Avainsana-arkisto: Anu Hopia

Motivointi parantaa elämäntapoja, osoittaa Etelä-Pohjanmaalla toteutettu tutkimus

Vanheneminen on väistämätöntä, joskin vanha totuus on, että se on silti kahdesta vaihtoehdosta se parempi. Toki olisi mukava vanheta mahdollisimman terveenä ja energisenä – tehdä itselleen mielekkäitä asioita, ulkoilla, tavata ystäviä ja viettää aikaa jälkipolvien seurassa. 

Energistä ikääntymistä uhkaavat kuitenkin tutut kansantaudit. Sydän- ja verisuonisairaudet ovat tällä hetkellä ikääntyneen väestön yleisin kuolinsyy, mutta myös erilaiset muistisairaudet, kuten Alzheimerin tauti, ilmenevät lisääntyvässä määrin vanhetessa. Näiden elämänlaatua heikentävien sairauksien puhkeamisen riskiä lisäävät osaltaan perinnölliset tekijät, mutta nykyisin tiedetään, että sairastumisen riskiin voi vaikuttaa henkilökohtaisilla elämäntavoilla. Väestön ikääntyessä terveellisillä elintapavalinnoilla onkin todettu olevan suuri ennaltaehkäisevä merkitys.

Miten tieto geeneistä vaikuttaa?

Keväällä 2017 kutsuimme eteläpohjalaisia aikuisia osallistumaan Suomen Akatemian rahoittamaan tutkimukseen, jonka tavoitteena oli selvittää, miten terveystieto ja aktivointi sen käyttöön motivoi ihmisiä muuttamaan elämäntapojaan kohti suosituksia – esimerkiksi lisäämään kasviksia ja täysjyväviljaa ruokavalioonsa, taikka nostamaan arkiliikunnan määrää.  Kiinnostavana lisänä oli kohdennetun geenitiedon antaminen tutkittaville heidän niin halutessaan. Tutkimuksessa selvitettiin, kantoivatko tutkittavat perimässään sydän- ja verisuonitaudin ja Alzheimerin taudin riskiä lisäävää, kolesteroliaineenvaihduntaan vaikuttavaa riskigeenin muotoa, ns.  ApoE-geenin E4 alleelia. Tärkeä tavoite oli selvittää, motivoisiko tällainen henkilökohtainen tieto perinnöllisestä riskistä perinteistä terveysviestintää paremmin muutokseen kohti terveellisempiä elämäntapoja. 

Tutkimus oli jatkoa muutama vuosi aikaisemmin Etelä-Pohjanmaalla toteutetulle TERVAS-tutkimukselle, jonka osallistujat kutsuttiin myös tähän tutkimukseen.  Kaiken kaikkiaan saimme mukaan runsaat 250 osallistujaa, joista 70 oli ”vanhoja tervaslaisia”. 

Tutkimuksen aikana seurattiin monipuolisesti osallistujien terveyttä, ruokavalintoja ja liikkumista. Nyt tutkimuksen tärkeimmät tulokset on julkaistu kahdessa tieteellisessä artikkelissa.

Jo TERVAS-tutkimukseen osallistuvat olivat muuttaneet tutkimuksen aikana elämäntapojaan terveellisemmiksi, ja oli kiinnostavaa huomata, että muutos oli ainakin osalla osallistujista jatkunut jo kuuden vuoden ajan. 

Perinteinen valistus puree

Uusia osallistujia oli 188. Hekin saivat nyt puolentoista vuoden ajan kuukausittain toistuvaa terveystietoa ja motivointia toteuttaa terveyttä edistäviä elämäntapoja.  Puolet osallistujista sai lisäksi tiedon siitä, kantavatko he E4 riskimuotoa ApoE-geenissään.  Tärkein tulos oli se, että aktiivinen ohjaaminen ja innostaminen lisäsi osallistujien kasvisten käyttöä, muutti kulutetun rasvan laatua kohti monityydyttymättömiä, pehmeitä rasvoja ja vähensi makeiden herkkujen kulutusta.  Tämä muutos näkyi myös alentuneina kolesterolitasoina. Tieto omasta mahdollisesta riskigeenistä ei kuitenkaan vaikuttanut tuloksiin, vaan perinteinen terveellisistä elämäntavoista kertominen ja motivointi näytti tämän tutkimuksen valossa olevan tehokkaampi keino muuttaa elämäntapoja terveellisemmiksi.

Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Seinäjoella toimivan Turun yliopiston yksikön, Itä-Suomen yliopiston, Luonnonvarakeskuksen sekä Etelä-Pohjanmaan Sairaanhoitopiirin kanssa.  Suurkiitos myös teille 250 eteläpohjalaiselle aktiiviselle, jotka osallistuitte tutkimukseemme.  Toivottavasti kokemus oli antoisa, ja saitte siitä intoa toteuttaa terveyttä edistäviä elämäntapoja omassa arjessanne!

Anu Hopia, elintarvikekehityksen Epanet-professori, Turun yliopisto (kuva Andi Balogh, Archephotography)

Kirsi Vähäkangas, toksikologian professori (emerita), Itä-Suomen yliopisto yliopisto (kuva on lainattu artikkelista, jossa tutkimuksesta kerrotaan lisää)

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 19.4.2021.

Tutkimuksen julkaisut

TERVAS-tutkimuksen jatkotutkimus Hietaranta-Luoma H-L, Tringham M, Karjalainen H, Tanner L, Vähäkangas K, Pietilä A-M, Åkerman K, Puolijoki H, Tahvonen R, Hopia A. 2019. A Long-term Follow-up Study on Disclosing Genetic Risk Information (APOE) to Promote Healthy Lifestyles in Finland.  Lifestyle Genom. 2018;11(3-6):147-154. doi: 10.1159/000500199.  

APOEMOT-tutkimuksen tulokset: Leskinen H.,  Tringham M., Karjalainen H., Iso-Touru T., Hietaranta-Luoma H-L., Marnila P., Pihlava J-M., Hurme T., Kankaanpää S., Puolijoki H., Åkerman K., Tanner L., Sandell M., Vähäkangas K., Hopia A., Tahvonen R., Rokka S. APOE ε4 Genotype Information Disclosure does not Enhance the Impact of Frequent Dietary and Lifestyle Advice During Short-term Randomized Intervention Study among Finnish Participants, Nutrition and Disease, 13 p., DOI

Katso myös aiempi blogikirjoitus Koekaniinina geenitutkimuksessa.

Parempi pyy puskassa kuin Saabin alla

Tiedättehän pohjalaiset lintulajit: tirpuunen, varpuunen, urpuunen, mettätirpuunen ja s-tanan suuri mettätirpuunen? Minun lintutuntemukseeni ei noiden lisäksi paljon muita mahdu kuin varis, harakka ja uudehkona tuttavuutena naakka. Koulussa piti opetella runo naakasta, joka oli harvinainen, koska oli keltainen. Tosin harmaatakaan naakkaa en ollut siihen mennessä nähnyt. Nyttemmin niihin ja erityisesti niiden jätöksiin on ollut ilo tutustua lähemmin. Kun rääkyvä parvi pimentää taivaan, mieleen hiipii Hitchcockin elokuva. Vaan mikäs on kerrostaloasukin kirota liattua autoa tai ikkunoita. Mutta silloin kun naakkoja pitää maatiloilla hätistellä kotieläinten eväistä, on tosi kyseessä. Naakkoja ei ole kurssitettu erottamaan vessaa ruokapaikasta.

Kesällä pöpeliköissä vipeltää eri sorttisia, pääasiassa harmaan tai ruskean kukertavia tirpuusia. Niistä jonkun täytyy olla pajulintu, joka on ystäväni Googlen mukaan Suomen yleisin pesivä pikkulintu. Selvä, uskotaan. Seurasin västäräkkiparin urakkaa, kun ne ruokkivat pieneen kukkaruukkuun pyöräyttämäänsä nelikkoa. Lapset olivat kovia syömään. Mutta niin pitääkin, sillä pesään ruokkiminen kestää vaivaiset kaksi viikkoa. Kyllä, tämänkin tiedon opin Googlelta.

Kytötiellä peltopyyäidin 15-päisen pesueen perässä ajellessani mieleen palautuivat omat traumaattiset kokemukseni koulun urheilutunneilta. Joukon viimeinen tipu jäi metri metriltä jälkeen muista. Sen juoksutyyli ei ollut erityisen urheilullinen, vaikutti lähinnä porukan nörtiltä. Armahdin pientä ja pysäytin auton, jotta lapsukainen olisi saanut vähän etumatkaa. Mutta lintu ei käyttänytkään tilaisuutta hyödykseen, vaan pysähtyi huilimaan, vaikka kaverit porhalsivat kaukana edellä.

Jotkut linnut, kuten kana, ovat parhaimmillaan lautasella. Löytyisiköhän siihen hyvää reseptiä Epanet-professori Anu Hopian kumppaneineen tekemästä sähköisestä 5D-keittokirjasta?

Juttu on julkaistu myös Etelä-Pohjanmaan ProAgrian Itua-lehdessä 3/2014.

– teksti: Nina Harjunpää, kuva: Esa Vuorenmaa –