Avainsana-arkisto: tuki

Koronatilanne ja lasten kaltoinkohtelu – onko niillä yhteyttä?

Maailmanlaajuinen koronapandemia on vaikuttanut suomalaisten lasten ja perheiden elämään monin tavoin. Koulut suljettiin keväällä ja lapset siirtyivät etäkouluun, lasten harrastukset loppuivat, päiväkodeissa hoidettiin aiempaa vähemmän lapsia, monet vanhemmat siirtyivät etätöihin ja heitä lomautettiin. Tämä muutti perheiden arkea totaalisesti. Perheet saivat lisää yhteistä aikaa, mitä monissa perheissä pidettiin hyvänä asiana. Mutta samalla monissa perheissä arjen tiivistyminen kotiin ja perheiden sulkeutuminen koettiin ahdistavana, jopa uhkaavana.

Eriarvoisuus lisääntyi

Ne lapset ja perheet, joilla oli ennestään huolia, ongelmia tai jotka elivät riskioloissa, voivat yhä huonommin, ja eriarvoisuus lisääntyi. Näissä perheissä koettiin ahdistusta, huolta ja hätää. Tämäntapaisia tuloksia on saatu lapsille ja nuorille itselleen sekä vanhemmille tehdyistä kyselyistä, joita monet järjestöt ovat tehneet. Lasten kaltoinkohtelu lisääntyi, ja esimerkiksi vanhempien alkoholin käyttö siirtyi baareista ja ravintoloista kotiin. Kansainvälisesti WHO arvioi, että yksi kolmesta lapsesta kokee jonkinlaista kaltoinkohtelua kotonaan. Koronapandemia on entisestään synkentänyt näiden lasten tilannetta.

Samalla kun perheiden elämä muuttui, myös lapsiperhepalvelut muuttuivat: esimerkiksi terveydenhoitajia siirrettiin muihin, koronaan liittyviin töihin neuvoloista ja kouluilta. Lastenneuvolakäynnit vähenivät 45 % ja kouluterveydenhuollon käynnit 20 % keväällä 2020. Turvakodeissa oli tavallista hiljaisempaa. Avun hakeminen siirtyi nettiin ja erilaisiin chatteihin: nettiturvakodin kävijämäärät viisinkertaistuivat.

Kysy, mitä kuuluu

On hyvä, että erilaisia nettipalveluita on saatavilla, mutta ne eivät korvaa kasvokkaista kohtaamista. Koronatilanne on monin tavoin haastanut sosiaali- ja terveyspalveluiden kyvyn ottaa yhteyttä kaltoinkohtelun ja sen riskioloissa eläviin lapsiin, aikuisiin ja perheisiin.  Heidän tarvitsemansa tuki on vähentynyt. Niin on ikävä kyllä käynyt myös mahdollisuuksille arvioida lapsen tai nuoren hyvinvointia ja terveyttä.

Kesän aikana tilanne ”normalisoitui” jonkin verran ja yhteiskunta avautui. Kun nyt koronatilanne näyttää jälleen pahenevan, on hyvä muistaa se, mitä keväällä toivottavasti opittiin. Tarvitaan aktiivista yhteyksien ottamista lapsiin, nuoriin ja perheisiin niistä palveluista, joissa he tavallisestikin asioivat. Niitä lapsia ja nuoria, joita ei näy esimerkiksi terveydenhoitajien vastaanotoilla tai koulussa, pitää etsiä, ottaa asioita puheeksi ja varmistua siitä, että kaikki on hyvin. Samalla pitää kaikin keinoin rohkaista lapsia, myös aikuisia, ottamaan yhteyttä turvallisiin aikuisiin avun ja tuen saamiseksi.

Katso myös ERICA.

Eija Paavilainen, Professori, TtT
Tampereen yliopisto/Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 12.10.2020.

Tokentumiskykyä ja tukea tarvitaan

Aurinko paistaa ulkona, ikkunaruudusta valo heijastaa eikä ulkoa sisään katsomalla ikkunaruutua juuri huomaakaan. Pikkulintu lentää päin ikkunaa, tipahtaa maahan – näyttää kuolleelta tai ainakin pökertyneeltä. Pari lasta juoksee katsomaan tapahtunutta. Huomaavat, että lintu on hengissä. Rohkeampi lapsista ottaa linnun käteensä, lämmittää sitä hetken – juoksee lintu kädessään ja heittää sen ilmaan ja lintu lähtee lentoon!  Pysähtyy ensimmäiselle puun oksalle, mutta hetken kuluttua jatkaa matkaa lentäen. Lintu tokeni saadessaan lapsilta apua, olisi toennut ehkä ilman apuakin, hitaammin tosin.

