Avainsana-arkisto: ikäkäsitys

Mitä ikää?

Minkä ikäinen olet? Se voi olla vaikea kysymys kehitysvammaiselle ihmiselle. Kaikki eivät tiedä tai osaa sanoa ikäänsä numeroina. Kokemus iästä voi vaihdella. Itsensä voi kokea nuoreksi, keski-ikäiseksi, vanhaksi, tai koko ikäasia voi tuntua yhdentekevältä. Arjen tapahtumat hyvin muistava, yli 70-vuotias kehitysvammainen ystäväni arveli kysyttäessä iäkseen 40. Ikä ei olekaan ihan yksinkertainen asia. Tätä olen pohtinut määritellessäni kohderyhmää ikääntyviin kehitysvammaisiin ihmisiin kohdentuvassa tutkimuksessani. 

Kronologisella iällä tarkoitetaan syntymän hetkellä käynnistyvää iän kertymistä kalenterivuosissa. Kehitysvamman diagnosoinnissa kronologisella iällä on merkitystä, sillä kehityksessä havaittu poikkeavuus tulee todeta ennen 18. ikävuotta.

Biologinen ikä kuvaa elimistön kuntoa. Jos ihmisellä on esimerkiksi monia sairauksia tai terveyttä heikentäviä elintapoja, kehon biologinen ikä saattaa olla huomattavasti korkeampi kuin kalenteri-iältään samanikäisellä keskiarvoihmisellä. Joihinkin kehitysvammoja aiheuttaviin geneettisiin poikkeamiin voi liittyä lisäsairauksia tai ennenaikaista biologista ikääntymistä.

Kehitysvammoihin liittyy eriasteisia vaikeuksia oppia ja ymmärtää abstrakteja asioita. Kehitysvamman määrittelyn yhteydessä seurataan ja arvioidaan toimintakyvyn lisäksi henkilön psykologista ja kognitiivista kehitystä. Arvioinnin tuloksia verrataan lapsen ja nuoren keskimääräiseen kehitykseen ja iänmukaisiin kehitystasoihin. Kehitysvammaisen ihmisen kronologinen ikä on psykologista ikää suurempi.  

On tavallista, että iästä keskusteltaessa todetaan ajan kulumisen näkyvän parhaiten lapsissa. Sosiaalisella iällä tarkoitetaan lähiyhteisöstä ja yhteiskunnasta peilautuvaa eri-ikäisten ihmisten tyypillistä elämänmenoa. Vaikka viime vuosina tyypillisyys on moninaistunut ja iän merkitys esimerkiksi perheen perustamisen, opiskelun ja uralla etenemisen suhteen on haalistunut, silti kehitysvammaisella ihmisellä näitä merkkipaaluja on vähän. Heiltä puuttuvat useimmiten vanhemmuuteen ja isovanhemmuuteen sekä työuran kehitykseen liittyvät tehtävät ja roolit.

Ajassa muuttuvat ikäkäsitykset

Suomessa väestön keskimääräinen eliniän odote on pidentynyt 1900-luvulla yli kolmellakymmenellä ja 2000-luvun aikanakin kolmella vuodella. Tänä aikana ikäkäsitykset ja iän merkitys ihmiselle ovat vaihdelleet yhteiskunnallisesti, kulttuurisesti, sosiaalisesti ja yksilöittäin. Alkuvuodesta valtioneuvoston väestöpoliittinen selvitys linjasi myöhäiskeski-iän ajoittuvan ihmisen elämässä jatkossa vuosien 65 ja 74 välille. Nähtäväksi jää, mikä merkitys tällä linjauksella tulee olemaan. Ainakin tiedämme, että yksilöllisyys korostuu iän myötä. Samassa ikäluokassa ihmiset ovat biologiselta, psykologiselta, sosiaaliselta ja subjektiiviselta iältään hyvin eri-ikäisiä.

Kehitysvammaisista ihmisistä on tullut viime vuosina nopeimmin kasvava ikäihmisten ryhmä. Osalla heistä eliniän odote ei poikkea muusta väestöstä. Kehitysvammaisten ihmisten ikääntymistä ei ole kovin paljon tutkittu, varsinkaan kokemuksellisesta näkökulmasta. Kansainvälisissä tutkimuksissa ikääntymiseen on todettu liittyvän pelkoa ja tiedon puutetta. Toiveina vanhuusvuosille ovat nousseet esimerkiksi meneminen Pariisiin tai naimisiin. Kehitysvammaisilla ihmisillä ikääntymiseen liittyy myös ajatuksia siitä, että heidän elämänsä muuttuisi enemmän samanlaiseksi kuin muiden ihmisten, viimeistään hoivakodissa. Jokaisella ikäihmisellä oma elämänkulkunsa kuljettuna, mutta myös yhteisiä sukupolvikokemuksia jaettavana.

Sirpa Granö
tohtorikoulutettava
Tampereen yliopisto

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 7.6.2021