Avainsana-arkisto: Siirtolaisuusinstituutti

Suomalaisuus muuttuu – muuttuuko eteläpohjalaisuus?


Suomen väestökehityksestä on puhuttu mediassa paljon. Ongelmaa on läpivalaistu niin syntyvyyden ja ikääntymisen kuin myös kansantalouden ja hyvinvoinnin kannalta, tärkeitä kaupungistumiseen ja muuttoliikkeisiin liittyviä keskusteluja unohtamatta. Ilmiön syitä ja mekanismeja on perattu melko huolellisesti, mutta nyt julkisessa keskustelussa on saavutettu jonkinlainen välietappi. Tuntuu, että on ikään kuin palattu uudelleen siihen, mistä aloitettiin: maamme väestönkasvu on nykyisin maahanmuuton varassa. Maahanmuutto ja muu kansainvälistyminen määrittelevät Suomen väestökehitystä tulevaisuudessa entistä vahvemmin.

Tuoreimpien ennusteiden mukaan tulevina vuosikymmeninä Suomen sisäinen väestökehitys eriytyy maahanmuuton kasvaessa. Suomi jakautuu alueisiin, jotka kansainvälistyvät ja kasvattavat väestöään, sekä alueisiin, jotka jäävät kansainvälistymisen ulkopuolelle, ja joiden väestökehitys taantuu. Vaikka toistaiseksi vain pääkaupunkiseudulla väestökehitys on nojannut melko vahvasti kansainvälistymiseen ja maahanmuuttoon, ei ole mitään periaatteellista syytä sille, miksi myös muilla alueilla väestökehityksen ongelmia ei voitaisi ratkaista samalla tavoin. Joka tapauksessa yhteiskunnallisen kehityksen suunta näyttää varsin selvältä. Ne alueet, jotka kykenevät kansainvälistymään, tulevat olemaan menestyksellisiä myös tulevaisuudessa.

Tämä alueellinen kehitys muokkaa suomalaista yhteiskuntaa merkittävästi. Suomalaisuus monimuotoistuu etenkin niillä alueilla, jotka kykenevät kansainvälistymään. Menestyvien alueiden tärkeitä ominaisuuksia ovat avoimuus kulttuuriselle muutokselle sekä kyky purkaa ja uudelleenkertoa omaa identiteettiänsä ja tarinaansa – joskus itseironisessakin sävyssä, kuten esimerkiksi avaruuden pääkaupungissa on tehty.

Nuoret avainasemassa

Etelä-Pohjanmaan uusiutumiskyvystä kertoo se, miten erilaisista taustoista peräisin olevat ihmisryhmät otetaan seudulla vastaan. Suomalaisen identiteetin murrosvaiheessa erityisesti Suomessa syntyneet ja suomalaisuuden maisemassa kasvaneet, monista eri kulttuureista tulevat kansainväliset nuoret edustavat kansainvälistyvän ja uudistuvan suomalaisuuden etujoukkoa. He muuttavat suomalaisuuden perinteisiä sinivalkoisia kuvastoja jo pelkällä olemassaolollaan. Ovatko heidän kokemuksensa Etelä-Pohjanmaasta positiivisia vai negatiivisia? Se vaikuttaa siihen, millä tavoin he haluavat kertoa suomalaisuuden ja oman alueensa tarinaa tulevaisuudessa. Tunnetusti hyvä kello kuuluu kauas.

Etelä-Pohjanmaan kansainvälistymiselle on tärkeää, että myös nämä nuoret otetaan mukaan maakunnan uudistuvaan tarinaan. Oleellista on, miten kansainvälisten nuorten erilaiset identiteetit ja juuret saavat tilaa kasvulle pohjalaisten joskus kovaksikin kuvatussa maaperässä. Kyse ei ole vain ”kotouttamiseen liittyvästä julkisten palveluiden haasteesta”. Ongelma koskee koko suomalaisuuden perinteistä määrittelyä ja siihen liittyvien ajattelutapojen ahtaita raameja, sekä niiden yhteentörmäystä aikaisempaa avoimemman ja kansainvälistyvän maailman kanssa.

Suomalaisen yhteiskunnan väestöpohja ja suomalaisuus muuttuvat maahanmuuton ja kansainvälistymisen myötä. Selvää on, että se edellyttää myös pohjalaisuuden sosiaalisten ja kulttuuristen rakenteiden uudistamista. On syytä muistaa, että kansainväliset nuoret edustavat koko maan väestön yhteiskuvassa koko ajan kasvavaa ryhmää. Heidän menestyksensä tulisi olla onnistuneen kulttuurisen muutoksen ja kansainvälistymisen tärkeä osatekijä myös Etelä-Pohjanmaalla.