Tänä kummallisena keväänä on tarvittu joustavuutta ja sopeutumiskykyä – tokentumiskykyä, jota resilienssiksi kutsutaan. Sitä toisilla meistä on enemmän, toisilla vähemmän, mutta kaikki olemme joutuneet pakon edessä tokentumiskykyämme kehittämään. Kun koronakevään ensi järkytyksestä olimme selvinneet, useat meistä alkoivat heti jo nähdä valopilkkuja ja pohtia, mitä hyvää tämä aika jättää jälkeensä.

Ihailen monien suomalaisten perheiden joustavuutta ja sopeutumiskykyä. Ei voi olla yksinkertaista järjestää koulunpito lapselle ja oma etätyöskentely ja lisäksi huolehtia ruokahuollosta ja kenties myös isovanhempien asioista samaan aikaan. Luovuus, loistavat toteutukset ja toimintatarmo ovat saaneet aikaan innovatiivisia ratkaisuja; parissa päivässä koulujen, korkeakoulujen ja yliopistojen opetus siirrettiin etäopetukseksi.

Moni tukea tarvitseva ihminen on joutunut elämään tänä keväänä eristyksissä, asumisyksikössään tai kodissaan. Osa heistä ei ymmärrä, mistä eristäminen johtuu, osalla ei ole käsitystä, miten kauan tilanne kestää. Ja osa asuu yksin, ilman avustajaa, ilman terapiaa, ilman työtoimintaa, ilman ystäviä. Erityisesti yksin asuvat kehitysvammaiset ja verkkopalvelujen ulkopuolella elävät ovat erittäin alttiita kokemaan turvattomuutta, yksinäisyyttä ja pelkoa, ja mahdollisesti sairastumaan masennukseen.

Karanteenilla turvataan kansalaisten terveyttä ja hengissä säilymistä, ehdottoman hyvä niin. Koronakaranteeni ei kuitenkaan ole ollut kaikille terveyden kannalta hyvä ratkaisu. Sain viestin äidiltä, joka kertoi tyttärestään. Tytär on tarvinnut paljon tukea liikkumiseen ja ruokavaliosta huolehtimiseen, hänellä on ollut jo aikaisemmin hengitysoireita, jonka takia pelko tartunnasta on suuri. Osallisuutta edistävä ja tukea tarjoava toiminta on nyt tauolla. Tälle äidille en voi vastata, että resilienssi = joustavuus ja sopeutuminen kasvaa! Miten laskemme hintalapun ja tukieurot, kun paikkaamme koronan aiheuttamia inhimillisiä vaikutuksia.

Onneksi koronalle ei tarvitse etsiä syyllisiä, yleensähän olemme tavanneet niin tehdä kriisien jälkeen. Virukset tulevat ja menevät omia aikojaan ja ihmiskunnan selviämiseen kriisistä vaikuttaa toipuminen tai tokentumiskyky, jota on rakennettu niin sanottuina hyvinä aikoina. Olemme oppineet resilienssistä paljon, nyt tulisi myös oppia myös toisesta psykologisesta ilmiöstä, attribuutiosta eli siitä, millaisia merkityksiä me annamme tämän kevään tapahtumille ja miten omaa käyttäytymistämme selitämme.

Kevään shokki on osalle meistä ollut liian suuri, kaikille ei voi sanoa, että nyt on kasvun paikka ja valoa näkyvissä. Osa meistä tarvitsee ja tulee tarvitsemaan paljon tukea ja apua, jotta elämisen mahdollisuus voisi jatkua. Välitetään toisistamme!

 

 

Elina Kontu
Professori (autismikirjo ja kehitysvammapsykologia)
Tampereen yliopisto

 

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 23.6.2020.

 

Ps. Tutustu myös Koskettavat viesti kohtaamisissa -webinaarin materiaaleihin.