Avainsana-arkisto: Epanet

Epanet-verkosto, aina vain koko maakuntaa varten

Kun Epanet-verkostoa alettiin kutoa kasaan 1990-luvun lopussa, kukaan mukana olleista ei tainnut arvata, millaista menestystarinaa oltiin aloittamassa. Tavoitteena oli lisätä merkittävästi yliopistollista pörinää Etelä-Pohjanmaalla. Menettelytapa oli aivan uusi: perustetaan lahjoitus- ja aluekehitysvaroin maakunnan elinkeinoelämälle tärkeille aloille viisivuotisia professuureja, joiden tehtävänä on vuorostaan koota ympärilleen tutkimusryhmiä.

Mutta ei keskitytä menneisiin. Epanetin alkuvuosiin voi tutustua lukemalla 10-vuotisjulkaisun Soihtu ja sateenvarjo.  Nyt puhutaan nykyhetkestä.

 

Aloitus aluekehitysvaroilla

Epanetin ensimmäisen ja vielä toisenkin viisivuotiskauden professuurien rahoituksessa käytettiin EU:n aluekehitysvaroja, joista hankepäätöksiä kirjattiin Etelä-Pohjamaan liitossa, Etelä-Pohjanmaan TE-keskuksessa ja Länsi-Suomen lääninhallituksessa.  Nykyisin rahoituspohja on täysin erilainen. Käynnissä olevissa professuureissa ei ole ohjelmarahaa. Yliopistojen osuudet ovat kasvaneet huomattavasti. Myös Seinäjoen yliopistokeskus rahoittaa professuureja kehittämisrahoistaan ja Etelä-Pohjanmaan korkeakoulusäätiöstä on tullut merkittävä uusi rahoittaja.  Yhteistä alkuvuosille on, että ilman kuntien ja eteläpohjalaisen elinkeinoelämän tukea ainutkaan professuureista tai tutkimusryhmistä ei olisi olemassa.

 

Vapaa tutkija

Kaikkiin Epanet-toiminnasta tehtäviin sopimuksiin on kirjattu, että professorit ovat vapaita tutkijoita.  Se tarkoittaa, ettei heidän työtään ole millään tavalla korvamerkitty vain rahoittajiensa, esimerkiksi tiettyjen kuntien tai yritysten, yksityisomaisuudeksi. Jos joku haluaa tilata tiettyyn asiaan ja organisaatioon liittyvää tutkimusta, siihen etsitään aina erillinen rahoitus. Kuka tahansa voi ottaa yhteyttä keneen tahansa eteläpohjalaisen tiedeyhteisön jäseneen, kysellä, pyytää käymään, aloittaa vuoropuhelun. Etelä-Pohjanmaalla työskentelevät tutkijat ovat osa kansallista ja kansainvälistä tiedeyhteisöä. Tieto voi lisääntyä vain yhdessä toimien.

 

Hyöty tehdään yhdessä

Jos tiedon liikkuvuus on rajatonta, mitä erityistä professuurien rahoittajat sitten saavat? Vuorovaikutusmahdollisuus on olemassa, loppu riippuu omasta aktiivisuudesta. Pitämällä yhteyttä ”omaan” professoriin pääsee mukaan prosesseihin, joissa luodaan molemminpuolista hyötyä yhdessä. Intressit voi yhdistää arkisissa asioissa, asiantuntijuutta löytyy molemmin puolin pöytää.

Jokaiselle professorille on perustettu tukiryhmä, jonka jäseniä rahoittajat ovat. Ryhmässä on mahdollista tutustua ja vaihtaa ajatuksia muiden samasta alasta kiinnostuneiden kanssa. Parhaimmillaan tapaamiset ovat todella inspiroivia. Onnistuneen kokouksen tunnistaa siitä, että keskustelu jatkuu vielä pitkään varsinaisen kokouksen päättymisen jälkeen.

Ota yhteyttä! Meidät löytää täältä.

