Suomalaisuus muuttuu – muuttuuko eteläpohjalaisuus?

Suomen väestökehityksestä on puhuttu mediassa paljon. Ongelmaa on läpivalaistu niin syntyvyyden ja ikääntymisen kuin myös kansantalouden ja hyvinvoinnin kannalta, tärkeitä kaupungistumiseen ja muuttoliikkeisiin liittyviä keskusteluja unohtamatta. Ilmiön syitä ja mekanismeja on perattu melko huolellisesti, mutta nyt julkisessa keskustelussa on saavutettu jonkinlainen välietappi. Tuntuu, että on ikään kuin palattu uudelleen siihen, mistä aloitettiin: maamme väestönkasvu on nykyisin maahanmuuton varassa. Maahanmuutto ja muu kansainvälistyminen määrittelevät Suomen väestökehitystä tulevaisuudessa entistä vahvemmin.

Tuoreimpien ennusteiden mukaan tulevina vuosikymmeninä Suomen sisäinen väestökehitys eriytyy maahanmuuton kasvaessa. Suomi jakautuu alueisiin, jotka kansainvälistyvät ja kasvattavat väestöään, sekä alueisiin, jotka jäävät kansainvälistymisen ulkopuolelle, ja joiden väestökehitys taantuu. Vaikka toistaiseksi vain pääkaupunkiseudulla väestökehitys on nojannut melko vahvasti kansainvälistymiseen ja maahanmuuttoon, ei ole mitään periaatteellista syytä sille, miksi myös muilla alueilla väestökehityksen ongelmia ei voitaisi ratkaista samalla tavoin. Joka tapauksessa yhteiskunnallisen kehityksen suunta näyttää varsin selvältä. Ne alueet, jotka kykenevät kansainvälistymään, tulevat olemaan menestyksellisiä myös tulevaisuudessa.

Tämä alueellinen kehitys muokkaa suomalaista yhteiskuntaa merkittävästi. Suomalaisuus monimuotoistuu etenkin niillä alueilla, jotka kykenevät kansainvälistymään. Menestyvien alueiden tärkeitä ominaisuuksia ovat avoimuus kulttuuriselle muutokselle sekä kyky purkaa ja uudelleenkertoa omaa identiteettiänsä ja tarinaansa – joskus itseironisessakin sävyssä, kuten esimerkiksi avaruuden pääkaupungissa on tehty.

Nuoret avainasemassa

Etelä-Pohjanmaan uusiutumiskyvystä kertoo se, miten erilaisista taustoista peräisin olevat ihmisryhmät otetaan seudulla vastaan. Suomalaisen identiteetin murrosvaiheessa erityisesti Suomessa syntyneet ja suomalaisuuden maisemassa kasvaneet, monista eri kulttuureista tulevat kansainväliset nuoret edustavat kansainvälistyvän ja uudistuvan suomalaisuuden etujoukkoa. He muuttavat suomalaisuuden perinteisiä sinivalkoisia kuvastoja jo pelkällä olemassaolollaan. Ovatko heidän kokemuksensa Etelä-Pohjanmaasta positiivisia vai negatiivisia? Se vaikuttaa siihen, millä tavoin he haluavat kertoa suomalaisuuden ja oman alueensa tarinaa tulevaisuudessa. Tunnetusti hyvä kello kuuluu kauas.

Etelä-Pohjanmaan kansainvälistymiselle on tärkeää, että myös nämä nuoret otetaan mukaan maakunnan uudistuvaan tarinaan. Oleellista on, miten kansainvälisten nuorten erilaiset identiteetit ja juuret saavat tilaa kasvulle pohjalaisten joskus kovaksikin kuvatussa maaperässä. Kyse ei ole vain ”kotouttamiseen liittyvästä julkisten palveluiden haasteesta”. Ongelma koskee koko suomalaisuuden perinteistä määrittelyä ja siihen liittyvien ajattelutapojen ahtaita raameja, sekä niiden yhteentörmäystä aikaisempaa avoimemman ja kansainvälistyvän maailman kanssa.

Suomalaisen yhteiskunnan väestöpohja ja suomalaisuus muuttuvat maahanmuuton ja kansainvälistymisen myötä. Selvää on, että se edellyttää myös pohjalaisuuden sosiaalisten ja kulttuuristen rakenteiden uudistamista. On syytä muistaa, että kansainväliset nuoret edustavat koko maan väestön yhteiskuvassa koko ajan kasvavaa ryhmää. Heidän menestyksensä tulisi olla onnistuneen kulttuurisen muutoksen ja kansainvälistymisen tärkeä osatekijä myös Etelä-Pohjanmaalla.

