Avainsana-arkisto: tieto

Minä uskon

Minä uskon sivistykseen, sen kaikissa muodoissa. Henkiseen kehitykseen ja avarakatseisuuteen. Asialliseen käyttäytymiseen, toisten ihmisten ja luonnon kunnioittavaan kohteluun. Käytännössä tai opiskellen hankittuun osaamiseen ja tietoon. Ymmärrykseen ja taitoon soveltaa opittua ja koettua. Viisauteen ja harkintaan. Toisten kuuntelemiseen ja rakentaviin keskusteluihin.  Arvostan ihmisiä, jotka edellä lueteltua tavoittelevat.

Minä uskon opiskeluun ja oppimiseen. Suomalaisessa sivistysvaltiossa oppiminen ja tietäminen ovat kaikkien perusoikeuksia. Kirjastojen ovet ovat auki kaikille. Kaikki pääsevät kouluun. Se ei ole aina ollut itsestäänselvyys. Kannattaa lukea esimerkiksi Minna Canthin kirjoituksia. Ja olla kiitollinen hänelle ja muille, jotka ovat kautta vuosikymmenten jaksaneet pitää sivistyksen puolta. Tiesitkö muuten, että Suomessa naiset saivat oikeuden opiskeluun yliopistossa 1901?  Sitä aiemmin oli vallalla mm. vaihe, jolloin yliopistoon haluavien naisten piti hakea senaatilta erivapautta sukupuolensa aiheuttamasta esteestä. Mikähän se oli?

Aina on parempi tietää kuin olla tietämätön

Tietämättömyys lisää pelkoa, epäluuloa ja epäluottamusta. Sivistys antaa välineitä ajatella, kysyä, kyseenalaistaa ja kehittää. Väittää vastaan. Ei kovaan ääneen huutaen, vaan tietoon nojaten. Harva asia on mustavalkoinen. Tiede kehittää tietoa, löytää uutta, oppii ja korjaa aiempia käsityksiä: aurinko ei kierrä maata, lyijyä ei kannata käyttää ihoa vaalentamaan.

Suuressa, harvaan asutussa maassa on aina tärkeää pitää huolta siitä, että kaikilla on tasavertaiset mahdollisuudet oppia ja päästä käsiksi oikeaan tietoon. Sivistys tuottaa luottamusta, ylläpitää vakautta ja ehkäisee syrjäytymistä. Sivistys mahdollistaa uuden luomisen ja jopa ne himoitut innovaatiot, joista joka paikassa puhutaan.

Onneksi usko sivistykseen ja oppimisen tärkeyteen on suomalaisissa tiukassa. Lööppien ja some-kohujen aikana on esimerkiksi huojentavaa kuulla, kuinka Tiedebarometri 2019 -tutkimuksen mukaan suomalaiset pitävät tieteen ja tutkimuksen tasoa hyvänä. Täällä uskotaan tieteen kykyyn tuottaa luotettavia ja paikkansa pitäviä tuloksia.

Epanet-verkosto perustettiin vuosituhannen vaihteessa tuottamaan tutkittua tietoa eteläpohjalaisten ihmisten ja elinkeinoelämän hyödyksi. Uutta tietoa luodaan yhdessä, tasavertaisesti, käytännön ja tutkimuksen vuoropuheluna. Syntyy uusia ideoita, oivalluksia ja kumppanuuksia. Tieto lisää mahdollisuuksia. Emme ole sivussa tiedon valtavirroista, elämme niiden keskellä.

Nina Harjunpää, Epanet-verkoston erikoissuunnittelija, Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys

Juttu on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 3.2.2020

 

 

 

 

 

 

Tarpeellinen, ihan kiva ja vaarallinen tieto

Olen miettinyt tiedon merkitystä maailmankaikkeudelle ja tullut siihen tulokseen, että tietoa on kolmea sorttia: tarpeellista, tarpeetonta ja vaarallista. Vaatiiko perusteluja? Täältä pesee.

Tarpeellinen tieto edistää jollakin tapaa hyvinvointia. Esimerkiksi tieto siitä, että viemärin aukaisemiseen tarkoitettuja mömmöjä ei kannata juoda. Tai että lantun syönti ehkäisee keripukkia.  Tai että painovoiman takia kappale putoaa alaspäin, ja siksi työmaalla kannattaa pitää kypärää Kaikista näistä tiedoista on suoraa ja selvää hyötyä.

Tarpeettoman tiedon määritteleminen onkin sitten pykälän verran vaikeampaa, sillä kaikki on suhteellista. Otan omakohtaisen esimerkin: minulle on aivan sama, mikä on kiekonheiton tämänhetkinen maailmanennätystulos. Mutta aiheeseen vihkiytynyt osaisi kertoa sen heti.  Tarpeettoman tiedon määrittelisinkin tiedoksi, jota on joidenkin mielestä kiva tietää, mutta jota vaille jääminen ei hetkauta kenenkään turvallisuutta tai vaikuta muutenkaan eloonjäämiseen.  Tällaista tietoa voi heittää kehiin esimerkiksi illanistujaisissa tai tietovisoissa. Kyse on pääasiassa tiedon viihdekäytöstä.  Luettelemalla Suomen missit kautta aikojen saa joko ihailevia tai sääliviä katseita, viiteryhmästä riippuen.

Entä sitten vaarallinen tieto? Erittäin, erittäin suhteellista. Karmivinta on, että joissakin maailmankolkissa erityisesti naiselle saattaa pelkkä lukutaito olla vaaraksi. Niillä tanhuvilla ei mikään vallanpitäjien virallisesta totuudesta poikkeava tieto ole vaaratonta. Mutta mitä voisi olla vaarallinen tieto Suomessa? Äkkiseltään tulee mieleen, että tietyissä harrastepiireissä henkilön x haltuun päätyneiden tuotteiden kätköpaikan tietäminen saattaa aiheuttaa henkilölle y vähintäänkin ruumiillista kärsimystä.

Olen vahvasti siinä uskossa, että Seinäjoen yliopistokeskuksen vetreät voimat keskittyvät tarpeellisen tiedon tuottamiseen. Mutta on tunnustettava, että hetkittäin keskustelu saattaa lipsahtaa esimerkiksi italoiskelmän maailmanrauhaa edistäviin vaikutuksiin. Ciao bello!

Juttu on julkaistu Seinäjoen yliopistokeskuksen lehdessä 1/2018. Lehti löytyy tästä linkistä.

 

-Nina Harjunpää-