Meitä voi seurata myös  tilaamalla uutiskirjeemme (vasen ylänurkka, subscribe). Kokoan sen 2 – 3 kertaa kuukaudessa.

-Nina Harjunpää-

Aluepolitiikkaa ja hengen avaruutta

Korkeakoulupolitiikka on ollut osa työtäni pian kolmen vuosikymmenen ajan. Roolit ja työpaikat ovat vaihdelleet, mutta aina kiinnostus ja työtehtävät ovat tuoneet korkeakouluasioita työpöydälle.

Korkeakoulupoliittinen kiinnostukseni ei ole ollut ”tieteellistä” siinä mielessä, että olisin itse mukana tieteellisessä työssä.  Arvostus tieteellistä työtä kohtaan on kasvanut, mutta oma näkökulmani korkeakoulutoimintaan on ollut tiedeyhteisön ulkopuolinen.

Korkeakoulupoliittinen näkökulmani on aina ollut vahvasti aluepolitiikan sävyttämä. Aikanaan Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistyksessä aloittaessani omaksuin nopeasti edunvalvonnallisen näkökulman maakunnallisten korkeakoulupyrintöjen edistämisessä. Ja sehän on yhdistyksenkin tehtävä, niin silloin kuin tänäänkin, jolloin saan toimia yhdistyksessä toisessa roolissa.

Seinäjoen kaupunki on nuoren historiansa ajan ollut aktiivinen korkeakoulupoliittinen toimija. Kaupunki on jakanut maakunnallisen tavoitteen korkeakoulutoimintojen saamisesta maakuntaan.  Seinäjoki on, paitsi toteuttanut edunvalvontaa, ollut myös tekijä, rahoittaja, investoija ja omistaja keskeisissä korkeakoulutoiminnan kehitysvaiheissa. Vuosikymmenien yhteistyön tulokset ovat tänään nähtävissä niin Framin alueella kuin siinä vaikutuksessa, mitä korkeakoulutoiminnalla on koko Etelä-Pohjanmaan alueella.

Vaikka omaa yliopistoa ei Etelä-Pohjanmaalle saatu, voi todeta, että maakunta ja Seinäjoki ovat onnistuneet korkeakoulupyrinnöissä. Tulos on sekä omaperäinen että itse tehtynä paras meille.

Mutta ehkäpä suurin saavutus löytyykin ”hengen” maailmasta, siitä muutoksesta mikä Etelä-Pohjanmaalla on tapahtunut suhteessa tietoon, osaamiseen, yhteistyöhön ja erilaisuuden kohtaamiseen. Korkeakoulupolitiikan pyrinnöt ovat onnistuessaan avartaneet maakunnan henkistä ilmapiiriä ymmärtämään, että muuallakin osataan ja että vaikka olisikin oikiassa, silti aina kannattaa pitää portit auki.

 

Erkki Välimäki

Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistyksen puheenjohtaja

Seinäjoen kaupungin elinvoimajohtaja

Saanko lainata aivojasi tunniksi?

Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistyksen Tiedetreffit kohtauttaa elinkeinoelämän kanssa Epanet-professoreita, tutkimusjohtajia ja tutkimusryhmien edustajia. Rento ja vapaamuotoinen tutustuminen tai tietojen päivitys edistää elinkeinoelämän ja tutkimuksen yhteistyötä.

Arjessa Oy:tä edustava laatujohtaja Matti Kauppi ja kouluttaja, tutkija Marjo Kamila kokivat Tiedetreffit yksinkertaiseksi konseptiksi ottaa yhteyttä sen oman toimialan rajan yli. Lue, mitä ajatuksia lounas herätti:

”Fressi tapa tämä Tiedetreffit, avarsi itseä. Meillä töissä oli suunnitteilla viiden kerran esimiesvalmennus. Oli ihan kiva sanoa jollekulle eri alalta tulevalle, että saanko lainata aivojasi tunniksi. Uusi idea tai käytännön ratkaisu ei löydy aina omalta alalta tai siltä tutulta asiantuntijapiiriltä. Tiedetreffien idea on hieno, voi jutella omasta työintohimostaan lähtien ja hakea näkökulmia.  Tiedetreffit-tapaamisessa on sekin hieno puoli, ettei sillä ole mitään hankkeen määrittämiä kestoja tai lomakkeita. Kerroimme puolin toisin töistämme ja keskustelu soljui.