Toni Ahvenainen
tutkija
Siirtolaisuusinstituutti

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 20.6.2021.

“Saa tulla, kunhan ei tule meidän tontille”

Näin lapsuudessani Etelä-Suomessa suhtauduttiin ulkomaalaisiin ja varsinkin saksalaisiin kesäturisteihin. Osan röyhkeästä maineestaan he varmasti olivatkin ihan aiheesta ansainneet, mutta olisiko kuitenkin molemmin puolin kysymyksessä ollut myös tietämättömyys toisten tavoista ja ehkä jopa tuntemattoman pelko.

Noista ajoista on ehtinyt kulua tovi. Enää emme aja vierailijaa tontiltamme pois. Olemmeko silti sisäistäneet aikaisemmilta sukupolvilta jotakin, joka edelleen pitää otteessaan?

Itse olen Viipurin kaksinkertaisen evakon lapsi ja tunnen olevani ikään kuin vieras omassa maassani. Eihän se niin saisi olla, eihän? Pohjanmaalla asuu monia sukuja, jotka ovat muuttaneet alueelle sotien aikana, niiden välillä ja jälkeen. Ikään kuin tulleet vieraalle maalle, eivät aina omasta tahdostaan.

Pohjalaiset tunnetaan sisukkaina, peräänantamattomina ja valmiudestaan taistella tärkeiden asioiden puolesta. Asiat saadaan sujumaan suhteellisen nopeasti, jos niin tahdotaan. Haasteet ovat mahdollisuuksia. Voin koko aiemman elämäni Etelä-Suomessa ja nyt Pohjanmaalla puolisen vuotta asuneena omasta kokemuksesta sanoa, että maine vastaa todellisuutta. Pohjalaisille ei tarvinne sanoa, että olkaa ylpeitä tyylistänne.

Kuuntelin muutamia viikkoja sitten Etelä-Pohjanmaan liiton esitystä alueen työllisyystilanteesta. Vaikka maakunnan työllisyysaste on covid-mokoman aikana pysynyt suhteellisen korkeana (78,1 %), uhkiakin on ilmassa. Työikäinen väestö vähenee rajusti samaan aikaan, kun korkean osaamisen työt ovat lisääntymässä. Nuoret (15–24 v) muuttavat opintojen perässä synnyinkunnistaan eivätkä yleensä palaa takaisin.  Mistä yritykset saavat nyt ja tulevaisuudessa osaajia? Tiesitkö muuten, että 1970-luvulla syntyneet ovat Suomen korkeimmin koulutettu ikäluokka?

Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan työikäisten (24–64 v) määrä vähenee ilman maahanmuuttoa vuoteen 2030 mennessä peräti 300 000 henkilöllä. Tämä tarkoittaa, että koulutusputkesta vähenee työelämään siirtyviä noin 15 000 nuorta joka vuosi. Tarvitsemme lisää syntyvyyttä ja työperäistä maahanmuuttoa.  Syntyvyyden lisäämiseen en tässä ota kantaa kuin sanomalla, että kehottamalla se ei onnistu. 

Kansainvälisen työvoiman houkutteleminen ja integrointi yhteiskuntaamme on Suomelle elinehto. Nykyisin Suomen korkeakouluista valmistuu vuosittain parituhatta ulkomaalaistaustaisista, mikä on kansainvälisesti verrattuna suhteellisen vähän. Valmistuneista noin kolmasosa muuttaa Suomesta pois jo seuraavan viiden vuoden aikana. Voiko asialle tehdä jotakin?

Elinkeinoelämämme tarvitsee maahanmuuttajia: kansainvälisiä opiskelijoita ja jo valmistuneita perheineen. Vaasan yliopisto on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksella kehittämässä yhdessä alueen muiden korkeakoulujen ja oppilaitosten kanssa toimintaa tällä saralla. Tavoitteenamme on saada aikaiseksi Suomeen veto- ja pitovoimaa: kansainvälisten talenttien houkuttelua, integrointia, koulutusta, työtehtävissä opittua kielitaitoa, kantaväestön keskellä asumista ja yhteisöön kuulumista. Asioita, joita muissa maissa on opittu kantapään kautta.

