Avainsana-arkisto: vuorovaikutus

Muuttaako korona vuorovaikutustaitojamme?

Kirjoitan tätä Elinan päivänä 10.2. lapsuuteni maisemissa Mietoisissa (nyk. Mynämäki) Varsinais-Suomessa. Etätyö pakottaa ja mahdollistaa olemaan milloin missäkin, nyt täällä. Helmikuu on ollut lapsuuteni paras kuukausi, ensin oli synttärit ja sitten nimpparit. Ja talvi, kunnon talvi, niin kuin lapsuudessa aina oli! Niin on nytkin, oikea talvi, hiihtää voi pitkin peltoja, hanki kantaa ja voi tehdä omia latuja minne tahtoo.

Omaa vaikutusmahdollisuutta omaan elämään varjostaa kuitenkin edelleen korona. Kesken luennon netti voi katketa, teams tai zoom on saatettu päivittää juuri ennen tärkeää kokousta, enkä löydäkään mykistysnappulaa. Koronavilkku voi vilkuttaa, enkä ole sitä edes huomannut kuin vasta viikon kuluttua, ja niin edelleen.

Pelästyin ja huolestuin YLE:n uutisesta: ”2004 syntyneistä tulee väliinputoajia – katkeruutta, uupumusta, yksinäisyyttä”. Soitin heti lähelläni olevalle 2004 syntyneelle. Hän kertoi voivansa hyvin, vaikka peruskoulun päätös ja lukion alku ovatkin olleet erilaisia. Mutta niillä, jotka eivät pääse penkkareihin tai vanhojen tansseihin, menee todella huonosti, hän totesi. No, ajattelin, pahemmastakin on selvitty. Tosin enää en rohkene vakuutella koronan menevän pian ohi. Meneehän se, mutta kuinka paljon se on, ja tulee muuttamaan sosiaalista käyttäytymistämme ja vuorovaikutustamme?

Mahdollisuus rauhaan

On pohdittu, ketkä hyötyvät korona-ajan sosiaalisesta etäolemisesta; introvertit, erakot, yksinpuurtajat, ehkä? Autismiliitto teki selvityksen korona-ajan vaikutuksista perheiden elämään. Tuloksissa todettiin esimerkiksi perheiden kokemuksen mukaan osan autismikirjon koululaisista hyötyneen etäopiskelusta. Taksimatkat ovat jääneet pois päiväohjelmasta, ei ole tarvinnut olla meluisissa tiloissa koulussa ja on saanut yksin tehdä itselleen mieluisia tehtäviä.

Autismikirjon häiriöitä esiintyy 1–3 prosentilla väestöstä, pojilla ja miehillä 4–5 kertaa enemmän kuin tytöillä ja naisilla. Kirjoon liittyviä piirteitä ovat sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmat, rajoittunut ja toistava käyttäytyminen, usein myös poikkeavat aistikokemukset sekä erityiset mielenkiinnon kohteet, jotka voivat olla niin voimakkaita, että rajoittavat jokapäiväistä elämää.

Joillakin autismikirjon henkilöillä on myös erityisiä kykyjä, siksi joidenkin keksijöiden on ajateltu omaavan autismikirjon piirteitä. New Scientist-lehdessä todetaan, että ainakin Isaac Newtonilla ja Nikola Teslalla olisi ylivertaisten kykyjensä lisäksi autismikirjon piirteitä, ja ehkä matematiikan ja teknistieteellisten alojen ihmisillä esiintyisi myös enemmän autistisia piirteitä kuin muilla aloilla toimivilla.

Ylivertainen kyky kuulostaa houkuttelevalta. Tulee mieleen, että eikö juuri tällaisia kykyjä omaavan lapsen tulisi saada opiskella rauhassa ja kehittyä kyvyssään niin pitkälle kuin mahdollista? Uusia keksijäneroja tämä korona-maailma tarvitsee! Totta on, että jokaisen ihmisen tulisi saada sellaiset olosuhteet opiskelulleen ja työnsä tekemiselle, jotta voi kehittyä koko potentiaaliinsa ja hyödyntää kaikkia taitojaan.

Kun yksinpuurtaja keskittyy oman mielenkiinnon kohteensa kanssa työskentelyyn, on hyvä pohtia, mikä häntä yllyttää ja innostaa. Mikä häntä motivoi? Harjoitus tekee mestarin. Ei ole huono asia, jos nauttii yksin harjoittelusta. Valitettavasti usein kuitenkin autismikirjoon liittyvää yksinpuurtamista motivoi pakkomielle. Onko siinä tapauksessa hyvä jättää toinen mahdollisimman paljon yksikseen omiin oloihinsa? Vai olisiko kuitenkin hyvä saada hänet välillä toisten mukaan? Joudumme tasapainottelemaan ja tekemään kompromisseja. Sitä korona-aika on meille kaikille opettanut!