Lähes kahdenkymmenen esimiehen kouluttamiseen pääsimme tämän lounaan ansiosta paikallisosaajapainotteisesti, emmekä lähettäneet työntekijöitämme ulos muiden koulutuksiin. Laitoin sittemmin hyvän kiertämään ja lainasin lounaskutsuideaa kohdatakseni täysin uuden ihmisen eri alalta.

Tuloksena lounaasta oli myös uteliaisuuden uusi vaaliminen. Kohtaamani tutkijan ja kouluttajan palvelumuotoilusta kumpuavat opit saivat minut poikkeamaan paikallisessa elintarvikealan yrityksessä keskustelemassa heidän kokemuksistaan kehittämistyöstä. Ymmärsin jälleen työntekijöiden innon ja ammattiylpeyden nähtyäni, että ei tämä meidän sosiaali- ja hoiva-ala omista ihmisosaamista, vaan se on löydettävissä kaikilta toimialoilta oikeilla työkaluilla.”

Matti Kauppi, laatujohtaja, Arjessa Oy. Matti kehittää Arjessan tekemistä yhdessä laatukoordinaattori Katja Lakojoki-Karhun kanssa.

”Eräässä verkottumisen aamukahvihetkessä viime vuonna pidin esitelmää palvelumuotoilusta. Laatujohtaja Matti Kauppi Arjessa Oy:sta tuli esittäytymään. Tiedetreffit-lounaskutsu oli minulle luonteva työkalu kutsua Matti neuvotteluun konkreatiasta. Puhuimme Arjessan esimiesten mentorointiohjelmasta ja sovimme ennakkotehtävän sisältävästä päätösworkshopista. Käytin muutoinkin ahkerasti Tiedetreffien lounasmahdollisuutta koulutuksista ja omasta tutkimusalastani viestimiseen. Myönteisiä hymyjä sai konseptin yllättävän rohkea nimi. Ihmiseltä ihmiselle -hetkiä tarvitaan.”

Marjo Kamila, kouluttaja ja tutkija. Marjon intohimoja ovat palvelujen muotoilun ja aistein havaittavien yritysympäristöjen merkitykset

#eptiedetreffit #kutsuminuttiedetreffeille

Mikä tiedetreffit?

Tiedetreffit edustaa matalan kynnyksen tiedonvaihtoa ja yritysesittelyitä. Tiedetreffit-hankkeen pitkän tähtäimen tavoitteena on  synnyttää uusia henkilötason yhteyksiä elinkeinoelämän ja akateemisen tiedeyhteisön välille. Tästä voi syntyä kansallisesti tai kansainvälisesti rahoitettavia kehittämis- ja tutkimushankkeita. Muita lisääntyviä yhteistyömuotoja voivat olla opinnäytetyöt ja koulutuspaketit.

Ilmaise uteliaisuutesi tavata toinen asiantuntija – täytä lomake nettisivullamme:

Kuumin treffikausi on käynnissä 19.2. – 29.3. 2018 epky.fi/epanet/tutkimusryhmat/tiedetreffit-tutustuttaa/

Korkeakouluyhdistyksen ja Tiedetreffit löydät myös Instagramista, tule seuraamaan!

