Avainsana-arkisto: Etelä-Pohjanmaa

Suomalaisuus muuttuu – muuttuuko eteläpohjalaisuus?


Suomen väestökehityksestä on puhuttu mediassa paljon. Ongelmaa on läpivalaistu niin syntyvyyden ja ikääntymisen kuin myös kansantalouden ja hyvinvoinnin kannalta, tärkeitä kaupungistumiseen ja muuttoliikkeisiin liittyviä keskusteluja unohtamatta. Ilmiön syitä ja mekanismeja on perattu melko huolellisesti, mutta nyt julkisessa keskustelussa on saavutettu jonkinlainen välietappi. Tuntuu, että on ikään kuin palattu uudelleen siihen, mistä aloitettiin: maamme väestönkasvu on nykyisin maahanmuuton varassa. Maahanmuutto ja muu kansainvälistyminen määrittelevät Suomen väestökehitystä tulevaisuudessa entistä vahvemmin.

Tuoreimpien ennusteiden mukaan tulevina vuosikymmeninä Suomen sisäinen väestökehitys eriytyy maahanmuuton kasvaessa. Suomi jakautuu alueisiin, jotka kansainvälistyvät ja kasvattavat väestöään, sekä alueisiin, jotka jäävät kansainvälistymisen ulkopuolelle, ja joiden väestökehitys taantuu. Vaikka toistaiseksi vain pääkaupunkiseudulla väestökehitys on nojannut melko vahvasti kansainvälistymiseen ja maahanmuuttoon, ei ole mitään periaatteellista syytä sille, miksi myös muilla alueilla väestökehityksen ongelmia ei voitaisi ratkaista samalla tavoin. Joka tapauksessa yhteiskunnallisen kehityksen suunta näyttää varsin selvältä. Ne alueet, jotka kykenevät kansainvälistymään, tulevat olemaan menestyksellisiä myös tulevaisuudessa.

Tämä alueellinen kehitys muokkaa suomalaista yhteiskuntaa merkittävästi. Suomalaisuus monimuotoistuu etenkin niillä alueilla, jotka kykenevät kansainvälistymään. Menestyvien alueiden tärkeitä ominaisuuksia ovat avoimuus kulttuuriselle muutokselle sekä kyky purkaa ja uudelleenkertoa omaa identiteettiänsä ja tarinaansa – joskus itseironisessakin sävyssä, kuten esimerkiksi avaruuden pääkaupungissa on tehty.

Nuoret avainasemassa

Etelä-Pohjanmaan uusiutumiskyvystä kertoo se, miten erilaisista taustoista peräisin olevat ihmisryhmät otetaan seudulla vastaan. Suomalaisen identiteetin murrosvaiheessa erityisesti Suomessa syntyneet ja suomalaisuuden maisemassa kasvaneet, monista eri kulttuureista tulevat kansainväliset nuoret edustavat kansainvälistyvän ja uudistuvan suomalaisuuden etujoukkoa. He muuttavat suomalaisuuden perinteisiä sinivalkoisia kuvastoja jo pelkällä olemassaolollaan. Ovatko heidän kokemuksensa Etelä-Pohjanmaasta positiivisia vai negatiivisia? Se vaikuttaa siihen, millä tavoin he haluavat kertoa suomalaisuuden ja oman alueensa tarinaa tulevaisuudessa. Tunnetusti hyvä kello kuuluu kauas.

Etelä-Pohjanmaan kansainvälistymiselle on tärkeää, että myös nämä nuoret otetaan mukaan maakunnan uudistuvaan tarinaan. Oleellista on, miten kansainvälisten nuorten erilaiset identiteetit ja juuret saavat tilaa kasvulle pohjalaisten joskus kovaksikin kuvatussa maaperässä. Kyse ei ole vain ”kotouttamiseen liittyvästä julkisten palveluiden haasteesta”. Ongelma koskee koko suomalaisuuden perinteistä määrittelyä ja siihen liittyvien ajattelutapojen ahtaita raameja, sekä niiden yhteentörmäystä aikaisempaa avoimemman ja kansainvälistyvän maailman kanssa.

