Ensin tulee kuuma, sitten kylmä. Sitten suuttuu itselleen ja kiroilee vuolaasti (ikävä kyllä olen siltä osin verbaalisesti erittäin lahjakas). Sitten toivoo, että elämässä olisi samanlainen REW-nappula, joka löytyy vanhoista kunnon C-kasettisoittimista tai VHS-videolaitteista. Olisi niin mukavaa kelata nauhaa taaksepäin ja aloittaa alusta. Mutta kun ei voi. Aivan sama, mokaileeko kotona vai konttorissa. Tekojensa takana pitää seistä ja seuraukset ottaa vastaan kuin nainen.
Mahdollisuudet munauksiin ovat laajat. Omaan itseen kohdistuvat ovat niistä lievimpiä. Onko sillä nyt niin suurta väliä, jos hameen helma jää taitoksiin sukkahousujen alle. Tai sanoo aina raktori. Ei silläkään ole suurta maailmanpoliittista merkitystä, jos kirjoittaa kerta toisensa jälkeen Epanet-verikosto. Kaikista pahimpia mokia ovat ne, joilla loukkaa jotakuta toista tai tuottaa toisille vahinkoa. Esimerkiksi palauttaisi yhteisen rahoitushakemuksen päivän liian myöhään, pudottaisi lajitoverin kännykän kivilattialle tai unohtaisi hakea kyytiin sovitusta paikasta.
Joskus voi mokata olemalla tahallaan tekemättä mitään. Esimerkiksi jättämällä toinen huomiotta. Olen miettinyt, kuinka pahasti parhaillaan mokaan, kun en ota ilmastonmuutosta riittäväsi huomioon valinnoissani enkä tartu pontevasti havaitsemiini epäkohtiin. Välinpitämättömyyskin on aina valinta, jolla on vaikutuksia.
On muuten kummallista, kuinka mokista saa ja antaa enemmän palautetta kuin nappiin menneistä suorituksista. Itse pidän Twitteristä, mutta hetkittäin ärsyttää siellä, kuten muuallakin sosiaalisessa mediassa, vallalla oleva tyyli lyödä lyötyjä ja kaivella epäonnistumisia. Mitähän tapahtuisi, jos sama energia käytettäisiin hyvien asioiden jakamiseen?
Yritän lohduttautua sillä, että jos en tekisi mitään, en liioin munailisi. Toisaalta vaarallisimpia ovat ahkerat ja hyväntahtoiset, mutta tyhmät. He (me?) ehtivät tehdä nopealla tahdilla paljon päättömyyksiä.
Turvallisinta on lopettaa tämäkin jorina perinteisin toivotuksin: Kiitos, anteeksi ja näkemiin.
Juttu on julkaistu Seinäjoen yliopistokeskuksen tiedotuslehdessä 2/2019
Epkytellen 