Katja Myyryläinen
projektissuunnittelija
Tiedetreffit

katja.myyrylainen@epky.fi

Tiedettä ja tutkimusta tutuksi nuorille

Jos tittelinä on erikoissuunnittelija, on kaiketi vaarana joutua tekemään erikoisiakin asioita? Yksi mukavimmista tehtävistäni on vuosittaisen Tietoprovinssin kokoonjuoksu. Siinä on sekä tapahtumana että prosessina monta hyvää puolta. Tietoprovinssin idea saatiin aikanaan Euroopan laajuisesta Tutkijoiden yöstä. Teimme siitä pohjalaisversion, joka toteutettiin ensimmäisen kerran 2011. Olen ollut alusta saakka se, joka kerii tapahtuman kasaan. Sinällään helppo homma, sillä esiteltävää ja innokkaita esittelijöitä on aina löytynyt.

Meillä on Tietoprovinssia varten pieni ja terhakka suunnitteluryhmä, jonka kokoonpano on säilynyt osittain samana mutta myös vaihtelee vuosittain. Homma hoidetaan matalalla organisaatiolla ja olemattomalla budjetilla. Lyömme lukkoon päivän ja mahdollisen teeman. Sen jälkeen kukin organisaatio tai hanke toimii ”avoimen lähdekoodin periaatteella” eli hoitaa oman osuutensa.

Yksi parhaita puolia Tietoprovinssissa on se, että voimme vapaasti kokeilla – ja olemme kokeilleetkin – erilaisia tyylejä, ajankohtia ja ohjelmacoctaileja. Olemme kuvanneet Tietoprovinssia tiedon noutopöydäksi, josta voi käydä poimimassa itseä eniten kiinnostavat herkkupalat.

Tänä vuonna Tietoprovinssia on taas erityisen hauska tehdä, sillä kohteenamme on eteläpohjalainen nuoriso. Menemme nyt toista kertaa Opinlakeusmessuille, jossa meillä on 17.–18.1. oma osasto Seinäjoki Areenan toisessa kerroksessa. Viimeksi olimme siellä vuonna 2016.

Tuskin maltan odottaa, millaisen vastaanoton osastomme saa, ja mikä yksittäinen aktiviteetti herättää eniten kiinnostusta. Onko se tietokonepeli, jolla voi kasvattaa kasvia? Ehkä virtuaalimaailmaan tutustuminen?  Vai kenties hyönteisten maistelu? Vai tuleeko maaseudun kulttuurimaiseman mahdollisuuksien esittelystä se hauskin juttu. Tai millaisia tuntemuksia söpö Nao mahtaa herättää? Sen jo tiedän, että nuorten kanssa juttelu ja heidän kysymyksiinsä vastaaminen tekee päivästä meille osastolla päivystäville ikimuistoisen. Sen varassa jaksaa taas monta tylsempää työpäivää. Meillä on fiksua nuorisoa!

 

– Nina Harjunpää –

Sataa tekoja

Nytkö se on ohi? Suomi on juhlittu 100-vuotiaaksi. Liput ovat liehuneet ja fanfaarit soineet. Tänään vielä lehdet ovat täynnä kuvia iltapuvuista sekä raflaavista otsikoista, joissa arvuutellaan, kuka lähti, kenen kanssa ja minne jatkoille. Marketeissa myydään alennuksella väsähtäneen näköisiä sinivalkoisia kimppuja. Sankarihaudoilla sinnikkäimmät öljykynttilät lepattavat vielä tovin ennen sammumistaan.

Onneksi juhlahumun hälvettyä ilo kotimaasta ei sammu, ei toki. Päin vastoin. Kun sokerikuorrutus sulaa pois, jäljelle jää paras, arkinen ydin. On tämä vain niin hieno paikka elää ja asua. ”Tulkoon vain silmitön talvi, järjetön sää”, ei haittaa, sillä ainakin ”mun sydämeni tänne jää, aina asuinpaikalleen”. Demokratia, tasa-arvo, hyvinvointi – kaikki kannatettavia ja varjeltavia hyvän yhteiskunnan tunnusmerkkejä.  Samoin vapaa tutkimus. Siihen voi tutustua katselemalla yliopistokeskusten videoita, joissa kerrotaan teoista. Entä sitten äidinkieli! Millään muulla kielellä en pysty yhtä värikäästi ja voimallisesti ilmaisemaan suuria ja pieniä, ilmaisemista edellyttäviä seikkoja. Oikeen syvällinen ilimaasu erellyttää tietysti vielä omaa murretta. Siinä ärrä korahtaa aina niin sopivasti.