Olethan mukana yhdessä kanssamme talkoissa. Ei ajeta vieraasti murtaen puhuvaa naapuria pois meirän tontilta.

Marjaana Suutarinen
Vaasan yliopisto, Levón instituutti
Johtaja
Tekniikan tohtori

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 8.3.2020.

Robotti vai maahanmuuttaja?

Suomessa on keskusteltu pitkään työvoimapulasta ja sen paikkaamisesta työperustaisella maahanmuutolla. Keskustelu on tuttua myös Etelä-Pohjanmaalla. Täällä työllisyys on ollut korkea ja erityisesti moniin suorittavan tason työpaikkoihin on ollut vaikeaa löytää työvoimaa. Keskusteluun liittyy läheisesti niin sanottu ”neljäs teollinen vallankumous” eli automaatio ja tekoäly tuotannossa ja palveluissa sekä näiden vaikutus työvoiman tarpeeseen ja muuttoliikkeeseen.

Taloustieteellisen muuttoliiketutkimuksen tunnetuin nimi, professori Geroge Borjas, on analysoinut robotiikan vaikutuksia muuttoliikkeeseen Yhdysvalloissa. Hän tarjoaa keskustelulle melko arvattavan lähtökohdan: Robotiikan lisääntyessä teollisuuden työpaikkojen vähentyminen ja vastaavien tehtävien palkkatason heikentyminen ovat omiaan vähentämään muuttoa Yhdysvaltoihin.

Työ muuttuu – ja muuttaa

Laajempi keskustelu teollisen tuotannon paluusta Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin luotettavuuden sekä älykkäiden tehtaiden lisäämän tuotannon kannattavuuden myötä näkyy myös Suomessa, esimerkiksi Uudenkaupungin autotehtaan menestyksenä. Kehitys luo uudenlaisia työpaikkoja kehittyneissä talouksissa, mutta vähentää suorittavan työn tehtäviä halvan työvoiman maissa. Niistä ihmiset joutuvat muuttamaan muualle työn perässä.

Työvoiman riittävyyttä murehtii myös Kalifornian yli 50 miljardin dollarin maatalous, jonka on entistä vaikeampi houkutella maahanmuuttajia. Tulijoiden ikärakennekin on vanhenemaan päin. Tämä ei johdu vain tiukkenevasta maahanmuuttopolitiikasta, vaan myös alan vetovoiman heikentymisestä. Vaikka alan innovaatiot etenevät vauhdilla, ja esimerkiksi salaatin keruu onnistuu jo valtavilla koneilla, teknologia ei vielä voi korvata ihmistä kaikissa tehtävissä. Meilläkin paljon puhutussa marjojen tai hedelmien poiminnassa ihmiskäsi ja -silmä ovat toistaiseksi päihittäneet turhan kovakouraiset koneet.

Myös Etelä-Pohjanmaalla teknologiateollisuus on keskeinen osa alueen elinkeinoelämää. Niin navetoissa kuin pelloillakin häärivät yhä useammin robotit. Robotisaatiosta onkin tärkeää puhua työperustaisen maahanmuuton yhteydessä. Kyse ei ole vain siitä, missä tehtävissä tarvitaan teknologiaa, missä ihmistä, tai missä molempia. Uusi teknologia vähentää usein suorittavan tason työpaikkoja, mutta se myös synnyttää uusia, ja mahdollistaa tuotannon säilymisen seudulla. Heikkilä ym. toteavat 2018 Valtioneuvoston kanslialle tekemässään selvityksessä, että automaatio ja robotiikka ovat sidoksissa koulutus- ja tutkimusjärjestelmiin. Etelä-Pohjanmaalla voidaan tarkastella alueellista innovaatiojärjestelmää – tai innovaatioekosysteemiä – tästäkin näkökulmasta: Miten perinteisesti matalan tutkimus- ja kehitysrahoituksen alue tukee teollisuuden, palvelujen ja maatalouden teknologista kehitystä? Miten tämä heijastuu alueen toteuttamaan työperustaiseen maahanmuuttopolitiikkaan ja sen käytäntöihin?

Robotti vai maahanmuuttaja? Kysymykseen liittyy vahvasti inhimillinen kulma. Paraskaan robotti ei ole kummoinenkaan kuntalainen. Toisin kuin ihmiset, robotit eivät elävöitä vähenevän väestön yhteisöjä. On muistettava, että työvoimapulaa on, ja tulee olemaan, myös asiantuntijatyössä. Ulkomailta saapuvien työntekijöiden soisi olevan yhä useammin robottien kehittäjiä tai käyttäjiä kuin niiden kanssa samoista töistä kilpailevia.