Suomalaisen yhteiskunnan väestöpohja ja suomalaisuus muuttuvat maahanmuuton ja kansainvälistymisen myötä. Selvää on, että se edellyttää myös pohjalaisuuden sosiaalisten ja kulttuuristen rakenteiden uudistamista. On syytä muistaa, että kansainväliset nuoret edustavat koko maan väestön yhteiskuvassa koko ajan kasvavaa ryhmää. Heidän menestyksensä tulisi olla onnistuneen kulttuurisen muutoksen ja kansainvälistymisen tärkeä osatekijä myös Etelä-Pohjanmaalla.

Toni Ahvenainen
tutkija
Siirtolaisuusinstituutti

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 20.6.2021.

Vaatii rohkeutta olla innovatiivinen

Olen italialainen, kolmen lapsen äiti ja koulutukseltani ruoka-alaan erikoistunut taloustieteilijä. Olen aiemmin työskennellyt esimerkiksi YK:n Elintarvike- ja maatalousjärjestössä (FAO) ja Maailman ilmatieteen järjestössä (WMO).

Minua voi kuvata ihmiseksi, joka rakastaa numeroita. Ja Suomea! Suomella on erityinen paikka sydämessäni. Olen asunut ja työskennellyt Suomessa aiemminkin muutaman kuukauden – ja aina halunnut palata. Lieneekö kyseessä ollut kohtalo vai onnenpotku, kun satuin lukemaan työpaikkailmoituksen Helsingin yliopiston sivuilta. Hain paikkaa, ja suureksi ilokseni valintaryhmä luotti minuun ja osaamiseeni. Aloitin tammikuussa työni Ruralia-instituutissa ja Epanet-verkostossa Etelä-Pohjanmaalla.

Tehtävänäni on johtaa tutkimusryhmää, joka keskittyy yrittäjyyden ja innovaatioiden rooliin ruokajärjestelmän kestävyysmuutoksessa. Tausta-ajatus on, että yritykset voivat tehdä paljon vauhdittaakseen muutosta ja samalla omaa liiketoimintaansa. Koronan takia en ole vielä voinut lähteä kotikaupungistani Bolognasta, mutta onneksi on olemassa internet ja videoneuvotteluyhteydet. Olen perehtynyt Etelä-Pohjanmaan ruoka-alan toimijoihin tutkimalla verkkosivuja ja keskustelemalla lukuisten ihmisten kanssa. Alan yritysten – kuten esimerkiksi Atria, Valio, Altia/Koskenkorva, Kyrö Distrillery ja Juustoportti – määrä ja monipuolisuus on tehnyt minuun suuren vaikutuksen.

Etelä-Pohjanmaalla on yksi Suomen johtavista elintarvikeklustereista. Kestävien ruokajärjestelmien kehittäminen on keskeinen tavoite monissa maakunnan ohjelmissa ja strategioissa. Työssä on yritysten lisäksi mukana monia eri organisaatioita ja ihmisiä kuten Seinäjoen yliopistokeskus, Seinäjoen ammattikorkeakoulu, Into Seinäjoki, ProAgria, MTK, Foodwest Oy ja joukko muita oppilaitoksia ja kehittämisorganisaatioita ympäri maakuntaa. Etelä-Pohjanmaan maa- ja kotitalousnaiset koordinoivat laajaa Ruokaprovinssi-kokonaisuutta ja esimerkiksi Kauhajoen ruokamessut tuovat alalle kansallista näkyvyyttä.

Tutkijana minua inspiroi ymmärtää, mitkä tekijät vaikuttavat alueen ja yritysten nykyiseen menestykseen. Kiinnostavaa on myös löytää uusia keinoja edistää ja ylläpitää maakunnan mainetta johtavana elintarvikeklusterina. Haastattelujeni perusteella kehitettävää löytyy paikallisten tuotteiden markkinoinnista, kansainvälistymisestä ja viennistä sekä isoja ja pieniä yrityksiä yhdistävien palvelualustojen luomisesta. Lisäksi tarvitaan enemmän pöhinää ja aloitteita ruoka-alan start up -kulttuurin kehittämiseksi.Entä kuinka Etelä-Pohjanmaan elintarvikeala voi hyödyntää olemassa olevia vahvuuksiaan, kehittää osaamistaan ja hyötyä ruokajärjestelmän kestävyysmurroksesta? Etsin tutkimukseni kautta mahdollisia vastauksia näihin kysymyksiin. En tee sitä yksin, vaan yhteistyössä maanviljelijöiden, yrittäjien, oppilaitosten, julkisten ja yksityisten organisaatioiden kanssa. Kaikkien, jotka tekevät työtä Etelä-Pohjanmaan ruokamaakunnan hyväksi.