Onnea Suomelle ja meille suomalaisille!  Tehdään kukin omaa leiviskäämme hoitaen viisaita tekoja ja hyviä päätöksiä. Ja jos joskus menee vähän pieleen, niin korjataan. Pitää muistaa, että vain tekeville sattuu.

pienet-horsmat

 

Kuva on pohjalaista sielunmaisemaa parhaimmillaan: horsmien takaa näkyy joki ja peltoa vesisateessa. 

– Nina Harjunpää –

Missä ja kuinka syöt välipalasi?

Maisema on tuttu juttu, mutta mitä ovat ruokamaisemat (foodscape) tai välipalamaisemat (snakscape)? Niitä avataan Henna Syrjälän, Harri Luomalan ja Minna Aution artikkelissa Fluidity of places in everyday food consumption: Introducing snackscapes.

Ruokamaisema voidaan määritellä lyhyesti alati muuttuvaksi  sosiaaliseksi tilanteeksi, joka yhdistää ruuan paikkaan, ihmisiin, merkityksiin ja materiaalisiin prosesseihin. Siis siihen, kuinka, mitä, missä, kenen kanssa ja missä tunnelmissa syömme.  Tässä tutkimuksessa ei keskitytty yksittäiseen paikkaan, vaan tutkittiin  välipalojen syömistä osana arkielämän käytäntöjä  ja  rutiineja. Tutkijat esittelevät  artikkelissaan snackscapen  käsitteen ja kuvailevat yksityiskohtaisesti , mitä kaikkea se pitää sisällään.

Viisi tyyppiä

Artikkelissa jaetaan välipalahetket viiteen eri tyyppiin.  Välipaloja syödään kesken arjen rutiinien (esimerkiksi työn keskellä), näytön ääressä (vaikkapa pelatessa), liikkeessä (kun syön banaanin ajaessani autoa), ennen tai jälkeen liikuntasuorituksen tai  osana irrottautumista arjesta  (esim. sipsipussi elokuvissa tai perjantaipulla). Näissä hetkissä kietoutuvat eri paikat, ihmiset, merkitykset, ruokatuotteet ja samanaikaiset muut puuhat yhteen ainutlaatuisiksi kokonaisvaltaisiksi kokemuksiksi.

Kiire!

Välipalalla vastataan monesti kiireeseen: syödään äkkiä jotakin ja jatketaan sitä, mikä kulloinkin kesken oli. Terveellisten vaihtoehtojen valmistaminen vain vaatii usein enemmän aikaa ja räätälöintiä kuin epäterveellisemmän vaihtoehdon nappaaminen. Kuitenkin tutkimuksen mukaan terveellisyyttä mietitään kaikissa muissa paitsi arjesta irrottautumisen välipalahetkissä.  Silloin keskitytään herkutteluun ja usein myös sosiaaliseen kanssakäymiseen muiden kanssa. Terveellisyys nousee eniten esille liikuntaan liittyvissä välipalavalinnoissa.

 

Henna Syrjälä, Harri Luomala, Minna Autio. Fluidity of places in everyday food consumption: Introducing snackscapes.  International Journal of Consumer Studies 2017; 41: 761–768. http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/ijcs.12389/full

Lisätietoja tutkimuksesta voi kysyä Harri Luomalalta harri.luomala@uva.fi

 

