”Työelämässä aika kloppi- ja huru-ukkoajan välillä on yllättävän lyhyt”, totesi 5-kymppinen ystäväni, kun ajankuluksi ihmettelimme ajan kulkua ja muutenkin maallisesta ajastamme vankan maanläheisesti taas kerran filosofeerasimme. *)
Niinhän se on. Aluksi olet se joukon nuorin, jonka lyömättömille ideoille ja yli-innokkuudelle kaikki myötätuntoisesti hymyilevät. Mutta aivan liian äkkiä huomaatkin olevasi jäärä, jonka historiakatsauksille ja ”tämä on tehty aina näin” -lausahduksille naureskellaan. Tosin asemastasi johtuen se uskalletaan tehdä vain takanapäin. Uran keskivaiheille mahtuu parhaimmillaan kourallisen verran voimavuosia, joiden aikana ainakin kuvittelet olevasi kaiken tiedon ja taidon kovassa ytimessä.
Hyvä työpaikka sekoittaa sopivassa suhteessa eri-ikäisten ihmisten osaamista. Se edellyttää kaikilta toisen kunnioittamista ja halua kuunnella. Erityinen vastuu on joukon vanhimmilla. Vaatii rohkeutta tunnistaa ja tunnustaa omat puutteensa ja rekrytoida nuoria, joiden monet valmiudet ovat parempia kuin meidän aikanaan. Kaikkitietävien, aiempien saapumiserien setien ja tätien ei saa latistaa nuorten intoa ja energiaa.
Yliopistomaailmassa ollaan siitä onnekkaassa tilanteessa, että nuoria ihmisiä liikkuu ympärillä koko ajan. Jopa kolmikymppisiä tai peräti ikänsä kakkosella alkavilla numeroilla piirtäviä yksilöitä on pesiytynyt meidänkin käytävillemme. Hyvin he tuntuvat huru-ukkojen ja -akkojen joukossa viihtyvän – tai ainakin näyttelevät kohteliaasti. Oli niin tai näin, kiitos heille uusista tuulista!
– Nina Harjunpää –
*) Aivopesu tekee jopa ikääntyvien korvien väliin tilaa uusillekin asioille.
Teksti on ilmestynyt Seinäjoen yliopistokeskuksen lehdessä, jonka voit lukea täältä (pdf).
Epkytellen 