, ja eriarvoisuus lisääntyi. Näissä perheissä koettiin ahdistusta, huolta ja hätää. Tämäntapaisia tuloksia on saatu lapsille ja nuorille itselleen sekä vanhemmille tehdyistä kyselyistä, joita monet järjestöt ovat tehneet. Lasten kaltoinkohtelu lisääntyi, ja esimerkiksi vanhempien alkoholin käyttö siirtyi baareista ja ravintoloista kotiin. Kansainvälisesti WHO arvioi, että yksi kolmesta lapsesta kokee jonkinlaista kaltoinkohtelua kotonaan. Koronapandemia on entisestään synkentänyt näiden lasten tilannetta.

Samalla kun perheiden elämä muuttui, myös lapsiperhepalvelut muuttuivat: esimerkiksi terveydenhoitajia siirrettiin muihin, koronaan liittyviin töihin neuvoloista ja kouluilta. Lastenneuvolakäynnit vähenivät 45 % ja kouluterveydenhuollon käynnit 20 % keväällä 2020. Turvakodeissa oli tavallista hiljaisempaa. Avun hakeminen siirtyi nettiin ja erilaisiin chatteihin: nettiturvakodin kävijämäärät viisinkertaistuivat.

Kysy, mitä kuuluu

On hyvä, että erilaisia nettipalveluita on saatavilla, mutta ne eivät korvaa kasvokkaista kohtaamista. Koronatilanne on monin tavoin haastanut sosiaali- ja terveyspalveluiden kyvyn ottaa yhteyttä kaltoinkohtelun ja sen riskioloissa eläviin lapsiin, aikuisiin ja perheisiin.  Heidän tarvitsemansa tuki on vähentynyt. Niin on ikävä kyllä käynyt myös mahdollisuuksille arvioida lapsen tai nuoren hyvinvointia ja terveyttä.

Kesän aikana tilanne ”normalisoitui” jonkin verran ja yhteiskunta avautui. Kun nyt koronatilanne näyttää jälleen pahenevan, on hyvä muistaa se, mitä keväällä toivottavasti opittiin. Tarvitaan aktiivista yhteyksien ottamista lapsiin, nuoriin ja perheisiin niistä palveluista, joissa he tavallisestikin asioivat. Niitä lapsia ja nuoria, joita ei näy esimerkiksi terveydenhoitajien vastaanotoilla tai koulussa, pitää etsiä, ottaa asioita puheeksi ja varmistua siitä, että kaikki on hyvin. Samalla pitää kaikin keinoin rohkaista lapsia, myös aikuisia, ottamaan yhteyttä turvallisiin aikuisiin avun ja tuen saamiseksi.

Katso myös ERICA.

Eija Paavilainen, Professori, TtT
Tampereen yliopisto/Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 12.10.2020.

Kasvaako lähin lähiruoka takapihallasi?

Oletko sinä niitä, jotka jo tammikuussa plaraavat siemenluetteloita ja kasvattavat ikkunallaan taimia kesän koitoksiin? Tai muisteletko silavasiivuja paistaessasi kaiholla kesäpossuasi, jonka nimi oli Nasse 2016, ja jonka tyhjä karsina odottaa jo tuoreet pehkut pöyhittyinä Nasse 2017:n saapumista?

Kotitarvetuotanto, eli omaan tarpeeseen viljely sekä erilaisten hyötyeläinten kasvattaminen, on kasvava ilmiö. Mikä ihmisiä motivoi kasvattamaan oman ruokansa? Onko kyseessä ikiaikainen tarve ”keräillä ja metsästää” vai kenties Veikko Huovisen Hamsterit -kirjassa kuvattu halu hamstrata varastoja talven varalle? Pääseekö kotitarveviljelyllä paremmin kiinni vuodenaikojen vaihteluun ja elämän kiertokulkuun? Onko taustalla halu opettaa lapsille, mistä ruoka tulee? Ovatko kotitarvetuotanto, lisääntyvä kokkausinnostus ja lähiruokabuumi osa samaa ilmiöperhettä?

Oli kuinka oli, ilmiö on joka tapauksessa tavattoman mielenkiintoinen. Siihen liittyy esimerkiksi ihmisten ja eläinten hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä. Aihetta voidaan lähestyä myös aluesuunnittelun kautta: Millaisia esteitä tai edellytyksiä taajamarakentaminen luo kotona tuotetulle ruualle?

Seinäjoen yliopistokeskuksessa aiheeseen on tarttunut monitieteinen työryhmä. Tavoitteenamme on selvittää muun muassa sitä, kuinka laajasta ilmiöstä on todella kyse, mikä tällä hetkellä motivoi ihmisiä omaan tuotantoon sekä millaisia ongelmia he ovat mahdollisesti kohdanneet.

Tutkimus aloitetaan nettikyselyllä, johon kaikki asiasta kiinnostuneet voivat vastata. Kotitarvetuotantoon liittyvän kyselyn ovat laatineet professorit Ari Hynynen (Tampereen teknillinen yliopisto), Leena Koivusilta (Tampereen yliopisto), Jarkko Niemi (Luonnonvarakeskus) ja tutkimusjohtaja Timo Nieminen (Helsingin yliopisto).

Käy vastaamassa itse ja kerro kyselystä myös tuttavillesi. Kysely aukeaa tästä linkistä. Se on auki 21.5.2017 saakka.

Lisätietoja Katja Marttunen katja.marttunen@hotmail.com, puh. 050 433 7930

 

– Nina Harjunpää –