Innovaatioihin tarvitaan uskallusta ja yrittäjänä oleminen vaatii rohkeutta. Erityistä rohkeutta on haastaa perinteinen ajattelu ja uskaltaa kuvitella uusia, suuria mahdollisuuksia.

Silvia Gaiani
vanhempi tutkija
Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 26.4.2021.

Tässä linkki myös Silvian Ruralia-instituutin blogissa julkaistuun artikkeliin Entrepreneurship + Innovation = A Sustainable Food System for Finland.

Voisiko rautateiden renessanssi siivittää Suupohjan radan valoisaan tulevaisuuteen?

Rautatieliikenne on kokenut viime vuosikymmenenä uuden tulemisen. Etenkin erilaiset ilmastotavoitteet suosivat rautatieliikenteen kehittämistä. Tämä kehitys on näkynyt myös uutisotsikoissa, jotka kertovat etenkin suurista miljardiluokan rautatiehankkeista, esimerkiksi Turun tunnin junasta tai Pisararadasta. Valitettavan vähän kuitenkin keskustellaan maamme vähäliikenteisten ratojen, kuten Suupohjan radan kohtalosta.

Seinäjoen ja Kaskisten välinen Suupohjan rata on ollut jo vuosia sulkemisuhan alla. Väylävirasto ilmoitti aluksi sulkevansa radan liikenteeltä vuoden 2019 lopussa, mutta on lykännyt täytäntöönpanoa jo muutaman kerran muun muassa liikennemäärien kasvun ja radan eteen tehdyn työn vuoksi. Nyt Suupohjan rata on saanut jatkoaikaa vuoden 2022 loppuun saakka.

Paljon potentiaalia, mutta myös ratkaistavaa

Raideliikenne on siis kasvattanut suosiotaan. Monet suunnitelmat sekä tavoitteet puoltavat siihen investoimista. Mutta riittävätkö rautateiden renessanssi ja kasvanut liikennemäärä radalla pelastamaan Suupohjan radan sulkemiselta? Vaikka Suupohjan radalla on paljon potentiaalia tavaraliikenteen lisäämisestä aina henkilöliikenteen mahdollisuuksia myöten, liittyy rataan myös monia ratkaistavia kysymyksiä, esimerkiksi radan kunto. Rata ei ole enää parhaimmassa terässään, mikä heikentää sen kilpailukykyä ja hyödyntämismahdollisuuksia.

Mutta kumpi pitäisi olla ensin, muna vai kana: hyvässä kunnossa oleva infra vai riittävästi liikennettä radan kunnossapidon jatkamiseksi? Voivatko liikennemäärät nousta Suupohjan radalla määräänsä enempää, jos rata ei ole ihan kunnossa? Toisaalta, onko päättäjillä perusteita radan investointipäätösten tekoon, jos liikenne radalla ei nouse merkittävästi? Toivoa on. Viime vuodet ovat osoittaneet, että sinnikkäällä kehittämistyöllä ja Teuvan lastauslaiturin pidennyksen kaltaisilla pienemmilläkin investoinneilla voidaan edistää olennaisesti liikennemäärien kasvua radalla.