– Nina Harjunpää –

Koekaniinina geenitutkimuksessa

Yliopistokeskuksen terhakat joukot etsivät aina välillä tutkimuksiinsa vapaaehtoisia koekaniineja, joita metsästetään rauhanomaisin välinein myös tästä lähipiiristä. Olen ehtinyt olla mm. keski-ikäisen naisen prototyyppinä virtuaalimaailmassa ja lounastajana muuttuvassa ruokailuympäristössä. Keväällä ilmoittauduin noin 300 muun eteläpohjalaisen uskalikon joukkoon geenitutkimukseen. Siinä tutkitaan, lisääkö tieto geeniperimästä motivoitumista terveyttä edistäviin elämäntapoihin. Uskallusta tämä koe-eläinkokemus vaatii aikaisempia osallistumisiani enemmän siksi, että nyt otetaan mm. verinäytteitä, mittaillaan ympärysmittoja ja  – hui kauhistus – rasvaprosentteja!

Geeniperimäänsä ja tautimahdollisuuksiansa voi aika näppärästi arvuutella tutustumalla vanhempiensa reseptivalikoimiin tai ihan vain katsomalla peiliin. Ainakin minun kuvani kirkuu kolesterolia ja diabetesta.  Silti mahdollinen tieto korkeaan kolesteroliin ja Alzheimerin tautiin altistavasta geenistä saattaa kolahtaa. Siksi kaikkien tutkimukseen osallistujien täytyi aluksi osallistua geeniperimää käsittelevälle luennolle. Sen jälkeen annettiin vielä miettimisaikaa ennen lopullista päätöstä lähteä mukaan tutkimukseen. Osa saa tietää geeninsä tutkimuksen alussa ja osa lopussa. Sekin vaihtoehto on annettu että tietoa ei tarvitse ottaa vastaan ollenkaan.

Yksi keväinen lauantai kului Y-talon laboratoriossa. Siellä valutettiin verta putkiloihin kolmeen eri kertaan.  Kaikkiaan putkiloita taidettiin täyttää yli kymmenen. Välillä haastateltiin ja mittailtiin. Aamupäivä vierähti yllättävän nopeasti, sillä tekemistä ja hyvää seuraa riitti. Koko joukko on jaettu useammalle päivälle. Minun kanssani saman lauantain oli valinnut noin 60 muuta. Ei voinut kuin ihailla järjestelyjen sujuvuutta. Tutkijoiden on muistettava suunnitella ja hoitaa monta yksityiskohtaa, jotka huomaa vain silloin, jos ne menevät pieleen.

Tutkimus jatkuu puolitoista vuotta. Verta valutetaan putkiloihin vielä ainakin kahdesti. Lisäksi tarjolla on muitakin aktiviteetteja. Pari päivää sitten sähköpostiin ilmestyi pyyntö täyttää ruoka- ja liikuntapäiväkirjoja. Menossa taitaa olla elämäni terveellisin viikko, heh heh. Eilisellä markettikäynnillä pullahyllyn kutsu kuului huomattavasti laimeampana kuin yleensä.

Tutkimuksesta löytyy juttu nettisivuiltamme.

P.S. Kehtaisko kuvan annoksesta kertoa ruokapäiväkirjassa?

– Nina Harjunpää –

Kasvaako lähin lähiruoka takapihallasi?

Oletko sinä niitä, jotka jo tammikuussa plaraavat siemenluetteloita ja kasvattavat ikkunallaan taimia kesän koitoksiin? Tai muisteletko silavasiivuja paistaessasi kaiholla kesäpossuasi, jonka nimi oli Nasse 2016, ja jonka tyhjä karsina odottaa jo tuoreet pehkut pöyhittyinä Nasse 2017:n saapumista?

Kotitarvetuotanto, eli omaan tarpeeseen viljely sekä erilaisten hyötyeläinten kasvattaminen, on kasvava ilmiö. Mikä ihmisiä motivoi kasvattamaan oman ruokansa? Onko kyseessä ikiaikainen tarve ”keräillä ja metsästää” vai kenties Veikko Huovisen Hamsterit -kirjassa kuvattu halu hamstrata varastoja talven varalle? Pääseekö kotitarveviljelyllä paremmin kiinni vuodenaikojen vaihteluun ja elämän kiertokulkuun? Onko taustalla halu opettaa lapsille, mistä ruoka tulee? Ovatko kotitarvetuotanto, lisääntyvä kokkausinnostus ja lähiruokabuumi osa samaa ilmiöperhettä?