Elina Kontu
Professori (autismikirjo ja kehitysvammapsykologia), Tampereen yliopisto

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 22.2.2021.

Digiräpeltäjän tunnustuksia

Olipa kerran elämä, joka maaliskuussa 2020 siirtyi nettiin. Työt tulivat kirjaimellisesti kotiin ja koti töihin. Työpalavereissa vilahtelivat kaikenkarvaiset lemmikit ja itkupotkuraivarin saaneet lapset. Sosiaalista läheisyyttä siis.

Vuorovaikutus on vilkasta verkossakin. Ponnahdusikkunat vilkkuvat silmissä ja viestiäänet kilahtelevat korvissa. Voin toki itse valita, milloin olen tavoitettavissa. Entä missä määrin olen etäpalaverissa oikeasti läsnä? On toisinaan houkuttelevaa puuhailla samaan aikaan jotain muuta – reagoida viestiin, tehdä keskeneräistä tehtävää tai hakea kuppi kahvia. Verkossa tapaa paljon hiljaisia haamuosallistujia, joiden läsnäolosta kertoo vain ruudulle ilmestyvä nimi. Onko hiljaisuudessa kyse keskittyneestä kuuntelemisesta vai poissaolosta? Valta ja vastuu kulkevat käsi kädessä.

Pakkoloikka vuorokaudessa

Opetusalan kauan kaivattu digiloikka tapahtui lopulta vuorokaudessa, kiitos kiinalaisen lepakon. Aikaa rakenteiden uudelleenjärjestelyyn oli maanantai-illasta keskiviikkoaamuun. Osa loikkasi, osa eteni tipuaskelin, osa juuttui mutaan. Tuttu ja turvallinen katosi. Oli aika oppia uutta.

Oppimisen näkökulmasta verkko tarjoaa rajattomasti mahdollisuuksia. On loputtomasti sisältöjä ja mielenkiintoisia sovelluksia. Valinnan vaikeus yllättää. Vaihtoehtoihin tutustuminen saa myös riittämättömyyden tunteen heräämään. Mikä on tarpeeksi hyvä?

Informaatiotulvan ja sovellusvyöryn keskellä vaatii taitoa keskittyä olennaiseen. Opettajaa tarvitaan jäsentämään ja tiivistämään sisältöä. Mikä on opittavan asian ydinsisältöä (pakko tietää), mikä taas lisätietoa (kiva tietää)? Entä millaisilla välineillä ja tehtävillä oppija todella oppii? Upea videoinstallaatio ei takaa oppimista, jos oppijan rooli jää passiiviseksi sisällön kuluttamiseksi. Eri sovellusten välillä seikkaillessa voi punainen lanka kadota.

Kaurapuuron voimalla

Muutama viikko sitten olin mukana verkkokoulutuksessa, jossa esiteltiin keinoja vuorovaikutuksen synnyttämiseen etäopetuksessa. Kouluttaja kehotti osallistujia esittäytymään etätyönimellään, joka muodostuu yhtälöstä fiilis juuri nyt + viimeksi syömäsi ruoka. Chat-ruutuun kilahti välittömästi viesti: Inspiroitunut kaurapuuro täällä hei!

Uusien seikkailujen keskellä tutut rutiinit luovat turvaa. Kaurapuuron voimalla uskaltaa taas kokeilla, mitähän tästä nappulasta tapahtuu. Verkkopedagogiikan ihmemaassa riittää opittavaa eikä kaikkea millään ehdi ottaa haltuun lyhyessä ajassa. Tunnustan keräileväni linkkejä ja tallenteita tulevaa käyttöä varten. Valitettavasti keräily ei vielä johda oppimiseen. Informaatio muuttuu tiedoksi vasta sitten, kun teen sillä jotain. Yhdistän, pilkon, kokeilen, sovellan. Opin.

Lievästä digipositiivisuudesta huolimatta huomaan kaipaavani vapaamuotoista rupattelua työpaikan kahvipöydässä. Saatanpa toimistolle palatessani taputtaa tulostintakin pelkästä jälleennäkemisen ilosta.

Heli Kaunisto
koulutussuunnittelija
Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys

Juttu on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 11.5.2020.

Jutun kuvituksena on Helin nelijalkainen atk-lähituki.