Rata vaikuttaa alueeseen monella tapaa

Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti arvioi radan tulevaisuuden kehityskulkujen aluetaloudellisia vaikutuksia helmikuussa julkaistussa raportissa. Vaikutukset kertyvät etenkin siitä liiketoiminnasta, jonka rata mahdollistaa. Muna–kana-kysymyksen sijaan voisikin ensin kysyä, miten rataa ympäröivää aluetta ylipäänsä halutaan kehittää. Suupohjan rata tarjoaa alueelle monia mahdollisuuksia, joita ei voida hyödyntää ilman raideyhteyttä. Radan olemassaolo palvelee nykyisin ennen kaikkea alueen metsätaloutta, mutta myös muita yrityksiä ja toimijoita radan lähellä ja kauempanakin. Liikennemäärien kasvu radalla mahdollistaa kasvun työllisyydessä, taloudessa ja tuloissa. Lisäksi rata vaikuttaa positiivisesti muun muassa alueen saavutettavuuteen, houkuttelevuuteen ja imagoon. Tällaisetkin asiat on syytä ottaa huomioon tehtäessä päätöksiä radan kohtalosta.

Raideliikenteen uuden nousun myötä aika ja ilmapiiri ovat otollisia luoda Suupohjan radalle valoisa tulevaisuus – mikäli niin halutaan. Nyt jos koskaan onkin syytä jatkaa vilkasta keskustelua radan tarjoamista mahdollisuuksista asukkaiden, yritysten, päättäjien, aluetoimijoiden ja tutkijoiden kesken.

Outi Hakala ja Susanna Kujala
Tohtorikoulutettavat, Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 6.4.2021.

Katso myös Etelä-Pohjanmaan rautatieyhdistyksen kotisivut.

Hyvää ruokahalua

Keskellä ruokaa  

Ruoka. Lappaat evästä lautasellesi, avaat suusi, pureskelet ja nielet. Ja seuraava pala ääntä kohti. Yksinkertaista. Vai onko?

Ruokaa on liikaa tai liian vähän. Se on oikeaa tai väärää. Kallista tai halpaa. Ruokavalinnoilla voi vaikuttaa, esimerkiksi karttamalla tai suosimalla tiettyä tuotetta tai yritystä. Ruoka nostattaa intohimoja: Lihaa vai ei, luomua vai tavallista, mitä rasvaa, syödäkö sokeria? Ravitsemustutkijoita on jopa uhkaitu ”väärien” tulosten takia.

Ostoskärry on ruuan lisäksi lastattu arvovalinnoilla. Jos kärryttelijällä on varaa muihinkin perusteisiin kuin hintaan, valintoihin vaikuttavat esimerkiksi ravintosuositukset, kotimaisuus, eläinten hyvinvointi, eettisyys, kestävyys, reiluus, yrityksen maine ja pakkauksen materiaali. Suomalaisena on helppo unohtaa listalta turvallisuus. Sitä olemme tottuneet pitämään selvyytenä.

Maakunnan ruokaosaaminen tekee vaikutuksen

Eteläpohjalaisena minulla on etuoikeus elää keskellä ruokaa. Maakunnan pelloilla lainehtii vilja. Jokusen kilometrin päässä kotoani jalostetaan sikaa, nautaa ja kanaa. Melkein naapurissa tehdään maidosta herkkuja. Perunapellollekaan ei ole pitkä matka. Aika hieno maakunta asua!

Leikin takavuosina tilastoilla. Laskin annoskokoja per asukas, mikäli mitään maakunnassa kasvatettua ruokaa ei myytäisi muualle. Tarkkoja lukuja en enää muista, mutta niitä kilomääriä lihaa, maitoa ja perunoita ei kukaan pysty päivässä syömään. Parasta siis ruokkia muitakin.

En ole ruoka-alan ammattilainen, vain aktiivinen syöjä. Mutta minulla on mahdollisuus kuunnella itseäni viisaampia esimerkiksi alan Epanet-professorien tilaisuuksissa. Yritysten edustajien, tutkijoiden ja muiden alan ammattilaisten keskusteluja seuratessa ei voi kuin ihailla sitä osaamista, mitä tästä maakunnasta löytyy.

Laatua ja kestävyyttä

Suomessa on hyvä, turvallinen, kestävä ja laadukas ruokaketju. Laatu perustuu ennen kaikkea luottamukseen: voimme luottaa kaikkien toimivan mahdollisimman fiksusti ruokaketjun joka lenkissä.