Oli kuinka oli, ilmiö on joka tapauksessa tavattoman mielenkiintoinen. Siihen liittyy esimerkiksi ihmisten ja eläinten hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä. Aihetta voidaan lähestyä myös aluesuunnittelun kautta: Millaisia esteitä tai edellytyksiä taajamarakentaminen luo kotona tuotetulle ruualle?

Seinäjoen yliopistokeskuksessa aiheeseen on tarttunut monitieteinen työryhmä. Tavoitteenamme on selvittää muun muassa sitä, kuinka laajasta ilmiöstä on todella kyse, mikä tällä hetkellä motivoi ihmisiä omaan tuotantoon sekä millaisia ongelmia he ovat mahdollisesti kohdanneet.

Tutkimus aloitetaan nettikyselyllä, johon kaikki asiasta kiinnostuneet voivat vastata. Kotitarvetuotantoon liittyvän kyselyn ovat laatineet professorit Ari Hynynen (Tampereen teknillinen yliopisto), Leena Koivusilta (Tampereen yliopisto), Jarkko Niemi (Luonnonvarakeskus) ja tutkimusjohtaja Timo Nieminen (Helsingin yliopisto).

Käy vastaamassa itse ja kerro kyselystä myös tuttavillesi. Kysely aukeaa tästä linkistä. Se on auki 21.5.2017 saakka.

Lisätietoja Katja Marttunen katja.marttunen@hotmail.com, puh. 050 433 7930

 

– Nina Harjunpää –

Sata kesää tuhat työtä

Suomen demokraattisen tasavallan yhteiskuntajärjestelmä perustuu luottamukseen ja vakauteen: aurinko nousee aamulla (paitsi kaamosaikana), iltauutiset luetaan kello 20.30, äänioikeus on yleinen ja yhtäläinen (jopa naisille), poliisi suojelee kansalaisia, oppivelvollisuus takaa lukutaidon, lain edessä kaikki ovat tasavertaisia, verot maksetaan ajallaan ja torstaisin syödään hernekeittoa.

Toisinkin voisi olla.

Minua ravistellut nuoren tasavallan alkuvuosille ajoittuva kuvaus luottamuksen puutteesta on Antti Tuurin romaani Ikitie. Siinä kirjan päähenkilö, Jussi Ketola, muilutetaan Etelä-Pohjanmaalta Karjalan autonomiseen tasavaltaan 1930-luvulla. Kirja on kertomus täydellisestä ja koko yhteiskunnan läpäisevästä epäreiluudesta. Teki mitä teki, aina saa Ketola turpiinsa. Mihinkään tai keneenkään ei voi luottaa. Muiluttajia ja heidän tukijoitaan ovat kirjassa ne, joihin me nykysuomalaiset olemme tottuneet luottamaan: opettajia, lääkäreitä, apteekkareja, nimismiehiä, pappeja.

Vapaa tutkimus on yksi tapa ylläpitää yhteiskunnan avoimuutta ja sitä kautta luottamusta.  On ihan kiva tietää, että joku on varmistanut vaikkapa lääkkeiden tai sähkövehkeiden turvallisuuden. Meillä uskalletaan tutkia jopa vallankäyttöä ja -käyttäjiä. On kyse sitten ulko-, talous-, sisä- tai mistävainpolitiikasta, niiden tutkimus lisää päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja kansalaisten oikeusturvaa.