Mika Raunio, erikoistutkija, Siirtolaisuusinstituutti, Seinäjoen yksikkö

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 5.10.2020.

Lisää ihmistä!

Työperäisestä, tai virallisemmin kai työperusteisesta, maahanmuutosta ollaan montaa mieltä, eikä kansainvälinen liikkuminen ole viime kuukausina ollut kovin suuressa huudossa muutenkaan. Rivisuomalainenkin kuitenkin huolestui kuullessaan, että tulevan kesän kasvis- ja marjasadot uhkaavat jäädä korjaamatta koronan aiheuttamien eri maiden välisten liikkumisrajoitusten takia, pääosa tilojen kausityöntekijöistä kun tulee Suomen ulkopuolelta. Mistä nyt kesän makuja talven varalle?

Kenenkään ei pidä vähätellä huolta viljelijöiden toimeentulosta ja ruokatuotannon omavaraisuudesta. Silti on jotenkin ironista, että huolestumme vasta, kun oma lautasemme tyhjenee.

Palataanpa viime vuoteen, kun pula osaavasta työvoimasta ja ylipäätään ennusteet väestöpohjan supistumisesta kohahduttivat kansaa. Monesta suunnasta tuotiin esiin, että maamme kantokyky ei kestä ilman maahanmuuttoa, olipa kyse työtä tekevien käsiparien tai palveluita rahoittavien veronmaksajien määrästä. Liian vähälle huomiolle keskusteluissa on jäänyt se, että henkilöresurssi, josta puhutaan, ei ole vain joukko hitsareita, koodareita tai lääkäreitä. Kyse on ihmisistä, joilla on elämää myös työn ulkopuolella.

Kieli liittää yhteisöön

Tämä kevät on muistuttanut meitä siitä, että ihminen tarvitsee ihmistä. Yhteisön ja yhteiskunnan osana oleminen liittyy vahvasti kykyyn viestiä ymmärrettävästi muiden yhteisöön kuuluvien kanssa. Suomeen muista maista töihin tulevien on siis tärkeää osata suomea tai ruotsia tullakseen yhteiskunnan täysivaltaisiksi jäseniksi. Kielikoulutus on ensiarvoisen tärkeää, mutta sitä ei ole riittävästi tarjolla. Etelä-Pohjanmaalla on kuntia, joissa asuu verrattain paljon työperusteisia maahanmuuttajia, mutta joissa ei silti ole esimerkiksi kansalaisopistoissa tarjolla suomen kielen kursseja. Toisaalta maakunnan joissain opistoissa on tarjolla useampia eritasoisia kursseja ja toteutusmuotoja.

Haasteita opetuksen järjestämiseen Etelä-Pohjanmaalla ja tuovat pitkät välimatkat kansalaisopistoissa, jotka palvelevat eri kuntien asukkaita. Lisäksi pätevien suomea toisena kielenä opettavien tuntityöläisten löytäminen alueelta ei ole helppoa. Etelä-Pohjanmaalla kielikoulutusmahdollisuuksien lisääminen voisi olla kuntien, koulutuksen järjestäjien ja yritysten yhteistyöponnistus.

Työn perässä toiseen maahan muuttava henkilö on helppo mieltää ammattinsa kautta. Se vain on harmillisen kapeakatseista, koska ammatillisuus on vain osa ihmisen elämää ja olemusta. Jos halutaan ihmisiä Suomeen työtä tekemään, ja etenkin, jos heidän halutaan jäävän tänne satokauden yli tai pysyvästi väestökehityksen laskevaa trendiä kääntämään, on aika avata silmät sille, mitä muuta annettavaa heillä on yhteiskunnalle. Siis sitä, mitä nyt kuka tahansa meistä tekee vapaa-ajallaan tai haaveilee tekevänsä ”sitten kun”. Vaikka ostavansa tuoreita mansikoita suoraan tilalta.

Henna Jousmäki
tutkijatohtori
Tampereen yliopisto

 

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 8.6.2020.

 

Henna Jousmäki (2020). Kielestä kiinni? Työperusteisten maahanmuuttajien kieli- ja kulttuurikoulutusmahdollisuudet Etelä-Pohjanmaalla. Selvityshankkeen raportti.

Linkki raporttiin