Laatu lähtee maatilalta. Kuten tuttu lypsytilallinen muistutti, lehmistä kannattaa pitää hyvää huolta, sillä vain terve ja hyvinvoiva eläin on tuottava. Sama pätee tietysti kasveihinkin. Niinpä. Rotuminen näkyisi heti kassassa. Laatu ja kestävyys jatkuvat jatkojalostuksessa. Oli kyse sitten jyvästä tai siasta, kaikki pitää saada käyttöön. Tuhlaus vaikuttaisi heti kannattavuuteen. Samaa tarkkuutta ja vastuullisuutta tarvitaan myös logistiikassa ja kaupassa.

Kuluttajallakin on vastuu siitä, mitä ruokaketjussamme tapahtuu. Minä päätän mitä ostan, miten säilytän ja paljonko heitän pois. Ruoka ansaitsee arvokkaan kohtelun.

Ps. Pärjäisitkö töissä maitotilalla? Tutustu videoihin ja käy tekemässä osaamistasotesti https://www.helsinki.fi/fi/ruralia-instituutti/tyotavoilla-tulosta-maitotiloille.

Nina Harjunpää
erikoissuunnittelija
Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys, Epanet-verkosto

 

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 6.7.2020.

Keskellä ruokaa Etelä-Pohjanmaalla

Eteläpohjalaisena minulla on ilo asua keskellä ruokaa. Maakunnan pelloilla lainehtii vilja, jokusen kilometrin päässä kotoani jalostetaan sikaa, nautaa ja kanaa. Jos pyöräilen työpaikaltani länttä kohti, joudun paikkaan, jossa tehdään maidosta herkkuja. Perunapellollekaan ei ole pitkä matka. Aika hieno maakunta asua!

Kävin kuuntelemassa, kun Kumpulaisen Tommi väitteli Seinäjoella lähiruuasta. Yksi kohta jäi erityisesti mieleeni. Hän spekuloi vastaväittäjänsä kanssa, josko lähiruuan suosimisessa on kyse samalla (nykyisen tai entisen) kotiseudun suosimisesta, halusta tukea paikallisia tuottajia. Ainakin minä tunnistin itseni. Kotiinpäin vetäjät ovat ehkä muita hitaampia innostumaan uusista trendeistä, mutta ei anneta sen haitata. Sushirajan saa aivan vapaasti vetää minun pihalleni.

Kuiva kesä koetteli täkäläisiäkin viljelijöitä. Oliko kyse säiden normaalista vaihtelusta vai pelottavasta ilmastonmuutoksesta, se jää nähtäväksi. Joka tapauksessa luonnon kestävyydestä huolehtiminen on asia, jota ei saa tutkijoiden ja kehittäjien unohtaa. Kaikki toimet, jotka liittyvät luonnonvarojen kestävään käyttöön, ovat tärkeitä ja tarpeen. Nyt pitää tehdä päätöksiä ja tekoja, joita ei tarvitse parin vuosikymmenen päästä hävetä. Turvallisinta on, kun teot perustuvat tutkittuun tietoon, ei uskomuksiin ja heppoiseen populismiin.

Ihmisenkin kestävyys on tärkeää. Maijastiina Jokitalo väittelee viikon päästä siitä, mikä meitä lihottaa. Tutkimus löytyy jo Vaasan yliopiston sivuilta.

 

-Nina Harjunpää-

Twitter @NinaHarjunpaa

Tutustu Epanet-uutiskirjeeseen. Sen voi tilata uutiskirjeen vasemmassa yläkulmassa olevasta linkistä.

Epanet-verkosto, aina vain koko maakuntaa varten

Kun Epanet-verkostoa alettiin kutoa kasaan 1990-luvun lopussa, kukaan mukana olleista ei tainnut arvata, millaista menestystarinaa oltiin aloittamassa. Tavoitteena oli lisätä merkittävästi yliopistollista pörinää Etelä-Pohjanmaalla. Menettelytapa oli aivan uusi: perustetaan lahjoitus- ja aluekehitysvaroin maakunnan elinkeinoelämälle tärkeille aloille viisivuotisia professuureja, joiden tehtävänä on vuorostaan koota ympärilleen tutkimusryhmiä.

