Avainsana-arkisto: kosketusviestit

Sanoin ja sanoitta

Taidamme Etelä-Pohjanmaalla elää maailman suomenkielisimmässä maakunnassa, niin olen kuullut väitettävän. Meistä monella täällä syntyneellä ja asuvalla on siis kokemusta vain siitä, millaista on hoitaa arkeaan omalla äidinkielellään, ilman reetä ja muita kiusallisia äänteitä. Tosin kaikkihan ovat vähintäänkin teineinä kokeneet kukaan-ei-ymmärrä-mua-vaiheen, mutta ei nyt puhuta siitä. Eikä siitä peräseinäjokisesta täti-ihmisestä, joka tarinan mukaan kultaisella 70-luvulla yritti ostaa Uumajassa postimerkkejä periaatteella ”kyllä tuo kioskin likka suomea ymmärtää, kunhan vain huudan tarpeeksi lujaa”.

Aikojen saatossa täältä on huonollakin kielipäällä muutettu paremman elämän toivossa Amerikkaan, Ruotsiin tai Helsinkiin. On opittu sanomaan hello, hejssan tai sihauttamaan Hezan äzzää niin kuin Kallion kaupunginosassa oikein on. Muistetaan näitä uskalikkoja, kun kohdataan täkäläisen kaupan jonossa tai peräti työpaikalla joku maakunnan ulkopuolella syntynyt, tuli hän sitten Savosta, Saksasta tai Sambiasta. Ja yritetään ymmärtää toistemme puhetta. Onhan se imartelevaa, että he ovat valinneet juuri Etelä-Pohjanmaan oman paremman elämänsä paikaksi.

Sanat ovat tärkeitä. Ne ovat kuin pieniä ilmassa tai paperilla leijuvia veneitä, jotka kuljettavat mukanaan merkityksiä. Entä silloin, jos sanoja ei ole? Jos puuttuu aisti nähdä tai kuulla? Tai jos äänteiden tai merkkien jono on vain yhtä sekamelskaa? Kuin vieraan kielialueen ihmisvilinässä. Ympärilläsi on melua ja hälinää, mutta et ymmärrä, mitä sinulle yritetään selittää. Eikä omasta suustasi tule äänteitä, joita toiset ymmärtäisivät.

Ihmisen aivot ovat herkkä kapistus. Niihin voi tulla syntyjään tai myöhemmin jonkun sairauden tai onnettomuuden takia vikoja, jotka saavat piuhat kokonaan tai hetkellisesti solmuun.  Silloin sanatkin saattavat hävitä, sekoittua tai menettää merkityksiään. Tarve ja halu viestiä toisten ihmisten kanssa ei silti häviä. 

Apuun tulevat eleet ja ilmeet. Ihmisten välisestä viestinnästä suurin osa on aina sanatonta. Osaamme tulkita toisten eleitä, ilmeitä ja asentoja. Jopa sitä, mihin muut asettuvat tilassa. Joku tuntuu täyttävän koko tilan, toinen hiipii pitkin nurkkia.

Puhutun ja kirjaimin kirjoitetun kielen sijasta käytössä voi olla viittomia ja kuvasymboleja. Koskettamallakin voi viestiä. Kosketusviesteillä voi kertoa kokonaisia tarinoita, eikö olekin kiehtova ajatus? Niillä on jopa oma kielioppinsa. Kosketusviesteistä puhuttiin psykologian Epanet-professori Elina Kontun webinaareissa. Jos aihe kiinnostaa, googlaamalla löydät lisää tietoa.

Käytti sitten sanoja, viittomia, kuvia tai kosketusta, tärkeintä on viestiä. Jakaa kokemuksia, tunteita ja tietoa. Olla ihmisenä ihmisten joukossa. Jos ei heti ymmärrä tai tule ymmärretyksi, ei parane pillastua. Hymyllä ja hyvällä tahdolla selviää pitkälle.

Nina Harjunpää
erikoissuunnittelija
Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys, Epanet-verkosto

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 29.12.2020.