Historiankin tosiasiat tutkitaan ja tunnustetaan. Suomi ei noussut puhtoisena ja valmiina demokratiana Suomenlahden aalloista. Matkan varrella on touhattu sitä sun tätä. On harhailtu, haparoitu ja päästy taas hyvälle reitille. Hetkittäin on taidettu seilata lähinnä tuurilla. Mutta koko matkan ajan ovat viisaat naiset ja miehet yrittäneet tahoillaan hoitaa leiviskänsä kunnolla. Siitä kiitollisina me voimme nyt kohta satavuotiaassa Suomessa luottaa siihen, ettei muilutusta sallita, aurinko nousee ja torstaisin syödään hernekeittoa – myös kasvisversiona.

 

– Nina Harjunpää –

 

Tämä pakina ja paljon juttuja Epanet-verkostosta löytyy Seinäjoen yliopistokeskuksen tiedotuslehdestä 2/2016. Lehden pdf-versio aukeaa tästä linkistä. Jos  Flash-muoto kiehtoo enemmän, se aukeaa tästä.

Oodi ohjausryhmille

Tohtiiko tätä edes julkisesti tunnustaa, mutta minä pidän hankkeiden ohjausryhmien kokouksista. Ne ovat tavattoman elähdyttäviä. Olen vuosien mittaan osallistunut ohjausryhmiin eri rooleissa: hankevetäjänä, rahoittajana, hallinnoijana, jäsenenä, puheenjohtajana tai sihteerinä. Omat näkökulmat ovat avartuneet roolissa kuin roolissa. Ryhmissä saa tutustua uusiin ihmisiin ja asioihin. Hetkittäin voi olla peräti hauskaa.

Toimivasta ohjausryhmästä on paljon hyötyä sekä asialle että asianosaisille. Kokouksien kulkuun ja henkeen voi itse vaikuttaa. Jos kaikki istuvat paikalla puhumattomina tai nuivasti kuittaillen niin eipä ole kenelläkään kivaa. Siihen vielä mausteeksi hankevetäjä, joka esittelee menneitä ja tulevia huonosti valmistautuneena ja lattialle puhuen niin hoh hoijaa. Pieleen menee silloinkin, kun puheenjohtaja paukuttaa pykäliä konekiväärityylillä eikä anna tilaa keskusteluille. ”Vartissa valmista” ei ole hyvä tavoite.

Mikä tekee ohjausryhmästä hyvän? Mielestäni ensimmäinen sääntö on se, että kaikki paikalla olevat ymmärtävät, ettei kyseessä ole mikään totuuskomissio tai oivallinen tilaisuus hankevetäjän sakinhivutukseen. Hanke, jota ohjausryhmässä edistetään, on ”meidän”, ei ”teidän” eikä varsinkaan ”sinun”. Kukaan ei edusta, kaikki osallistuvat.

Toinen sääntö liittyy valmistautumiseen. Ryhmän jäsentä ilahduttaa ajoissa saatu ja selkeä materiaalipaketti. Hankevetäjä puolestaan pyyhkii onnen kyyneleitä huomatessaan kokousväen tutustuneen materiaaleihin etukäteen ja löytäneen muutakin kommentoitavaa kuin kirsotitusvirseet. Kirsikkana kakun päälle tulee vielä mielenkiintoisia tärppejä esille nostava esittely, joka hurmaa kuulijat. Rehellisyyskin riisuu aseista. Ongelmakohdat voi tunnustaa ja pyytää niihin neuvoja. Sitähän varten ohjausryhmä on olemassa, vetäjän tukena tuomassa asiantuntemusta, kontakteja ja ideoita asian edistämiseksi.

Näilläkin säännöillä selviää, mutta tasapainon vuoksi pitäisi keksiä vielä kolmas. Se voisi kuulua vaikka näin: Jos arvostelet, ehdota myös vaihtoehtoa. Torppaaminen on helppoa. Tosin jotkut kuvittelevat sen olevan tervehenkinen merkki kyvystä kriittiseen ajatteluun. Ei ole. Asioita pitää kaataa aina eteenpäin. Muuten ei kehitys kehity.

 

– Nina Harjunpää –