Mutta ei keskitytä menneisiin. Epanetin alkuvuosiin voi tutustua lukemalla 10-vuotisjulkaisun Soihtu ja sateenvarjo.  Nyt puhutaan nykyhetkestä.

 

Aloitus aluekehitysvaroilla

Epanetin ensimmäisen ja vielä toisenkin viisivuotiskauden professuurien rahoituksessa käytettiin EU:n aluekehitysvaroja, joista hankepäätöksiä kirjattiin Etelä-Pohjamaan liitossa, Etelä-Pohjanmaan TE-keskuksessa ja Länsi-Suomen lääninhallituksessa.  Nykyisin rahoituspohja on täysin erilainen. Käynnissä olevissa professuureissa ei ole ohjelmarahaa. Yliopistojen osuudet ovat kasvaneet huomattavasti. Myös Seinäjoen yliopistokeskus rahoittaa professuureja kehittämisrahoistaan ja Etelä-Pohjanmaan korkeakoulusäätiöstä on tullut merkittävä uusi rahoittaja.  Yhteistä alkuvuosille on, että ilman kuntien ja eteläpohjalaisen elinkeinoelämän tukea ainutkaan professuureista tai tutkimusryhmistä ei olisi olemassa.

 

Vapaa tutkija

Kaikkiin Epanet-toiminnasta tehtäviin sopimuksiin on kirjattu, että professorit ovat vapaita tutkijoita.  Se tarkoittaa, ettei heidän työtään ole millään tavalla korvamerkitty vain rahoittajiensa, esimerkiksi tiettyjen kuntien tai yritysten, yksityisomaisuudeksi. Jos joku haluaa tilata tiettyyn asiaan ja organisaatioon liittyvää tutkimusta, siihen etsitään aina erillinen rahoitus. Kuka tahansa voi ottaa yhteyttä keneen tahansa eteläpohjalaisen tiedeyhteisön jäseneen, kysellä, pyytää käymään, aloittaa vuoropuhelun. Etelä-Pohjanmaalla työskentelevät tutkijat ovat osa kansallista ja kansainvälistä tiedeyhteisöä. Tieto voi lisääntyä vain yhdessä toimien.

 

Hyöty tehdään yhdessä

Jos tiedon liikkuvuus on rajatonta, mitä erityistä professuurien rahoittajat sitten saavat? Vuorovaikutusmahdollisuus on olemassa, loppu riippuu omasta aktiivisuudesta. Pitämällä yhteyttä ”omaan” professoriin pääsee mukaan prosesseihin, joissa luodaan molemminpuolista hyötyä yhdessä. Intressit voi yhdistää arkisissa asioissa, asiantuntijuutta löytyy molemmin puolin pöytää.

Jokaiselle professorille on perustettu tukiryhmä, jonka jäseniä rahoittajat ovat. Ryhmässä on mahdollista tutustua ja vaihtaa ajatuksia muiden samasta alasta kiinnostuneiden kanssa. Parhaimmillaan tapaamiset ovat todella inspiroivia. Onnistuneen kokouksen tunnistaa siitä, että keskustelu jatkuu vielä pitkään varsinaisen kokouksen päättymisen jälkeen.

Ota yhteyttä! Meidät löytää täältä.

Meitä voi seurata myös  tilaamalla uutiskirjeemme (vasen ylänurkka, subscribe). Kokoan sen 2 – 3 kertaa kuukaudessa.

-Nina Harjunpää-

Aluepolitiikkaa ja hengen avaruutta

Korkeakoulupolitiikka on ollut osa työtäni pian kolmen vuosikymmenen ajan. Roolit ja työpaikat ovat vaihdelleet, mutta aina kiinnostus ja työtehtävät ovat tuoneet korkeakouluasioita työpöydälle.

Korkeakoulupoliittinen kiinnostukseni ei ole ollut ”tieteellistä” siinä mielessä, että olisin itse mukana tieteellisessä työssä.  Arvostus tieteellistä työtä kohtaan on kasvanut, mutta oma näkökulmani korkeakoulutoimintaan on ollut tiedeyhteisön ulkopuolinen.

