Avainsana-arkisto: Turun yliopisto

Leipäjuustolla maailmankartalle

Kotijuusto, leipäjuusto, vinkujuusto, juustoleipä, kitinäjuusto. Lapsuudesta tutulla herkulla on monta nimeä. Käytetyt nimet vaihtelevat sen mukaan, mitä nimitystä syöjän kotiseudulla käytetään. Voipa jopa olla, että puhutaan ihan eri tuotteesta, kuten itselleni on käynyt kotijuuston kohdalla. Minulle se on leipäjuustoa.

Ruokatuotteen nimi voidaan suojata. Tätä varten on ollut jo vuodesta 1993 lähtien käytössä eurooppalaisten maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden yhteinen nimisuojausjärjestelmä. Sen tarkoituksena on suojata tuotteita vakiintuneen nimen väärinkäytöltä ja ruokaväärennöksiltä. Nimisuoja on samalla myös laadun tae, sillä tuotteen alkuperä, raaka-aineet ja valmistusmenetelmä on avattu kuvauksessa tarkasti.

Nimisuoja näkyy pakkauksessa

Nimisuojajärjestelmässä on kolme erilaista merkkiä, joiden alle nimisuojatut tuotteet voivat sijoittua: suojattu alkuperänimitys (SAN), suojattu maantieteellinen merkintä (SMM) ja aito perinteinen tuote (APT). Nämä eroavat toisistaan siten, että suojattu alkuperänimitys ja suojattu maantieteellinen merkintä kiinnittyvät jollakin tavalla tiettyyn maantieteelliseen alueeseen. Aito perinteinen tuote -merkinnän saanut tuote puolestaan sitoutuu perinteiseen tuotantotapaan tai reseptiin, eli sitä voidaan valmistaa missä vain EU:n alueella ja käyttää merkkiä, kunhan seurataan rekisteröityä valmistusmenetelmää.

Suomalaiset ovat jääneet suojauksessa peränpitäjiksi. Euroopassa nimisuojauksen saaneita tuotteita on yli 3 500, mutta niistä on Suomessa vain 12. Esimerkkinä voi mainita Lapin puikulan, Puruveden muikun, Kainuun rönttösen ja suomalaisten parhaiten tunteman Karjalanpiirakan. Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti ja Turun yliopiston Brahea-keskus selvittivät vuonna 2018 kuluttajakyselyllä, miten hyvin kuluttajat tunnistavat nimisuojamerkkejä. Niitä muisti nähneensä alle 10 prosenttia vastaajista. Moni suojausjärjestelmään kuuluva tuote oli nimenä tuttu, kuten esimerkiksi Champagne tai Prosciutto di Parma.

Vaikka Suomessa merkki ei olekaan tunnettu, maailmalla tilanne on toinen. Esimerkiksi Italiassa ja Ranskassa merkkiä pidetään yleisesti takeena tuotteen laadusta ja alkuperästä. Meillä on siis olemassa EU:n mittakaavassa valmis ja käyttökelpoinen brändi, jota emme Suomessa ole osanneet hyödyntää. Hyötyä olisi eritoten elintarvikkeiden viennissä, mutta myös tänne tulevat matkailijat voisivat ostoksilla nähdä tutun merkin ja tietää siten, että kyse on paikallisesta erikoisuudesta.

Parhaillaan Ruralia-instituutti ja Brahea-keskus sekä Maa- ja kotitalousnaiset etsivät ja miettivät yhdessä yritysten kanssa, mille tuotteille voitaisiin hakea nimisuojaus. Ruokaviraston rahoittama #nimisuoja2025 -ruokaketjuhanke tukee sekä hakuprosessissa että haluaa lisätä tietoisuutta merkistä. Yksittäinen yritys ei nimisuojausta voi hakea, vaan se vaatii aina hakijaryhmittymän.  

Pohjalaisuus ja leipäjuusto osataan liittää yhteen muuallakin Suomessa, joten meidän kannattaa nostaa sitä esille. Parhaillaan kootaan hakijaryhmittymää, johon leipäjuuston brändäyksestä kiinnostuneet voivat liittyä. Aiheesta löytyy lisätietoja aitojamakuja.fi/nimisuoja -nettisivulta.

Päivi Töyli
projektipäällikkö, joka toimii valtakunnallisissa ruoka-alan hankkeissa
Turun yliopisto, Seinäjoen yliopistokeskus

Puheenvuoro on julkistu Ilkka-Pohjalaisessa 15.11.2021.

Koekaniinina geenitutkimuksessa

Yliopistokeskuksen terhakat joukot etsivät aina välillä tutkimuksiinsa vapaaehtoisia koekaniineja, joita metsästetään rauhanomaisin välinein myös tästä lähipiiristä. Olen ehtinyt olla mm. keski-ikäisen naisen prototyyppinä virtuaalimaailmassa ja lounastajana muuttuvassa ruokailuympäristössä. Keväällä ilmoittauduin noin 300 muun eteläpohjalaisen uskalikon joukkoon geenitutkimukseen. Siinä tutkitaan, lisääkö tieto geeniperimästä motivoitumista terveyttä edistäviin elämäntapoihin. Uskallusta tämä koe-eläinkokemus vaatii aikaisempia osallistumisiani enemmän siksi, että nyt otetaan mm. verinäytteitä, mittaillaan ympärysmittoja ja  – hui kauhistus – rasvaprosentteja!

Geeniperimäänsä ja tautimahdollisuuksiansa voi aika näppärästi arvuutella tutustumalla vanhempiensa reseptivalikoimiin tai ihan vain katsomalla peiliin. Ainakin minun kuvani kirkuu kolesterolia ja diabetesta.  Silti mahdollinen tieto korkeaan kolesteroliin ja Alzheimerin tautiin altistavasta geenistä saattaa kolahtaa. Siksi kaikkien tutkimukseen osallistujien täytyi aluksi osallistua geeniperimää käsittelevälle luennolle. Sen jälkeen annettiin vielä miettimisaikaa ennen lopullista päätöstä lähteä mukaan tutkimukseen. Osa saa tietää geeninsä tutkimuksen alussa ja osa lopussa. Sekin vaihtoehto on annettu että tietoa ei tarvitse ottaa vastaan ollenkaan.

Yksi keväinen lauantai kului Y-talon laboratoriossa. Siellä valutettiin verta putkiloihin kolmeen eri kertaan.  Kaikkiaan putkiloita taidettiin täyttää yli kymmenen. Välillä haastateltiin ja mittailtiin. Aamupäivä vierähti yllättävän nopeasti, sillä tekemistä ja hyvää seuraa riitti. Koko joukko on jaettu useammalle päivälle. Minun kanssani saman lauantain oli valinnut noin 60 muuta. Ei voinut kuin ihailla järjestelyjen sujuvuutta. Tutkijoiden on muistettava suunnitella ja hoitaa monta yksityiskohtaa, jotka huomaa vain silloin, jos ne menevät pieleen.

Tutkimus jatkuu puolitoista vuotta. Verta valutetaan putkiloihin vielä ainakin kahdesti. Lisäksi tarjolla on muitakin aktiviteetteja. Pari päivää sitten sähköpostiin ilmestyi pyyntö täyttää ruoka- ja liikuntapäiväkirjoja. Menossa taitaa olla elämäni terveellisin viikko, heh heh. Eilisellä markettikäynnillä pullahyllyn kutsu kuului huomattavasti laimeampana kuin yleensä.

Tutkimuksesta löytyy juttu nettisivuiltamme.

P.S. Kehtaisko kuvan annoksesta kertoa ruokapäiväkirjassa?

– Nina Harjunpää –