Toni Ahvenainen
tutkija
Siirtolaisuusinstituutti

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 20.6.2021.

Tarvitsemme parempaa keskustelua kaupungistumisesta

Tutun sanonnan mukaan Suomi on niin pieni maa, että siihen mahtuu vain yksi keskustelu kerrallaan. Viimeisen vuoden aikana on keskusteltu kiitettävän ahkerasti kaupungistumisen haasteista. Siihen liittyvät niin maan sisäiset muuttoliikkeet kuin väestökehitys, muuttotappiokunnat sekä maaseudun autioituminen. Ymmärrettävästi keskustelua on hallinnut huoli maamme kehityksestä, mutta medioissa on maalailtu myös uhka- ja kauhukuvia, joiden odotetaan toteutuvan kaupungistumisen kiihtyessä huippuunsa.

Olemme ennen kaikkea kuulleet, että kaupungistuminen on globaali megatrendi, jota vastaan ei voi taistella. On totta, että kaupungistuminen edustaa vahvaa juonnetta koko ihmiskunnan historiassa. Samanaikaisesti nykyinen kaupungistumispuhe on myös omassa ajassaan vaikuttava poliittinen tarina. Siihen liittyy tietyn tyyppisiä mielikuvia. Se muokkaa käsityksiämme alueiden kehityksestä niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin. Kaikkein yksinkertaisimmillaan tämä kertomus väittää, että pelkästään suuret kaupungit edustavat tulevaisuutta ja että kilpailun kiihtyessä yhteiskunnan kannattaa panostaa vain kaikkein dynaamisimpiin kasvukeskuksiin.

Onko vaihtoehtoja?

Kaupungistumista koskevan keskustelun suurin ongelma onkin se, että nyt vallalla oleva kertomus piirtää tilanteesta kovin vaihtoehdottoman kuvan. Kaupungistumisen vastustaminen tai vaihtoehtoisten kehityspolkujen etsiminen näyttäytyy raporttien maalaamissa kuvissa vain hullujen tuulimyllyjä vastaan käymänä kamppailuna. Tästä huolimatta Suomessa olisi kuitenkin kyettävä tekemään sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää yhteiskunta- ja aluepolitiikkaa seuraaviksi vuosikymmeniksi eteenpäin.

Hyvinvointivaltiokin oli suomalaisten oma valinta

Vaihtoehdottomuuden tunteiden edessä olisikin hyvä muistaa, että suomalainen hyvinvointivaltio on maailman mittakaavassa edelleen poikkeus ja hyvä esimerkki siitä, miten pienikin kansa voi vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa tekemällä viisaita arvovalintoja. Näin kunnianhimoiseen projektiin ei olisi ikinä ryhdytty 50- ja 60-luvulla, mikäli yhteiskuntaa olisi johdettu pelkästään tiedolla johtamisen periaatteita seuraamalla. Silloiset globaalit megatrendit eivät antaneet viitettä hyvinvointivaltion synnystä. Onnistuminen vaati ennen kaikkea syvien poliittisten arvovalintojen tekemistä sekä kaikkien osapuolien sitoutumista pitkäjänteisesti sitä tavoittelevaan yhteiskuntapolitiikkaan.

Nykyisiin kaupungistumisen haasteisiin vastaaminen edellyttäisi siis syvempää arvokeskustelua siitä, minkälaisen yhteiskunnan haluamme rakentaa tulevaisuudessa. Onko nykyinen kaupungistumisen aste Suomelle sopiva? Onko kehityssuunta oikea, vai haluammeko tavoitella tulevaisuudessa jotakin toisenlaista kehitystä? Vanha sinivalkoinen yhtenäiskulttuuri ja jokaiseen kirkonkylään sijoitetut omat palvelut tuskin palaavat enää koskaan, mutta uudenlainen alueellisesti tasa-arvoinen Suomi on mahdollista rakentaa, mikäli koemme sen tavoittelemisen arvoiseksi päämääräksi.

 

 

Toni Ahvenainen
tutkija
Siirtolaisuusinstituutti

Toni työskentelee Muuttoliike kuntien elinvoiman moottorina -hankkeessa.

 

Juttu on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 30.3.2020.