Korkeakoulupoliittinen näkökulmani on aina ollut vahvasti aluepolitiikan sävyttämä. Aikanaan Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistyksessä aloittaessani omaksuin nopeasti edunvalvonnallisen näkökulman maakunnallisten korkeakoulupyrintöjen edistämisessä. Ja sehän on yhdistyksenkin tehtävä, niin silloin kuin tänäänkin, jolloin saan toimia yhdistyksessä toisessa roolissa.

Seinäjoen kaupunki on nuoren historiansa ajan ollut aktiivinen korkeakoulupoliittinen toimija. Kaupunki on jakanut maakunnallisen tavoitteen korkeakoulutoimintojen saamisesta maakuntaan.  Seinäjoki on, paitsi toteuttanut edunvalvontaa, ollut myös tekijä, rahoittaja, investoija ja omistaja keskeisissä korkeakoulutoiminnan kehitysvaiheissa. Vuosikymmenien yhteistyön tulokset ovat tänään nähtävissä niin Framin alueella kuin siinä vaikutuksessa, mitä korkeakoulutoiminnalla on koko Etelä-Pohjanmaan alueella.

Vaikka omaa yliopistoa ei Etelä-Pohjanmaalle saatu, voi todeta, että maakunta ja Seinäjoki ovat onnistuneet korkeakoulupyrinnöissä. Tulos on sekä omaperäinen että itse tehtynä paras meille.

Mutta ehkäpä suurin saavutus löytyykin ”hengen” maailmasta, siitä muutoksesta mikä Etelä-Pohjanmaalla on tapahtunut suhteessa tietoon, osaamiseen, yhteistyöhön ja erilaisuuden kohtaamiseen. Korkeakoulupolitiikan pyrinnöt ovat onnistuessaan avartaneet maakunnan henkistä ilmapiiriä ymmärtämään, että muuallakin osataan ja että vaikka olisikin oikiassa, silti aina kannattaa pitää portit auki.

 

Erkki Välimäki

Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistyksen puheenjohtaja

Seinäjoen kaupungin elinvoimajohtaja

Sataa tekoja

Nytkö se on ohi? Suomi on juhlittu 100-vuotiaaksi. Liput ovat liehuneet ja fanfaarit soineet. Tänään vielä lehdet ovat täynnä kuvia iltapuvuista sekä raflaavista otsikoista, joissa arvuutellaan, kuka lähti, kenen kanssa ja minne jatkoille. Marketeissa myydään alennuksella väsähtäneen näköisiä sinivalkoisia kimppuja. Sankarihaudoilla sinnikkäimmät öljykynttilät lepattavat vielä tovin ennen sammumistaan.

Onneksi juhlahumun hälvettyä ilo kotimaasta ei sammu, ei toki. Päin vastoin. Kun sokerikuorrutus sulaa pois, jäljelle jää paras, arkinen ydin. On tämä vain niin hieno paikka elää ja asua. ”Tulkoon vain silmitön talvi, järjetön sää”, ei haittaa, sillä ainakin ”mun sydämeni tänne jää, aina asuinpaikalleen”. Demokratia, tasa-arvo, hyvinvointi – kaikki kannatettavia ja varjeltavia hyvän yhteiskunnan tunnusmerkkejä.  Samoin vapaa tutkimus. Siihen voi tutustua katselemalla yliopistokeskusten videoita, joissa kerrotaan teoista. Entä sitten äidinkieli! Millään muulla kielellä en pysty yhtä värikäästi ja voimallisesti ilmaisemaan suuria ja pieniä, ilmaisemista edellyttäviä seikkoja. Oikeen syvällinen ilimaasu erellyttää tietysti vielä omaa murretta. Siinä ärrä korahtaa aina niin sopivasti.

Onnea Suomelle ja meille suomalaisille!  Tehdään kukin omaa leiviskäämme hoitaen viisaita tekoja ja hyviä päätöksiä. Ja jos joskus menee vähän pieleen, niin korjataan. Pitää muistaa, että vain tekeville sattuu.

pienet-horsmat

 

Kuva on pohjalaista sielunmaisemaa parhaimmillaan: horsmien takaa näkyy joki ja peltoa vesisateessa. 

– Nina Harjunpää –